Tsaari

No jaa

2011-08-20T23:06:00.000+03:00

Hienot näyttivät olleen maastot Ranskassa. Ei kai voi todeta muuta kuin, että Putte-possun laulun mukaiset fiilikset on päällänsä.

Toisaalta nyt on kaksi viikkoa menty syömättä ja hengittämättä remonttihommia normitöiden ohessa. Yhtään urheilusuoritusta en ole ko. ajanjaksona tehnyt. Tänään kävin aamulla puoli tuntia kävelemässä, jotta sain selän suoristetuksi ennen haalareiden pukemista. Nyt sitä ollaankin jo taas kumarassa päivän päätteeksi. Blogin otsikon mukaista juttua ei ole tullut sitten kesäkuun, joten ei tässä liene oikein mitään järkeä. Katsellaan syksyllä, jos yletän sitomaan lenkkarinnauhat :)

Kiitos Topi

2011-08-14T21:58:00.000+03:00

"Mä olin kuningas, lailla Virran Olavin,
sain kultaa, sain myös timantin.
Koskaan kenellekään sanonut en ei,
mut auki revittiin ja viina minut vei.
Mä nousin tähtiin, palata en sieltä voi.
Mä elän vieläkin, mun levyt vielä soi ja soi ja soi..."

Idoli on vaiennut, mutta laulut jää.

Tuli käytyä remontin ohessa Ruåtsissa. Reissu oli kerrassaan mukava ja seura hyvää. Suoritus oli kunnon mukainen eli ei mopolla mahdottomia. Mutta olisi nyt edes jotakin...;) No, ehkä sitten ens kaudella vai miten se menee...

Hommat käyntiin

2011-08-01T21:53:00.000+03:00

Nimittäin remonttihommat. Pari päivää on tullut vietettyä vanhaa purkaen ja uutta ostaen. Ensimmäinen syö sormia, toinen lompakkoa. Ohessa olen vetänyt jo kolme juoksulenkkiä ja havainnut askeleen painavuuden kera keuhkojen tukkoisuuden. Kieltämättä painavaa ruhoa on raskaampi liikutella kuin kevyttä, etenkin kun painon nousun myötä myös lihakset ovat kadonneet. Mutta toiveikkain mielin lähdetään Ruåtsiin viikonloppuna. Kaupin multaisessa mailissa onnistuin nitistämään huippujoukkueen todennäköisesti samaa osuutta juoksevan veijarin, joten itseluottamus on vähintään tapissa. Toki lauantaina oli masentavaa haastatella Sunan ja Fincken kaltaisia lommoposkia... Mutta emme anna sen häiritä, vaan nyt viritellään viimeiset kolme päivää tulisesti, jotta sunnuntain vastaisena yönä kauden kolmas "yöstartti" klaarataan kunnialla.

Ihanata olisi ollut...

2011-07-28T10:32:00.000+03:00

Tuolla olisi ollut ilo tihrustaa, mutta ehkä joskus toiste sitten.

Sen sijaan tuolla on kestävyyskansan ilo kirmata viikon päästä. Tervetuloa!

Takajalan tahtia

2011-07-21T12:02:00.000+03:00

Kunnon blogisti aloittaisi tämän tekstin, että "eipä ole tullut taas hetkeen kirjoiteltua, on ollut vähän kaikenlaista..." Mutta enpä aloitakaan, koska oikeasti ei ole ollut yhtään mitään, ainakaan normaalista poikkeavaa, sitten Jukolan. Kun kuulin keväällä lopettaneeni, ajattelin palata päivittämään blogia ihan vain treenailustani kertoillakseni. Bingo! Siinä syy, miksi Jukolan nelososuuden jälkeen ei ole tipahtanut mitään eetteriin. Hermokivut eivät yllättäen hellittäneet Jukolan riipaisun jäljiltä ja taas ajettiin kone alas. Uudet hoitosuunnitelmat kehiin ja seuraavalle spesialistille selittämään ja vaikeroimaan. Ja taas luvataan vaivojen katoavan, hienoa kerrassaan! Nyt sitten naputellaan ja väännellään monennenkohan miehen toimesta ja odotellaan. Tiivistetty diagnoosi oli, että kyllä täällä on aika paljon vikaa, vähän joka puolella... Sehän lohdutti kummasti :)

Jukolan jälkeen on harjoituksiksi luokiteltavia liikuntosuoritteita tullut kuusi kappaletta, joista kaksi on ollut pieniä pyöräilyjä, kaksi pieniä juoksuja ja kaksi vaihtelevilla vauhdeilla suoritettuja iltarasteja. Niin on peli mennyt kovaksi, että käydessäni ensi kertaa Valkeakosken iltarasteilla, oli oikein juttu riipaistu paikallislehteen. Epäilykset heräsivät sopupelistä... Toisilla iltarasteilla tämän viikon tiistaina nitistin Muukkosen tylyllä tavalla, joten mitä todennäköisemmin tämän kauden kohtaamiset päättyvät minulle 1-0. Tosin meitäkin hurjempi mies radalle löytyi, nimittäin hiihtomaailman lyömätön Ikuinen lupaus kylvetti kaikki muut. Molempien iltarastien ja juoksujen jälkeen on illalla kieritty hermosärkyjen pinteessä. Mutta mitä sitä ei tekisi, jos on mahdollisuus saada nimi lehteen.

Jos jotain vetelee yhteen, niin kausi on monien sprinttiblogistien tavoin ohi. Vastaavaa dramaattisuutta ei ole havaittavissa, koska meikäläisen kausi on oikeastaan ollut ohi jo huhtikuun alusta alkaen. Ei ole tarvittu maajoukkueita eikä Ranskan leirejä sun muita pettymyksiä. Siinä se on ollut alusta pitäen tarjolla. Eikä ole tarvinnut edes käydä juoksemassa ostoskeskuksen läpi hieltä haisevana, jotta piäsöö telekkariin... Olen toiminut kesällä enemmän huoltotehtävissä iltarasteilla sekä seurannut Sulkavan soutuja niemenkärjessä, siinä sitä on ollut hyvä pohja keskivartalon rakennustöille. Kesän mittaan on joutunut selittämään vaivaansa yhdelle sun toiselle, ehkä joskus olen selittänyt jopa pyytämättä. Joka tapauksessa kysehän on tiivistetysti siitä, että vasen jalka ei tunnu omalta. Se ei tunnu olevan paikallaan, sitä särkee, juilii ja jomottaa. Samoin lonkka on kipeä ja jumeksessa vaikka tekisi mitä tai ei mitään. Juostessa tunnetta voisi kuvailla seuraavasti: pakaran yläpäästä lähtee pirun teräväreunainen vaijeri, jonka toinen pää on polvitaipeessa kiinni. Joka askeleella joku repii vaijeria ylöspäin jalan ojentuessa. Mitä kovempaa mennään, sitä enemmän kaveri repii vaijeria. Ja jossain vaiheessa alkaa vielä tukemaan tointaan naputtamalla vasaralla lonkkaan ja viiltelemään veitsellä selkään poikittaisviiltoja. Tämän vuoksi motivaatio juoksemiseen tai edes lenkkeilyyn ei ole järin korkealla.

Mutta koska pää on ollut välillä hajoamispisteessä ja kesähousujen vyötärö on merkillisesti alkanut kutistua, on ollut pakko painua edes iltarasteille yskimään keuhkonpaloja. Kurjaa on ollut se, että jo lähtiessään tietää viimeistään illalla olevan tukalat olot. Ja näin on poikkeuksetta ollut. Varmimmaksi vakuudeksi on vielä vanha polvikierukkavaiva alkanut nappailemaan, kun on tullut leikittyä Taimin kanssa pääosin kyykistellen. Mutta mitä pienistä. Loppukauden tavoitelistaan on kirjattu kaksi tapahtumaa heinä-elokuun osalle: tulevana sunnuntaina Kaupin multainen maili sekä elokuun alun 43-Kavlen Ruåtsissa. Sinne lähdetään Hakan "nostalgiajoukkueella" ja toiveena on päästä jopa lyhyelle osuudelle. Syyskuulle tuskin tulee yhtään starttia, samoin lokakuulle. Fokus siirtyy autosuunnistuksen puolelle, jotta edes jotain kisailuja saa käytyä.

