keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Los sprintos: "Direktiv negativ!"

Huhhuh! Nyt on ottanut aikaa henkisesti palautua sprinttiprojektista, viisi treenipäivää ja yksi kisapäivä päälle kahdella startilla. Ei ollut helppoa. Koitin hakea vahvasti negaation kautta, mutta ei auttanut mouhaaminen edes kynnyksellä: ihan jäi kiva fiilis koko tapahtumasta. Itse asiassa oikein harmittaa, kun en keksi mitään valittamista, se kun olisi trendikästä nyt. Radat olivat Tsaarin mieleen, samoin kaikki muu. Edes karsinnassa puuttumaan jäänyt elektroninen leima ja siitä seurannut itkumuurille ohjaaminen ei saanut henkeä mieheen. Samperi! Ei saa tuollaisia kisoja järjestää, menee negaatiosta elävältä kaverilta voima ja ponsi elosta. Toisaalta kielen päällä olisi kyllä kosolti ajatuksia suunnistuksen nykytilasta ja "kehityksestä", mutta odottakoon nyt kesähelteitä...

Itse sprinttisuorituksista jokunen värssy. Karsinnassa yritin rempoa sen, mitä kykenin, kuitenkin jollain tavalla säästellen. Tosin omasta sprinttitasosta kun ei ollut harmainta haisua, niin jokseenkin epävarmaa oli. Ratahan oli helppo, vaikka viimoisella siirtymävälillä en enää muistanut, kuinka paksua viivaa ei saanut ylittää ja olin jo hetken lähdössä kiertämään asematunnelin kautta. Suurin jännäys tuli, kun maalissa väittivät, että kolmosrasti uupuu. Hetki siinä sitten tulkkailtiin tarkistuslipuketta (joka oli viittä vaille jäädä pois, kun järjestäjät tyhjäsivät kynnystä ennen kuin menin lähtöön, vanha jermu totesi lipuketta kysellessäni: "mulla on alkuperäinen kortti ja hyvin toimii, ei ole koskaan tarvinnut leimoja kortista tarkistella."), ja lopulta selkeä piikinjälki löytyi kortissa. Muut kun sprinttileimaa, niin ei takuulla jää piikkijälkeä - Tsaari kun sprinttileimaa, niin jää pelkkä piikkijälki. Täh?! Joka tapauksessa voitin historiallisesti oman eräni ja pääsin finaaliin isojen pyssyjen sekaan.

Finaalissa noudatin Mankelin aforismia: "Matka tappaa vauhdin." Lopussa oli jalat jo kanveesissa ja jälkianalysin perusteella valitsin radan viimeisellä kolmanneksella kuusi kertaa hitaamman reitinvalinnan. Kuvannee jotain omasta sprinttitaidostani. Lopussa oli pasmat mennä sekaisin, kun yhdellä valinnalla kurvasin terassin ohi, josta houkuttava keskioluen ja tupakin sekoittuman hienostunut aromi tulvahti nenääni. Jalkani kääntyivät automaattisesti ovea kohti, mutta keuhkot veivät kohti rastia. Lopputulos oli historiani paras eli jaettu 18. sija yhdessä supernopean Oman kanssa. Illalla nautin tyytyväisenä jokusen palautusjuoman ja myhäilin saunan lauteilla: "Ei musta silti sprintteriä saa."

Nyt alkaa seuraava projekti, joka huipentuu heinäkuun alkupuolelle. Sitä ennen kaikki on vain harjoitusta. Paitsi Jukola. Ja Crescent-iltapika. Ja Rautia-rastit. Ja Haku-Veikon rastit. Muuten vain treenaan. Ja treenaan.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Hiiriä ja ihmisiä

Sprinttivalmistautuminen on paalussa ja kuuden päivän projekti itse H-hetkeä vaille valmis. Tottahan toki vedän tänään pienet hermoaukaisut ja liian kovan iltalenkin höystettynä loikilla, jotka vetävät pakarat jumiin kuten pesispeli aikanaan vuonna 2007.

