keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Korpeaa se kuitenkin

Nimittäin tuli sitten toinen lepopäivä keskelle kuuminta hottia. Kurkkukipu katosi, mutta tukkoinen nenä tuli normisapluunan mukaisesti tilalle. Lopullinen diagnoosi taudinkuvasta määrittynee huomenna, samoin treeniin palaamisen aikataulu. Lämmöt ovat onneksi pysyneet kurissa ja huono yleiskunto on ollut läsnä lähinnä sisällä olemisen ummehtuneisuutena. Tänään katselin ulos, kun sorkka toisensa perään virtasi ladulle kelien ollessa kohdillaan. Korpesi se hiukan kuitenkin.

En silti aio enää piehtaroida harmissa, vaan odotan rauhassa tervettä päivää ja jatkan siitä sitten normaalilla tavalla. Kummaa tautia on ollut liikkeellä ja pienestä kiusasta on kehkeytynyt kunnon harmeja. Joten otan kalmisti ja muistan tavoitteeni olevan siellä heinäkuulla. Toki toiset ruoskii ammattilaisina Afrikoiden lämmöissä, ja minä tuherran nopealla lomalla hätäiset jaksot lumihangessa jalkani kylmettäen... Mutta kyllähän asia on niinkuin piikkareidenkin kanssa eli sitten kun ei enää muualta parannettavaa löydy, niin ostan piikkarit. Tämän totesi muuan E.Vähänen muutama vuosi sitten, eikä tietääkseni omista piikkareita edelleenkään. Joten pipoa syvemmälle korville, seitsemän vuotta vanhat masukat jalkaan ja menoksi Pirkkalan valaistulle sitten kun päässä liikkuu muukin kuin räkä...


Hyvää uutta vuotta!


Ohessa vielä kuva siitä, mitä kaksi lepopäivää voi miehelle tehdä...

tiistai 29. joulukuuta 2009

Asioilla on varjopuolensa

Joulu meni. Tapaninpäivänä koitti koko päivän yllätys, joka juontaa juurensa tulevasta säätyvaihdoksesta ja kuuluu suomalaiseen kansanperinteeseen. Sään ollessa hyinen ja aktiviteettien liipatessa ulkoilmaa oli tunnelma kohollaan. Etenkin kun läsnä oli hyvää seuraa.

Ei sillä eikä millään, mutta eilisten laatutreenien jälkeen heräsin yöllä orastavaan kurkkukipuun ja nyt totuus on tuolla ulkona eli no trainings for me today. Lievä sairaudentunne on nyt läsnä ja toive lämpöjen säilymisestä normaaleina elää mielessä, jotta trenitauko jäisi päivän mittaiseksi.

Toisaalta kaikkia asioita ei voi sanoin kuvata tai määrein mitata, joten kokemuspankki napsua rikkaampana kuljen pystypäin kohti terveempää huomista. Kiitos vielä kaikille lauantain osallisille!

Teivon juoksu jäänee aatolta väliin ja joitakin muita kohtiakin lienee syytä jiirata, jotta jäljellä oleva paras hyöty saadaan ulosmitattua.

torstai 24. joulukuuta 2009

Päivä päivältä joulumpaa!


Nyt on Suomen Turku julistanut joulurauhan ja ihmisillä on taas kerran vuodessa hyvä tahto. Tulin juuri jouluaaton treenistä, joka oli 1.42 juoksua sisältäen maastovetoloiset Hannunharjun radalla.
Viime viikko piti olla harjoituksellisesti palauttelua Saariselästä, mutta sunnuntain sählyjen jälkeen olin niin kuitti, että uni tuli täysin yllättäen ja pyytämättä. Tunteja herui kymmenen ja juoksuakin 70 km sisältäen kolme VK-treeniä. Siksipä maanantai menikin huiliessa pitkän palauttavan sijaan, ja hyvä niin, koska lähes nukahdin parturin tuoliin.

Parturikäynti sinänsä tarjoaisi taas tarinan vailla vertaa, mutta koska aika ajoi hetken ohi, niin tiivistän tapahtuman blogihenkisesti tagien muodossa:

odotus, kyllästyminen, musta hiusväri, viikset, Aku Ankka, seksuaalinen suuntautuminen, hierova tuoli, ahdistus, perusohennusharvennus, vastakkainen tuoli, peili, poseeraus, hammasvälit, seksuaalinen suuntautuminen, isompi ahdistus.

Maanantaina illalla otin kuitenkin kevyen hikilenkin uusien tossujen testauksena. Alle asetin VJ:n Sarva Xerot ja täytyy todeta, että nyt on ainakin meikäläiselle löytynyt täysin uuden sukupolven nastalenkkari. Juostavuus on aivan eri luokkaa kuin aiemmissa nastakkeissa ja keveyttä löytyy näinkin raskaan miehen makuun. Tällä viikolla en ole sitten muilla kengillä juossutkaan.

Tiistaina oli edessä Punakoneen vuoden viimeinen suunnistustreeni Noname Cupin merkeissä ja maastona oli ei enempää eikä vähempää kuin Koskelankorkean Jukola-maasto susineen ja karhuineen. Maastoon oli jo kerääntynyt mukavasti lunta ja pakkanenkin keikkui 12 asteen negaatiossa. Nautinnollinen treeni, vaikka suoritukseen jäi vielä hiottavaa. Sain lähtöpaikakseni roiman takamatkan, enkä koskaan tavoittanut kisan kärkimiestä Heikkaa, vaikka juuri ja juuri taisin kuitata päivän nopeimman osuusajan. Kartta löytyy tästä.


Kotimatkalle lähtiessäni nastarien nauhat olivat jäässä ja oli kiire Vimppojen joululenkille. Löin toppatakin niskaan ja lähdin ajamaan. Ajaessani riisuin märän housuosaston kerrastoineen päivineen pois ja huudatin penkinlämmitintä. Lopulta sain myös nastarit pois ja paljain jaloin kurvasin Maisansalon risteykseen, jossa puin kuivat päälle ja jatkoin kruisailua kohti Pirkkalaa. Kotona sonnustauduin uusiin kamoihin ja pääsin autokyydillä reitin varrelta letkan matkaan. Loppuverraksi tuli siis vielä 14 km hilpeää hölkkää hyvässä seurassa.






Tästä ne lähtee reeningit taas perinteisille joulun määräviikoille, joista ammenetaan huikean tukkoinen kulku seuraaviin testijuoksuihin. Lumi tuli sopivasti, sillä meikäläisen ehjäämisindeksi kevättä ajatellen kasvaa napakasti, kun pääsen suksille. Loppuun vielä pari otosta Saariselältä joulun kunniaksi.






Rauhallista joulua kaikille huutomerkin kera! :)

torstai 17. joulukuuta 2009

Vahingoniloa

Tunsin suurta nautintoa, kun äsken koulun pihassa kaksi mopoautoa seisoi pellit pystyssä pakkaseen kangistuneena. Meidän perheen pikku-Clio vain hörähti ja aloitti laulannan ranskalaisella aksentillaan. Voi veljet! Tipsukat kopsuttelivat puhelin kourassa ympäri microcar-vaunujaan, kunnes iskä kurvasi paikalle meikäläisen asunnon arvoisella citymaasturillaan antamaan kaapeleilla virtaa. Oma iloni kaikkosi ja lähdin jääkaapillani kolistelemaan kohti kotia. Sadan metrin jälkeen tuulilasi oli sisältä niin huurussa, että päätin jatkaa ajeluani silmät kiinni. Tuntui turvallisemmalta.

Avasin hallivetokauden tiistaina. Hektisen päivän keskellä oli juuri sopivan pikkuruinen aikaikkuna heti kokouksen jälkeen ja ennen joulujuhlaa, jotta ehdin Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen Taini Thunderin laatimaan harjoitteeseen. Toki omatoimisesti, koska olen niin pro, etten kykene yhteisiin aikatauluihin. Aikaa oli 50 min, joten oli oltava tehokas. Ohjelmaan sisältyi oli 3x2000m VK/MK-sektorilla, inasen jopa kiihdyttäen. Kanssani samalla ovenauksella sisään marssi nuori ruskeaverikkö, joka vaikutti urheilemaan tulleelta nousevalta tähdeltä.

Itse aloitin suorilta verryttelyt, ja sen kymmenen minuutin aikana em. neiti sai itsensä korkeushyppypatjalle makailemaan ja näpyttelemään kännykkäänsä. Aloitin vedot intoa puhkuen, mutta hyvin pian selvisi, että jokin juoksulihas huusi tukkoisuuttaan, hieman myöhemmin totesin tarkalleen kaikkien juoksulihasten huutavan sitä kuuluisaa hoosiannaa.
Ensimmäinen veto kulki nahkeasti aikaan 7.07 ja sykkeetkin kävivät jo turhan korkealla vauhtiin nähden. Neitokainen makasi edelleen patjalla ja joka kerran kaarteessa nenään tulvahti ärsyttävä hajuvesilöyhkä. Toiseen vetoon nostin vauhtia ja syke kanttasi pykälän ylemmäs. Patjatyttönen oli ryhtynyt puhelimen käytön lisäksi myös hörppimään drinksua pullostaan. Aika oli 6.56 ja syke maalissa ylemmällä kynnyksellä, rai rai!

Viimeiseen vetoon lähtiessäni patjalle oli siirtynyt myös vaalea urheilijaneitonen ja hajuvesicocktail oli jo etovan puolella. Nostin suosilla vauhdin siihen, mitä sillä hetkellä oli annettavissa ilman hapotusta, ja tyydyin kohtalooni. Neidit aloittivat viimeisen kierrokseni aikana hölkkää muistuttavan liikehdinnän tekonurmialueen ympäri, jolloin itse pysäytin kellot aikaan 6.39 ja roikotin räkää tartanille. Loppuverryttelyn aikana tulevaisuuden tähdet saivat kolme kierrosta kasaan ennen siirtymistään takaisin patjalle juomapullojen kylkeen.

Kellon pysähtyessä 49 minuutin kohtaan heitin hikisen edustuspaitani takin taskuun, toppatakin niskaan ja hölkkäsin autolle, josta suuntasin salamana kotiin vaihtamaan pukua päälle. Samassa ajassa urheilijanuoret saivat siis kasaan KOLME ratakierrosta ja ns. venyttelyä patjalla. No, nämä ovatkin yleisurheilijoita ja taisi toinen heistä olla jonkin sortin arvokisamitalisti.

Jos itselläni olisi noin runsaasti aikaa harjoitteluun, olisin valtavassa ylikunnossa. Toisaalta tuli todistettua, että mitä lyhyempi matka sitä pidemmät reenit. Enkä kyllä itse ole toisaalta minkään tasoinen arvokisamitalisti, joten kateellista turhautumista taas kaikki tyynni. Kyllähän suomalainen yleisurheilu on kuitenkin niin korkealla tasolla ja kiitos nimenomaan pikamatkojen.

Lähden muuten kohta taas Pirkkahalliin, koska siellä on niin kivaa juosta ympyrää...

maanantai 14. joulukuuta 2009

Paluu arkeen on aina työtä

Ylhäältä on laskeuduttu. Arkirutiinit tulivat vasten kasvoja kuin aamun pakkanen. Eipä silti, Saariselällä oli tänään -26 astetta eli mitäpä siellä nyt sitten enää tekisi.

