Smålandskavlen 2009

Smokkeri, Småle, Smolkku, Moolanti...

Rakkaalla kauden päätöksellä on monta nimeä, kaikkien sisältö ja sanoma on tosin vahvasti sama.

Oma suoritus oli peruskauraa varsin tylsällä radalla. Sain Tommin kiinni ensimmäiseen väliaikaan ja välillä mentiin kimpassa, tosin loppulenkillä hajonnat olivat jälleen erilaiset. Muutama katselu tuli joillakin rasteilla ja pari väliä meni optimista sivuun, mutta taktiikka oli vetää tosi varmasti pöpeliköt sileäksi. Onnistuin. Jalat olivat yllättävänkin hyvät vuodenaikaan nähden ja kisasta jäi hyvä fiilis.Reissuhan on aina reissu ja lieveilmiöt vievät usein päähuomion itse tapahtumasta. Menomatkalla Servon keikka sai vähän tylsän vireen, kun yleisö koostui perusristeilijöistä, joiden huipentuma oli turkulaishenkiset nuoret miehet eturivissä...
Mutta hitit tulivat ja tunnelma oli leppoisan arkifilosofinen. Itsehän kunnioitin tilannetta jo etukäteen, kun soitin koulun päivänavauksessa biisin 'Rauhantekijä'.

Loppu olikin sitten sitä tuttua ja turvallista: bonanzaa, happoheikkejä, maittipoikia, ottipotteja, totierkkejä, kipparikalleja, kosmonautteja, rappioraneja...

Nyt puhallellaan oikeaoppinen ylimenokausi pois alta. Tällä kertaa sen kesto on neljä päivää, jonka jälkeen pusketaan Hyvinkäälle leirille ensi kausi mielessä. Ensi kertaa mukana ovat myös kolme uutta punakonetta. Fiilis alkaa olemaan nousukkaassa.

Nuivasti DO:a

Myönnetään, että lyhytkin loma keskellä syksyä iloistaa ihmistä. Siksi Halikostakin voi nauttia ja fiilistellä. Eilen arki löi jälleen vasten kasvoja: huutavia pikkuhirviöitä, nastoja varastelevia neljäsluokkalaisia, näsäviisaita ja keskeyttäviä kuutosia, sikamaista ruokalatouhua... Takana huonosti nukuttu yö, kun pelkää nukkuvansa ohi palkanmaksun. Sää oli kylmä. Pimeys oli läsnä, kun olisi pitänyt lähteä aamulenkille. En sitten lähtenyt.

En silti aio tämän kaiken keskelläkään vaipua harrastamaan DO:a tai kiertyä negaation vietäväksi. Nyt on kaikenlaista napakkaa ilmassa, ja toisaalta kausi on vielä kovasti käynnissä eli ärsyttävän pirteästi porskutellaan. Småålantiin mennään taas perinteitä vaalien yhdellä palkattomalla virkavapaalla. Joukkue ei ole ihan timantinkova, mutta toisaalta sellainen, että haluaa juurikin lähteä. Yötähän siellä on tiedossa ja maastokin näytti olevan vaihteeksi ihan mukavaa detaljikasta vaikkakin kovasti kuperoitua, mikä ei taasen lokakuun syövyttämille lihaksille ole sitä varsinaisinta hottia...

Reissun johtotähti löytyy kyllä menomatkan Finhits-risteily -osiosta, sillä Martti, Mauno, Hanski, Löysä ja Erkka kumppaneineen istuttavat pumpun saunan lauteille. Onhan se taas viikonloppu eessä, kö?

Sitäennenmansecuppiajataitotreeniä,pitkäälenkkiäjaperuslätkyä.

Haulikkoa nautiskellen

Ankkuriosuushan se oli sitten niin. Aloin perjantaina potea lievää jännityskutinaa kurkussa, joten karvaisin käsin jätin Loukon avajaiset väliin, hyvä niin.

Itse kisa oli yksi nautinnollisimmista viestijuoksusta ikinä. Alkuosuudet ja erityisesti Sailan jykevä veto osuudellaan tekivät Tsaarin työn helpoksi ja tuon paikan ryssiminen olisi ollut aikamoinen temppu. Kaikki hokivat nauttimista lähtiessäni ja sillä aatteella yritinkin suoriutua osuudestani.

K-109 Turvasin uriin, mutta polun jälkeen en ollut oikein gripissä kalliolle noustessa. Alunperin piti kiertää enemmän oikealta tai vasurista huippujen välistä, mutta lopulta kampesinkin melkein päälle. Lopun luin möykky möykyltä ja otin hanskan käteen.