Kesä on muutosten aikaa ja kolmen päivän päästä päättyy vanhempainvapaani eli koti-isän rooli vaihtuu kunnan virkamiehen kiitolliseen pestiin. Eli syksyllä taas opettajan hommiin. Ja jotta kaikki menisi kuin Strömsössä, päätimme kesällä ostaa vanhan omakotitalon, jonne muutto tapahtuu remonttihommien jälkeen elokuun lopussa, toivottavasti. Kaikkihan riippuu allekirjoittaneen työtahdista lattioiden ja seinien parissa. Onneksi on iso piha, johon voi laittaa teltan perheelle asumukseksi, jos meinaa aikataulut livetä. Viiden vuoden kausi pirkkalaisena päättyy ja uusi osoite löytyy naapurikunnasta. Siitä sitten ehkä myöhemmin, kun saan taas kasaan kuusi harjoitusta ja aiheen päivitellä blogia.

Ai niin, yksi kuudesta harjoituksesta työstettiin viime maanantaina Pirkkalan ulkoilureiteillä. Vastaan tuli yhteensä kolme mopoa ja kahdeksan koiraa, joista kuusi irti. Ihmisiä näin kuusi. Ehkä on aika vaihtaa maisemaa. Kesiä kaikille!

Salpa-Jukolan 4. osuus

2011-06-21T12:33:00.000+03:00

K-1
Jouni toi tapansa mukaan kalpeana ja vauhdikkaana viestin sijalla 81 nostaen hyvällä juoksullaan reilut kolmekymmentä pykälää. Olin arponut lamppuvalintaa jo päivällä ja kovien jätkien kommenttien perusteella päätin jättää ison tykin reppuun ja ottaa yhdistyksen rahastonhoitajan, pyöräilyjaoston puheenjohtaja Koskisen, auliisti yhdistyksen puheenjohtaja Saarijärvelle lainaamansa pikkulampun käyttöön, koska puheenjohtaja oli jo tulomatkalla näin luvannut. Verryttelyssä yritin saada elimistöä toimimaan ja samalla tein havainnon, että kaikilla muilla oli iso tykki otsalla. Tähän oli tultu. Oma lamppu oli repussa seurateltalla ja pikkulamppu oli vielä Huovilalla varavalona eli toistaiseksi olin ilman mitään tuikkua lähdössä yllättävän pimeään metsään. Hannu toi kuitenkin tuikun sovitusti aidan raosta ja ryhdyin sovittelemaan märkää kuminauhaa otsalle. Uskottelin vahvasti itselleni, että tämä on hyvä, vaikka lamppu olikin liian löysä ja valahteli sinne tänne. No niin, Heinoselta siis kartta ja matkaan. Viitoituksella napsautin lampun päälle ja kuin salamaniskusta valkeutta ei tullutkaan. Ennen K:ta en ollut luonut vilkaisuakaan karttaan ja etenin muutenkin pimeydessä. Nopealla vilkaisulla aukeassa kohdassa havaitsin, että johonkin soramonttuun pitäisi lähteä ja työnsin itseni Lappeen Riennon perään. Yritin kytkeä lamppua uudestaan, mutta mykkänä pysyi. Lopulta rupesin veivaamaan johtoa ja välke alkoi eli kyse oli siis kosketushäiriöstä. Great! Ja tottahan toki ykkösväli oli synkkää kuusikkoa, jossa pimeys oli tukevasti läsnä. Oma valintani olisi ollut vasemmalta isoa polkua, mutta kaiken hässäkän keskellä ehdin kääntää oikealle pikkupolulle. Oikea käsi johtoa nykien sain aina pieniä valonpurskahduksia, joiden aikana luin nopeasti karttaa. Väli tuli suunnistettua jotensakin näillä ajatuksilla: Rinnettä, avokallio vasemmalla ja sen jälkeen ylös seuraavaa harmaata kohti, jotain mustaa ennen rastia ja siitä oikealle johonkin pikkuharmaan reunaan. Siellähän se lippu, 22. + 25 s nopeimmalle.

1-2
Avokalliota eteenpäin ja soistuva vasemmalla. Edelleen pimeää ja käsi johdolla väläyksiä tulevasta. Hahmotus rajoittui siihen, että vihreä notko edessä, pitäisi välttää. Sitten johonkin ylös. Olin letkan kärjessä ja rinteessä yritin surffailla suunnalla. Lievästi oksia väistellen tulin liikaa oikealle ja polulla vetäisin kaksi askelta vasemmalle. Siitä oli hyvä uran tönkäre läpi puskan ja ojille. En edes huomannut pimeässä viivalla ollutta polkua, josta olisi ollut nopein. Kaarros oikealla maksoi ehkä hiukan, mutta mäen päälle kiipesin kuitenkin ihan sujuvasti ja valoisa männikkö auttoi hahmottamaan kartasta jo vähän tarkempiakin yksityiskohtia. Kallioiden välistä lipulle ja Angelniemen paidan selkää kiinni, 29. + 41 s nopeimmalle.

2-3
Aamuyön suoritus lyö ilmeisesti joiltakin mahat sekaisin, koska metsässä leijui melko vahva tuoksu. Toki hajua seuraten löytyi lippukin sujuvasti. Suon vasemmalta puolelta polut yli ja kivet rekisteröiden. Kumpare rastia ennen näkyi kauas ja lipulle oli helppo pudottaa, 11. +6 s nopeimmalle.

3-4
Suoraan ja rastin vasemmalla puolella ollut mäki paistoi hyvin. Kumpareen takaa kivelle kopsis, 74. +12 s nopeimmalle. Joku oli ottanut kunnon profiilit...

4-5
Juomatta polun yli ja kallion jälkeen käyrät ihan sekaisin. Yritin peilata kumpareen ja lopulta ymmärsin, 129. +13 s nopeimmalle.

5-6
Näytti mukavalta väliltä. Yhdessä AngA:n kanssa viivoituksen läpi ja sen jälkeen napakasti uran risteyksen kautta. Kaveri erkani alemmas ja itse jatkoin päättäväisesti rinnettä kohti kuviorajaa. Ensimmäinen kivi vasurissa varmistin tason ja sen jälkeen ensimmäiselle nenälle täysin varman olinpaikasta. Katsahdin vasemmalle ja näin vain yhden kiven. Joku ihme ajatus valtasi mielen ja luulin yhtäkkiä muka olevani rastinotkossa. Todellisuudessahan siellä oli ne kartan mukaiset kaksi kiveä kuten pitikin, mutta joku vinksahti. Seisahdin notkoon ja käänsin jo rintamasuunnan katsoakseni lippua. Notko oli kuitenkin loivareunainen, kuten pitikin, eikä tietenkään sisältänyt lippua. Käännyin uudestaan oikeaan suuntaan ja jatkoin oikeaan notkoon, jossa se kivikin köllötti ja rastijyrkänne pohjukassa. Turha ajatuskatkos ja muutaman sekunnin hukka, 26. +23 s nopeimmalle.

6-7
Pitkä väli ja ilkeä alku. Angelniemi meni edessä poikittain eri hajonnalla ja itse päätin luovia jyrkänteiden väleistä melko suoraan kohti tietä. Vihreässä joutui hiukan luovimaan ja notkeana kuin norsu hyppelehdin mättähältä mättähälle. Tiellä ei näkynyt ketään ja pienellä sivuaskeleella pääsin samettikuusikkoon polkemaan kohti vihreää aluetta. Edessä vilkkui alkurastien tapaan Skotlannin joukkueen paita. Tossu ei enää oikein syönyt ja takareidessä viilteli melko tiheään, alaselkäkin alkoi puutua. Suonotko ja polku ylittyivät suunnitellusti ja soiden välistä suuntasin kohti rastiaukkoa. Skotti meni reilummin oikealle ja otti ilmeisesti eri hajonnan. Aukon reunassa olin hiukan epävarma jyrkänteistä ja kuljin rastille vienyttä notkoa liian vasemmassa reunassa. Onnistuin joutumaan rastikumparetta ympäröineen puskan väärälle puolelle ja näin kaarsin itse lipulle oikeaoppisesti takakautta. Pieni ajanhukka tuli, 9. 56 s nopeimmalle.