Viikolla on kerätty pikkuisia nyppyjä ja periaatteella "kun matka lyhenee, niin vauhti kovenee" vetoloisia. Eilen oli viimoinen harjoitukseksi laskettava, kun toteutin huikean 3x1'/2' + 4x30"/1' sekä päälle ennalta suunnittelematon kolmen minuutin siipaisu yhdistyksen miesten myllätessä paikalle. Aijai, saapas nähdä menikö herkkyys. Kokonaisuudessaan kulku on viikon aikana vaihdellut kauheasta kamalaan eli itseluottamus on oleva huomenna rautaa.

Kävin ruokatunnilla hakemassa oikein evästä huomiseen välitilaan, johon totisesti toivon pääseväni. Pienellä kävelymatkalla tuli taas huomattua, kuinka vahvassa asemassa jalankulkija Suomessa on: heti hiirestä seuraava. Kaksi suojatietä oli ylitettävänä reitilläni sekä meno- että paluulipulla. Ja kolmasti olin jäädä auton alle, vaikka mielestäni noudatin sääntöjä aivan pedantin kohteliaasti. Sillä neljännellä ylityksellä en enää uskaltanut asettaa jalkaani alttiiksi, kun paikkaa lähestyi nuori nainen lautasen kokoiset aurinkolasit silmillä pikkupikku-Corsallaan, joka huusi tuskasta liian penellä vaihteella. Näin se vaan menee meillä, taas on Ruotsi askeleen edellä.

Toimistossa on viikon päivät ollut rontti 30 astetta lämpöä, joten kuumuus ei pitäisi huomenna olla ongelma. Eli geeliä tukkaan ja trendikamat niskaan, nähdään suunnistuskisoissa!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Ei maistunut rintti...

Elimistö on toipumassa pölyshokista, ja oloinen tuntuu jo iloisemmalta. Toki loivaa väsymystä on ilmoilla, mutta hengitys- ja viemärikoneisto normalisoituu hiljalleen. Henkisellä puolella selätin ilmoittautumiskävyn yhdessä vuorokaudessa ja tein jäätävän sprinttivalmistautumissuunnitelman. Kykenin maanantaina tekemään kaksi sprinttiharjoitusta kevyellä vauhdilla lähinnä mittakaavaan totutellen. Kevyesti siksi, että viimoiset neljä treeniä ovat tuoneet jälkipolttoina kokovartalopilkutuksen puanisella värisävyllä. Joka tapauksessa treenit olivat "hyvää" sopeutumista valllitsevaan tilanteeseen.

Tiistaina ei sitten enää irronnutkaan. Keräsin motukkaa neljä tuntia lähteäkseni Teiskontien Neste -kartalle runnomaan. Kartan nimi kertoo jo riittävästi siitä, miten innokkaasti "maastoa" ihannoin. Kello 20.10 lähti seuraava viesti valmennuksen vanhimmalle:
"Ei perhana irtoa sprinttireeniin lähtö..." Jatko olikin sitten huippusalaista valmennustietoa, jota ei tässä viitsi julkaista. Lopulta puin kuitenkin sprinttivarustuksen päälle: tiukka sprinttipaita, tiukat sprinttishortsit, tiukat sprinttikengät, sprinttisukat, sprinttihikinauha ja sprinttilasit. Lisäksi pistin vähän geeliä tukkaan, jotta tunnelma olisi oikea. Voi ristus!

Vedin vauhdikkaan lennokkaasti muutaman eri vetoiloisen ja tulos oli tuttu: Neljä irtonaista koiraa ja yksi pilalle mennyt vetoloinen. Saattaa olla, että jossain vaiheessa oikeasti kilahtaa kun murre seuraavan kerran tulee haukkumaan tai juoksee perään. Mutta näillä mennään. Tänään vietetään huippu-urheilijan päivää, liput salkoon. Voi ristus!