109-115 Suosta suunta kalliolle, mutta uraa seuraten jouduin hiukan vasuriin ja jouduin jälleen varmistelemaan ja kivinotkosta lopulta rastille.

115-138 Pudotus alas ja lopulta alkoi sujumaan, lipulle vähän kaartaen.

138-153 Polulle ripeästi puskan läpi ja latomaan. Tuntui hyvältä ja hiukan nukahdin seuraamaan sijaintiani. Pistekumpareelta lopulta lähtö rinnettä seurailemaan. Tulin aikaisemman kivirastin kautta, mutta keltaisilla länteillä palikat putosivat ja jouduin pysähtymään. Lopulta totesin, että olen lähellä ja annoin vaiston viedä. Tietysti kompassissa oli jälleen kupla kuten koko kylmän syksyn. Pitäisikö asialle tehdä jotain?

153-142 Latomista ja helppo rastinotto polun mutkasta.

142-121 Päätin ottaa Jounin ohjeiden mukaan harjanteen kautta ja kaarsin kalliolta vähän vasemmalta. Avokallio ja kivi tulivat sovitusti ja eteen ja alkoi ihan hymyilyttää.

121-70 Tielle ja reipas kiihdytys. Luotin uran kulkevan taimikon läpi ja näin kävikin. Pellon päästä jälleen uraa pitkin kuusikon läpi ladolle. Loppunousu kalliolle ja siitä poksis suolle.

70-91 Viivaa kalliota seuraten ja suo vasurista ohjaamaan. Kivi matkalta kyytiin ja sitten lippu jo näkyikin.

91-122 Laiska lähtö rastilta, mutta lopulta ihan hyvin viivan viertä. Ennen tietä tihukossa vähän haparointia.

122-135 Profiilit!

135-140 Pellon reunassa lievää puhallusta ja nousu oli karvainen. Taimikon reuna ja kumpare haaviin, josta kauniiseen notkelmaan ja rastille.

140-80 Huolellisen rauhallinen lähtö ja möykky möykyltä, kalliolaatalta pudotus lipulle. Tästä mie tykkään!

80-113 Ensimmäiset kulminaatiopisteet. Keltainen nenä, oja, vihreää solaa, vastajyrkänne ja nousu laatalle. Nenän kärjessä kumpare ja pistekumpare, josta notkon reunaa lipulle. Feels good!

113-103 Piikusen ylävoittoisesti rinteeseen ja kulmajyrkänne matkalta haltuun. Polun ylitys ja vesikuopan varmistus ja loppu taas möykky möykyltä kaksi kiveä katsastaen. Aika kinkki kolo oli rastina, mutta kivasti löytyi. Nyt tästä voi jo nauttia.

103-96 Hillitön tungos rastille mennessä. Anteeksi, jos tuli tönittyä.

96-145 Profiilit ja loppulenkki negaatiomäessä. Nyt pitää vain jaksaa tehdä vuoro loppuun asti. Nousin hiukan liian aikaisin pellolta, mutta rastille kapusin ihan nohevasti.

145-146 Päätin mennä päältä, koska kierrot vähän monimutkaisen näköisiä. Tossu painaa kyllä, mutta päällä kuviot on hyvin luettavissa.

146-147 Turvallisesti alas, ettei telota paikkoja. Rinnettä on kiva lopsotella. Rastia ennen kuviorajat eivät täsmää minun silmääni, mutta lippu näkyy kauas.

147-148 Pudotus polulle ja ihmettelyä. Urat eivät taaskaan täsmää, mutta otan lopulta oikan polun suunnitelmasta poiketen ja vedän varmasti aukon kulmaan asti. Sieltähän se sitten jo vilkahtaa.

148-149 Varma ja juostava valinta oikealta. Rastinottokumpareilla Riapolo tulee vastaan ja Tsaaria jo vähän hymyilyttää. Kivelle sujuvasti pudottaen viimeiseltä kalliolta.

149-150 Pudottelen rinteessä alemmas ja usko pettää liian aikaisin, seisahdan ja katselen jo vasemmalle pienelle nenälle, johon olisin itse saattanut näpäyttää jyrkänteen. Menen kuitenkin eteenpäin ja jotain huutoja kuuluu pellolta. Taisivat lopulta huudella Peltola-Hramov –kaksikolle. Onneksi lippu löytyy ettei tarvitse hävetä.

