maanantai 14. helmikuuta 2011

Kaikessa soi blues

Vähän on instrumentit blues-virityksessä tällä hetkellä. Kivuton liikunta ei ole onnistunut tasan kuukauteen, ja siitä johtuen itse liikuntakin on jäänyt aika vähille. Viimeistään vuonna 2008 tein itseni kanssa sopimuksen siitä, ettei harjoittelu epäterveen kivun ollessa läsnä tule kyseeseen. Silloin taistelin edellisen kerran selästä johtuneen hermokivun kanssa ja juoksin enemmän tai vähemmän kivuliaita harjoituksia vajaan neljän kuukauden ajan, kunnes kuppi meni nurin. Siitä asti motivaatio kivun kanssa painimiseen on ollut nolla.

Tällä hetkellä ei myöskään ole oikein mitään järkevää kirjoitettavaa blogia ajatellen, kun ei jaksa oikein mitään kritisoidakaan. Ainahan sitä voisi vähän kuristella kynäänsä vaikkapa suunnistuksesta joukkuelajina ja muukalaislegioonaporukoista, joilla on ainoina mahdollisuus klassikkoviestien voittoihin. Ja taas Suomi voittaa... Mutta enpä viitsi, koska viime vuonna olin vielä itse valitsemassa omaa sellaista joukkuetta kevään isoon viestiin. Nyt en enää ole. Ja koska kynästä on terä katki, teroitin hukassa, vihkossa sivut täynnä ja tupakit loppu, pistän blogin hetkeksi hyllylle ja keskityn elämään elämää. Totuushan löytyy tuolta ulkoa, tarkemmin vissiin riveiltä 8-16. Kyllä, savet on syömättä, tunnustan. Vastaavasti olen korvannut sen kuran juomisella yhtenä viikonloppuna. Ei toiminut sekään sitten lopulta.

Ystävänpäivän kunniaksi kuitenkin vielä kooste viime viikon huippuhetkistä:
* Torstain ratsiat sekä Kalevassa että motarin ramppien siltatyömaalla, varsinkin jälkimmäisessä saivat kuudenkympin raiskaajat ansionsa mukaan. Kyllä oli hymy korvissa kun köröttelin mustalla helmellä ohi asetuksia noudatellen.
* Keskiviikon seminaari Helsingissä, mielenkiintoista asiaa ja hyviä alustuksia lasten liikunnasta sekä tutkimuksesta. Vieressäni istunut mies piirteli neljän tunnin ajan materiaaliin lentokoneiden sotilastunnuksia ja erilaisia keihäänheitto-otteita sekä heittäjiä. Mietin mikä meitä kahta erotti, paitsi kiinnostuksen aste aihetta kohtaan. Arvelin noin 1000 € /kk... Taas oli kunnia olla itseään viisaammassa seurassa. Toki voi miettiä,  onko meikäläisen kohdalla muunlaista seuraa edes olemassa.
* Lauantain hiihtolenkki Toivioon, keli aivan loistava, maisemat hienot, paanat kunnossa ja jalka kipeytyi vasta lenkin jälkeen. Iltalenkki Siwaan sai hymyn taas korviin, olihan kiva pakkasilta.
* Kenoarvonnan pallo numero 26:n kokema vääryys oikaistiin ja kaveri pääsi reilusti samalle viivalle muiden kanssa, kaikki pelaa.
* Luovutin torstaina painon kanssa puljaamisen, koska syömättömyyteni ei tuottanut muuta kuin lukeman kasvun ja pääkivun. Ehkä tuli tehtyä joku tekninen virhe. Joka tapauksessa vaaka on nyt haudattu kaappiin.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tässä mennään tänään

74,4 kg

Eilettäin hiihtelin kolme varttia retvakkaasti ja ajattelin, että nyt saa taas läski kyytiä, varsinkin kun olin jättänyt lounaan jälleen syömättä. Ei auttanut ei. Tasaisen hidasta on laardin sulatus. Toisaalta sain viime viikolla positiivisen signaalin, kun kävin toimiston InBody -laitteessa koemittauksessa. Lokakuusta oli saanut rasvaprosenttia hilattua kaksi yksikköä pienemmäksi ja rasvaton painoni on tällä hetkellä 66,9 kg. Tämä taas tarkoittaa sitä, että haaveilemani 69 -alkuinen lukema taitaa olla utopiaa.

Joka tapauksessa illalla ryhti painui kumaraan ja vedin iltapalaksi paketillisen pekonia, nam.

Taas tuli todistettua, kuinka väärin ihminen voikaan muistaa asioita. Alla ote viime vuoden blogitekstistä vuosipunnituksen alla:

"Niin se taas tuli, oli ja meni. Nimittäin Vimppain vuosipunnitus. Viime vuonna lukema oli 70,8kg ja tänä vuonna lähdin tiukasti haastamaan tuota noteerausta, jopa haaveilemaan 70 kg:n alituksesta. Keinot olivat jo astetta järeämmät, kun kävin taistoon.