Päivän epistola on kaksi tuntia peruslätkyä, jolla sulatan taas koivet normaaliin tunnetilaan. Illalla rillataan makkuria. Se siitä huippu-urheilusta. Onko aika ajanut Tsaarin ohi lopullisesti, kun rintin sijaan maistuu makkuri? Ei ole, sillä onneksi heinäkuussa pääsee korpiin suunnistamaan ihan aikuisten oikeasti.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Niskanahka ruvella ja kardinaali moka!

Nyt menee vahvasti. Ulkona on siitinpölyä enemmän kuin tarpeeksi ja oireet kiusaavat taas pahemmin kuin moniin vuosiin. Ja sehän tuntuu olossa ja menossa. On sinällään melko turhauttavaa yrittää riipiä vauhtia askeleeseen, kun elimistö on täysin sekaisin ja järkyttynyt. Siinä kai suurin syyllinen myös Prisman totaaliseen tahdittomuuteen. Tiedän kyllä, ettei se sitä tyttömäistä virhettä poista mihinkään ja että sitä tulen kantamaan niskassani hamaan katkeraan loppuun asti.

Pettymys tuli huuhdottua aika nopeasti  muille maille, etenkin kun perjantaina ja lauantaina työstin sisähommia. Perjantaina olin työn puolesta kouluttamassa Lopella ja lauantaina kuuluttajana aerobicin SM-kisoissa  Valkeakoskella. Hiki tuli molemmissa, kun ulkona pöhisi + 26 astetta ja sisällä vähintään kymmenen enemmän. Eipähän tarttunut rusketusta pintaan. Sunnuntaiksi sain itseni raahattua Uudenmaan rastipäivien toiseen kisaan pikkaisen erikoispitkä ja Jukola mielessäni. Ajatus oli ottaa itseään niskasta kiinni suunnistuksellisesti ja köpsötellä hyvä suoritus fyysisestä vireestä välittämättä. Kaksi erehdystä:

1) Suunnistus oli ihan jorpakossa heti alkumetreiltä, osin kyllä siitä syystä, että 80% matkasta en tiennyt olinpaikkaani järin tarkasti, koska en vain ymmärtänyt karttaa. Se ei tarkoita, että kartta olisi ollut huono, mutta minä vain en hankalana ihmisenä ymmärtänyt sitä. Virheiden summa oli vielä suurempi kuin Prismassa, joten nyt on niskanahka todella ruvella siitä raapimisesta, mitä olen tehnyt yrityksissäni ottaa niskasta kiinni... Ei toimi ei.

2) OLIN UNOHTANUT ILMOITTAUTUA SM-ERIKOISPITKILLE!!!! Eli turha oli valmistautua. Verkkovihkon historiassa tämä käy nyt toista kertaa eli olin mielestäni laittanut nimeni listaan jo hyvissä ajoin , mutta nyt kun tarkisti ilmoittautumisia, ei nimeä löytynyt. Eikä myöskään sieltä verkkovihkosta. Ottaa pattiin aika rajusti, koska...
NYT JOUDUN OSALLISTUMAAN SM-SPRINTTIIN, JOS HALUAN EDES JONKUN ARVOKISAN JUOSTA ENNEN SYKSYÄ!!! Ja se ei ole mukava asia. Olen sprintin matalin mahdollinen ystävä, mutta olin varmuudeksi laittanut nimeni listaan, jos EM-valinta olisi tullut. No kun ei luonnollisestikaan tullut, niin huokaisin helpotuksesta ja aloin valmistautua erikoispitkään....

Arvokisoihin kun ei voi edes jälki-ilmoittautua, joten turha ruikuttaa.

Pitäisikö asettaa jokin tavoite? Olkoon vaikka se, että en tallo kukkaistutuksia tai juokse johonkin umpikujaan jossain ostarin takapihalla. Erikoispitkällä se olisi voinut olla suunnistuksesta nauttiminen ja jopa mitali. Voi samperi!

torstai 13. toukokuuta 2010

Elämän kevät

Siinä se, ei kaipaa selitystä.