150-100-M Kiva juoksennella, kun joukkue on vastassa ja huutelee. Loppusuoralla on aikaa kiittää ja tuuletella. Jostain syystä Haaska pyrkii ohi ja porukat on hämillään. Maalileimauksen jälkeen kaverin suusta tulee f-sana ja mies painuu loppulenkille.

Hieno kisa kokonaisuudessaan. Mahtava maasto ja radat, järjestelyt vimpan päälle. Kiitos Ankkuri! Harmi vain, että porukkaa oli jälleen turhan vähän. Meiltäkin raahataan sata ihmistä juoksemaan 25Mannaa Routsiin ja Halikkoon saadaan juuri ja juuri 15 juoksijaa. Tä?

Valintojen maailma

Kello on 15.31. Yhdistyksen miehet ovat matkalla kohti Amsterdamia ja mestaruusmaratonia. Talo on tyhjä. Huomenna olisi Halikko-viestissä taas tarjolla vastuuta.

Klo 16.00 avataan uudelleen Loukon pub, joka muotoutui vanhan asunnon kantapaikaksi kodikkaan tunnelmansa vuoksi. Ja matkaa oli vain rontti kivenheitto, mennessä ylämäkeen ja tullessa siihen toiseen suuntaan. Monestihan alamäki alkaa juuri kantapaikoista. Tuohonkin paikkaan kiteytyy monta hetkeä: on kysytty bestmaniksi, on laulettu jos joitakin biisejä, on haastettu riitoihin, on puhistu Tiomilan jälkeisiä tuntoja suoraan lentokentältä. Onhan näitä.

Lähdenkö siis juhlistamaan yhdellä paikan uutta ilmettä ja paluuta, vai nyhjötänkö lukemassa suunnistajien blogeja. Jessus! Nyt olen syvällä valintojen maailmassa. Jos kuitenkin pikkuisen lähden, vähän vaan poikkean...

SM-yö 2009

Kevään pieleen menneen PM-projektin jälkeen alkoi katseeni kääntyä vahvasti syksyn SM-kisaputkeen, ja samalla kesältä katosivat mielekkäät tavoitteet. Tämän sai pöhöttynyt kroppani huomata ja ainoaksi iskuksi tulikin se MM-katsastuksen keskari. SM-kisoihin asetin itselleni mitalitavoitteen lähinnä yötä silmällä pitäen, sillä olihan taskussa miesten sarjasta jo neljä mitalia+ yksi plaketti kahdeksasta kisasta. Painonpudotus onnistui ja kuntokin nousi ihan hyvälle tasolle, mistä osoituksena oli plaketit ja mitali kahdesta ekasta viikonlopusta. Viestin jälkeen loin itselleni napakan kahden viikon valmistautumisen yöfinaaliin, mikä koostui neljästä lamppustartista:

1. AM-yö
Tavoitteena oli testata pelit ja vehkeet sekä totutella touhuun. Tiedossa oli, että luvassa on vahvasti hämäläinen kisa hämäläisellä kartalla. Keli oli synkkä, varsikin kun jalka oli puuta ja silmä tulehtunut. Homma ei ollut käsissä, lamppu heilui, jalka ei, ilmaa oli vatsassa. Kaikki peruselementit kohdillaan. Yksi kardinaali tuli, mutta muuten meno oli "leppoisaa" Teittisen kanssa puolet matkasta taivaltaen.
2. Yötreeni D-alueella.
Tavoitteena rentoa menoa perusteellisen vaikeassa yömaastossa. Onnistuin 95%:n tarkkuudella. Homma oli silkkaa nautintoa, vaikka viimoisen rastin koukero vähän korpesi. Villieläimet pakenivat, kun Betty halkoi erämaata.
3. Mansecup Joutsenenpesällä.
Tavoitteena oli kisavireen hakeminen ja pienen painetunnelman luominen kellon käydessä. Hommasta muodostuikin paikoin letkailua, jossa oli hyvä tarkkailla tilannetta ja säädellä rooliaan. Juoksin tuulipuku päällä, kun oli jo helkkarin kylmä. Tein yhden tyhmän virheen, jossa karkumatkani ajettiin kiinni. Olin liian itsevarma ja damage control uupui, kun rasti ei ollutkaan olettamassani paikassa. Oli muutenkin kyllä haastavaa muutamin paikoin. Hyvä mieli.
4. SM-yön karsinta
Tavoitteena ehjä juoksu ja hyvä starttipaikka finaaliin. Paikka oli kovimmassa lohkossa ja keli oli kylmä. Tai ehkä ei sittenkään niin kylmä...
Lähdin alussa reippaasti ja jouduin keskivaiheilla hiukan rauhoittamaan kun meinasi tuntua. Suunnistus oli hallittua, vaikka pientä epätarkkuutta ilmenikin. Kupla kompassissa häiritsi puolessa välissä ja pitkällä välillä sohlasin minuutin tappion. Sen jälkeen sain yllättäen Pasin kiinni ja lopun tulin perässä sujuvuudesta nauttien. Kakkossija Hampin takana oli itse asiassa aika optimaalinen juttu.