Toivun aikaerosta ja rasituksista tuijottamalla edessäni lojuvaa 80:n koepaperin pinoa. Kuka tarkastaisi, tä?! Sunnuntaina tein vielä osani ensi kauden talkoomarkoistani kuusitalkoiden merkeissä. Takana oli 14 tunnin bussimatkan perut ja reilun kuuden tunnin yöunet, mutta seuramies tekee mitä seuramiehen pitää tehdä. Eipähän tarvitse tulla sanomaan, ettei edustusurheilija tee mitään tuulipukunsa eteen. Kiskoimme 200 kuusta lumisateessa hevosen voimilla 3+2 miehen partiolla vajaat pari tuntia, ja sen kyllä huomaa. Uni tulisi, kun vaan ehtisi nukkua. Yhteensä parikymmentä nousua tuli tehtyä ja kokonaisnousu huiteli 400 metrin paikkeilla, keskisykekin siinä 110:n pakeilla.

Mutta pino ei madallu blogia söhräämällä, vaan kohta alkaa punakynä laulaa virheiden sinfoniaa.

Leiri: 7 päivää, 24h 40min harjoittelua, 313km hiihtoa, 18km juoksua. Näillä jatketaan. Juu, olisi pitänyt työntää enemmän, lasten määriähän nuo on...

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Heikolta pohjalta on vahva ponnistaa

Saariselkä ja Jaromirin kanssa jaettu kuuden neliön huone sekä 40 muuta pyrintöläistä, enemmän tahi vähemmän hiljaista sellaista.

No, menomatka oli bussissa viimeinen laatuaan, ainakin minun kohdaltani. Linja-automatkailu on ajanut Tsaarin ohi ja 1,5 tunnin Muumi-videoiden setti earienkin läpi liian kovalla kuultuna oli jo liikaa. Paluumatka tulee olemaan infernoa, mutta väsytän itseni viikolla äärimmilleen, jotta toimitus olisi mahdollisimman kivuton.

No, marraskuun harjoittelukin tuli paketoitua. Tavoitteet eivät tulleet täytetyiksi, paitsi hampaan osalta. Eli se poistettiin ja ilmeisesti jotain muutakin sieltä lähti, koska vieläkään luukku ei oikein aukea haluttuun mittaan ja puolet ruuasta putoaa rinnuksille. Lisäksi alahuulesta puuttuu tunto, joten myös juomat ajautuvat toisinaan väärään osoitteeseen. Marraskuussa piti pohjustaa voima ja kestävyys oikeaa harjoittelua varten, mistä todisteena seuraavat viikkomäärät: 6h, 10h, 5h ja 7h. Ja niillähän tullaan...

No, täällä sitä kuitenkin ollaan tuntureiden keskellä ja suksia on jo ulkoilutettu 69 km:n verran. Pulkannarut ovat hellänä ja nivuset nappailee kiinni. Tästä jatketaan.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Wiisautta!

Se on nyt sitten purettu juurineen päivineen. Ja juuria totta vie olikin ihan omiksi ja vielä naapureidenkin tarpeiksi. Kolmen vartin teutaroinnin jälkeen oli loputkin hedelmät kupissa ja meikäläinen pyyhkeili hikeä otsaltaan. Lekuri totesi loivasti saksaan päin murtaen, että oli yksi vaikeimpia. Niin aina... Nyt pitää vetää pehmeää ravintoa kuukausi, ettei leukaluu katkea. Oli vissiin juuret niin solmussa jossain siellä, että meinasi lähteä koko puruluusto samalla. Siltä se kyllä ajoittain tuntuikin. Nyt vedetään neljää eri lääkettä ja vältellään iloliemiä viikko. Toistaiseksi olen vielä puudutuksen vaikutuksen alla, mutta orastava bulldog on jo istahtanut oikealle poskelle.

Alkuvaihe operazioonesta sujui ihan noileasti ja itse hammas irtosi kyllä. Taustalla soi iskelmä ja tunnistelin biisejä. Samalla kirosin, kun sekä lääkäri että hoitaja hyräilivät mukana. Kymmenen minuutin jälkeen hyräilyt loppui ja meikäläinen alkoi saada aika mittavia hermosäväyksiä, jolloin kroppaa oli hankala hallita ja rouva ehdottikin lisää puudutusta. En vastustellut, vaikka en ole koskaan aiemmin esim. paikkauksissa puudutusta käyttänyt. Sinänsä tuo hermokipu ei mielestäni ole varsinainen kipu. Loput toimenpiteestä olikin sitten kohtuullista murjomista. Välillä surrattiin ja sitten taas väännettiin. Minä koitin siinä kaikin voimin pitää vastaan ettei koko pää irtoa kun juurta lohkottiin pala palalta. Siitähän noheva mieshoitaja loihi lausumaan, että "tämähän on nyt vähän kuin palapeliä." Epäilemättä minullekin tuli ensimmäisenä mieleen jouluaaton ilta, jolloin uudet villasukat ja pyjama päällä ratkotaan Stenvallin ankkapalapeliä höyryävä glögitoti kädessä...

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Röntgenin perusteella lienee vastaava keissi edessä vielä toisenkin puolen kanssa, mutta tämän päivän kokemuksella siirtänen sitä vähintään vuoden eteenpäin. Kiitos ja hei!

Hammastoimista johtuen jouduin tempaisemaan jo viikolla Pyynikin testijuoksun (15,2km) yksikseni työpäivän päätteeksi ja ratkiriemukasta oli. Koomista on se, että kokolailla valmistautumatta ja edellisen päivän kahden treenit jumitukset jaloissa humppasin ajaksi 56.44, jolla jäin vain 1.33 ennätyksestäni. Ja viime vuonnahan en päässyt lähellekään tuollaisia aikoja. Tiedä sitten kuinka tuohon pitäisi suhtautua, koska nyt on marraskuu ja takana vielä aika kehvanaa harjoittelua lähinnä voimailun merkeissä. Enpä lähde sitä nyt enempää analisoimaan.

PIRKKALAN URHEILIJASTIPENDI
Päätin tänäkin vuonna hakea Pirkkalan urheilijastipendiä, vaikka totesinkin, ettei tämän vuoden meriiteillä kuuhun mennä. No, sieltähän se kuori luukkuun töpsähti viikolla ja kertoi ihanan tiedon: sain 75 euroa!
Enhän toki ollut ainoa suunnistaja listalla...

Huomasin muuten samalla, että olin ainoa yleisen sarjan mies Suomessa, joka ylsi kaikissa syksyn SM-kisoissa kympin sakkiin ja vielä yhdelle mitalillekin.

Hyvää viikonloppua!

lauantai 21. marraskuuta 2009

On ollut kiire

Matalalentoa, korkealentoa ja todellista rämpimistä. Sitä se on nyt ollut viime viikot. Alkaa jurppimaan, mutta nyt alkaa helpottamaan. Paitsi tietysti hammas leikataan ensi perjantaina ja siitähän tulee toki pari lepopäivää juurikin viikonlopulle. Joskus ei voi voittaa...

Harjoittelusta ei edelleenkään kehtaa kirjoitella, vielä. Tällä viikolla on kyllä vedetty mäkeä, maastoa ja pitkää + voimaa, mutta ei vielä kuuhun menoon oikeuttavalla tavalla. Rumasti loittoni Topin selkä Pyynikillä tiistaina... Eilen oli muuten vuoden viimeinen dokumentointi-iltama ja hyvä niin. Edustukset on edustettu eikä tarvitse enää keskittyä siihen itseensä.

Televisioton viikkokin on sujunut lähes automaationa, koska yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa katsella töllyä. Nyt annan itselleni Bondin mentävän kolon ja huomenna Beitostölenin kokoisen reiän. Sen olen ansainnut, sanokaa mitä sanotte! :)

lauantai 14. marraskuuta 2009

52

Tunnit lisääntyy. Lämpö laski eilen illalla. Tuli tehtyä vuosigaalassa empiiristä tutkimusta pöllö-öljyn ja rokotteen välisestä reaktiosta. Vuosigaalan juhlistus kulki perinteisellä kaavalla ja muutamia uusia perinteitäkin luotiin, kuten mm. sukellusvarusteiden tarkistus rahastonhoitajan johdolla sekä tulevan kauden tavoitteiden kirjaus mandalaympyrämäisesti tuopin aluseen. Maljoja oli eri laatuisia ja eri tarkoituksiin, ehkä jopa liikaakin, joten tämän aamun Kaupin treenin pidossa tunne oli hiukan haikea.
Jostain syystä aamulla rystyseni olivat verillä, epäilen vahvasti rokotusta sen sijaan, että olisin tietämättäni ja täysin yllättäen lyönyt jotakuta yhdistyksen jäsenistä otsalohkoon...

Nyt irtaudun päivän toiseen treeniin eli voimantuottoon Pirkkalan liikuntatalon kuntoilusalipyhättöön. Toivottavasti rystyseni eivät tuon treenin jälkeen oli verillä, sillä siinä tapauksessa olen mitä todennäköisimmin verillä myös muualta. Eli toivottavasti saan hallitsemattoman ja tiedostamattoman synkän minäni kuriin...

Tämän viikon treenilukemat ovat olleet kyllä niin masentavia, että en edes kehtaa laittaa niitä näkyviin. Ensi viikosta parannan tapani, lupaan sen. Niin aina.

perjantai 13. marraskuuta 2009

24

Vuorokausi piikistä. Käsi kipeänä, 37,5 lämpöä, kohmeloinen olo...

Lisäksi sunnuntaina rysäytetty polvi on yhä turvoksissa, väri on tällä hetkellä ruskea. Ja on kuuma. Tämä lienee kaikki normaalia ja tervettä 29-vuotiaalla miehellä. Kausaalisuhde rokotteen kanssa on selvittämättä.

Voimainsa tunnossa tässä porskutellaan kaikesta huolimatta :)

torstai 12. marraskuuta 2009

Lepopäivä

Sain piikin ja nyt odotan reaktioita. Eri lähteiden mukaan kohta pitäisi sattua käteen, nousta kuume, särkeä päätä, tuntua flunssalta, olla aivan hirveä olo, krapula... Nyt siis vain odotellaan. Tällä hetkellä pistoksesta on noin viisi tuntia ja olen yhä normaali oma itseni.

Sen tuo rokotus teki, että nyt on lepopäivä. Ja ehkäpä huomennakin. Sikäli harmillista, että tulevan hammasoperaation takia joudun myös ottamaan lepiä. En kykene Jauhojärven suorituksiin eli parin kuukauden levottomiin päiviin. Ja eihän se Muukkonenkaan vissiin lepiä pidä. Mut se onkin ihan ässäkaveri.

Joka tapauksessa äsken makasin sohvalla ja katselin tölsyä. Aion pitää tölsyttömän viikon ensi viikolla. Katsotaan kuinka katsomattomuus auttaa ajankäytön tehostamisessa. Ehkä vähän nettiä käytän, mutta areenat jätän pois. Elävät arkistot ja JuuTuBeen...
Sohvalta tuijotin ohjelmaa, jossa näytettiin uusinta kuntoiluvillitystä, horsebiciä. En kyennyt katselemaan kuin sormien välistä, kun aikuiset naiset leikkivät hiekkakentällä hevosta ja hyppivät esteiden yli ynnä laukkasivat ympäri tannerta. Eieieieieieiei... Aamulla sain jo lukea strip aerobicistä, jossa puolestaan aikuiset naiset leikkivät strippaajaa ilman strippausta jumpan merkeissä: "Ei anneta nimen hämätä. Striptunnilla ei riisuta vaatteita, ja senhän kuntosalin raavaat miehet jo tietävätkin... ...-Viettelevyys on ydin. Liikekieli on sitä. Strippauksen puolta on myös tanko, toteaa strip-tuntia ohjaava tehopakkaus..." (Moro 12.11.2009)
Siis tä!? Miksi keksitään hämäävä nimi, jos ei nimen pidä hämätä? Antakaa kun määkin huudan...