Tai sitten todella kaipaa, mutta eipä tuossa.

Toisaalta tänään ei olisi tultu. Eilen tuli kesä, ja se taisi olla liikaa. Tiistaina oli kulku like never before. Ja vastaavasti tänään oli jalat like never before, siihen huonompaan suuntaan. Nenä vuotaa kuin Tammerkoski ja kisan jälkeen mies oli kauttaaltaan punaisilla läikillä. Tuli sitten lehdet puihin. Antaa olla.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Hyvä Tanska!

Huhhuh! Olen viimein toipunut verkkosukkapallon mestaruusjuhlista. Kyllä otti koville ja tiukoille. Nopea käynti Teneriffalla, jonka jälkeen kävin pulikoimassa Keskustorilla suihkulähteessä. Siitä sitten tukka kammattuna yksityistilaisuuteen paikalliseen juottolaan. Nyt pitää jo ryhdistäytyä, kun kaupunki antaa taas kymmenen kiloeuroa koko tiimille. Itse en kyllä ala, kun mun puhelinlaskua ei maksakaan seura. Kuulin, että jonkun jenkin laskut maksaa. Vaikkei se edes puhu paljoa, vaan 76 euroa kuussa. En kyllä tod ala.

Jäin muuten miettimään, että onko Pyrinnöllä ollut joskus oma seuramaja? Kokeneemmat saattaa muistaa, mutta itsellä ovat nuo historiantiedot muualta tulleena vähän huterat. No, mennään negaation kautta.

Torstaina pitäisi sitten aikuisten oikeasti osata suunnistaa ja samalla vielä pistää tossua toisen eteen. Maastohan on katsastusten hengen mukaisesti kaikille tasapuolinen, sama ja tuttu, kisakonsepti uusi ja ihana. En ole kyllä sprinttikarttoja vilkuillut, mutta yritän tänään ottaa vahvasti itseäni niskasta kiinni. Vanhan 2003 Huippuliigan Talmonmäen 1:5000 normisymboleilla löysin. Tuloksia en muista, mutta viivassa oli karmea koukku kolmanneksi viimeiselle. Eikä varmaan kulkenutkaan...

Mutta nyt on kaikki kunnossa. Kolme keskimatkan täsmätreeniä viime viikolla eri vauhdeilla teki terää ja eilen maanantaina pidin rehellisen sohvapäivän, jolla superkompensoin koneistoani. Leposyke valahti jo alle neljänkymmenen, joten kone hyrrää levollisena odottaen viimeisten vuorokausien painonpudotusta. Viime viikon ulkoiluista kertyi juoksua 88 km ja suunnistelua 18 km selkään. Alla vielä taitotreenit viivoineen.

Roominvuori, pikamatka kisavauhdilla uutta kompassimallia testaten.


Herama, taitoiltarastit hissutteluvauhdilla uutta kompassimallia testaten.






Kaarinansilta, selkeää lapotusta uutta kompassimallia testaten.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Semmosta ja tämmöstä.

Jaahas, vai niin. Viikko aikaa adaptoitua ja kääntää negaatiot päälaelleen.

PM-maastot Kaupin urheilupuistikossa

Se on sadastoinen teksti tähän paikkaan. Kunniaksi sen kirjasin pm-kisatkin oikein isoilla kirjasimilla. Voin rehellisyyksien nimistöissä todeta, että otsikon mukaiset tempaukset ovat kaukana mukavuusalueeltani, mutta valmentajan mukaan joskus on kehitettävä myös heikkouksia.

Valmistauduin kisaan huolella ja sovitin jopa ruokailuita jiiriin. Takana oli pari päivää suunnistustreenejä ensin kisavauhdilla ja sitten hissuksiin hämäläisen muikeissa maastoissa (Roominvuori ja Herama). Eli askel oli adaptoitu nylkkyjen maastoluokituksen omaavalle reitille, toisin sanoen yksi pieni nousu ja 34 metriä liejuista polkua, muutoin tarmakkia.