SM-yö: The Final

Keli oli armoton ja jo vaatevalinta tuotti ongelmia. Lähdin pelkällä kerraston paidalla, trikoot jaloissa ja hanskat käsissä. Ykköselle mennessä kelin raskaus ja vaativuus alkoi näkyä. Tai pikemminkin kun ei meinannut nähdä. Ykkönen löytyi sujuvasti ja tein valintaa kakkoselle melko pitkään. En kuitenkaan riittävän pitkään, jotta Bäckman olisi löytänyt ykkösen ja tullut samaan kasaan. Tuloslista olisi voinut olla toisenlainen...;)
En löytänyt hyvää reittiä kakkoselle, mutta kuitenkin lähdin kiertelemään. Olen ohjeistanut itselleni, että näissä paikoissa pitäisi aina mennä suoraan, jos ei heti löydä sopivaa kiertoa. Turakki ei usko itseään! Aikaa hukkui rymytessä ja rytmi oli sekaisin. Viitoselle homma alkoi jo löytyä, vaikka synkkä metsä mörköineen pelotti rotan lailla. Kuutoselle lähtiessä näin vasemmalla valon, joka osoittautui Föhriksi. Kaveri höpisi jotain silmästä ja käski mennä vaan. Tä? Tajusin pelin juonen kun kaveri ampui aika kyytiä omiin kykyihini nähden ja aloin pohtimaan, josko sittenkään minun letka... Seiskalle aikoessa olin taas hukassa oman valintani kanssa, mutta maastosta löytynyt ura notkossa nosti tunnelmia löperiin menneen alkuvälin jälkeen. Leikkasin tielle jälleen Teron perään, vauhti oli reipasta. Rastille olin tulossa oikein, mutta Tero otti lopussa oikealle, jolloin oma luotto petti. Kirosin 20s koukkua.


Rastit 8 ja 9 sujuivat perushyvin, mutta kympille sorruin jälleen muiden katseluun rastille tullessa. Nojasin matalaan huippuun, mutta lievä epävarmuus ajoi lopuksi oikealle Teron perään. Löytyihän sieltäkin heijastin, mutta väärä. Tuloksena lähes minuutin virhe ja mitali lipsahti pois kylmistä käsistä. Rastille 12 vedin Teron valoa kiinni ja aloin kirota omaa tyhmyyttäni; kuitenkaan en tehnyt mitään asian eteen ja ottanut radan haasteita riittävän tarmokkaasti. Toiselle lenkille lähtö oli hyvä, mutta 14. rasti oli taas tuhertamista. Selkeä valinta puuttui ja polulle tullessa ämpyilin todella vahvasti, seurauksena kunnon ässä. Viimeiselle keskusrastille tulin Teron perässä ja jälleen tuli lipulle pieni kopsaus.

Loppukirmaukseen lähtiessä olo oli vielä luottavainen sijan suhteen, koska muita ei ollut näkynyt. Lyhyt väli taas siksakkiin, kun en malttanut katsoa homma rauhassa, vaan säntäsin Teron perään. Loput rastit menivät ihan sujuvasti, vaikka aistin pari valoa kauempana takana. Toiseksi viimeiselle päätin kiertää, etten pilaisi hommaa. Kylmyys oli kangistellut jo viimeiset viisi kilometriä ja rastille tullessa jouduin vielä seisahtumaan, kun en nähnyt enkä tajunnut mikä rasti oikeastaan oli. Leimauksen jälkeen helpotuin sekunniksi, kunnes vastaan tuli Bäckman ja Huttunen. Silloin harmitti syvältä, koska tiesin voiton tavoittelun loppuneen siihen. Loppusuoralla iskin sentään rinta rinnan Esan kanssa ja tuloslistan tiukkuus maalissa yllätti negatiivisesti: tuloksena viides sija kaksi minuuttia voittajalle jääneenä.