Tällä viikolla on saanut katsella vierestä ja vähän keskiöstäkin opettajantyön ihanuuksia. Enkä tarkoita flunssa-aaltoa, vaan ihan tätä perushuttua. Vaikka koitan repiä huumoria arjestani, ei viime päivinä ole juuri hymyilyttänyt ja tällä hetkellä mielessä on kohtuullisen päällimmäisenä työpaikan tai mieluummin ammatin vaihto. Eli jos on jotain hommia tarjolla, niin ei muuta kun viestiä tulemaan.

Eilen juoksin 1.40 Punakoneen ja yhden Hilkan kera Teivon-Soppeenmäen poluilla ja oli namia. Polvi oli vielä jokseenkin turvoksissa, mutta hiljalleen, sano.

Huomenna on vuosigaala, joten ilon kautta yritetään taas takaisin hymyn syrjään kiinni :)

tiistai 10. marraskuuta 2009

Viikko 45: 7h 25min

Se oli semmoinen alku. Aikaa meni paljon jos jonkinlaiseen jonninjoutavaan jotenkin joutilaasti. Oli palaveria, koulutusta, seminaaria, kaalaa, kulttuuriharjoituksia... Hyviä selityksiä sille, miksi harjoitukset joutuivat väistölinjalle. Arvatenkin voimajakson aloitus oli enemmän kuin totuttelua, sillä mennyt viikko oli totisesti pelkkää totuttelua kaikkeen. Niin se sai kyllä ollakin, joten synninpäästö annettu. Tavoite täyttyi siltä osin, että tuohon seitsemään tuntiin sisältyi kahdeksan harjoitusta. Joten taas ollaan takaisin aamulenkkien parissa.

Sunnuntaina tein suunnistustreenin, joka päättyi Ruskon kangasmaastossa kivikkoisesti. Löin harmittomassa rastinlähestymistilanteessa polveni kiveen ja tulos oli karmiva. Kotona polvi alkoi turvota ja turposi turpoamistaan... Ja nyt kuljen toista päivää todellinen pallo polvessa. Onni taisi olla, että isku osui lumpion yläpuolelle pehmeään kohtaan. No joka tapauksessa treenit meni jäihin hetkeksi ja keskityn vain keskivartalokuntopiireihin ainakin huomiseen asti. Ja Murphy kun asettuu asemiin, niin eihän se hellitä. Nimittäin Pösöstä puhkesi pakoputki ja kaveri viedään hoitolaan torstaina. Diagnoosina jonkinlainen keuhkoputkentulehdus ilmeisestikin. Kutale!

Ja siitä puheen ollen, tänään oli koulusta pois 120 oppilasta. Epidemiaahan ei toki voi kutsua vielä epidemiaksi. Kai mullakin vähän nyt kurkussa tuntuu, tai nenässä. Vai olisiko pientä lämpöä? Kolotusta kuitenkin...

perjantai 6. marraskuuta 2009

Riskiryhmässä ensilumeen...

Vedin vuoden ensimmäisen voimatreenin äsken. Yritin ottaa kevyesti, vaikka samahan se on, huomenna on paikat kipeänä. Kokeilin liikuntatalon juoksumattoa ensi kertaa ja hyvin paukutti. Alkuverryttelin rennosti lätkytellen, kunnes viimeisen pari minuuttia painelin plussalla itseni 21 km/h vauhtiin. Puntti-Pentit vieressä katselivat ihmeissään kun pulkannaru (71,6kg) pieksi mattoa. Tein siihen taljat, hauiskäännöt, prässit sun muut viskit ja rommit selkään.

Samalla tajusin, että kuulun riskiryhmään enkä ole edes miettinyt rokotetta. No niin no, tänäänhän sitä sitten jaettiin Pirkkalassa... Eilisestä liikuntaryhmästä puuttui vaatimattomasti kahdeksan eli kolmasosa koko kölvisakista.

Ensilumi tuli aika voimalla, mahtaa olla kiva juosta OPM:ssä. Salitreenin jälkeen loin lumet. Jotenkin kovin rentouttavaa touhua, olen aina tykännyt. Varsinkin kun olen saanut tartuttua toimeen. Nuorempana oli ehkä toisin, mutta nyt kun muutaman lumityöttömän vuoden jälkeen saa taas luoda niin veljet tuntuu hyvältä. Muuten tämä lumi ei kyllä oikein vielä napostelisi, juuri ehdittiin lyödä vetävä treenikalenteri Punakoneelle. Huomenna aamulla lähden muuten viemään rasteja...

En kyllä oikein ymmärrä tuota Nenäpäivä-meininkiä. Kaverit pörrää ympäri tantereita pellenenät oikosenaan. Kai sitä hyvää tehdään, ei siinä mitään.

torstai 5. marraskuuta 2009

Rok rok!

Rokotuksia, jonoja, käsidesiä, hysteriaa!! Sitäkö tämä nyt sitten on? Tä?!

Ei vaineskaan, epidemia on rantautunut meidänkin kouluumme ja tokihan sitä päivittäin tulee mietiskeltyä, koska kolahtaa. Sikälihän se ei nyt haittaisi kovinkaan paljon, verrattuna esim. joulukuun alkuun, jolloin pitäisi surauttaa Tsaariselälle mättämään. Sikäli on vähän kahtiajakoinen kaveri nyt.

Annan kuitenkin esimerkin siitä, kuinka flunssat kätevästi siirtyvät firmani ruohonjuuriosastolla. Kaikki nimet ovat muutettuja, eikä millään ole mitään yhteyttä mihinkään, tämä tiedoksi kaikille vakaville lukijoille. Eikä tämä myöskään ole virkavirhe, johon joku voisi tarttua.

Tänään oli uunimakkarapäivä ja siitä on hyvä alkaa. Lähestymme jonon kanssa kohti ruokalaa ja samalla aikeella on liikkeellä myös rinnakkainen porukka. Ajoneuvoyhdistelmien kisa kiihtyy kohti linjastoa, mutta tunnustan tappioni kapenevassa käytävässä. Edessäni Veikko ja Erkki painivat veljellistä vääntöä, kädet tukevasti toisissaan kiinni. Samia torutaan siitä, että hän on livistänyt jonoon pesemättä käsiään, ensi kerralla sitten. Kari tutkiskelee omaa räkäänsä ja syö sen lopulta, saa myöskin torut opelta. Sirkun peppua kutittaa ja lienee pikkaritkin pikkuisen huonosti, Sirkku hienona neitinä korjaa asian ja pujauttaa sormen vielä nenään kun sielläkin kutittaa...


Kaartaessamme lopulta ruokalaan besserwisser Veijo päättää kätellä luokkatoverinsa tulevan pisnismiehen tavoin ja yrittää myös minulle. Teen perinteisen ähäkutti-liikkeen ja vedän viime hetkellä käden pois. Askoa aivastuttaa ja käsiinhän se sitten tulee, luonnollisesti. Nenän alla roikuskeleva jojo pitää vielä raapaista kämmenen kautta housuihin. Mari ja Muru halailevat vielä tarjottimien luona toisiaan, koska ovat bestiksiä, niinku.

Linjaston alussa Eero kauhoo veitsiä ja haarukoita laatikon pohjalta, kolme putoaa myös lattialle. Eero on fiksu poika ja nostaa ne takaisin laatikkoon, kiitos Eero. Muusiastialla Simoa yskittää, niinpä niin. Juusolla hermo pettää makkara-astialla, kun pihdit ovat liian isot: "Otanpa tuosta sormilla, eihän se ketään haittaa. Tai emmä jaksa kolmea, laitan tän takaisin, niin saa muutkin."
Anna ottaa raastetta reippaasti ja heittää lopuksi ottimet raasteen sekaan astiaan.
Maitoautomaatilla Yrjö hakee jo kolmatta mukia ja painaa tietysti ensin likaisella mukilla vapauttavaa salpaa kunnes kyllästyy ja ottaa myös sormet käyttöön.

Lopulta istahdan pöytääni tarjottimen kanssa. Sari ahmii liikaa makkuria kerralla ja alkaa yskittämään. Huokaisen ja pyyhin makkararoippeet silmälaseista. "Onneksi meillä on tämä ihana ateriaetu", totean kun nousen pöydästä nautittuani lounasta 6 min 34 s.
Ja eihän täältä mitään flunssaa voi saada.

Tänään sain röntgenin tulokset. No soirossahan se viisari oli ja leikattavahan se on. On kuulemma sellainen hankala tapaus, että tulee lähete ihan suukirurgille. Ehkä jo ensi viikolla. Tiedä sitten mitä tulee, mutta kai se on hoidettava pois kuleksimasta. Samperi!

maanantai 2. marraskuuta 2009

Harjoitteluhammastako kolottaa??

Spaluuhan sen jo totesi, että tänään alkaa laskennallisesti se klassikoksi muodostunut 'ens kausi'. Ylimenokauden löysyys vai mikä lienee syynä, mutta viime viikon lopulla alkoi hampaassa tuntumaan jotain outoa kipua, joka sitten äityi ja äityi vieden oloa surkeaan. Jukola-leiri Hyvinkäälläkin sai osansa huonosta tunteesta ja myöhempänä jutussa siitäkin. Eli uusi kausi alkoi soitolla hampilääkärille valitellen kun suussa maistuu eilinen päivä päivästä riippumatta ja aamupäivä odotettiinkin sitten aikaa. Lopulta marssin ovesta sisään ja minut otti vastaan reipashenkinen naislääkäri.

Kolme sekuntia tuoliin istahtamisen jälkeen rouva raapaisi leipäläpeni auki ja alkoi samalla sujuvasti luennoida viisaudenhampaiden operoinnin nykysuuntauksista. Tämän ohella suusta kaiveltiin kiviä ynnä muuta roskaa ja kehuttiin hammasta hyväksi ja kovaksi. Koittaa nyt siinä sitten vastailla suu täynnä instrumenttia. Hetken päästä rouva läväytti montun kiinni ja totesi, ettei tämä nyt niin pahalta näytä, ja että katotaan röntgenistä missä asennossa ne viisarit sojottaa. Eli keskiviikkona leuka telineeseen sitten vaan ja tuloksia odottamaan...

Aloitin kuitenkin harjoituskauden ja olo tuntui jo paremmalta, kun räväytin TV-kovalle sauvakävelylle a 45 min. Läheisen mäen tuntumissa suoritettu harjoite tarjosi taas lentomelun lisäksi muitakin pikantteja yksityiskohtia. Erään ikkunan läpi havaitsin kun teinivuosiensa puolivälissä kiikkuva jantteri istui nohevalla ergo-työtuolilla ja tuijotti meidän perheen TV:n kokoista tietokonenäyttöä. Eikä suinkaan ruudulla ollut aikuisviihdettä, vaan puhtaasti perinteinen räiskintäpeli. Ja toki pihassa köllötti mopoauto. Tervemenoa kestävyysurheilun loistokkaaseen maailmaan... Ja kotia lähestyessäni vastaan tuli kissaa sylissään ulkoiluttava nainen. Lienee turha mainita, että näillä kahdella oli henkevä keskustelu meneillään...

Harjoittelu on siis alkanut. En viitsi muutoin kovasti hehkutella vielä treenisuunnitelmillani tai tavoitteillani, mutta taustalle on jälleen palannut sadanpäämieheksi TOS. Kattellaan kuinka vanhat koirat lähtevät jolkottamaan.

SuunnistuNetissä on taas yllättäen kiihtynyt keskustelu Pyrinnöstä, kun vaihdot julkaistiin. Liikkeellä on ollut asiantuntijoina koko garderoobi: toppatakkeja, entisiä toppatakkeja, kevyttoppatakkeja, tuulitakkeja, tiukkapipoja... Jokainen yhtä vahvasti omaa mieltään ja yhtä oikeassa.