Ruokailujen osalta kävi käpy, kun koitin olla terveellinen vastoin normaaleita tottumuksiani. Ostin nimittäin välipalaksi kuitupitoisen jugurtin ja kivennäistä vettä. Normaalisti olen nauttinut kuidut maltaisen muodossa ja eilisen perusteella tulen toimimaan jatkossakin niin. Löi nimittäin sellaiset kurat mahaan kolmen nurkilla, että oli oksat pois. Töiden jälkeen torkuskelin kotona tunnin verran ja olin erittäin heränneen näköinen kisapaikalle tullessani, jopa enikinänuku-Lammikko pani asian merkille. Kolme visiittiä Kaupin posliinilla helppasi pikkaisen ja viivalle mars sortsit ojossa.

Reittinä oli epämääräinen 6,3 km neljänä lenkkinä. Ekalle varville ampaistiin varsin sähäkästi ja alkuperäinen taktiikkani seurailla kahenkilon Siikaluomaa mureni jonnin verran, koska en ihan uskaltautunut rynnistää letkaan. Toisella kiekalla alkoi jo tulla selkää vastaan ja lenkin lopussa ohitinkin Westerlundin eron Siikaluomaan pysyessä muuttumattomana. Meno tuntui yllättävän hyvältä ja jopa rennolta, siinä määrin kun se meikäläisen tapauksessa on mahdollista. Kolmas kiekka oli jo sopivaa yksin juoksemista, eikä ero kärkiporukkaan kasvanut. Viimoiselle lenkille lähtiessä kärki alkoi jakamaan mitaleita, mutta itse en saanut enää oikein iskettyä, sillä jalat alkoivat tuntumaan raskailta. Lopun jolkottelussa ero vähän kasvoi ja lopulta voittaja Syrjälälle takkiin tuli 46 sekuntia ja Siikaluomaankin 22 sekuntia. Sija oli lopulta seitsemäs ja joukkueista tuli hopeaa, olinhan toiseksi paras pyrintöläinen "juoksija". Kierrokset juoksin melko tarkkaan aikavälille 4.58-5.04, joista loppuajaksi muodostui 20.00.

Kotona olinkin sitten totaalisen kippurassa ja päätin, etten enää koske jugurtteihin. Aamulla oli selkäfileet jumissa, ja tämä koneella työstäminenhän sitä helpottaa.

Lopuksi vielä Mogulin pari ansiokasta fotoa illalta. Kiinnittäkääpä huomiota ylhäällä olevaan lantioon, hyvin pystylinjansa säilyttävään juoksuasentoon sekä ilmaa kauhovaan sisäkäteen... Voi veljet on kaukana oppikirjoista!

Edelliseen tekstiin liittyen tarkennan vielä suunnistusammattilaisuusaste -termiäni. Tarkoitin sillä enemmän suhtautumis-asenteellista ja ajankäytöllistä substanssia, en niinkään taloudellista. Kuka tällä hommalla nyt rahaa edes tekisikään. Hyvä jos lenkkarit tuloo ilmaiseksi :)


torstai 6. toukokuuta 2010

Piilolinssi ja koukku koukkuloinen!

On meriselitysten aika. Punakone sivusi kautta aikain parasta sijoitustaan ottamalla Tiomilasta neljännen paikan palkintolavan viimassa. Ja palkintohan kannatti: lätkä nahkanarulla ilman mitään. Rehellisyys perinee maan ja ainakin itse näin, että sijoitus oli melko tarkaan se mitä oli otettavissa. Tähdet olisivat olleet jo todella kohdillaan, mikäli varsinainen palkintopalli olisi joukkuettamme kutsunut.