Loppukoonti:
Sijoitus oli hyvä, mutta olin silti pettynyt. Parempaan oli aineksia, mutta oma kurittomuus pilasi kaiken. Sää teki lihaksistolle tepposet ja muutenkin vire oli vähän alavoittoinen. Teroon törmääminen oli kaksiteräinen miekka: paikoin vauhti oli todella kovaa, mutta toisaalta pieniä virheitä tuli aivan liikaa.
Toisaalta en ollut ainoa virheideni kanssa ja sikäli jossittelu on turhaa. Jos meinaa voittaa, ei virheitä saa tehdä. Ainakaan noin paljon, ja näillä jaloilla.

Ensi vuonna Mynämäellä haen vahvasti revanssia ja kolmatta kultaani. Haaste on heitetty muille yöntimoille.

Urheilun alttarille meni keskiviikko

Ei tullut juttua yöstä kun viihdyin tossujen päällä melkein kolme tuntia ja lopun aikaa lomailin. Huomenna uusi yritys ;)

Olin muuten harkinnut juoksevani maratonin Rautavedellä viikko Småålannin jälkeen, mutta hylkäsin lopulta ajatuksen terveydellisiin syihin vedoten. Pientä kolotusta on ollut sen verran monesti juoksemaan lähtiessäni viimoisen kuukauden ajan, että totesin tällä vammataustalla pyrkimykseni turhan riskiksi. Joten vielä jää yhdistyksen maratoonareille näyttämättä närhen pienet. Epäilen tosin, että olisi muutenkin jäänyt.

Loppukesällä aloittamani painonvartiointiprojekti päättyi SM-yön jälkeisiin mannatunnelmiin. Alkupainoni Lappiin lähtiessä oli 75,5kg ja viime keskiviikkona kuvitteellinen viisari pysähtyi lukemaan 69,4kg. Joten kuuden kilon kavennus tuli elokuun alusta lokakuun alkuun. Nyt se on loppu taas hetkeksi.

Lauantaina Halikko ja luvassa taas osuus vailla vertaa :)

25 Manna

Seuramatkojen Ferrari. Paluumatkalla seurustelu jallun kanssa oli taas viedä mennessään. Tuli kehuttua sporttibaarissa legendoja taas oikein urakalla, ketä meitä siinä nyt oli... Miehiä, joiden edessä tällaisen oppipojan on vielä tylysti nöyrryttävä. Olen aina ollut vahvasti nostalgiaan taipuva ihminen ja siksi arvostus ko. herroja, joiden nimiä en nyt lähdesuojaan nojaten paljasta, on aitoa ja oikeaa. No, kyllä Tuomo-Jussi ainakin ymmärtää. On meinaan yön miehiä kans, kato nääs.

Mutta sitten itse viestiin. Jouduin jokseenkin epämiellyttävälle osuudelle Hampin loukkaantumisen vuoksi ja paikka oli kaikkea muuta kuin minulle tehty. Taktiikkamme piti sikäli hyvin, että starttasimme osuudelle 24 suunnitelmien mukaan kärjessä. Minulle se reilun minuutin ero oli vain armottomasti liian pieni. Etenkin kun takaa ampaisi jahtiin muuan Olav.

Rastille numero viisi O sai kiinni ja sitten mentiin. Havaitsin nopeasti, ettei minulle ole kykyjä vastata jannun menoon ja pääasiaksi tulikin vain "tehdä se, mihin näillä lahjoilla pystyy."
Jalkani eivät olleet parhaat mahdolliset, liekö syy varhaisen aamupalan ja järjestäjien verrattoman kahvilapalvelun aamulla... Toisaalta kuntoni pohja on kuitenkin ohkainen ja kenties paras terä on jo nähty. Joka tapauksessa oma juoksu oli varsin ehjä, ainoa mainittava virhe tuli rastille 12, kun olin yksinkertaisesti laiska.