7-8
Onnistuin puolivahingossa ajautumaan vähän vasemmalle, edessä vilkkui taas skottipaita ja myös Angelniemen värit olivat ehtineet mestoille. Kaarsin rinnettä yksikseni aukkoa peilaten ja nousin suoraan lipulle harmaan läntin nähdessäni, 8. +13 s nopeimmalle.

8-9
Laapotusta taimikossa, pieni sivuttaissiirtymä polulla ja lipulle. Tähän loppui rauhallinen metsä, kun rastille kokoontui edellisen osuuden häntiä eri suunnista, 14. +11 s nopeimmalle.

9-10
Sanoisin siirtymäväliksi, 88. +12 s nopeimmalle. Otin juomaa henkiseksi tueksi.

10-11
Taimikkoa puskien ja tiellä siirtymä ojan kohdalle, josta iskutus rastille. Tällä kertaa skotti tuli perässä eikä muita enää näkynyt, 17. +10 s nopeimmalle.

11-12
Suoraan mäen päälle vaan. Aukolla yritin kahnustaa minkä pystyin, skotti pysytteli vasemmalla metsän puolella. Laattakalliolla sain Venlojen ratamestarilta kannustusta ja vastasin kommentoimalla homman kamaluutta näin huonossa kunnossa. Ajouralla skotti oli taas selässä ja jostain oikealta paukkasivat myös Morasin Åkerman ja Ulricehamn. Loppuväli uraa ja polun mutkasta leikaten kuviorajalta lipulle, 34. +30 s nopeimmalle. Alkoi lievästi painaa ja matkalla jalka petti pari kertaa alta kun ei taas hermotus toiminut lonkankoukistajaan...

12-13
Uusi parivaljakko pisti vauhtia ja skottipojan kanssa otettiin peesi. Olin ajatellut kiertää harjanteen vasemmalta tielle, mutta laumaeläimenä ryskäsin ajouraa. Turhaa mutkittelua ja muutama sekunti hukkaan. Tiellä ei löytynyt yhtään vaihdetta lisää, ja kolmikko pyrki karkuun. Risteyksessä herrat ämpyilivät uraa ja pääsin taas lähes iholle. Ykkösrastin kautta rinteen päälle, jossa porukka hiukan hajaantui. Itse otin tapani mukaan vasemman kaarron ja tulin urien yli kiviä peilaten. Rastimäki näkyi kauas ja oli aika helppo nakki hahmottaa rastin paikka takarinteeseen. Tossulla jäin toki hiukan Morasista, 17. +1.03 nopeimmalle.

13-14
Siirtymä väliaikarastille, koitin ajaa selkiä kiinni, heheh... 5. +9 s nopeimmalle.

14-15
Haistoin heti ratamestarin kikan. Urat vievät varmasti yläpuolelta ohi eli oma valinta. Lopultahan väli olisi kannattanut vetää oikealta polkua, mutta valitsin suoran. Sekä Moras etta ennen kaikkea Skotlanti vetivät tyynesti uraa vasemmalle ja itse yritin huomaamattomasti pyrkiä viivalle. Moras huomasi ja lähti korjaamaan. Poimin matkalta ison kumpareen sekä kivet ennen rastia. Rastikumpare näkyi pahuksen hyvin ja skottikin pölähti karmealla höökällä vasemmalta lipulle, 32. +17 s nopeimmalle.

15-16
Yritin heti kammeta vasemmalle, mutta rinteessä vähän ajauduin oikealle ja lopulta tulin viimeiselle kaartaen. Leimauksessa pikkuisen edellä skottia, mutta... 53. +16 s nopeimmalle.

16-M
Sinnehän ne karkasivat molemmat jo ennen siltaa. Mamia huusi puomilta kannustaen: "Lihamuistilla vaan!" Oli aika tunkkaista vetoa ja jalka ei varsinaisesti tykännyt enää iskutuksesta, 176. +12 s nopeimmalle. Kisan huonoin rastivälisija ;)

Kokonaisuus oli juuri sellainen, johon pystyin. Ei varsinaisia virheitä ja tasainen juoksu. Yhtään ei olisi ollut varaa kiristää, etenkään jalan osalta. Lupasin valitsijoille viikkoa ennen kisaa, että nelososuudella pystyn onnistuessani osuussijaan 15-25, ja tällä kertaa sija oli 20. Eroa nopeimpaan tuli 5.06, mutta voitinpa sentään Martomaan ja Sorviston :) Kakkososuudella olisi tullut noutaja, joten tällä kertaa nelonen oli minulle oikea osuus ja näin sain 16. juostun Jukolan sarakkeeseen.

Tästä eteenpäin siirryn loppukesäksi manageripuolelle, kun koitan taas koutsata vaimoa kohti ensi vuoden Jukolaa.

Viikot 22 ja 23, nallekarkkiharjoittelua parahimmillaan

2011-06-13T12:18:00.000+03:00

Ylläolevaan termiin törmäsin kestävyysyhdistyksemme puheenjohtajan ilmaisemana, kun hän vertaili omaa harjoitteluaan pyöräilyjaostomme keulakuvan harrasteisiin. Katselin hetken omia kuvioitani paperilla ja totesin, että aika pahasti mennään nallekarkkien tasolla. Viimeinen työviikko otti oman osansa, mutta pääasiallisesti harjoittelua nakersi tuttu jalan kipuilu.

Viikko 22:

MA 30.5.

Lepo, jalka sinkeänä...

TI 31.5.

ilta. J 36 PK1, Valkeakosken iltarasteilla rattaiden kanssa soratietä, - Jalka aika kireänä ja huonona.

KE 1.6.

ilta. P 102 PK1, palautellen Ylöjärvelle ja takaisin.

TO 2.6.
ilta. J 26 PK1 , kevyt iltalenkki pitkän päivän päätteeksi.

PE 3.6.

ap. J 17 PK1 rattaiden kanssa.

ilta. J 25 PK1 + S 8 VK1 + 34 VK2, yötreeni Puikkarissa Hannun kanssa yhteislähtönä, - Yllättävän hyvän tuntuista, sekä juoksu että suunnistus, upea keli vuoden 1955 Jukola-maastossa.

LA 4.6.

aamu. J 35 PK1 rattaiden kanssa, - Jalka kipeänä edellisillan treenistä.

ilta. Futis 20 PK1, poikien kanssa pelailua, matkat pyöräillen.

SU 5.6.

aamu. P 90 PK1, pääosin teillä kevyttä rullailua.

YHT. 6h 33min, juoksua+suunnistusta 30 km ja pyöräilyä 62 km.

Viikko 23:

MA 6.6.

Lepo, kiirettä koko päivä.

TI 7.6.

Lepo, kiirettä koko päivä.

KE 8.6.

ilta. J 23PK1+12PK2+5VK1+7VK2, maastoradalla 4x1'/1' kiihtyen + 3 kierr. kiihtyen (10min), - Lopussa sysihuono kulku, kiireiset päivät teki tehtävänsä...

TO 9.6.

ilta. J 50 PK1, loppuun lyhyitä ruskoja. - Fiilis parani juostessa, mutta lopun ruskoissa jalka alkoi oudosti pettämään alta...

PE 10.6.

aamu. KV 17 , aamujumppaa pääosin keskivartalolle.

LA 11.6.

aamu. J 18 PK1, aamulenkki herättelyksi.

ap. Tampere Games 1pv., J 14PK1 + S 10VK1 + 25VK2 + 10MK, - Hellekisa ja voimat loppui 10 minuutin jälkeen, lopussa vielä virheitä ja jalka heikkona.

Illalla autosuunnistuksen SM-osakilpailu Turengissa, aamupäivän tapaan muutama tyhmä virhe ja 10 hukattua asemaa. Tuloksista ei ole vielä tietoam, mutta veikkaus on jossain 20:n nurkilla. Kisaraportti ilmestyy Ysikymppivasempaan jossain vaiheessa. Oli melko lämmintä puuhaa, mutta lopulta kevyempi rupeama kuin odotin.

SU 12.6.

Lepo, jalka huonona.

YHT. 3h 11 min, juoksua ja suunnistusta 31 km.

