maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kauhajoen Casino-arpa

Lauantaina piti olla sadepäivä, ensimmäiset pisarat tulivat klo 22. Eilen piti olla hellepäivä, marjastimme kolmeen asti taivaan ollessa pilvessä ja auton mittari näytti 21 astetta. Ei voi mihinkään enää luottaa. Hyvä niin.

Viikonlopun epistolassa oli jälleen hyötyliikuntaa. Lauantaina otin pyörän alle ja istumalihaksia uhmaten polkaisin Valkeakoskelle leikkaamaan pensasaitaa. Ajotaidon ruostumisen aste on tällä hetkellä sen verran korkea, että päätin ottaa polkujen sijaan tievalinnan, jolta kuitenkin taitomäen miehenä eksyin ja lisälenkkiä tuli noin 10 km. Mutta ensimmäinen kunnon harjoitus sitten heinäkuun alun: P 1.40 PK, 41 km!!

Todellinen mojaus tuli sitten autoillen suoritetulla paluumatkalla. Tapanamme on joskus ostaa Casino-arpa ihan vain junioriurheilua tukeaksemme ja niin teimme nytkin. Vaimo raaputteli arvan alkumatkalla ja kuinkas ollakaan tuli vidonen voittoa. Perinteen mukaisesti vaihdoimme arvan uuteen vielä matkan aikana, tarkemmin ottaen Peltolammin Valintaladossa. No kappas, antoi taas voiton, 20 €. Ja perinteen mukaisesti uusi arpa, tällä kertaa joutui jo ihan poikkeamaan reitiltä Pirkkalan Nesteelle. Ja hupsista, vaimo raaputti heti ensimmäisestä pelistä viisi euroa. Viimoinen mahdollinen paikka uudelle arvalle oli vielä Tebska. Siellähän kaveri löyti arvasta toisenkin voiton eli kymäläinen yhteensä. Viimeinen arpa ei sitten enää voittanut. Vaan eipä olisi ollut enää paikkaakaan, mistä ostaa uusi arpa.

Ja sitten kantaaottavuusosio. Suunnistusmaailma Snetissä kohisee isoista asioista, MM-joukkueista ja yngistä. Jälkimmäisestä en viitsi sanoa mitään muuta kuin, että en ole koskaan ollut, enkä oikein edes pidä minään. Valinnoista sanon sen, että Taanila olisi mielestäni kuulunut joukkueeseen. Toisaalta suomalaiset valintaperusteet taitavat olla nykyään niin sekavia, että enää ei ole merkitystä katsastuksilla eikä kansainvälisillä näytöillä. Tai millään muullakaan. Varmin tapa on voittaa aina, ja mieluummin ylivoimaisesti.

Mutta osataan sitä muissakin lajeissa. Keräsin oman TOP 3 -listani viimeisten viikkojen kummajaisista:

3. sija: Formula 1 kilvanajo. Sovitaan tallin sisällä voittaja, jotta diivalle ei tule paha mieli. Ja sitten selitetään kirkkain silmin tupakkilakki päässä, kuinka toinen ei jostain syystä saanut tupakkiaskia kiihtymään mutkasta ja mentiin sitten ohi. Varmuudeksi 100 miljoonaa TV-katsojaa kuuli Team Radiosta, kuinka aikuiselle miehelle kerrotaan toisen olevan sinua nopeampi. Ymmärrätkö? Minä en.

2. sija: Tour de France. Maailman hienoin urheilutapahtuma. Klassikko. Kytätään toista ja sitten katkeaa ketjut. Kirjoittamaton sääntö puhuu kohteliaisuudesta ja rehdistä pelistä kun sattuu vahinko. Samaan aikaan koitetaan kaikin mahdollisin, ja erityisesti kielletyin, keinoin parantaa kuntoa ja feelistä. Juokaa nyt siinä sitten kuohareita viimeisellä pätkällä ja sopikaa ettei kukaan vaan nyt aja kilpaa...