En tiedä, mutta ensi vuonna tulee muuten hieno Jukola. Oli napakka leiri, vaikka omat juoksut oli tuhraamista kuplakompassilla ja hammas kipeänä. Juoksin muuten tuulitakki päällä. Ja meidän uudet vahvistukset on ihan tyhmiä, Heikka ja Mikkola voitti mut ja Leksakin olis voittanu, jos sillä ei olis ollu nilkka kiipen, niinku. En leiki niitten kanssa.

Meikäläisen viiva ei muuten tule olemaan tuollainen ensi kesänä, lupaan sen. Uusi gps-vehje ei toimi ollenkaan, kulkee ihan eri reittejä kuin minä...

tiistai 27. lokakuuta 2009

Smålandskavlen 2009

Smokkeri, Småle, Smolkku, Moolanti...

Rakkaalla kauden päätöksellä on monta nimeä, kaikkien sisältö ja sanoma on tosin vahvasti sama.

Oma suoritus oli peruskauraa varsin tylsällä radalla. Sain Tommin kiinni ensimmäiseen väliaikaan ja välillä mentiin kimpassa, tosin loppulenkillä hajonnat olivat jälleen erilaiset. Muutama katselu tuli joillakin rasteilla ja pari väliä meni optimista sivuun, mutta taktiikka oli vetää tosi varmasti pöpeliköt sileäksi. Onnistuin. Jalat olivat yllättävänkin hyvät vuodenaikaan nähden ja kisasta jäi hyvä fiilis.Reissuhan on aina reissu ja lieveilmiöt vievät usein päähuomion itse tapahtumasta. Menomatkalla Servon keikka sai vähän tylsän vireen, kun yleisö koostui perusristeilijöistä, joiden huipentuma oli turkulaishenkiset nuoret miehet eturivissä...
Mutta hitit tulivat ja tunnelma oli leppoisan arkifilosofinen. Itsehän kunnioitin tilannetta jo etukäteen, kun soitin koulun päivänavauksessa biisin 'Rauhantekijä'.

Loppu olikin sitten sitä tuttua ja turvallista: bonanzaa, happoheikkejä, maittipoikia, ottipotteja, totierkkejä, kipparikalleja, kosmonautteja, rappioraneja...

Nyt puhallellaan oikeaoppinen ylimenokausi pois alta. Tällä kertaa sen kesto on neljä päivää, jonka jälkeen pusketaan Hyvinkäälle leirille ensi kausi mielessä. Ensi kertaa mukana ovat myös kolme uutta punakonetta. Fiilis alkaa olemaan nousukkaassa.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Nuivasti DO:a

Myönnetään, että lyhytkin loma keskellä syksyä iloistaa ihmistä. Siksi Halikostakin voi nauttia ja fiilistellä. Eilen arki löi jälleen vasten kasvoja: huutavia pikkuhirviöitä, nastoja varastelevia neljäsluokkalaisia, näsäviisaita ja keskeyttäviä kuutosia, sikamaista ruokalatouhua... Takana huonosti nukuttu yö, kun pelkää nukkuvansa ohi palkanmaksun. Sää oli kylmä. Pimeys oli läsnä, kun olisi pitänyt lähteä aamulenkille. En sitten lähtenyt.

En silti aio tämän kaiken keskelläkään vaipua harrastamaan DO:a tai kiertyä negaation vietäväksi. Nyt on kaikenlaista napakkaa ilmassa, ja toisaalta kausi on vielä kovasti käynnissä eli ärsyttävän pirteästi porskutellaan. Småålantiin mennään taas perinteitä vaalien yhdellä palkattomalla virkavapaalla. Joukkue ei ole ihan timantinkova, mutta toisaalta sellainen, että haluaa juurikin lähteä. Yötähän siellä on tiedossa ja maastokin näytti olevan vaihteeksi ihan mukavaa detaljikasta vaikkakin kovasti kuperoitua, mikä ei taasen lokakuun syövyttämille lihaksille ole sitä varsinaisinta hottia...

Reissun johtotähti löytyy kyllä menomatkan Finhits-risteily -osiosta, sillä Martti, Mauno, Hanski, Löysä ja Erkka kumppaneineen istuttavat pumpun saunan lauteille. Onhan se taas viikonloppu eessä, kö?

Sitäennenmansecuppiajataitotreeniä,pitkäälenkkiäjaperuslätkyä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Haulikkoa nautiskellen

Ankkuriosuushan se oli sitten niin. Aloin perjantaina potea lievää jännityskutinaa kurkussa, joten karvaisin käsin jätin Loukon avajaiset väliin, hyvä niin.

Itse kisa oli yksi nautinnollisimmista viestijuoksusta ikinä. Alkuosuudet ja erityisesti Sailan jykevä veto osuudellaan tekivät Tsaarin työn helpoksi ja tuon paikan ryssiminen olisi ollut aikamoinen temppu. Kaikki hokivat nauttimista lähtiessäni ja sillä aatteella yritinkin suoriutua osuudestani.


K-109 Turvasin uriin, mutta polun jälkeen en ollut oikein gripissä kalliolle noustessa. Alunperin piti kiertää enemmän oikealta tai vasurista huippujen välistä, mutta lopulta kampesinkin melkein päälle. Lopun luin möykky möykyltä ja otin hanskan käteen.

109-115 Suosta suunta kalliolle, mutta uraa seuraten jouduin hiukan vasuriin ja jouduin jälleen varmistelemaan ja kivinotkosta lopulta rastille.


115-138 Pudotus alas ja lopulta alkoi sujumaan, lipulle vähän kaartaen.

138-153 Polulle ripeästi puskan läpi ja latomaan. Tuntui hyvältä ja hiukan nukahdin seuraamaan sijaintiani. Pistekumpareelta lopulta lähtö rinnettä seurailemaan. Tulin aikaisemman kivirastin kautta, mutta keltaisilla länteillä palikat putosivat ja jouduin pysähtymään. Lopulta totesin, että olen lähellä ja annoin vaiston viedä. Tietysti kompassissa oli jälleen kupla kuten koko kylmän syksyn. Pitäisikö asialle tehdä jotain?

153-142 Latomista ja helppo rastinotto polun mutkasta.

142-121 Päätin ottaa Jounin ohjeiden mukaan harjanteen kautta ja kaarsin kalliolta vähän vasemmalta. Avokallio ja kivi tulivat sovitusti ja eteen ja alkoi ihan hymyilyttää.

121-70 Tielle ja reipas kiihdytys. Luotin uran kulkevan taimikon läpi ja näin kävikin. Pellon päästä jälleen uraa pitkin kuusikon läpi ladolle. Loppunousu kalliolle ja siitä poksis suolle.

70-91 Viivaa kalliota seuraten ja suo vasurista ohjaamaan. Kivi matkalta kyytiin ja sitten lippu jo näkyikin.

91-122 Laiska lähtö rastilta, mutta lopulta ihan hyvin viivan viertä. Ennen tietä tihukossa vähän haparointia.

122-135 Profiilit!

135-140 Pellon reunassa lievää puhallusta ja nousu oli karvainen. Taimikon reuna ja kumpare haaviin, josta kauniiseen notkelmaan ja rastille.

140-80 Huolellisen rauhallinen lähtö ja möykky möykyltä, kalliolaatalta pudotus lipulle. Tästä mie tykkään!

80-113 Ensimmäiset kulminaatiopisteet. Keltainen nenä, oja, vihreää solaa, vastajyrkänne ja nousu laatalle. Nenän kärjessä kumpare ja pistekumpare, josta notkon reunaa lipulle. Feels good!

113-103 Piikusen ylävoittoisesti rinteeseen ja kulmajyrkänne matkalta haltuun. Polun ylitys ja vesikuopan varmistus ja loppu taas möykky möykyltä kaksi kiveä katsastaen. Aika kinkki kolo oli rastina, mutta kivasti löytyi. Nyt tästä voi jo nauttia.

103-96 Hillitön tungos rastille mennessä. Anteeksi, jos tuli tönittyä.

96-145 Profiilit ja loppulenkki negaatiomäessä. Nyt pitää vain jaksaa tehdä vuoro loppuun asti. Nousin hiukan liian aikaisin pellolta, mutta rastille kapusin ihan nohevasti.

145-146 Päätin mennä päältä, koska kierrot vähän monimutkaisen näköisiä. Tossu painaa kyllä, mutta päällä kuviot on hyvin luettavissa.

146-147 Turvallisesti alas, ettei telota paikkoja. Rinnettä on kiva lopsotella. Rastia ennen kuviorajat eivät täsmää minun silmääni, mutta lippu näkyy kauas.

147-148 Pudotus polulle ja ihmettelyä. Urat eivät taaskaan täsmää, mutta otan lopulta oikan polun suunnitelmasta poiketen ja vedän varmasti aukon kulmaan asti. Sieltähän se sitten jo vilkahtaa.

148-149 Varma ja juostava valinta oikealta. Rastinottokumpareilla Riapolo tulee vastaan ja Tsaaria jo vähän hymyilyttää. Kivelle sujuvasti pudottaen viimeiseltä kalliolta.

149-150 Pudottelen rinteessä alemmas ja usko pettää liian aikaisin, seisahdan ja katselen jo vasemmalle pienelle nenälle, johon olisin itse saattanut näpäyttää jyrkänteen. Menen kuitenkin eteenpäin ja jotain huutoja kuuluu pellolta. Taisivat lopulta huudella Peltola-Hramov –kaksikolle. Onneksi lippu löytyy ettei tarvitse hävetä.

150-100-M Kiva juoksennella, kun joukkue on vastassa ja huutelee. Loppusuoralla on aikaa kiittää ja tuuletella. Jostain syystä Haaska pyrkii ohi ja porukat on hämillään. Maalileimauksen jälkeen kaverin suusta tulee f-sana ja mies painuu loppulenkille.



Hieno kisa kokonaisuudessaan. Mahtava maasto ja radat, järjestelyt vimpan päälle. Kiitos Ankkuri! Harmi vain, että porukkaa oli jälleen turhan vähän. Meiltäkin raahataan sata ihmistä juoksemaan 25Mannaa Routsiin ja Halikkoon saadaan juuri ja juuri 15 juoksijaa. Tä?


perjantai 16. lokakuuta 2009

Valintojen maailma

Kello on 15.31. Yhdistyksen miehet ovat matkalla kohti Amsterdamia ja mestaruusmaratonia. Talo on tyhjä. Huomenna olisi Halikko-viestissä taas tarjolla vastuuta.

Klo 16.00 avataan uudelleen Loukon pub, joka muotoutui vanhan asunnon kantapaikaksi kodikkaan tunnelmansa vuoksi. Ja matkaa oli vain rontti kivenheitto, mennessä ylämäkeen ja tullessa siihen toiseen suuntaan. Monestihan alamäki alkaa juuri kantapaikoista. Tuohonkin paikkaan kiteytyy monta hetkeä: on kysytty bestmaniksi, on laulettu jos joitakin biisejä, on haastettu riitoihin, on puhistu Tiomilan jälkeisiä tuntoja suoraan lentokentältä. Onhan näitä.