Näillä eväillä mennään kohti Jukolaa, ja ehkä jopa historian epävarmimmissa tunnelmissa. Vuonna 2005 vedin revenneellä polvikierukalla lähes yhtä huonossa kunnossa ja sippasin kakkososuudella puolessa välissä, toki tein sitä ennen myös helpolla rastilla yli kakkosen koukun. Nyt ollaan kuitenkin vielä selvästi heikommassa vireessä eli luvassa ei ole mikään kiva reissu. Nyt koitetaan tehdä kaikki mahdolliset hätätoimet, jotta lauantaiyönä ei tarvitsisi hävetä silmiä päästään. Ehkä kuitenkin viisainta on lähteä nauttimaan vuoden parhaasta suunnistusjuhlasta, ja uskoisin ettei nyt kovin paljon pahempi olo voi maalissa olla kuin viime vuonna, kun sairaana rämmin läpi kakkososuuden kärkiletkassa...

Viikko 21 (4 viikkoa Jukolaan)

2011-06-03T19:55:00.000+03:00

Olisi voinut mennä paremminkin, mutta tällä kertaa meni näin. Viikolle osui jos jotakin sähellystä ja voimanviejää, jonka vuoksi pääharjoitus meni aika tavalla kuralle. Jalan osalta viikko oli kaksijakoinen, sillä tärkeimmissä treeneissä jalka kesti melko hyvin, mutta jälkikivut olivat kurjan voimakkaita eli palautuminen vei aikaa. Valon ollessa tunnelin päässä kajastamassa oli fiilikset Jukolan osalta jo ihan kohtuulliset, mutta kieltämättä viikon "epäonnistuminen" painoi hiukan ryhtiä kumaraan.

Oli miten oli, tässä faktat:

Viikko 21

MA 23.5.

Hieronta aamulla, loppupäivä huilailua töiden merkeissä. Illalla kevyt kärrylenkki.

TI 24.5.

ilta. J 22 PK1 + 5PK2+4VK1+8VK2, 4x4'/2' kiihtyen metsäpolkua. - Heikko vire ja olotila, jalkojen hermotus ihan nollissa. Loppua kohden vähän parani, mutta kroppa jotenkin nuutunut.

KE 25.5.

Huilia, olo oli omituinen ja väsynyt...

TO 26.5.

ip. Rautia-rastien koejuoksu, J 8PK1 + S 54 VK2+35VK1+5PK2, - Huonot unet takana ja sippasin kolmen vartin kohdalla, jalka kohtuullisen hyvä.

PE 27.5.

ilta. J 20 PK1 kevyt iltalenkki.

LA 28.5.

aamu. P 118 PK1, palauttelua...

ilta. J 33 PK1 Julkujärvi, hölköttelyä ja retkuttelua kärryt mukana.

SU 29.5.

aamu. Helarastien koejuoksuja Pirkkalassa, J 10PK1 + S 11PK2+24VK1+8VK2, -Varovasti joutui ottamaan, jalassa lievää viiltelyä.

ilta. J 35 PK1 , kevyt iltalenkki Hannun kanssa, - Jalka yllättävän hyvä juostessa, mutta illalla alkoi särkemään.

YHT. 6h 40min, juoksua+suunnistusta 45 km ja pyöräilyä 38 km.

Viikko 20 (5 viikkoa Jukolaan)

2011-05-25T10:02:00.000+03:00

Katselin SM-erikoispitkän karttaa ja huokailin. Tosin myös helpotuksesta, sillä maaston ominaispiirteet vaikuttivat juuri sellaisilta, että olisi pudotellut palikoita sinne tänne keräillen virheminuutteja. Kirjoituspöydän ääreltä nostan kuvitteellista hattuani ratamestarille, joka oli loihtinut mehuisat reitit karhujen keskelle. Hajontajärjestelmässä oli taas pitkästä aikaa jotain aitoa hajautusta tarpeettomien perhosten sijaan, joilla ei omasta mielestäni ole mitään tekemistä yhteislähdön hajautusten kanssa. Kunnon nortongille se sopii harventamaan perskärpäsiä vaunupaikoilta, jolloin mitaliin vaaditaan edes teoriassa omaa suoitusta.

Toki surulla katseli hajautuskuvioita hyödyntämässä olleiden miesten lukumäärää. Kyllä trendi on aika vahva kohti lyhyitä ja mukavia kisoja. Itse on tietysti huono huudella, koska en ollut viivalla, mutta todennäköisesti en olisi päässyt kunnialla reittiä läpi, ainakaan ilman pirullisia kipuja, joten se siitä. Sinänsä on veikeää muistella, kuinka vuonna 2001 ratamestaroimassani SM-pitkässä (ei siis mikään erityisenpitkä) oli mukana reilusti toistasataa miestä viivalla. Ja voisin lonkalta heittää, että maasto ei ollut lähellekään viime lauantain veroista. Toki vuoden 2001 maaston itäosa on todella hienoa metsää, ja sinne pääsevät parin päivän päästä Rautia-rastien kilpailijat nautiskelemaan. Itse pyrin suorittamaan koejuoksun huomenna torstaina, mikäli olen suunnilleen jaloillani. SM-ep:n osalta hienoja asioita oli junnujen arvostus SM-titteleitä kohtaan, sillä ainakin osallistujamäärät olivat positiivisen isoja oikeastaan jokaisessa nuorten sarjassa, erityisesti verrattuna yleisiin sarjoihin.

Mr. Muukkonen antoi taas toivoa työmatka- ja hyötyliikkujille lyödessään luut kurkkuun "ammattilaisille", kiitos siitä.

Sitten omiin tuherruksiin. Viikolla 20 oli jo yritystä vähän parantaa harjoittelua, mistä olikin sitten seurauksena palanneet hermokivut. Ajattelin kuitenkin nyt sitkistellä Jukolaan kipujen kanssa taiteillen, koska kuitenkin jotain järkevää kykenee tekemään pienissä annoksissa.

Viikko 20:

MA 16.5.

ilta. S 5 PK2+12VK1+34VK2+2MK + J 13 PK1 verryt. - Ensimmäinen kova suunnistus iltarasteilla, tosin ihan eri maasto kuin luulin ja risukko oli huonoa jalalle. Yksi jättimäinen virhe ja yöllä hermosärkyä jalassa.

TI 17.5.

ilta. P 40PK1 + KV 20 keskivartalo, palauttavaa...

KE 18.5.

ilta. S 15 PK1+35PK2+12VK1+8VK2, AV-treeni Ponsassa, - Väsyneet jalat ja kipuilua reidessä, suunnistus välillä täysin jaloissa, jälkimmäinen puolikas radasta rauhallisesti, kroppa ei ottanut vastaan mitään tehokkaampaa.

TO 19.5.

ilta. Jalan huoltoa ja vähän jumppaa keskivartalolle, KV 15.

PE 20.5.

ilta. P 88 PK1, kaasulinja-Kulju.

LA 21.5.

aamu. J 13PK1 + S 22 PK1 + 86 PK2, Kaanaassa Teron kanssa koejuoksua rauhassa. - Tunne hitaassa vauhdissa ihan kohtuullinen, toki risukoissa olin ihan puujalkana köntyksenä...

ilta. KV 20, keskivartalon lihaksia, jalan huoltamista ja venyttelyä.

SU 22.5.

aamu. P 170 PK1, Raholan kymppiä seuraillen rauhallista pyörittelyä jalkoja palautellen.

ilta. J 11PK1+21PK2+6VK1+3VK2, maastoradalla 8x1'/1' kiihtyen. -Maastoaskeleen hakua, tunne parempi kuin viikolla ja menokin ihan jees.

YHT. 10h 51min, juoksua+suunnistusta 40 km ja pyöräilyä 96 km. Loppupunnituksessa negatiivinen yllätys: 76,9 kg.

Olin joskus luullut olleeni taitosuunnistaja...

2011-05-20T18:34:00.000+03:00

Jos ei ole paluu treenaamiseen sujunut fyysisesti ihan kuin Strömsössä, niin eipä taidollisestikaan olla ihan viivalla...

Iltarastit 16.5.2011, Mustalammi

AV-harjoitus 18.5.2011, Ponsa

Näin se homma etenee.