Haluan ottaa kantaa ja sekoittaa oman lusikkani soppaan, jossa mausteena ovat olleet ulkomaalaiset suunnistajat joukkueissa. Punakohan oli hyvä esimerkki "muukalaislegioonasta", jota termiä itsekin käytin leikkisästi porukastamme joissakin yhteyksissä. Olen vanhan liiton mies siinä mielessä, että haluaisin nähdä vielä sen ajan, jolloin oman kylän pojat juoksevat oman kylän satavuotinen tunnus rinnassa ja ottavat mitalia kaulaan suurviesteissä. Sitä aikaa vaan ei enää tule. Pelin henki on kokenut haisevan muutoksensa viimeisen 15 vuoden aikana, ja lajin kansainvälistyminen on johtanyt väistämättömään. Samallahan se on ollut askel ammattimaisempaan suuntaan, mikä taas ei varsinaisesti ole pahasta. Suurviesteissäkin on kuitenkin kyse huippu-urheilusta siinä määrin, mitä se sienestyksessä ylipäätään on mahdollista. Ja huippu-urheilussa on tarkoitus menestyä eli tulokset ovat se ratkaiseva tekijä. Jos haluat menestyä, on joukkueen oltava nykyään pirun kova ja useimmiten lähes puoliksi koottu eri maiden maajoukkuemiehistä. Siksi en enää ymmärrä jeesustelua "suomalaisista" joukkueista ja siitä, että ulkomaalaiset vievät omilta kasvateilta tilaa. Jokaisella on mahdollisuus lyödä näytöt tiskiin ja harjoitella omalla tavallaan katsoen mihin se riittää. Tämä oli taas kärjistys, josta saan kuulla parkkijonojen tapaan vielä myöhemmin kesällä...

Tämän vuoden Pyrinnössä ykköseen tyrkyllä olevia miehiä oli yli 15. Loukkaantumisten ja vaivojen takia joukkeemme eli viimeiselle viikolle asti mullistuksissa: oli keppiä reidessä, narinaa akilleksessa, rutinaa nilkassa, painetta piriformiksessa jne. Näiden vääntöjen jälkeen kasatussa joukkueessamme oli lopulta viisi kotimaista ja viisi ulkomaista sonnia. Joukkue teki läpi yön harvinaisen tasaista työtä muutamalla loistojuoksulla ryyditettynä, minkä jälkeen katsoin ainakin itse voittaneemme oman sarjamme. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, sitä voi jokainen miettiä. Joukkueemmehan oli lopulta tällainen (luonnehdinnat ja asteet täysin tsaarinkaavalla laadittuina, korrelaatio totuuteen hatara):

1. Lala, 33-v. perheenisä Tsekistä, huippusatsauksen lopettanut täysipäivätyöläinen, 7 vuotta Pyrinnössä, EM-mitali taskussa viestistä, suunnistusammattilaisuusaste 69%.
2. Tsaari, 30-v. virkavapautettu kansankynttilä ja koululiikuntahörhö Pirkkalasta, epätasainen huippusatsaaja ja täysipäivätyöläinen, 5 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 89%.
3. Ema, 29-v. maanmittari jumalan armosta, aaltoileva satsari ja Haiharan Rapamahojen toiminnanjohtaja, täysipäivätyöläinen, Pyrinnössä n. 10 vuotta, suunnistusammattilaisuusaste 77%.
4. Flo, 19-v. opiskelija Veitsistä, todellinen suunnistusanalysaattori ja tulevaisuuden nimi, Pyrinnössä muutaman vuoden, suunnistusammattilaisuusaste 95%.
5. Hiekka, 24-v. opiskelija Hervannasta, ensimmäinen vuosi Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 90%.
6. Leppis, 33-v. ylityöläinen Espoosta, perheenisä ja kevät 2010-satsari, ainakin 8 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 43%.
7. Jedla, 37-v. täysipäivätyöläinen Tsekistä, huippusatsaus loppunut jokunen vuosi sitten, MM-mitalisti viestistä, 7 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 72%.
8. Hamppi, 35-v. sotilas PV:n armosta, ei kaipaa esittelyjä, neljäs vuosi Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 99%.
9. Denis, 29-v. opiskelija Karjalasta, kolmatta kautta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 94%.
10. Davo, 33-v. tietotekniikkatyöläinen lähes täysipäiväisesti, Slovakian bull, toinen kausi Pyrinnössä, suunnistusammatilaisuusaste 93%.