1. sija: Suomen joukkue EM-kisoissa Barcelonassa. Yksi on ollut koko kesän ylikunnossa, kun treeniä vähän kovennettiin. Kuitenkin maha roikkuu paidan helman alta, vaikka on treenattu liikaa. EDIT: No sinne meni loppukilpailuun, on kyllä tulokset melko kaukana vanhoista "hyvistä ajoista". Toinen valittiin kisoihin, vaikka tulosrajaa ei ole tällä kaudella tullutkaan. Onhan se sentään tullut viime kaudella, hallissa. Ja kolmatta povataan Aamulehdessä pistesijoille, vaikka ei lajissaan mahdu Euroopan 30:n parhaan joukkoon kauden tuloksissa. Ja karsintarajankin saavuttamiseen pitäisi parantaa kauden suoritusta noin 6% (3 m). Joten lyhyesti sanottuna pistesija vaatisi oman kauden parhaan entraamista aika pirusti ja samalla 22:n muun urheilijan pitäisi taantua tämän kauden tasostaan. Näin se varmasti tulee menemään. EDIT: Ja sehän oli sitten kolme ruksia. Toki muutkin taantuivat, ainakin karsinnassa.

Toivottavasti olen tapani mukaan väärässä ja saan pitkän nenän. Ja Räsäs-Matti ottaa mitalin. Toki viimeksi Euroopan tasolla arvasin Kuunkuiskaajien menestyksen. Tai oikeammin sen puutteen.

PS. Olen tehnyt kaksi juoksulenkkiä kahden päivän aikana ja jostain syystä maa vetää karmeasti puoleensa hapen puuttuessa ilmasta tyystin. Mistähän voisi olla kyse?

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Hyötyliikuntoa

Hiljaista hyötyliikuntaa on tullut aloiteltua. Viikolla olen reippaillut parina päivän pyörällä töihin ja toki takaisinkin. Toisinaan on saanut vetää oikein kunnon tempoa, kun joku muu työmatkaterminaattori on alkanut sanattomasti haastamaan. Eilen käytiin noukkimassa antimia parin tunnin ajan. Hissuksiin käynnistellään...

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Aikalisä

Ei ole tarjonnut kesä nautintoja miehelle. FINin karkelot jäivät kahteen, koska ei vaan tullut mitään. Varvas ei kestä maastossa juoksua ja kyllähän se kuntokin on romahtanut aika pohjille. On siis aika ottaa todellinen aikalisä ja katsella ihan rauhaksiin touhua. Ennen kaikkea varvas on saatava sellaiseen kuntoon, että voi ylipäätään mielekkäästi harrastaa liikuntoa. Muistaakseni jollain Urheilukoulun varusmiehellä varvasvamma pilasi koko loppukauden myöhäiskesällä 2000...

Ensi alkujaan pidän pari viikkoa juoksutaukoa, josta tosin viikko on jo käristelty. Metsäjuoksun osalta paussi on kuukauden mittainen. Motivaatiokaan ei kyllä tällä hetkellä ole riittävän korkealla, jotta saisi harjoittelusta kiinni. Jotain nohevaa tavoitetta pitäisi nyt saada kehiin, mutta ei vaan nappaa. Saattaa siis olla, että tämä kausi alkaa olla paketinnauhoja vaille rusetissa. Kunto on valitettavasti pudonnut kesäkuun alusta melko rajusti kaikkien vaivojen myötä, ja rimpuileva kisaaminen viimeisen kolmen viikon aikana ei ole ainakaan nostanut sitä sellaiselle tasolle, josta jaksaisin lähteä puskemaan SM-projektia aivan tosimielellä. Tavoitteet olivat kuitenkin ihan muualla ja talvi tehtiin töitä ihan tosissaan sillä ajatuksella, että vedän itseni arvokisoihin. Ei kai sitä näin kolmikymppisenä kaverina enää muuta kannata tavoitellakaan, tyhmänä ja hullunahan muuten pitävät. Pitävät tosin nytkin. Kevään kisoissa kaikki näyttikin enemmän kuin hyvältä, mutta sukellus oli jälleen syvä kuin tangolaulajan ääni, kun saavuttiin kesälle. Viimeiset kolhut ja taudit kun ottaa pois, niin jää silti mietintää, miksi taas meni myttyyn. Taidollisella puolella todellinen suunnistusote on ollut hakusessa normaalia pahemmin. Osin ehkä nykyisen kisakalenterinkin takia, mutta sen taakse on turha mennä ja niitä valitteluita on tullut tehtyä jo ihan riittämiin. Fiksumpaahan olisi juosta A:ssa tai AL:ssä, jos haluaisi sitä herkkua. Eli sinne sitten vaan.