Lopuksi tarina Prisman kassalta. Olin töiden jälkeen täydentämässä unohtuneita ostoksia ja otin samalla saunajuomat viikonlopulle. Tulin kassalle kera ostosteni ja nuori Kimi (nimi muutettu) ryhtyi vetämään viivakoodeja koneeseen. Saunajuomien ollessa vuorossa kaveri katsahti minuun ja totesi kysyvästi: "Huomasithan että nää on sitten ykköstä...?" Nyökkäsin hymyillen ja kiitin laadunvarmistuksesta. Sitä se kiekkomestaruus teettää. Ei saisi koriin eksyä pilsneriä, kepulia pitäisi olla. Ei saa pilsulla leijonamieltä. Voi morjes, sanois Lammikko. Huomenna nautin yhden pilsuni hymyssä suin, vaikka hehkutettu SM-erikoispitkä jää taas kerran väliin. Viime vuonna unohdin ilmoittautua, tänä vuonna ei olisi kunto ja terveys riittänyt. Eikä näköjään taitokaan... Tsemppiä taistoon kaikille aidoille metsämiehille rajan pintaan.

Viikko 19 (6 viikkoa Jukolaan)

2011-05-19T16:24:00.000+03:00

Toivottavasti minun ei tarvitse enää kuunnella eikä katsella leijonia, eikä myöskään puhua kukkapenkeistä. Voin tunnustaa kuuluneeni ilmeiseen suomalaisvähemmistöön, joka kiekkopelin sijaan seurasi TV1:n Maestro -ohjelmaa. Suhteeni kiekkopeliin on melko laimea, ja vieläkin laimeampi se on juhlimispolitiikkaan tai kansalaisten kiihkoon. Lajin tunnettavuudesta tai mistään muustakaan urheilullisesta perustelusta tai raharikkaista kiekkopelleistä on turhaa kommentoida, mutta yksi asia jäi riepomaan. Humalainen urheilija nuuska huulessa ei kuulu suoraan TV-lähetykseen pikkukakkosen aikaan halailemaan presidenttiä. Korkeintaan se kuuluu ruotsalaisen sataman terminaaliin lokakuun lopussa, ilman presidenttiä ja suoraa lähetystä. Jos nyt sinnekään.

Ja sprinttisuunnistuksen osalta voisi vetäistä yhteen viimeisen viikon kirjoitukset toteamalla: "Näin se on." Paljon on saatu kukkapenkeistä asiaa, kuten liittotason blogissakin todettiin. Oma kantani sprinttisuunnistukseen on jotensakin itsestään selvä, eikä sitä kannata enää hokea. Onneksi leikatut kukkapuskat ja puoliavoimet portit ovat vieneet huomion kisakuulutuksesta, josta olin yhtenä vastaamassa. Kyllä suunnistuksenkin kohdalla voi jo nykyään todeta, että kyllä se tekniikka on vaan ihmeellistä. Kehtaakohan sitä kohta enää järjestää kisoja, jossa ei ole onlinea, webbi-tv:tä, screeniä ja päälle vielä gepsiä. Maaseutu autioituu, miten käy pienten kansallisten?

Mutta sitten asiaan. Viikko 19 oli jo oikeampaa tekemistä, jota sitten leimasikin kipuilut jalassa. Jonkinlainen hermokipu jäytää edelleen, koska vähänkin reippaampien jälkeen alkaa iltaisin levolle laskiessa aika kenkut juilinnat koivessa. Ei ole hyvä se, mutta nautitaan nyt edes tästäkin vähästä.

MA 9.5.
ilta. S 62 PK1 Puikkari, - Hitaalla vauhdilla suunnistusajatusta hakien, yhteensä 30 rastiväliä, pääosin ihan hyvää tekemistä, mutta jalat loppui tuntiin.

TI 10.5.
ilta. P 40 PK1 + J 34 PK1, -Pyöräosuus hyötyliikuntana ja päälle pieni juoksu, oli puutunutta menoa.

KE 11.5.
ilta. J+K 45 PK1 kärryjen kanssa + P 58 PK1+7 PK2. - Alkulenkki kärryjen kanssa kevyesti, loppuosa pyöritystä metsäpoluilla Vimppojen pyöräilyjaoston yhteislenkillä.

TO 12.5.
ilta. J 29PK1+6PK2+4VK1+4VK2+2MK, 4x4'/2' maastovedot Hannunharjulla. - Yllättävän hyvä meno ja viimeinen veto oli jo lähellä "vanhaa mallia", sadekelissä nautiskelua.

PE 13.5.
aamu. J 29PK1 + KV 23 kotijumppaa, - Hyötyliikuntana aamulenkki ja jumppaa päälle, jalassa tuntui eilisen jäljet...

LA 14.5.
aamu. J 8 PK1 ver. + S 15VK1+5VK2 Särkänniemen rata koejuosten (20:20), - Vähän kylmiltään juostu, mutta ihan kiva tunne. Muutamassa paikassa vähän katselin karttaa ja paikkoja, lopussa hölläsin. Loppupäivä kuuluttamossa...
ilta. P 30 PK1, kevyttä pyöritystä jalkojen elvyttämiseksi, aika uupunutta.

SU 15.5.
aamu. J+K 85 PK1, saappailla maastossa. - Jalat vieläkin puuduksissa ja kipujakin tuntui. Iltapäivällä autosuunnistuskisailussa sopiva taitotreeni, mukavaa oli.

YHT: 8 h 6 min, juoksua 38,9 km ja 47 km pyöräilyä. Punnitus viikon päätteeksi 76,9 kg.

Viikko 18 (7 viikkoa Jukolaan)

2011-05-09T09:45:00.000+03:00

Viikko 18

MA 2.5.
ilta. J 20 PK1 + 7 PK2 + 4 VK1, metsäpoluilla ja kierros maastorataa reippaasti.

TI 3.5.
ilta. S 30PK1+30PK2+10VK1 Neevuori, - Yllättävän hyvää suunnistelua, jalka aika hyvin mukana.

KE 4.5.
ilta. P 60 PK1 palauttavaa pyörittelyä hiekkateillä + päälle ojan kaivamista ja kivien kankeamista...

TO 5.5.
ilta. S 25 PK1 + KV 20 keskivartaloa, - Särkänniemen ratoja katsastellen rauhallista hölkkää, jalka vähän heikompi kovalla alustalla, jumppaa kotona.

PE 6.5.
"Lepopäivä", - 5h lapiohommia, ojankaivuuta, kivien kankeamista sekä multakuormien lastausta ja purkua. Ei merkattu treeniksi 70-luvulla eikä merkata nytkään.

LA 7.5.
"Lepopäivä 2", - Eilisestä aika väsynyt ja paljon pihahommia edelleen, kevyt kävelylenkki illalla, jalassa viilteli.

SU 8.5.
aamu. P 100 PK1 Kulju-Sääksjärvi-Pirkkala uusia uria koluten, -Palauttavaa pyöritystä, jalka taas parempi.
ilta. J 25PK1 + 7PK2 + 4VK1 + 3 VK2, polkuja + maastoradalla 3 kierrosta kiihtyen. - Ensimmäistä kertaa kunnon vauhtijuoksua maastossa, jalan toiminta yllätti jälleen positiivisesti, fyysisen olotilan taso ei yllättänyt. Menomatkalla otatus kyykärmeksen kanssa, venytetyllä askeleella väistin iskun...

YHT. 5 h 45 min, 24 km juoksua ja 53 km pyöräilyä. Viikon loppupaino 78,8 kg, äiteinpäivän herkut tekivät tehtävänsä, ei auta itku.

Otsikosta voisi poimia alkukesän merkkipaalun, jonka avulla yritän raapia itselleni suunnitelmallisen, nousujohteisen ja tehokkaan harjoitusjakson. Tavoitteena on pystyä olemaan sillä tasolla Jukolan yössä, ettei tarvitse hävetä esitystään. Kaino haave olisi päästä nelososuudelle, mutta ei taida nykyisessä seurassa toteutua. Toisaalta vanhassa seurassa en todennäköisesti mahtuisi edes joukkueeseen eli ei pidä valittaa. Ja loppujen lopuksi aito toive ja tavoite on se, että pystyisi osallistumaan Jukolaan juoksijana eikä katsojana. Tästä jatketaan...

Elossa!