Lähdenkö siis juhlistamaan yhdellä paikan uutta ilmettä ja paluuta, vai nyhjötänkö lukemassa suunnistajien blogeja. Jessus! Nyt olen syvällä valintojen maailmassa. Jos kuitenkin pikkuisen lähden, vähän vaan poikkean...

torstai 15. lokakuuta 2009

SM-yö 2009

Kevään pieleen menneen PM-projektin jälkeen alkoi katseeni kääntyä vahvasti syksyn SM-kisaputkeen, ja samalla kesältä katosivat mielekkäät tavoitteet. Tämän sai pöhöttynyt kroppani huomata ja ainoaksi iskuksi tulikin se MM-katsastuksen keskari. SM-kisoihin asetin itselleni mitalitavoitteen lähinnä yötä silmällä pitäen, sillä olihan taskussa miesten sarjasta jo neljä mitalia+ yksi plaketti kahdeksasta kisasta. Painonpudotus onnistui ja kuntokin nousi ihan hyvälle tasolle, mistä osoituksena oli plaketit ja mitali kahdesta ekasta viikonlopusta. Viestin jälkeen loin itselleni napakan kahden viikon valmistautumisen yöfinaaliin, mikä koostui neljästä lamppustartista:

1. AM-yö
Tavoitteena oli testata pelit ja vehkeet sekä totutella touhuun. Tiedossa oli, että luvassa on vahvasti hämäläinen kisa hämäläisellä kartalla. Keli oli synkkä, varsikin kun jalka oli puuta ja silmä tulehtunut. Homma ei ollut käsissä, lamppu heilui, jalka ei, ilmaa oli vatsassa. Kaikki peruselementit kohdillaan. Yksi kardinaali tuli, mutta muuten meno oli "leppoisaa" Teittisen kanssa puolet matkasta taivaltaen.
2. Yötreeni D-alueella.
Tavoitteena rentoa menoa perusteellisen vaikeassa yömaastossa. Onnistuin 95%:n tarkkuudella. Homma oli silkkaa nautintoa, vaikka viimoisen rastin koukero vähän korpesi. Villieläimet pakenivat, kun Betty halkoi erämaata.
3. Mansecup Joutsenenpesällä.
Tavoitteena oli kisavireen hakeminen ja pienen painetunnelman luominen kellon käydessä. Hommasta muodostuikin paikoin letkailua, jossa oli hyvä tarkkailla tilannetta ja säädellä rooliaan. Juoksin tuulipuku päällä, kun oli jo helkkarin kylmä. Tein yhden tyhmän virheen, jossa karkumatkani ajettiin kiinni. Olin liian itsevarma ja damage control uupui, kun rasti ei ollutkaan olettamassani paikassa. Oli muutenkin kyllä haastavaa muutamin paikoin. Hyvä mieli.
4. SM-yön karsinta
Tavoitteena ehjä juoksu ja hyvä starttipaikka finaaliin. Paikka oli kovimmassa lohkossa ja keli oli kylmä. Tai ehkä ei sittenkään niin kylmä...
Lähdin alussa reippaasti ja jouduin keskivaiheilla hiukan rauhoittamaan kun meinasi tuntua. Suunnistus oli hallittua, vaikka pientä epätarkkuutta ilmenikin. Kupla kompassissa häiritsi puolessa välissä ja pitkällä välillä sohlasin minuutin tappion. Sen jälkeen sain yllättäen Pasin kiinni ja lopun tulin perässä sujuvuudesta nauttien. Kakkossija Hampin takana oli itse asiassa aika optimaalinen juttu.


SM-yö: The Final

Keli oli armoton ja jo vaatevalinta tuotti ongelmia. Lähdin pelkällä kerraston paidalla, trikoot jaloissa ja hanskat käsissä. Ykköselle mennessä kelin raskaus ja vaativuus alkoi näkyä. Tai pikemminkin kun ei meinannut nähdä. Ykkönen löytyi sujuvasti ja tein valintaa kakkoselle melko pitkään. En kuitenkaan riittävän pitkään, jotta Bäckman olisi löytänyt ykkösen ja tullut samaan kasaan. Tuloslista olisi voinut olla toisenlainen...;)
En löytänyt hyvää reittiä kakkoselle, mutta kuitenkin lähdin kiertelemään. Olen ohjeistanut itselleni, että näissä paikoissa pitäisi aina mennä suoraan, jos ei heti löydä sopivaa kiertoa. Turakki ei usko itseään! Aikaa hukkui rymytessä ja rytmi oli sekaisin. Viitoselle homma alkoi jo löytyä, vaikka synkkä metsä mörköineen pelotti rotan lailla. Kuutoselle lähtiessä näin vasemmalla valon, joka osoittautui Föhriksi. Kaveri höpisi jotain silmästä ja käski mennä vaan. Tä? Tajusin pelin juonen kun kaveri ampui aika kyytiä omiin kykyihini nähden ja aloin pohtimaan, josko sittenkään minun letka... Seiskalle aikoessa olin taas hukassa oman valintani kanssa, mutta maastosta löytynyt ura notkossa nosti tunnelmia löperiin menneen alkuvälin jälkeen. Leikkasin tielle jälleen Teron perään, vauhti oli reipasta. Rastille olin tulossa oikein, mutta Tero otti lopussa oikealle, jolloin oma luotto petti. Kirosin 20s koukkua.


Rastit 8 ja 9 sujuivat perushyvin, mutta kympille sorruin jälleen muiden katseluun rastille tullessa. Nojasin matalaan huippuun, mutta lievä epävarmuus ajoi lopuksi oikealle Teron perään. Löytyihän sieltäkin heijastin, mutta väärä. Tuloksena lähes minuutin virhe ja mitali lipsahti pois kylmistä käsistä. Rastille 12 vedin Teron valoa kiinni ja aloin kirota omaa tyhmyyttäni; kuitenkaan en tehnyt mitään asian eteen ja ottanut radan haasteita riittävän tarmokkaasti. Toiselle lenkille lähtö oli hyvä, mutta 14. rasti oli taas tuhertamista. Selkeä valinta puuttui ja polulle tullessa ämpyilin todella vahvasti, seurauksena kunnon ässä. Viimeiselle keskusrastille tulin Teron perässä ja jälleen tuli lipulle pieni kopsaus.

Loppukirmaukseen lähtiessä olo oli vielä luottavainen sijan suhteen, koska muita ei ollut näkynyt. Lyhyt väli taas siksakkiin, kun en malttanut katsoa homma rauhassa, vaan säntäsin Teron perään. Loput rastit menivät ihan sujuvasti, vaikka aistin pari valoa kauempana takana. Toiseksi viimeiselle päätin kiertää, etten pilaisi hommaa. Kylmyys oli kangistellut jo viimeiset viisi kilometriä ja rastille tullessa jouduin vielä seisahtumaan, kun en nähnyt enkä tajunnut mikä rasti oikeastaan oli. Leimauksen jälkeen helpotuin sekunniksi, kunnes vastaan tuli Bäckman ja Huttunen. Silloin harmitti syvältä, koska tiesin voiton tavoittelun loppuneen siihen. Loppusuoralla iskin sentään rinta rinnan Esan kanssa ja tuloslistan tiukkuus maalissa yllätti negatiivisesti: tuloksena viides sija kaksi minuuttia voittajalle jääneenä.


Loppukoonti:
Sijoitus oli hyvä, mutta olin silti pettynyt. Parempaan oli aineksia, mutta oma kurittomuus pilasi kaiken. Sää teki lihaksistolle tepposet ja muutenkin vire oli vähän alavoittoinen. Teroon törmääminen oli kaksiteräinen miekka: paikoin vauhti oli todella kovaa, mutta toisaalta pieniä virheitä tuli aivan liikaa.
Toisaalta en ollut ainoa virheideni kanssa ja sikäli jossittelu on turhaa. Jos meinaa voittaa, ei virheitä saa tehdä. Ainakaan noin paljon, ja näillä jaloilla.

Ensi vuonna Mynämäellä haen vahvasti revanssia ja kolmatta kultaani. Haaste on heitetty muille yöntimoille.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Urheilun alttarille meni keskiviikko

Ei tullut juttua yöstä kun viihdyin tossujen päällä melkein kolme tuntia ja lopun aikaa lomailin. Huomenna uusi yritys ;)

Olin muuten harkinnut juoksevani maratonin Rautavedellä viikko Småålannin jälkeen, mutta hylkäsin lopulta ajatuksen terveydellisiin syihin vedoten. Pientä kolotusta on ollut sen verran monesti juoksemaan lähtiessäni viimoisen kuukauden ajan, että totesin tällä vammataustalla pyrkimykseni turhan riskiksi. Joten vielä jää yhdistyksen maratoonareille näyttämättä närhen pienet. Epäilen tosin, että olisi muutenkin jäänyt.

Loppukesällä aloittamani painonvartiointiprojekti päättyi SM-yön jälkeisiin mannatunnelmiin. Alkupainoni Lappiin lähtiessä oli 75,5kg ja viime keskiviikkona kuvitteellinen viisari pysähtyi lukemaan 69,4kg. Joten kuuden kilon kavennus tuli elokuun alusta lokakuun alkuun. Nyt se on loppu taas hetkeksi.

Lauantaina Halikko ja luvassa taas osuus vailla vertaa :)

tiistai 13. lokakuuta 2009

25 Manna

Seuramatkojen Ferrari. Paluumatkalla seurustelu jallun kanssa oli taas viedä mennessään. Tuli kehuttua sporttibaarissa legendoja taas oikein urakalla, ketä meitä siinä nyt oli... Miehiä, joiden edessä tällaisen oppipojan on vielä tylysti nöyrryttävä. Olen aina ollut vahvasti nostalgiaan taipuva ihminen ja siksi arvostus ko. herroja, joiden nimiä en nyt lähdesuojaan nojaten paljasta, on aitoa ja oikeaa. No, kyllä Tuomo-Jussi ainakin ymmärtää. On meinaan yön miehiä kans, kato nääs.

Mutta sitten itse viestiin. Jouduin jokseenkin epämiellyttävälle osuudelle Hampin loukkaantumisen vuoksi ja paikka oli kaikkea muuta kuin minulle tehty. Taktiikkamme piti sikäli hyvin, että starttasimme osuudelle 24 suunnitelmien mukaan kärjessä. Minulle se reilun minuutin ero oli vain armottomasti liian pieni. Etenkin kun takaa ampaisi jahtiin muuan Olav.

Rastille numero viisi O sai kiinni ja sitten mentiin. Havaitsin nopeasti, ettei minulle ole kykyjä vastata jannun menoon ja pääasiaksi tulikin vain "tehdä se, mihin näillä lahjoilla pystyy."
Jalkani eivät olleet parhaat mahdolliset, liekö syy varhaisen aamupalan ja järjestäjien verrattoman kahvilapalvelun aamulla... Toisaalta kuntoni pohja on kuitenkin ohkainen ja kenties paras terä on jo nähty. Joka tapauksessa oma juoksu oli varsin ehjä, ainoa mainittava virhe tuli rastille 12, kun olin yksinkertaisesti laiska.

Osuussija oli 29., mikä oli kuitenkin yllättävän huono. Yhtäältä rata oli mulle aivan liian yksinkertainen eikä toisaalta vahvat urat (iso miinus ratamestarille) jonoineen suosineet allekirjoittanutta yhtään sen enempää. Mutta se oli sitä. Sainkin kuulla kisan jälkeen kautta rantain ihmettelyjä siitä, kuinka joku voi pudota kun rata on putkea. Että "kyllä minä ainakin sen verran olisin yrittänyt..." Niin, minähän en toki yrittänyt. Niin kuin eivät yrittäneet nekään kaverit yleisurheilun MM-kisoissa, jotka maratonilla vaan väistämättä jäivät kärkimiehen vauhdista, vaikka rata oli vieläkin helpompi ja jopa putkiosuus sekin. Tai miksei ihan 800m:n finaalissakin... Kuten osuusajoista saimme havaita, ei kukaan muu osuudella 24 päässyt edes samalle minuutille kuin O, joka juoksi kuitenkin kärjessä. Samoin kuin minä juoksin. Enkä juuri tästä nimenomaisesta syystä halunnut pettää joukkuetta juoksemalla itseäni aivan piippuun ennen viimeistä suunnistettavaa rastia tai tekemällä typerän virheen, jolla takajoukko olisi saanut kiinni. Jokaisella on mahdollisuus koittaa. Varsinkin kun ensin hankkii itselleen tuollaisen paikan tuollaisessa joukkueessa.