Harjoittelun taustaa penkoessani silmiin osuu tämänhetkisen eloni ja huippu-urheilun haasteen välinen kanjonin kokoinen kuilu. Vuoden 2010 puolella olen ollut harjoitusleirillä yhteensä 4 päivää, joista yhden sairastelin. Ja silloinkin keväisessä Göteborgissa. Muutoin olen treenannut kotimaisemissa tai korkeintaan käynyt päivän jossakin 200 km:n säteellä, usein jonkun muun asian siivellä. Ehkä näillä ruuduilla ja muulla ajankäytöllä kannattaa tavoitteitaan jiirata hiukan toisin. Tai sitten pitäisi tehdä totisia toisia valintoja. Toki edelleen uskon siihen totuuteen, että kovaan kuntoon voi päästä myös tekemällä lumityöt hyvin ja kantamalla vettä kaivoon riittävästi. Rataviitosen 15 minuutin aikaan ei tarvita etelän leirejä...

Mutta eipä siinä. Tästä keräillään palikoita kasaan ja kahtellaan tulevia. Keikkakalenteriin on ruksattu joitakin tapahtumia, joissa tulen olemaan lähinnä äänessä fyysisen puolen jäädessä lapsen kenkiin. Ja aasinsiltaa käyden todetaan, että onhan tässä mukavaa aikaa odotella marraskuuta, jolloin pitäisi uuden perheenjäsenen saapua maailmaan. Eli pääkopalle on hyvästi muuta täytettä suunnistusurheilun jäykän puimisen sijaan. Hyvää kopalle teki myös vietetty viikko Saimaan rannoilla, kun helteet helli ja paarmat söi. Toki ajan henkeen sopivasti kotiin palattuamme tapahtui seuraavaa:
- pesukone ei lähtenytkään käyntiin ja edessä oli matka kodinkonekaupoille = 800 €
- pösön pakoputken etummainenkin äänenvaimennin aloitti YT-neuvottelut = 200 €
- eilen mustikkareissulla astuin ampiaispesään ja ampaisin suten karkuun = varvas otti itseensä
- sunnuntaina vaaka näytti 76,2 kg = PB


 
Ja nyt istun töissä. Rattoisaa kesän jatkoa!




perjantai 9. heinäkuuta 2010

Huh huh...

Pahaa tekee katsella katsastuksen nortonkia... Tässäkö sitä sitten ollaan, kun viedään suunnistusta televisioihin ja juostaan turuilla ja toreilla toisiaan pudotellen samalla rasteja kukkapenkeistä etsiskellen? Jos ei mitään muuta, niin ainakin MM-valinnat menee kimuranteiksi. Ja nykytrendin mukaisesti lopulliset edustusliput ratkotaan Imatran kukkapenkeissä ensi viikolla. Jaahas, näyttää siltä että minä ja laji kasvamme vahvasti eri suuntiin...

"Hienoa" olisi ollut tänään mukana, mutta päätin luovuttaa jo ennen aikojani. Fyysinen kokonaisuus on viimeisen kuukauden aikana murentunut käsistä erinäisten syiden vuoksi ja samalla usko omaan tekemiseen katosi hamaan synkkyyteen. Lopullinen niitti oli varvas, joka ei salli kunnon juoksemista ja vaikuttaa selkeästi myös pääkoppaan. Keskiviikon kisassa oli tahtotila täysin kateissa ja suunnistus roikkui sekä jaloissa että ilmassa, jolloin tulos oli hyvinkin odotettu.

Ehkä taustalla on laajempiakin syitä, joita olen tässä parin päivän aikana kelannut jo liiaksikin ja nyt on ehkä syytä antaa päälle lepoa. Varpaan osalta tilanne on tasan yhtä sotkuinen kuin kolme viikkoa sittenkin eli kahden käymäni lääkärin mukaan varvasta ei kannata kuvata, koska ei vaikuta hoitoon. Olisi kai pitänyt maksaa varvas kipeäksi ja käydä heti urheilulääkärillä, mutta nuukailin ja etenin julkisia reittejä tunnetuin tuloksin.

Lähiajan tavoitteena olisi nauttia tekemisistään ja katse suuntautuu ensi viikon FINille, johon olen (toivottavasti) lähdössä nauttimaan perinteisestä lajifriikkeilystä ja ottamaan taas positiivista niskalenkkiä suunnistuksesta. Varpaan tilanne saattaa tosin sanella toisin ja touhu kääntyä mökkeilyksi. Toisaalta ei väliä, koska enää ei ole mihinkään kiire.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Yksi lippu maitojunaan, kiitos!