2011-05-03T15:27:00.005+03:00

Blogi oli jo hetken aikaa kiinni ja ajatuksena oli myös pitää se kiinni. Mutta pyörsin päätökseni, kuten suomalaisessa huippu-urheilussa yleisesti on tapana. Miksi sitten palasin takaisin? Se liittyy ehkä tuohon toiseen virkkeeseen, sillä olen saanut viimeisen kolmen viikon aikana kuulla muutamaan kertaan, että olen lopettanut suunnistusurani. Ilmeisesti blogin kirjoittamisen lopettaminen ja treeneistä pois jääminen tulkitaan lopettamiseksi. En ole kuitenkaan julkisesti ilmoittanut lopettaneeni, koska en ole aikonut lopettaa tai toisaalta katsonut kaltaiseni kaverin lopettamisilmoitusta kovin mediaseksikkääksi tapaukseksi.

Suomessa tuntuu tosin muuten olevan tapana tehdä uheilu-uran lopettamisesta kohtuullisen iso numero. Järjestetään parit jäähyväiskisat ja kirjoitellaan takamuksiin, että "Bye-bye, I love you". Epäilemättä. Ja poikkeuksesta säännön tekemiseksi suurin osa päättääkin palata takaisin viimeistään vuoden päästä. Ja taas tehdään lööppejä ja skuuppeja. Ei maistu tavallinen elämä ja työ. Ja pidetään sitten taas uudet jäähyväiskilpailut. Niin se menee.

En siis ole lopettanut. Olen nyt vain kärsinyt 111 päivää putkeen hermokivusta vasemmassa jalasta. Jonkin verran se pistää koittelemaan, ehkä myös henkisesti. Vaivaan on taas perinteisesti koitettu jos vaikka minkäläisia konsteja, vysioterapiasta viinaan, mutta mitään järisyttävää ei ole tapahtunut kivun poistumisen osalta. Nyt on ehkä löydetty jotain ja säätkin ovat lämmenneet, joten olen taas jotenkin jalkeilla. Matkaa on tosin jäljellä vielä jokunen siivu, että voisi puhua urheilusta, saati kunnosta, tikistä. Tai edes kivuttomasta elosta ja olosta.

Toki olen myös saanut kuulla, että seuranvaihdostahan tämäkin tietysti johtui. Voin todeta sen, että tammikuun 13. kuntoni oli like never before, mikä oli tavoitteenakin, kun seuranvaihtoratkaisun tein. No, ehkä ei juuri se tammikuun 13., mutta ne ymmärtävät pointin, jotka haluavat. Jos haluaa mennä eteenpäin, on harjoiteltava vielä paremmin kuin ennen. Tällä kertaa raja paremmuuden määrässä tuli vastaan, ja ehkä tulevaisuudessa osaan pysyä rajan oikealla puolella, enkä ampua läpi hurmosta syleillen kauas pitkäksi perävalot vilkkuen. Mieluummin katsoo rajojaan, kuin jossittelee loppuelämänsä. Heikkoina hetkinä seuran tuki on ollut ensiluokkaista, oma pää vain petti helmikuun lopussa. Onneksi täysin vastakkaisen lajin päävalmentajan kanssa käydyt keskustelut auttoivat aukaisemaan solmuja, ja nyt toukokuun alussa voi taas miettiä urheilemista aidolla kiinnostuksella. Tässä vaiheessa tosin vasta teorian tasolla, sillä käytäntö on vielä korkeimmassa kädessä ja nähtäneen kesän koittaessa.

Autosuunnistuskausi alkaa parin viikon päästä, mutta kuskiasiaan en ole ehtinyt vielä paneutua kunnon tarmolla. Kalusto tuli hankittua, ja siksipä perheen Clio on tällä hetkellä myynnissä. Hyvä kauppakassi kerrassaan, luotettava ja reipas. Tuosta vuoden -89 Subarusta en sitten vielä tiedäkään sanoa mitään...

Tiomilan aikaan oli mukava pitkästä aikaa viettää ruotsinmatkailun sijaan rauhaisaa kotiviikonloppua, joka sisälsi yhden reserviläisurheilukisan, pihatöitä ja painepesurin testausta. Tiomilaa seurasin aloitusosuuden verran, mikä loistavan tulospalvelun myötä sai riittää.

Loppuun vielä ensimmäinen ehjä "harjoitusviikko" , takana on reilut kymmenen vähemmän ehjää ja pääosin ilman edes sitä "harjoittelua".

Viikko17:

MA 25.4.
ilta. P 52 PK1, flunssan jälken ensimmäinen ulkoilu.

TI 26.4.
ilta. J 18 PK1 kevyesti, mutta kuitenkin juoksua eikä hölkkää. -Jalka toimi jo hiukan paremmin.

KE 27.4.
Lepo, töissä klo 9-20.

TO 28.4.
aamu. J 20 PK1 -Aamulenkkinä koululaisen saattaminen opinahjoon, ihan ok tunne.
ilta. J 28 PK1 maastossa - Taloyhtiön kokouksen jälkeen perskankut jumeksessa.

PE 29.4.
ilta. J 18 PK1 + 3 PK2, - Kiireisen päivän päätteeksi iltalenkki, johon muutama rusko metsässä sekaan, yllätti positiivisesti.

LA 30.4.
ap. J 30 PK1 (ver) + S 25 VK1/VK2 + J 5 VK1, -Ampumasuunnistuskilpailu, jossa ensi kertaa askeleita suunnistaen ja vauhdikkaammin. Tuntemuksia oli, mutta ei pahentunut, mikä oli hyvä juttu. Sen verran veto tuntui kropassa pahalle, että yhtään laukausta pystystä ei osunut :)

SU 1.5.
aamu. P 120 PK1 Pirkkala-Kulju -reiteillä, - Ihan leppoisaa pyöritystä, välillä paistoi aurinko ja satoi lunta yhtäaikaa, kilometri tuli kannettua pyörääkin, kun loppui ura alta...

Yht. 5h 19min, juoksua 24 km ja pyöräilyä 49 km. Lähtöpaino viikkoon 79,1 kg (PB).

Nohevampi voi huomata, ettei noilla treeneillä enää varsinaisesti MM-kisalipusta tapella. Mutta kahtellaan nyt, jos sitä johonkin kisoihin eksyisi mukaan...

2011-04-11T09:32:00.003+03:00

ysikymppivasen.blogspot.com

Kannet kiinni

2011-03-01T20:00:00.002+02:00

Tämän blogin taival päättyy toistaiseksi, klikkauksia kertyi lähes 64000 kpl, kiitos niistä.

Seuraavan kerran lappu on rinnassa, tai oikeammin ikkunassa, lauantaina 5.3. Lapualla. Taukoa on takana 12 vuotta, mutta kai se jyvä siitä löytyy, kun vauhtiin päästään. Kauden toinen startti lieneekin sitten suoraan kesän ensimmäinen SM-osakisa Turengissa 11.6. Mikäli siis taas löydän kuskin.

Hyvät jatkot ja maitovarat.

Kaikessa soi blues

2011-02-14T10:36:00.003+02:00

Vähän on instrumentit blues-virityksessä tällä hetkellä. Kivuton liikunta ei ole onnistunut tasan kuukauteen, ja siitä johtuen itse liikuntakin on jäänyt aika vähille. Viimeistään vuonna 2008 tein itseni kanssa sopimuksen siitä, ettei harjoittelu epäterveen kivun ollessa läsnä tule kyseeseen. Silloin taistelin edellisen kerran selästä johtuneen hermokivun kanssa ja juoksin enemmän tai vähemmän kivuliaita harjoituksia vajaan neljän kuukauden ajan, kunnes kuppi meni nurin. Siitä asti motivaatio kivun kanssa painimiseen on ollut nolla.

Tällä hetkellä ei myöskään ole oikein mitään järkevää kirjoitettavaa blogia ajatellen, kun ei jaksa oikein mitään kritisoidakaan. Ainahan sitä voisi vähän kuristella kynäänsä vaikkapa suunnistuksesta joukkuelajina ja muukalaislegioonaporukoista, joilla on ainoina mahdollisuus klassikkoviestien voittoihin. Ja taas Suomi voittaa... Mutta enpä viitsi, koska viime vuonna olin vielä itse valitsemassa omaa sellaista joukkuetta kevään isoon viestiin. Nyt en enää ole. Ja koska kynästä on terä katki, teroitin hukassa, vihkossa sivut täynnä ja tupakit loppu, pistän blogin hetkeksi hyllylle ja keskityn elämään elämää. Totuushan löytyy tuolta ulkoa, tarkemmin vissiin riveiltä 8-16. Kyllä, savet on syömättä, tunnustan. Vastaavasti olen korvannut sen kuran juomisella yhtenä viikonloppuna. Ei toiminut sekään sitten lopulta.