Kiitos kaikille kannustajille! Oli mahtava fiilis taistella joukkueen eteen ja lopulta kakkossijakin maistuu hienolta, ainakin minulle!

Nyt olen lomalla ja keskityn jo treenaamiseen. Uusi Punakone nousee tuhkasta ensi kaudelle pyristeltyään viime kesän saamattomuuden ikeessä. Be careful, sillä täältä tullaan!

SM-yön raporttia huomenissa. Nyt lähden syksyiseen luontoon nautiskelemaan.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Yön timot

Se oli siinä, kauden viimeinen arvokisa. Pääsin kotiin puoli tuntia sitten ja kävin suihkussa. Oli aika reissu, keli oli karmea. Kylmä iski melkoisen valehtelematta. Föhrin kanssa lotkoteltiin menemään, tiedä sitten oliko lopulta hyötyä, ainakaan minulle. Toisaalta saati Vöörillekään.

Joka tapauksessa viides sija oli jotain jatkumoa yömaineelleni, ansaittua tai ansaitsematonta. Sen voi jokainen itse tulkita ja päättää. Keli kyllä aavistuksenomaisesti kellisti miehen, sillä toisella puolikkaalla en vain yksinkertaisesti nähnyt kartasta riittävän hyvin ja alkoi tökkimään. Esalle iso hatunnosto, vaikka toisaalta viime vuoden kisan ja karsinnan jälkeen ei ollut mikään yllätys. Silti harmitti tokavikalla tajuta tulleensa ajetuksi kiinni.

Nyt lienee aika mennä nukkumaan sateisen paluumatkan jälkeen. Jaromir puikotti kiitettävästi ja tuli laulettua värssy jos toinenkin, toisaalta se on sitä parasta hottia näillä reissuilla kun väsy hiipii auttamatta puseroon. Ei ole kyllä valkoisen miehen hommaa...
Analyysit myöhemmin tai toisaalta tuskin, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Keskiviikkona on Pirkkalan koulujen kisat, siellä sitten.

Sataa... -Tsaari

torstai 1. lokakuuta 2009

Yö tulee!

"Täältä tulee yö, täältä tulee yö!" Näinhän sitä laulettiin Porissa jo kultaisella 80-luvulla, jolloin rokkikin oli rokkia ja vain rokkia.

Kauden huipennus on käsillä jo huomenissa raastavalla karsinnalla. Ennakkospekuloinnit ovat jääneet vähiin, sillä nyt on tahti taas liian kiireinen muualla elämässä. Joko olen liian pedantti tai liian laiska, mutta jotenkin olen nyt ajanut itseni väsyttävän kiireen keskelle ja aikatauluihin sidotuksi. En tykkää.

Mutta vakaa päätös muutoksesta pitää ja yritän parhaani ens kauelle...

SM-yön maasto on tuttu vuoden 2000 sotilas-SM:stä, jolloin otin kolme minuuttia turkkiin Paisilta, joka veteli silloin vuoden viimeisiä juoksujaan ennen varvaslomaa. Toki voitin muita saman verran ja muistikuvat maastosta olivat luettavissa kartan takaa kypsän 20-vuotiaan viisaista raapustuksista. Maasto vaatii töitä ennen kaikkea pääpuolelta, mutta vihriät pitää jaksaa raivota läpi eli tossua heilumaan. En voi sanoa pitäväni 2,5 metrin käyristä, mutta nyt on pakko. Harmaa väri tuonee pientä apua verrattuna vanhaan karttaan.

Huomenna karsinnassa on hauska lohko kun lopusta löytyy pelkkiä yökettuja ja SM-mitalisteja: Ikonen, Saarinen, Lakanen, Huovila. Pitää sisällään mm. 2003 mitalikolmikon.

Sunnuntaiaamuna nähdään kuinka kävi.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Laketti ja ronssia!!

Veljet oli hieno viikonloppu! Isoja tunteita ja hyviä juoksuja. Ja vielä sairastelun jälkeen. Olen ihmeissäni. Kirjoitan nyt hyvin lyhyesti, koska näkökyky on tällä hetkellä hiukan rajoittunut. Liitänkin tähän loppuun toisaalle kirjoittamani viestin, joka kertoo sinällään aika surkuhupaisen tilani juuri nyt. Huomenna olisi AM-yö ja kieltämättä korpeaa jälleen...

"Kiitos onnitteluista! Katoavaista on glooria, kuten tänään olen saanut havaita.

Nimittäin olen aika reppana tällä hetkellä: puujalka estää normaalin kävelyn, silmätulehdus vaivaa antibioottivoiteen verran ja kaupan päälle tuli vielä ripuli :)

Ja huomenna pitäisi vielä kisaillakin. Koita nyt siinä sitten kun jalka ei kestä, mitään ei näe ja kaiken lisäksi on paskat housussa jatkuvasti..."

-Tsaari

lauantai 12. syyskuuta 2009

Korpeaa aika rankasti.

Korvatulehdus ja lääkekuuri. Menee aika vahvasti. Ei huvita kisaraportit, joten siinä tuhruiset kartat...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Tauti tuli...

...sittenkin. Ihmehän se olisi ollut, jos ei olisi tulut. Kisaviikollakin olin hiukan veitsenterällä ja kyllähän sunnuntain mörkökeli oli silaus. Juppe kyselikin loppusuoraa tuijotellessamme, että onko kylmä. Ei ollut, vaikka mustikkahuulet ymmyrkäisinä laskeskelin ohimenijöitä, josko pääsisin lähtemään kotiin. En päässyt, ja tässä on tulos. Vuoden ensimmäinen sairauslomapäivä on meneillään ja kyllä vähän ketuttaa. Ehkä se syömättömyys ei sittenkään ollut ihan nappiveto elimistön puolustusmekanismin kannalta. Turha jossitella, vaan keskittyä potemiseen. Lievää lämpöä ja kurkku tukossa, mutta eiköhän tästä parilla päivällä selvitä. Ylempää tuli ohje, että koneella ei saa olla liikaa, vaan pitää nukkua pipi pois. Ja näin toimitaan. Eli kisaraportti tulee kun tulee, jos tulee ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Audimies on aina audimies

Sain plaketin,vastoin alkuperäisiä tavoitteita. Mutta en valita. Itse asiassa olen pirun tyytyväinen. Sijaan, en suoritukseen. Laitan kartan ja tarinat myöhemmin, kun ne ovat kuivahtaneet. Totean vain, että hassua kun en näinkään kokeneena jantterina osaa pitää kuuppaa kasassa loppuun asti. Lipsautin kovemmille kavereille öbaut kolme sijaa kolmanneksi vikalla pistekumpareella. Eihän se nyt ihan huikeaa ollut radan kolmannella viidennekselläkään, mutta se on vain tautini. Toisaalta pidin Pipon heitosta kiinni eli olin jälleen ykkösen nopein. Poikkeuksellisesti johdin jopa kolmoselle asti ja uskoo ken tahtoo, mutta uskoinkin näin olevan kun löin leiman irronneeseen emit-lipukkeeseen...

Kotimatkalla nautin nälän hivelevästä tunteesta ja pitkitin lopulta lämpöisen ruuan nauttimisen kello 20:n jälkeiseen tuntiin. Rasva paloi ja näin halusin vielä antaa tukevaa pohjaa Iivosen kannustukselle karsinnan loppusuoralla. Ja toisaalta ruokin mielenkiintoa viime viikkojen painonvartijoiden kesäleirin päätökselle. Pipokin kyseli miltä tuntuu olla neljä kiloa kevyempi... Olin otettu.

Ajoin Linnatuuleen tankille ja kun palasin rampilta motarille, oli joku heittänyt takapenkille kolmioleivän ja siksarin keravalaista. Ihmettelin. Toki merkki sopi hyvin päivän epistolaan.

Huomenna on vanhempainilta, jokaisen opettajan toiveuni. Nykyajan vanhempia luokka täynnä syvän hiljaisuuden vallitessa. Jokainen sana voi olla tikari sydämeeni tuleviksi vuosiksi, siis omat sanani. Ei vaan, nykyinen luokkani on ihan unelma, samoin vanhemmat. Eikä tämä ole nuoleskelua.

Jaa, nyt lähti yhdentoista kone Pirkkalan aerofieldiltä, joten on aika jättää loput keravalaiset oman onnensa nojaan ja siirtyä leirikoululeskenä uneksimaan maailmanmestaruushopeasta Norjassa. Heti hatunnostopaluun tehneen Jammun jälkeen.

maanantai 31. elokuuta 2009

Sevillan parturi & Hippiliiga

Tukka kasvoi päästä ulos ja parturin kutsu oli väistämätön. Olen käyttänyt kuontaloni harvennushakkuisiin vanhan kotikaupunkini luottoparturia. Nyt otin jälleen aikataulujen ristipaineessa härkää sarvista ja yritin etsiä parturia Pirkkalassa. Kohdallani laatuvaatimukset ovat halpa ja nopea. Pääsinkin paikalliseen samalta seisomalta ja sitten jo istuttiinkin käsittelyssä. Hiukset ovat meikäläiselle vähemmän tärkeä ruumiinosa, enkä ollut ihan valmistautunut ristikuulusteluun:
- Mites usein sä peset tän? Käytätsä mitä shampoota? Hoitoainetta? Muistatsä sen merkin? Onks tää sun oma väri? Mitäs urheilua sä harrastat? Onks teillä suvussa harmautta? Käytätsä tässä vahaa? Geeliä? Mitään? Laitatsä tätä jotenkin? TÄH!

Ne on hiukset, piste. Parturi vaikutti kyllä varsin asiantuntevalta ja asiakaspalvelu oli tämäkkää. Neiti kertoi jatkuvasti mitä oli tekemässä, ja mitä minun pitäisi tehdä. Itselleni hiustenleikkuun ainoa funktio on se, että paksu pehkoni pitää karsia, jottei linnut tee siihen pesää. Hetkeksi innostuin, kun kuulin neidin puhuvan Kilkennyn tuotteista. Trimmerin surina oli kuitenkin sotkenut kirjaimet ja oikean nimen sijaan kuulinkin sen mitä halusin kuulla. Lopulta ostin kuitenkin tämän ko. tuotemerkin artikkeleita. No, puolessa tunnissa olin kuitenkin armahdettu ja pääsin toiselle kohtalonhetkelle eli vaateostoksille. Kaksi kertaa vuodessa toistuva rituaali on joka kerta yhtä vastenmielinen: sekä syksyllä että keväällä. Sekin tuli hoidettua ja taas on housut ainakin kahdeksaksi vuodeksi ;)

Treenit sujuivat suunnitellusti perjantaihin asti, jolloin piti tehdä viikon viimeiset vetoloiset. Töissä alkoi kurkussa nakertamaan ja olin jo aivan saletti, että illalla on 37,3 ja nielu kutisevana. Olin harmistuksesta suunniltani ja ryhdyin treenin sijaan trampoliinin purkamiseen. Illalla lääkintä koostui vahvasta espanjalaisesta ja aamulla olinkin kuin uusi mies. Ja lopulta tein ne vetoloiset sitten lauantaina, virhe! Kuorma kävi yli palautuksen ja sunnuntain Hippiliigassa olin jaloistani vaisujen mailla.