Eilen sunnuntaina oli ohjelmassa aamulla reilun kolmen tunnin hiihtolenkki pakkasessa, iltapäivällä jooga (josta tuonnempana) sekä vielä tunnin sähly illan päätteeksi. Paino on huidellut 72 kg:n tuntumassa joulun jälkeen ja osansa on varmasti ollut hiihtämisellä, jonka seurauksena ylävartaloni on muuntunut lihaksikkaan jänteväksi ja siis lisännyt lihasmassallaan huomattavasti eloista painoani. Illan revityksen jälkeen join pelkästään lasin diureettia ja söin minimaalisen vähän. Tänään puolitin aamupalan ja lähdin seiskan jälkeen ladulle ennen liikuntatuntia. Lounaalla söin muodon vuoksi ja join lasin vettä. Sen jälkeen en laittanut suuhuni mitään ja istuin kaksi kokousta väistäen kaikki tarjottavat."


Kello 16.30 olin kotona ja asetuin vaa'alle noin kaksi tuntia ennen H-hetkeä todetakseni, että painoni oli lukemassa 71,5kg. Kiire oli siis jo käsin kosketeltava. Ennen vuosikokouslenkkiä (joka edeltää punnitusta) jumppasin Hannun seurassa hetken ja puin vaatteet lenkkiä varten ylleni: kerrasto, hiihtopuvun paita ja kaksi talvilämmittelyasua päällekkäin. Lenkki oli armotta liian lyhyt ja kulku karmeaa, joten totuus oli vain kohdattava. Reilun tunnin aikana onnistuin nipistämään painostani 600 grammaa, mutta lopullinen tuomio oli kuitenkin liikaa eli 70,9kg. Näin tällä kertaa...

 
Joten pudotusta vaaditaan siis vain kolmisen kiloa alittaakseeni viime vuoden lukemat. Voi tuhannen riemua!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kuin ruohon kasvua seuraisi

Sen verran on äksönjäksöniä harjoittelurintamalla, että tahti on verrattavissa otsikon mukaiseen toimintaan. Tunne jalassa ei varsinaisesti ole parantunut ja kolmen viikon tauko alkaa näköjään tuntua pääkopassa, sittenkin. Motivatsiooni kaikkoaa hitaasti, mutta varmasti, ja siksi huomenna onkin ryhdyttävä rankomaan taas latua. Muutoin pöhötyn ihan silmissä. Siihen ei ole varaa, koska talven uusi päätavoite lymyää kahden viikon päässä lauantaina. Koska urheilullisia tavoitteita on turhan asetella, niin sopiva haaste löytyy jälleen kilojen ahtaasta maailmasta.

Nimittäin yhdistyksen vuosipunnitus toimitetaan 19.2. kerhohuoneen virallisella vaa'alla, ja kahtena viime vuonna olen kyennyt muistaakseni alle 70 kilogramman noteeraukseen. Myös blogissa ko. tapahtumat ovat saaneet aiemminkin palstatilaa. Toisaalta melko surullista, eikö totta? Joka tapauksessa tällä kertaa haaste tulee olemaan isoista isoin, koska kahdesta edellisvuodesta poiketen nyt ei tule olemaan kunnon treenijaksoa alla tai päällä, vaan puntariin asetutaan selkäkuntoutuspohjilla. Ei ole hyvä asia se.

Viime keskiviikkona päätin kuitenkin yrittää pientä rojektia painon hilaamiseen kohti 70 kiloa. Lähtötaso oli 74,9 kg, joten varsinaisiin "Rivimiehet, hurraa!!" -huutoihin ei ollut aihetta. Vuorokaudessa onnistuin ilman treeniä sulattamaan itseni lukemaan 73,6 kg, joten toivonkipinä on vielä elossa. Resepti on varsin yksinkertainen: kannattaa välttää syömistä ja juomista viimeiseen asti :)

Perjantain tein töiden takia reissun Helsinkiin ja sain nauttia itseäni viisaammasta seurasta. Tästä onnenpotkusta intoutuneena jätin vastaavasti nauttimatta lounaan tässä seurassa. Sen sijaan nilkutin lyömään lisää riitta-liisoja parkkimittariin, jotta pikavoitto ei tulisi vaanimaan kotiinlähdön koittaessa. Kotimatkalla 8½ tuntia aamiaisen jälkeen totesin päivän aikana juoneeni kaksi kuppia kahvia ja siinä kaikki. Jotta en olisi aiheuttanut vaaraa liikenteelle, kurvasin Iittalan Shelliltä vielä kupillisen kahvetta lisää ja sämpylän kylkeen. Olin aivan varma, että illalla kotivaaka antaisi jo 72 -alkuisen luvun. Ja marjat, kaikista ponnisteluista huolimatta olin onnistunut hilaamaan itseni lukemaan 74,1 kg!!! Suivaannuin tyystin ja join kolme olutta.

Shit happens, mutta taistelu jatkuu!