Ystävänpäivän kunniaksi kuitenkin vielä kooste viime viikon huippuhetkistä:

* Torstain ratsiat sekä Kalevassa että motarin ramppien siltatyömaalla, varsinkin jälkimmäisessä saivat kuudenkympin raiskaajat ansionsa mukaan. Kyllä oli hymy korvissa kun köröttelin mustalla helmellä ohi asetuksia noudatellen.

* Keskiviikon seminaari Helsingissä, mielenkiintoista asiaa ja hyviä alustuksia lasten liikunnasta sekä tutkimuksesta. Vieressäni istunut mies piirteli neljän tunnin ajan materiaaliin lentokoneiden sotilastunnuksia ja erilaisia keihäänheitto-otteita sekä heittäjiä. Mietin mikä meitä kahta erotti, paitsi kiinnostuksen aste aihetta kohtaan. Arvelin noin 1000 € /kk... Taas oli kunnia olla itseään viisaammassa seurassa. Toki voi miettiä, onko meikäläisen kohdalla muunlaista seuraa edes olemassa.

* Lauantain hiihtolenkki Toivioon, keli aivan loistava, maisemat hienot, paanat kunnossa ja jalka kipeytyi vasta lenkin jälkeen. Iltalenkki Siwaan sai hymyn taas korviin, olihan kiva pakkasilta.

* Kenoarvonnan pallo numero 26:n kokema vääryys oikaistiin ja kaveri pääsi reilusti samalle viivalle muiden kanssa, kaikki pelaa.

* Luovutin torstaina painon kanssa puljaamisen, koska syömättömyyteni ei tuottanut muuta kuin lukeman kasvun ja pääkivun. Ehkä tuli tehtyä joku tekninen virhe. Joka tapauksessa vaaka on nyt haudattu kaappiin.

Tässä mennään tänään

2011-02-08T10:33:00.000+02:00

74,4 kg

Eilettäin hiihtelin kolme varttia retvakkaasti ja ajattelin, että nyt saa taas läski kyytiä, varsinkin kun olin jättänyt lounaan jälleen syömättä. Ei auttanut ei. Tasaisen hidasta on laardin sulatus. Toisaalta sain viime viikolla positiivisen signaalin, kun kävin toimiston InBody -laitteessa koemittauksessa. Lokakuusta oli saanut rasvaprosenttia hilattua kaksi yksikköä pienemmäksi ja rasvaton painoni on tällä hetkellä 66,9 kg. Tämä taas tarkoittaa sitä, että haaveilemani 69 -alkuinen lukema taitaa olla utopiaa.

Joka tapauksessa illalla ryhti painui kumaraan ja vedin iltapalaksi paketillisen pekonia, nam.

Taas tuli todistettua, kuinka väärin ihminen voikaan muistaa asioita. Alla ote viime vuoden blogitekstistä vuosipunnituksen alla:

"Niin se taas tuli, oli ja meni. Nimittäin Vimppain vuosipunnitus. Viime vuonna lukema oli 70,8kg ja tänä vuonna lähdin tiukasti haastamaan tuota noteerausta, jopa haaveilemaan 70 kg:n alituksesta. Keinot olivat jo astetta järeämmät, kun kävin taistoon.

Eilen sunnuntaina oli ohjelmassa aamulla reilun kolmen tunnin hiihtolenkki pakkasessa, iltapäivällä jooga (josta tuonnempana) sekä vielä tunnin sähly illan päätteeksi. Paino on huidellut 72 kg:n tuntumassa joulun jälkeen ja osansa on varmasti ollut hiihtämisellä, jonka seurauksena ylävartaloni on muuntunut lihaksikkaan jänteväksi ja siis lisännyt lihasmassallaan huomattavasti eloista painoani. Illan revityksen jälkeen join pelkästään lasin diureettia ja söin minimaalisen vähän. Tänään puolitin aamupalan ja lähdin seiskan jälkeen ladulle ennen liikuntatuntia. Lounaalla söin muodon vuoksi ja join lasin vettä. Sen jälkeen en laittanut suuhuni mitään ja istuin kaksi kokousta väistäen kaikki tarjottavat."

Kello 16.30 olin kotona ja asetuin vaa'alle noin kaksi tuntia ennen H-hetkeä todetakseni, että painoni oli lukemassa 71,5kg. Kiire oli siis jo käsin kosketeltava. Ennen vuosikokouslenkkiä (joka edeltää punnitusta) jumppasin Hannun seurassa hetken ja puin vaatteet lenkkiä varten ylleni: kerrasto, hiihtopuvun paita ja kaksi talvilämmittelyasua päällekkäin. Lenkki oli armotta liian lyhyt ja kulku karmeaa, joten totuus oli vain kohdattava. Reilun tunnin aikana onnistuin nipistämään painostani 600 grammaa, mutta lopullinen tuomio oli kuitenkin liikaa eli 70,9kg. Näin tällä kertaa...

Joten pudotusta vaaditaan siis vain kolmisen kiloa alittaakseeni viime vuoden lukemat. Voi tuhannen riemua!

Kuin ruohon kasvua seuraisi

2011-02-06T22:24:00.000+02:00

Sen verran on äksönjäksöniä harjoittelurintamalla, että tahti on verrattavissa otsikon mukaiseen toimintaan. Tunne jalassa ei varsinaisesti ole parantunut ja kolmen viikon tauko alkaa näköjään tuntua pääkopassa, sittenkin. Motivatsiooni kaikkoaa hitaasti, mutta varmasti, ja siksi huomenna onkin ryhdyttävä rankomaan taas latua. Muutoin pöhötyn ihan silmissä. Siihen ei ole varaa, koska talven uusi päätavoite lymyää kahden viikon päässä lauantaina. Koska urheilullisia tavoitteita on turhan asetella, niin sopiva haaste löytyy jälleen kilojen ahtaasta maailmasta.

Nimittäin yhdistyksen vuosipunnitus toimitetaan 19.2. kerhohuoneen virallisella vaa'alla, ja kahtena viime vuonna olen kyennyt muistaakseni alle 70 kilogramman noteeraukseen. Myös blogissa ko. tapahtumat ovat saaneet aiemminkin palstatilaa. Toisaalta melko surullista, eikö totta? Joka tapauksessa tällä kertaa haaste tulee olemaan isoista isoin, koska kahdesta edellisvuodesta poiketen nyt ei tule olemaan kunnon treenijaksoa alla tai päällä, vaan puntariin asetutaan selkäkuntoutuspohjilla. Ei ole hyvä asia se.

Viime keskiviikkona päätin kuitenkin yrittää pientä rojektia painon hilaamiseen kohti 70 kiloa. Lähtötaso oli 74,9 kg, joten varsinaisiin "Rivimiehet, hurraa!!" -huutoihin ei ollut aihetta. Vuorokaudessa onnistuin ilman treeniä sulattamaan itseni lukemaan 73,6 kg, joten toivonkipinä on vielä elossa. Resepti on varsin yksinkertainen: kannattaa välttää syömistä ja juomista viimeiseen asti :)

Perjantain tein töiden takia reissun Helsinkiin ja sain nauttia itseäni viisaammasta seurasta. Tästä onnenpotkusta intoutuneena jätin vastaavasti nauttimatta lounaan tässä seurassa. Sen sijaan nilkutin lyömään lisää riitta-liisoja parkkimittariin, jotta pikavoitto ei tulisi vaanimaan kotiinlähdön koittaessa. Kotimatkalla 8½ tuntia aamiaisen jälkeen totesin päivän aikana juoneeni kaksi kuppia kahvia ja siinä kaikki. Jotta en olisi aiheuttanut vaaraa liikenteelle, kurvasin Iittalan Shelliltä vielä kupillisen kahvetta lisää ja sämpylän kylkeen. Olin aivan varma, että illalla kotivaaka antaisi jo 72 -alkuisen luvun. Ja marjat, kaikista ponnisteluista huolimatta olin onnistunut hilaamaan itseni lukemaan 74,1 kg!!! Suivaannuin tyystin ja join kolme olutta.