Ykköselle tyrkin suoraan ja kamppailin risukossa. Rastin lähellä käyrät ja suhteet eivät stemmanneet ajatuksiini, ja katselin lippua puolisen minuuttia eli kiva oli jatkaa juu... Seuraavat välit menin ihan kohtuullisesti, vaikka en oikein missään vaiheessa päässyt tilanteen herraksi ja homma suti huonojen jalkojen myötä aika pahoin. Ekan telkkarin jälkeen vedin pitkän välin alun huonosti ja tuiskin pusikossa parinkymmenen sekunnin edestä hukkaa. Perhosilla ensimmäinen lenkki meni vielä jotenkin puhtaasti, vaikkakin armottoman hiljaa. Toiselle lähtiessä olin taitellut kartasta järjestysnumeron pois ja luokanopettajan matematiikalla läksin kiertämään lenkuraa väärinpäin, +30 s lisää takkiin. Jotenkin motivaatio lopahti ja sitkuttelin vain Huttusen peesissä maaliin vihaisena itselleni. Viikko aikaa löytää kevään suunnistustatsi, simpura! Oheinen gps-viiva näyttää suurin piirtein kulkuväyläni, vaikka onkin välillä aika pahasti sivussa.

Lapin reissusta en enää saa aikaiseksi mitään tarinan tynkää, joten puhukoon muutama kuva puolestaan...



perjantai 28. elokuuta 2009

Kesätyöt jäi tekemättä

Viikolla on ollut kaksi legendaarista karkeloa: Lastenojanvuoren ME-koe ja Seuranmestaruuskisat munkkeineen mehuineen.

Koska järjestelyvastuuta on siunaantunut Lastiksen osalta, jouduin jälleen turvautumaan epävirallisiin kellotuksiin eli tsälenzeihin kahdella c:llä. Työpäivän jälkeen ojensin jalkani 20 minuutin ajaksi ja nautin välikahvit ennen kuin suuntasin turvonnein jaloin kohti Pirkkalan klassikkoa. Klassikkoa, jonka olemassaoloa ja funktiota ihmettelen edelleenkin syvästi: 2,2 km:n lenkki teollisuusalueen kainalossa metallijalostamon pölyissä varustettuna 70m:n nousummalla. Ei ymmärrä vanha valkeakoskelainen tällaista. Ja latua en ko. paikkaan ole nähnyt ajettavan pirkkalalaistumisen aikana kertaakaan... Mutta hyvä näin joka tapauksessa.

Verryttelyssä ymmärsin jo tulevan tuskan infernaalisuuden asteen: ei raastava, mutta painava. Lastiksessa hapon pitää pursuta korvista ja keuhkojen piehtaroida poltteen ilmiliekissä, jos haluaa tulosta, ja nautintoa... Nyt oli tunne lähinnä painava, mutta ponneton ennen paukkua. En ole koskaan katsonut minkäänlaisia väliaikoja reitiltä ja siksi tämäkin kerta oli puolen välin jälkeen loppuajan ylioptimistista arvailua. Syke ei noussut, hapon raja loiskui vain rinnan korkeudella, eivätkä keuhkot raapineet verta suuhun. Ja tulos oli sen mukainen: 8.06. Karusti 40 sekuntia hitaammin kuin loukkaantumisten jälkeisenä vuonna 2006, jolloin niputin 7.22 ja viiden minuutin palautuksen jälkeen 8.21. Täh?!

Hölkätessäni Tapin (= mies viimevuotisen SM-yökullan takana) verryttelykiekkaa illan päätteeksi, itselleni se oli kuudes rinkula, totesin kesätöiden jääneen tekemättä maukka perusjätkän osalta. Edellinen raapaisu oli FINiltä sprintistä, jolloin syke kiipesi yli 180:n. Nyt ei noussut edes sinne, joten yläpää on aika jörrissä. Ja tämä on ollut liian kantava teema jo talvelta asti, jolloin tasotestin arvot kertoivat samaa karua kieltään. No, mitä sitä huonoa muuttamaan...

Ensi kauteen tulee vanhalle miehelle kiire nostaa vanhat hapenottoluvut takaisin yli 80 millin ja samalla vielä päästäkin johonkin. Muovasin päätelmieni kohdalta myös loppukauden tavoitteeni eli SM-pitkällä 15 sakkiin, keskarilla plaketille ja yössä mitalille. Ja kruununa 25-Mannan banketin tappioputken aloittaminen terveyssyihin vedoten.

Seuranmestaruuksista tuli viiri, kolmannen kerran. Hieno rata ja kiva viilis! Munkit ja mehut selkään, toimii!




PS. Mikäli joku koki Lastenojanvuoren kuulutusten koetelleen hyvän maun rajoja, niin hyvä juttu. Se nimittäin on osin myös tapahtuman hengen mukaista. Loiva kuittailu kaikille kaikesta on AINA positiivisessa mielessä tehtyä ja kunnioitan syvästi jokaista haponlataajaa nyky-yhteiskunnan pullamössögenressä.


Ja vielä se tärkein: 71,3 kg kahtena iltana peräkkäin...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

No victory for me today

Joudun nielemään suuret sanani Nokian voitosta. Juoksu ei ollut huono, mutta pitkät välit lopussa löivät turpeeseen. Yhteistappiota kahdella välillä tuli noin 2.50, joten jotain opittavaa on vielä reitinvalinnassa. Toisella välillä löin alussa polveni, ja hetki meni ontuen ja noituen. Tein molemmilla välimallin ratkaisun, mikä on tunnetusti vähemmän toimiva.

Yksi varsinainen suunnistusvirhe tuli kuutoselle ja ainekset isoon kupruun olivat ilmassa, kunnes oivalsin ja hain selityksen viimeisen 200m:n epävarmuuteen. Koukero maksoi minuutin ja sillä kohtaa putosin kisan kärjestä.

Fyysisesti vahva tunne jatkui viime viikonlopun tapaan ja nyt meno oli vieläkin jaksavampaa. Pettymys oli kyllä se, ettei kello sittenkään tykännyt. Mutta pääasia, että on kivaa. Ja Nokialla luoja tietää oli. Rata, kartta ja maasto olivat hämäläistä priimaa ja työstäminen oli nautintoa. Toki pohja on kivinen ja risua puskan kera löytyy, mutta nämä ovat niitä asennemaastoja, jossa tositekijät leivotaan. Ja tämä oli vinkkinä nuoremmille...


Tulokset löytyy täältä.

Ai niin... 71,8kg :)

lauantai 22. elokuuta 2009

Elämää AM-kisojen jälkeen

Maanantai:
Töiden jälkeen iski lamaannus ja lenkille lähtö siirtyi ja siirtyi. Analysoin am-kisojen väliajat ja totesin olleeni aivan lahna alussa, toki tiesin sen itsekin. Mukavaa oli huomata kellon tukeneen omaa tuntemustani vahvasta toisesta puolikkaasta kun juoksu alkoi kulkea ja päästiin käyräkkäämmälle alueelle. Hopeatila kirpaisi, varsinkin kun Monkki otti viirin... Kun lopulta pääsin verryilemään, lopetin 18 minuutin jälkeen, koska Pirkkalan pururadalla joka kolmas vastaantulija oli nelijalkainen ja niistä joka toinen oli irti. En vain jaksa koskaan luottaa lausahduksiin: "Ei se mitään tee. Se vain leikkii." Aivan sama mulle:

4 luku

Eläimet

14 §
Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

Tiistai:
Nautin kympin aamusta ja teen mäkijuoksuintervallin, verryttelyssä bongaan pöllön. Mouhosin Iivoselle lauantain sinänsä melko irvokkaassa haastattelussa aamuherätyksistäni ja pakko myöntää, että kuudelta keli oli hieno. Illalla vettä tulikin kuin sitä aisaa kun matkustelimme Ponsaan. Perässäjuoksuosion jälkeen en saanut otetta touhuun tyhjällä kartalla ja päätin ottaa kantarellit pois kuleksimasta. Illalla jäntevä liha näytti suomalaista sisua Berliinin hornankattilassa. Itse en arvostanut edellisen illan kympin voittajaa iso-B:tä järin korkealle, koska mies teki taas perinteiset eli tuli peesissä ja antoi muiden tehdä töitä viimeiselle kierrokselle asti napsaisten sen jälkeen kirillä taas yhden pellinpalan kaappiinsa. Kyllä fakta on se, että Tadesse teki juoksun, ei Bekele. Öh!

Keskiviikko:
Olin päättänyt lopettaa tänä vuonna turhat kotkotukset töissä ja keskittyä vain omiin töihini, kuitenkin istuin kolmatta päivää peräkkäin jossain palaverissa yli neljään asti. Tyhmä jätkä... Aprikoin päivällä, että kuinkahan monta saksalaista käryää Lahden MM-hiihtojen henkeen. Sitä verta roimaa lyöntiä on heittolajeissa ollut. Kiekonheittäjän arjalaistoimet näyttivät jokseenkin ahdistavalta kun kaverin voitto varmistui, siinä sai kisamaskotti melkoista kyytiä paidan ohella.
Illalla treeninä oli kauhua herättävä 5000m radalla, ensi kerran 11 vuoteen. Tuolloin muuten nitistin loppukirissä muuan Mårten Boströmin ajalla 16.10. Nyt oli tarkoitus juosta viisi kertaa peräkkäin 3.20 min/km ja se lähes onnistui loppuajan ollessa 16.37, keskisyke oli tosin alempi kuin lauantain 70 min kisassa. Lienenkö tukossa? Alussa olin naistenkin takana, mutta hupsis hupsis lopussa ei muita enää näkynyt. Semmosta se on AV-reeneissä ;)

Torstai:
Onko setä Caster kuitenkin täti? Nauratti lukea aamulla lehteä, kun omassa kisastudiossamme olimme jo julistaneet veijarin uudeksi "Jarmoksi". Härkönen totesi, että mitäs ihminen kromosomeilleen voi...Niinpä, kromosomisammakko.
Jo pari vuotta olen mietiskellyt suunnistusuran päätepisteen asettamista johonkin virtsanpylvääseen ja nyt aihe sai ratkaisunsa tänään kun Suomi sai 2013 kisat. Joten sinne asti mennään, jos paikat kestävät. Ja rahat riittää... Polkulenkki 1.35.

Perjantai:
Aurinkoa tarkemman vetomies Hannun kanssa maastointervallit radallamme, joka tulee jäämään kasvavan ja kehittyvän Pirkkalan tielinjausten alle lähivuosina. Nohevaa oli meno, kunnes Hannu totesi, että taisi mennä liian lujaa. Harvinaista miehelle, jonka voisi tilata paceriksi juoksuun kuin juoksuun. Treeni oli kuitenkin napakan hyvä ja kuntokin alkaa löytyä taas rokulin jälkeen.

Lauantai:
Velkojen maksu unen osalta toteutui 100%:n peittävyydellä ja verrailulenkki oli aineenvaihdunnan herättelyä. Maratonilla miehet tuottivat purjoja mitalivauhdissa, aikamoista. Illalla sieniretki leppoisasti tallustellen. Huomenna sunnuntaina on viimeinen pidempi veto ennen SM-kisaa Nokian kisan muodossa. Todellinen klassikko: Pepin kartta, Pinsiön-Hopeatien kivikot ja 11km:n latu. Aion voittaa, ylivoimaisesti. Huomenna nähdään.

perjantai 14. elokuuta 2009

Työ haittaa harrastuksia

Eli vaikka painonhallinta töiden aikana onkin helpompaa, niin mitään muuta hyvää koulujen alkamisessa ei sitten olekaan. Taas tuntuu, että päivät kuluu liian äkkiä liian pitkälle. Varsinkin kun hyötysuhde hipoo jälleen muinaisia mattotestieni lukemia. No, ehkä kaikkeen taas tottuu, vaikka ei haluaisikaan...

Tunturireissu meni kokonaisuudessaan hyvin ja suunnitelma hitaista pitkistä treeneistä piti kutinsa. Säät olivat mainiot, lauantain kisassa jopa liian mainiot meidän parivaljakollemme. Tarkempaa tarinaa reissusta tulee joskus, kunhan saan aikaa työstää sen loppuun. Ja painava analyysi ensimmäisen päivän ensimmäisestä rastista... kele!