Tämänvuotinen MM-katsastusreissu kesti 30 tuntia, 1111 km autokilometriä ja noin 10 juostua kilometriä. Tänään eivät riittäneet usko, tahto, taito ja kunto. Kaikki puuttuivat. Lisäksi varvas teki maastossa etenemisestä vaikeaa ja pirun kivuliasta, katsekin oli enemmänkin jaloissa kuin kartassa. Mutta selittelyt sikseen, tulos löytyy taululta. Analyysit sitten myöhemmin, jos silloinkaan. Nyt olen kotona ja hyvä niin.

Yksi sadoista projekteista on taas päätöksessä. Ei ole luvassa tulospalkkiota, taaskaan.

Kaikesta huolimatta päivän huonoin uutinen on se, että minuutin päästä M.Kuusela kommentoi Saksan peliä...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kohti unelmafinaalia

Näin se on nähtävä. Kesän kohokohta lähestyy ja tunnin päästä tähyää pösön nokka kohti Kainuuta. Kaksi isosti tärkeää kisaa olisi edessä ja taas mitataan kehityksen askelmat isoilla mitoilla. Kaikki voitava on tehty ja niillä mennään. Jukolan jälkeen en ole tehnyt yhtään kivutonta jalkalenkkiä ja varpaan tila on yhä vahva arvoitus ja mysteeri. Viime perjantainen suunnistusvetotreeni oli pilkahdus pimeään vireen osalta, koska pystyin roikkumaan Liuhan peesissä. Hampista ja hölkkävaihteella edenneestä Taaniksesta nyt puhumattakaan.

Suurin jännitys tällä viikolla on kyllä siirtynyt suunnistuksesta nurmiviheriön balettiin, jossa toivon ja uskon lujasti unelmafinaaliin Saksa-Hollanti. Kaksikymmenvuotisena Saksa-fanina ja vanhan liiton konejalkapallon ystävänä olen vahvasti sitä mieltä, että Allemagne marssii finaaliin ja saa vastaansa sympaattisen Hollannin, jota myös pikkuisen hurraan. Näin saataisiin jalkapallofinaali ilman latinoballerinoja tai eteläisen Euroopan käsien levittelijöitä. Toivon myös, että Martti "kertakaikkiaan" Kuusela ei enää kommentoi pelejä, ainakaan Saksan pelejä. Argentiina-ottelussa mielestäni kaksi kentän huonointa sakemannia pelasi Kuuselan mukaan 'kertakaikkisen fantastisesti', ja itse olisin ottanut miehet vaihtoon jo puoliajalla. No, toisella puoliskolla Jocke Lehti näin sitten tekikin. Kertakaikkiaan fantastista!

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Avaimet pois omista käsistä.

Paluu kisoihin oli ehkä jopa hieman odotettua heikompi. Vammalassa laatimani etukäteistaktiikka vaihteli vielä viimeisille minuuteille ennen kisaa ja lopulta unohtui kolme sekuntia startin jälkeen. Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut edellisen päivän treenissä tekemäni kardinaalit fysiologiset virheet, joiden seurauksena jalat olivat kipeinä. Ykköselle tuli jo sohittua kauhealla vimmalla, onneksi oli suurin osa välistä traktoriuraa. Kakkoselle leivoinkin jo kunnon koukun, enkä ollut kiinni kartalla kertaakaan 30m ykkösrastin jälkeen. Paitsi kun oivalsin seivovani kielletyllä alueella...

Jatkotarina oli sitten samaa koheltamista lisättynä huikean huonoon fyysiseen vireeseen. Sykkeet paukutti lämpöisessä kelissä armottoman korkealla, mutta mihinkään ei mennyt. Rasteille seitsemän ja kahdeksan otin vielä oikeaoppiset takakautta rastille -riipaisut, eikä rasti nro 11 myöskään ollut siinä missä oletin sen olevan. Tästä summauksena jäin neljänneksi ja tunnetilat maalissa vaihtelivat ahdistuneesta surulliseen, koska suoritus oli kaikin tavoin todella huono. Suunnistukselle nyt voi jotain vielä tehdä, fysiikalle ei juurikaan. Vielä pyörittelen lähtöäni Kainuuseen ja voi olla, että lopullisen auton suunnan katson vasta tiistaina.

Eihän siinä toki vielä kaikki, että pyörä meni halvalla Emalle. Naureskelin ennen starttia kisakeskuksessa, kun kuuluttaja kuulutteli löytyneiden avaimien perään. Kuulutuksen koomisuus ei ehkä olisi naurattanut, jos olisi silloin tajunnut avaimien olevan omasta repusta. En tietenkään tajunnut. Eilen sitten tajusin ja noin sata kilometriä tuli kurvailtua nahkakotelon haun merkeissä...

Kiitos Hollanti!