Hieno kisa, hieno reissu, hieno joukkue! Kiitos.

Ja sitten anteeksi. Nimittäin oma juoksuni ei ollut odotetunlainen. Olin pitkään kiinni neljännessä osuudessa, mutta viimoiset muutokset tiputtivat miehen kakkospätkälle tasaamaan mahdollista eroa. Nimenomaan...
Seuraavassa lyhyitä pomintoja siitä, miksi Kimmon tulos oli se mitä oli:

K-2: Lähtösija oli ehkä kuitenkin vähän alakanttiin  mitä odotin tai toivoin. Otin alun rennosti ja oma ykkönen tuli sujuvasti. Kakkoselle päätin kiertää vasurista polkua. Alku tuli liian jyrkästi ja jouduin tekemään sivusiirtymää vasemmalle Dahlen perässä. Pikkupolulle käännyttäessä linssini irtosi ihan yhtäkkiä yllättäen. Ehdin saamaan kuraisen käteni alle ja siihenhän se tupsahti piilolinssi kuivumaan. Peräporukka pysähtyi hetkeksi, ennenkuin ilmeisesti ymmärsivät ettei Pyrinnön mies pysähtynyt suunnistusteknisistä syistä. Oman gepsin mukaan seisoin 52 sekuntia kun yritin työntää linssiä takaisin iirikseen. Olen sokea kuin myyrä ja ei ole hyvä juttu juosta ilman näkimiä pimeässä. Ja sitten lähdin lyömään aivan liian lujaa...
3-4: Yritin mennä suoraan lammen pohjoispäästä vihreät välttäen. Ei ollut kartoittaja ollut ihan ajan tasalla, sillä valkoinen oli totaalisen läpipääsemätöntä pajukkoa ja epätoivo oli vahvasti läsnä. Aikaa ja voimia kului turhaan.
4-5: Ajoin lopulta Dahlenin selän taas kiinni ja huokaisn hetken. Rastia lähestyessäni huomasin, että muut menevät omaan rastiini nähden liikaa oikealle. Suon reunassa olin kiinni, mutta keskellä ollut kumpare oli ympyrän alla ja sekosin. Vasurissa vilkahti heijastin ja käväisin siellä kiroilemassa.
8-9: Turhaa rynnimistä ja rastin ympäristö oli enemmän kuin epämääräinen aukkoineen ja kivineen. Koukun jälkeen ryminää leimasimella ja Taanis letkan kärkeen , voi prkl!
9-11: Taaniksen selkää edessä ja vauhti aivan liian kovaa, kun takana oli jo muutama turha rykimä. Ja taas yksi lisää...
11-12-13: Lipuille kiven ja kannon kiertoa, kun oli jemiksessä, letka tuli selkään joka kerta.
14-16: Tossu alkoi painaa ja rykiminen kostaa.
16-17: Vedin kohti omaa hajontaani ja 20m ennen lippua pikkusuolla valmistauduin jo leimaamaan edessä näkyvällä kummulla. Ei lippua!! Ja samanlaisia kumpuja edessä ja vasemmalla. Pieni kierros ja takaisin, katse siihen toiseen suuntaan, jossa letkan häntä häipyi taas rastilta.
17-M: Kohtuullisesti, mutta väsyneesti. Saattoi jopa harmittaa...

Ei ollut hyvä päivä, enkä vieläkään tykkää ruåtsalaisista kartoista. Se siitä.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

2. osuus: Kimmo Saarinen 31. +4.01

Tässä dokumentti, täydentävät selitykset myöhemmin.