Maanantaina aamulla Tammelan torilla nautittujen kahvien ja sillivoileipien jälkeen vaaka tupsahti lukemaan 73,5 kg ja illalla treenin kuivatettua hilasin itseni lopulta täsmälleen tavoitelukemaan 72,6 kg.

Seuraava missio on am-karkelot Sahalahdella ja punnitus maanantaina aamulla. En usko 72 kg:n alittuvan, mutta toivossa on hyvä elelellä. Nyt lähden jatkamaan lukujärjestyksien vääntämistä, tavoitteena olisi päästä pois yhdistelmästä "yksi tunti, kahdeksan ryhmää, kolme salia, kuusi palloa..." Kyllä nykykoulu on hieno paikka yrittää ja opettaa, tai edes yrittää opettaa. Ei pelkoa, että mopoautosukupolven fyysisiä palikoita pääsisi kovasti järjestämään otollisimmiksi.

maanantai 3. elokuuta 2009

75,5 kg...

...on lähtökohtana syksyyn. Sanoisin, että viikonlopun savolaishäät loivat loppusilauksen silavaan.

Tasaisen vauhdin taulukolla olen syksyn ensimmäisissä kisoissa lukemassa 70,9 kg ja se olkoon virallinen tavoite. Käytännössä ensi viikon jälkeen pitäisi kyllä olla jo melko lähellä 72,6 kg:n vaateroa, jotta herkistelyvaiheeseen ei jäisi saunahenkeä vaativaa urakkaa...

Onneksi loma loppuu viikon päästä.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Rasvaisen elämän tulos: selkävaivainen marjanpoimija

Lahti-suunnistuksen loppuverryttelyssä aina noheva Sid Iivonen kommentoi ylävartaloni alasektorilla olleen hiukan ylimääräistä. Vaihdoimme kuulumiset opettajan työn väsyttävyydestä ja pitkästä kesälomasta, jonka aikana tulee vietettyä rasvaista elämää. Paidaton verryttelyni johtuu kesäisin puhtaasti heinäallergian aiheuttamasta infernaalisesta kutinasta hikisen suunnistuspaidan reagoidessa kaikenkarvaisiin timoteisiin. No, totuus pöhöttyneestä kehostani on kyllä myös omassa tietoisuudessani ja tällä viikolla asialle on saatettu toimenpiteitä. Olen nauttinut myrkkymaljoja neljäsosan normaalista ja grillannutkin vain kaksi kertaa...

Vaaka-issue odottaa seuraavaa maanantaita, koska viikolla on ollut kiirettä. Sunnuntain kisan jälkeen olo tuntui jokseenkin tukkoiselta (perjantaina olleella Eppujen keikalla 5000 ihmisen seassa sateessa lonnien ei ollut osuutta asiaan) ja päätin ajaa paperikoneet alas palauttelun merkeissä. Maanantaina läksi mustikkaan ja neljän tunnin kykkimisen jälkeen olin naarannut kasaan 15 litraa talvenvaraa. Arvatenkin seuraavana aamuna ojentautuminen oli sanoin kuvaamattoman ihqua... Eilen torstaina tein ensimmäisen kevyen lenkin ja valo tunnelissa ei paljastunutkaan junaksi, vaan helpottaneeksi olotilaksi. Tänään otankin jo rauhallisemmin, kun matka suuntaa Sulkavalle. Vaakalukeman julkistan maanantaina ennen tuntureille lähtöä ja siiten odotan mielenkiinnolla pitkän rasvanpolttolenkkien tulosta. Toki otan mukaan vähän marjamehua ja novellea, etten ihan kuihdu.

Enää en ihmettele sitäkään vähää suomalaisen futiksen tasoa, sillä viikko sitten eräässä Arvausliigan ottelussa selostaja analysoi kentällä olevan vastakkain kaksi liigan pelaavaa joukkuetta... Mietipä sitä niin.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Ohi on, kiitos siitä...

Jos eilen oli eväät syöty, niin tänään oli käärepaperitkin käytössä kun koitin vääntäytyä viivalle takaa-ajoa varten. Edellisenä iltana palautuminen ei käynnistynyt, vaikka kuinka nautin palautumisjuomaa. Iltalenkillä päätä särki ja raisun ukkosmyrskyn aikana harkitsin hetken siirtymistä pihalle x-asentoon, jos vaikka salama olisi iskenyt ja tuonut supervoimat. Näin ei arvatenkaan käynyt...

Aamulenkki oli jalkojen siirtelyä vuorotahtiin ja hetken luulin jo olevani Satakunnan lennoston alokkaiden aamulenkillä, vain sauvat puuttuivat. Kisapaikalla verryttely oli lähinnä muodollisuus ja karsinassa koitettiin olla niin vitsikkäitä että, vaikka tasan tarkkaan tiesin ettei tästä mitään tule. Tavoitteena oli vain välttää loppukiriin joutumista. Alku meni hyvin ja vasta neloselle rymytessäni Tinski ja Nopsa-Noponen ottivat puolen minuutin eron kiinni. Ennen viimeistä reitinvalintaa yritin jättäytyä letkan häntään, jotta saisin valita kahdesta reitistä sen toisen. Mutta mitä tekivätkään poijjaat: Noponen vasuriin ja Tinski oikealle. Masennuin ja otin Noposen valinnan. En vain päässyt polulle riittävän jyrkästi, vaan könysin siinä vieressä polun suuntaisesti Paajasen Onnin opeilla. Polulla olin alistuneesti helpottunut, ettei tuttua miestä enää kiusata.

Toiseksi viimeiselle tullessani leimalle iskikin kolmisen minuuttia takaa lähtenyt Pohjala. Hetken punnitsin pelimerkkejäni, jotka tuntuivat varsin kevyiltä. Yritin jurnutella tiheikön alas mahdollisimman hitaasti, jotta voimia olisi vielä finalsprinttiin. Olenhan kuitenkin 12,3 sekunnin satasen mies, ollut ainakin vuonna 1997... Viimeiselle tulimme eri reittejä ja vanhemman oikeudella sujautin kapulan 0.069 sekuntia edellä leimasimeen ja meinasin pudottaa koko lärpäkkeen kädestäni. En uskonut olevani niinkin nopea, että kalastin Rengon kisojen ainoan pohja-ajan loppusuoralta, enkä vieläkään hävinnyt loppukiriä ;)

Viikko oli mitä oli sunnuntain jälkeen ja käteen jäi aika pitkälti pelkkiä kaksi+vara kuponkeja. Syyt on jo analysoitu ja toimenpiteet on selvänä. Eli maanantaina käyn ostamassa vaa'an ja aloitan painon pudotuksen. Sitä verran kuivia kavereita näyttivät Anjalat ja Muukkoset olevan. Syksyllä hilaan itseni alle 70 kilon, jos ei muuten niin vaatteet päällä saunomalla SM-pitkää edeltävänä iltana. Ja sunnuntainen Bock saa vaihtua Perhekaljaan, Casillero del Diablo marjamehuun ja saunan jälkeinen keravalainen Novelleksi... Huippu-urheilu on täynnä uhrauksia, joilla on tunnetusti tuhoisa vaikutus.

Nyt kuitenkin hetki palautumista, sillä olen lihaksistoni kanssa syvällä kuin pohjaton kaivo.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Eväät on syöty

Pysyin kuulutuksissa tänäänkin. En suorituksieni, pronssisen rusketukseni tai arvontapalkintojen takia, vaan tämän kurjan blogin. Syy selvisi Pesupaikalta, jonne tämä oli sujautettu. Epäilen Stigin tekosiksi. Kuulutusporukalle Mike Routen johdolla kiitokset myös täältä, ihailtavasti jaksatte suoltaa eetteriin. Hyvä kuuluttajahan on varustettu asiantuntemuksella ja supliikilla sekä toffeen pehmeällä äänellä. Vaikka välillä meneekin levottoman dialogin puolelle. Ei vaan, täysi tunnustus! Kivaa on kuunnella.

Tänään tarjottiin latu, kuten arvata saattoi. Eilisen betonin päälle valoin vielä lekaharkot, jotta jalat pysyisivät tukevasti maassa MM-kisalipun ollessa jo lähes näpeissä. Meno oli alussa helpon tuntuista, mutta perhosille noustessa tossun kärki raapi valitettavan alhaalla. Onlinet näytti ensimmäiseen väliaikaan (7,5km, jossa Taivainen oli nopein 19:21 (!)) -17:15 eli aavistuksen olin tossulla jäänyt, koska meno oli kuitenkin ollut virheetöntä...

Korttini on valikoivaa mallia eikä kerta ollut ensimmäinen kun leimaus ei rekisteröitynyt. Tulkitsin kansakoulunopettajan matematiikalla, että aikani taitaa olla toiselta leimauskerralta.

Piristyin ekalla perhosella, kun sain näköpiirin Oman vetämän letkan, jossa oli myös 4min edellä lähtenyt Parkkisen Japi, jota en koskaan lopulta saanutkaan kiinni... Todellinen herpaantuminen tuli viimeistä kertaa keskusrastille tullessa, jossa vedin oikealle ja pöljäilin minuutin väärällä puolen kumparetta. Tässä luikahti Muukkonen (4 min perään) kuten myös Huovila (2 min perään) ohi.
Havaitsin vielä Huovilan selän ja ammuin perään rastille 16. Ensimmäisen harjanteen jälkeen linkki oli edelleen kiinni ja havaitsin vielä Muukkosenkin tulevan vastaan rastilla käyneenä. Tsaarin etsikkoaika napakkaan junaan edes hetkeksi kesti 35s, jona aikana Huovila katosi näköpiiristä ja ensimmäinen vilkaisuni karttaan ko. välillä ei juuri oljenkorsia antanut. Jatkoin hätäpäissäni eteenpäin, ja lopulta keräsin kamppeet häntä koipien välissä reilun minuutin pummin tehneenä. Kaksi kauden isointa virhettä peräkkäin, melko noloa toimintaa aikuiselta mieheltä. Se juna oli ja meni, minkä jälkeen alkoikin yksinäinen työ tuottaen kahdeksan minuuttia takkia Muukkoselle ko. pisteestä maaliin.



Meno tuntui yllättävän hyvältä, mutta sykkeet olivat vajonneet ja huomasin jaloista puutumisen merkkejä. Sinänsä koomista, että koitin tehdä töitä ja iskeä kuin suomenhevonen, mutta tulos oli täyttä tuhnua. Jalat eivät vain menneet kovempaa. Tuttu tunne tältä vuodelta, joten se siitä.

Sain kisapaikalla jo hyviä reenivinkkejä eräältä manserokin legendalta, mutta jätän silti viiden tunnin sauvakävelylenkin tältä illalta. Pyöräilen sen sijaan Nesteen kylmäkaapille ja katson mihin asti eväät huomenna riittävät. Käyrä on ollut vaarallisen laskeva ja arvat tuli raaputettua jo sunnuntaina. Tällä hetkellä tavoitteena on osallistujapalkinto, sillä huominen takaa-ajo yhteiskisasta taitaa huipentua taisteluun pysymisestä parinkympin joukossa. Enkä toisaalta muutenkaan luota legendan neuvoihin, koska hänellä ei ole henkilökohtaista yleisen sarjan SM-kultaa...;)

Paluumatkalla radio Suomi ylitti lopullisesti sietokykyni, koska ovat nyt päättäneet soitattaa jotain "Ilo tulvii" -renkutusta aina Tiiriön-Ojoisten liittymän kohdalla. Sai riittää ja löin soimaan Napnderin Hittirähinän, joka pelastaa aina päivän: "Ei se vielä retkuksi tee, jos vähän renttuillaan. Joka muuta väittää sille sanon terve vaan!"

Kiitokset hyvästä maastosta, kartasta ja radasta! Näitä lisää...:)