Osuussija oli 29., mikä oli kuitenkin yllättävän huono. Yhtäältä rata oli mulle aivan liian yksinkertainen eikä toisaalta vahvat urat (iso miinus ratamestarille) jonoineen suosineet allekirjoittanutta yhtään sen enempää. Mutta se oli sitä. Sainkin kuulla kisan jälkeen kautta rantain ihmettelyjä siitä, kuinka joku voi pudota kun rata on putkea. Että "kyllä minä ainakin sen verran olisin yrittänyt..." Niin, minähän en toki yrittänyt. Niin kuin eivät yrittäneet nekään kaverit yleisurheilun MM-kisoissa, jotka maratonilla vaan väistämättä jäivät kärkimiehen vauhdista, vaikka rata oli vieläkin helpompi ja jopa putkiosuus sekin. Tai miksei ihan 800m:n finaalissakin... Kuten osuusajoista saimme havaita, ei kukaan muu osuudella 24 päässyt edes samalle minuutille kuin O, joka juoksi kuitenkin kärjessä. Samoin kuin minä juoksin. Enkä juuri tästä nimenomaisesta syystä halunnut pettää joukkuetta juoksemalla itseäni aivan piippuun ennen viimeistä suunnistettavaa rastia tai tekemällä typerän virheen, jolla takajoukko olisi saanut kiinni. Jokaisella on mahdollisuus koittaa. Varsinkin kun ensin hankkii itselleen tuollaisen paikan tuollaisessa joukkueessa.

Kiitos kaikille kannustajille! Oli mahtava fiilis taistella joukkueen eteen ja lopulta kakkossijakin maistuu hienolta, ainakin minulle!

Nyt olen lomalla ja keskityn jo treenaamiseen. Uusi Punakone nousee tuhkasta ensi kaudelle pyristeltyään viime kesän saamattomuuden ikeessä. Be careful, sillä täältä tullaan!

SM-yön raporttia huomenissa. Nyt lähden syksyiseen luontoon nautiskelemaan.

Yön timot

Se oli siinä, kauden viimeinen arvokisa. Pääsin kotiin puoli tuntia sitten ja kävin suihkussa. Oli aika reissu, keli oli karmea. Kylmä iski melkoisen valehtelematta. Föhrin kanssa lotkoteltiin menemään, tiedä sitten oliko lopulta hyötyä, ainakaan minulle. Toisaalta saati Vöörillekään.

Joka tapauksessa viides sija oli jotain jatkumoa yömaineelleni, ansaittua tai ansaitsematonta. Sen voi jokainen itse tulkita ja päättää. Keli kyllä aavistuksenomaisesti kellisti miehen, sillä toisella puolikkaalla en vain yksinkertaisesti nähnyt kartasta riittävän hyvin ja alkoi tökkimään. Esalle iso hatunnosto, vaikka toisaalta viime vuoden kisan ja karsinnan jälkeen ei ollut mikään yllätys. Silti harmitti tokavikalla tajuta tulleensa ajetuksi kiinni.

Nyt lienee aika mennä nukkumaan sateisen paluumatkan jälkeen. Jaromir puikotti kiitettävästi ja tuli laulettua värssy jos toinenkin, toisaalta se on sitä parasta hottia näillä reissuilla kun väsy hiipii auttamatta puseroon. Ei ole kyllä valkoisen miehen hommaa...
Analyysit myöhemmin tai toisaalta tuskin, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Keskiviikkona on Pirkkalan koulujen kisat, siellä sitten.

Sataa... -Tsaari

Yö tulee!

"Täältä tulee yö, täältä tulee yö!" Näinhän sitä laulettiin Porissa jo kultaisella 80-luvulla, jolloin rokkikin oli rokkia ja vain rokkia.

Kauden huipennus on käsillä jo huomenissa raastavalla karsinnalla. Ennakkospekuloinnit ovat jääneet vähiin, sillä nyt on tahti taas liian kiireinen muualla elämässä. Joko olen liian pedantti tai liian laiska, mutta jotenkin olen nyt ajanut itseni väsyttävän kiireen keskelle ja aikatauluihin sidotuksi. En tykkää.

Mutta vakaa päätös muutoksesta pitää ja yritän parhaani ens kauelle...

SM-yön maasto on tuttu vuoden 2000 sotilas-SM:stä, jolloin otin kolme minuuttia turkkiin Paisilta, joka veteli silloin vuoden viimeisiä juoksujaan ennen varvaslomaa. Toki voitin muita saman verran ja muistikuvat maastosta olivat luettavissa kartan takaa kypsän 20-vuotiaan viisaista raapustuksista. Maasto vaatii töitä ennen kaikkea pääpuolelta, mutta vihriät pitää jaksaa raivota läpi eli tossua heilumaan. En voi sanoa pitäväni 2,5 metrin käyristä, mutta nyt on pakko. Harmaa väri tuonee pientä apua verrattuna vanhaan karttaan.

Huomenna karsinnassa on hauska lohko kun lopusta löytyy pelkkiä yökettuja ja SM-mitalisteja: Ikonen, Saarinen, Lakanen, Huovila. Pitää sisällään mm. 2003 mitalikolmikon.

Sunnuntaiaamuna nähdään kuinka kävi.