Shit happens, mutta taistelu jatkuu!

"Urheilijaelämää...

2011-01-28T21:33:00.000+02:00

...minä, Melleri ja Morrison..."

Ehkä yhteneväisyydet lienevät tosin tällä hetkellä urheilun vähäisyyden määrässä ja siinä, että kenties nautin lasillisen konjamiinia (syntymäpäivälahjasellaistakiitossiitäsiskoni) illan tummetessa.

No jaa, ehkä vertaus ontuu yhtä pahasti kuin sen tekijäkin. Joka tapauksessa nyt on varmaa, että talven päätavoite tulee kariutumaan, kiitos kari. Jalan eli selän tilanne on selkeän aavistuksen verran parempi, mutta siksipä juuri en lähde riskittämään hyvää toipumis- ja kuntoutusprosessia. Näinpä saavat Angsti ja co. taistella veteraanimitaleista. Harmi juttu, olisi ollut mukava haastaa seurakaveri Mogulikin, mutta sekin jää nyt sitten seuraaviin veteraanikisoihin. Ja niitä kisoja on vielä jäljellä...

Tuossa menneellä viikolla sain kunnian olla todistamassa erästä keskustelua, jossa puhuttiin erään sisäpalloilulajin erään SM-sarjajoukkueen eräästä pelaajasta, joka oli valittanut kiireitä ja aikapulaansa valmennustiimille. Kaveri oli kuulemma jonkin sortin opiskelija, jolla koulupäivä oli kestänyt kahteentoista, mutta sen jälkeen ei ollut jaksanut enää sykkiä jotain sovittua asiaa ja oli kai treenitkin ollut vähän niin ja näin. Kerroin itsekin vähän vielä yritteleväni treenailla tässä arkielämän pyörteissä ja joitakin tavoitteitakin asetelleeni talvi-iltojen lämpimiksi. Kerroin esimerkkipäiväni ajankäytöstä tiistailta 18.1.:

6:15 Herätys ja pikaiset puurot

7:02 Pirkkahallin ovesta sisään ja vajaan tunnin nopeusvoimatreeni, varttia vaille kahdeksan sytyttivät valot halliin...

8:15 Kotiin ja nopea suihku, emännän keittämät kahvit ja leipä selkään. Työkamat niskaan ja isompien lasten aamutoimien jälkeen koulun kautta töihin.

8:55-15:30 Töitä toimistolla, sisälsi 40 minuutin lounastauon.

15:45 Pirkkahallilla 7x1000m kiihtyvästi, viimeinen 2.59, reilu tunti kaikkinensa.

17:10 Kotona ja pikasuihku

17:20 Isompien lasten vienti harrastuksiin ja sen jälkeen parin juoksevan asian hoitaminen.

18:00 Ruokaa masuun ja vaipanvaihdot

18:30-18:50 Selällään.

19:00 Isompien lasten haku harrastuksista ja iltatoimien säätämistä.

20:00-21:30 Taimin kanssa unitaisteluita, isommat lapset sänkyyn vähän ennen ysiä.

22:10 Sängyssä näin aikaisin ensi kerran sitten lokakuun lopun (eikä ole tämän jälkeen onnistunut vielä toista kertaa...).

Näin se homma etenee. Kyllä nämä hyvin pystyy yhdistämään.

Olinkos se minä telakalla vai kuka...

Hyvät viikonloput!

Paperikoneet alas

2011-01-23T11:49:00.001+02:00

Näin siinä valitettavasti taitaa nyt käydä, että paperikoneet on ajettava alas, heppa laitettava talliin, pistettävä pensselit santaan, pantava rukkaset naulaan, kurvata varikolle, nousta telakalle ja hypätä sivuun. Nautinnollisen hyvän alkutalven jälkeen jalassa tuntuva vaiva on erityisen harmillinen, koska pitkästä aikaa oli taas kunnon meisinki omassa touhussa. Toki aikatauluissa on ollut taiteilua, mutta koko ajan treenaaminen on ollut äärimmäisen mukavaa ja ratavetosparraajaani lainaten: "Tärkeintä on, että nauttii." Ja nautittu on. Uuden seuran myötä olen oikeasti kokenut taas ottaneeni askeleen eteenpäin, erityisesti harjoituksellisessa mielessä.

Juuri siksi tämä vasemman takareiden säteilevä kipu kiukuttaa. Lauantain kortteliharjoitus oli testi torstaisen fysion jälkeen, jotta millaista tunnetta pukkaa koipeen. Tunne oli itse asiassa tiedossa jo aamulla ennen treeniä, koska säteilyä ja tuikkimista tuntui myös levossa parin päivän huilin jälkeen. Halusin kuitenkin katsastaa, että ovatko tuntemukset samoja kuin 2003-2004 ja 2008. Olivathan ne lähes samoja. Eli juosta kyllä pystyy, mutta tuiketta jalkaan tulee varsinkin laajemmilla liikkeillä. Kurjintahan on tietysti se, että jalka on tällä kertaa vasen, kun se aina aiemmin on ollut oikea. Positiivista oli se, että jalka kuitenkin toimi ja kipu lieventyi matkan edetessä. Rekyyli kuitenkin tuli muutaman tunnin päästä, joten syytä hölläämiseen on.

Oireet ovat nyt kestäneet viikon ja ehkä tällä kertaa reagointi on nopeampaa verrattuna aikaisempiin kertoihin. Onko siitä sitten mitään merkittävämpää apua, nähtäneen lähiviikkoina. Toivotaan ainakin parasta. Valitettavasti aiemmin selän kanssa on ollut turha odottaa ihmeitä eli vain aika on lopulta kadottanut oireet, toki myös leikkaus 2004. Ja se aika on yleensä ollut 2-5 kk. Jos näin on tällä kertaa, täytyy tulevan kesän kuvioita katsella uudelta kantilta. Vielä ei tietysti ole aika miettiä niin pitkälle, mutta realistina olen tämän selän kanssa oppinut aina pelkäämään pahinta.

Syytä tilaan voi tietysti aina jossitella, mutta tie, totuus ja elämä lienee kuitenkin se, että jo SM-yöstä 2003 saakka on menty jatkuvasti enempi vähempi veitsi kurkulla, koska lannerangan alimmat nikamavälit ovat olleet heikossa kunnossa. Jumpalla voi lihaksia vahvistaa, mutta repaleisia välilevyjä ja nikamien rakenteellisia ongelmia ei kai suoranaisesti paranneta vuosien juoksuharjoittelulla. Jälkiviisaana voi tietysti todeta, että sählynpeluuta olisi pitänyt välttää, samoin kovia hyppyjä. Mutta minkäs teet, kun on innokas ja ponteva...

Mutta eipä vaivuta synkkyyteen, vaan otetaan tulokulmaksi ilon kautta hiipiminen. Ja jos ei meinaa koipi tulla kondikseen, niin ryhdyn miettimään paluuta autosuunnistuksen pariin. Edellisestä kilpailusta on kulunut reilut kymmenen vuotta, mutta aika ajoin on tullut pientä kipinää, jos vielä joskus. No, enää puuttuu vain kuski ja kalusto ;)

Mutta tästä jatketaan päivä kerrallaan. Voihan se olla, että ensi viikolla ollaankin jo peitsi tanassa asettumassa viivalle :)

Kovaakin kovempi

2011-01-21T15:02:00.001+02:00

Siinä se on lista. Kovia nimiä kerrassaan. Tavoitekin on jo selkiytynyt, kuuden joukkoon.

M30 3000 m

Pasi Huhtala Tampereen Pyrintö

Mats Hästö Esbo If

Pekka Itävuo Tampereen Pyrintö

Tommy Lahti If Femman

Timo Saarinen Kunto-Pirkat

Marko Savolainen Helsingin Jyry

Konkretiaa?

2011-01-21T10:25:00.002+02:00

Töihin ajellessani kuuntelin ranskalaisen autoteollisuuden helmen radiosta uutisia ja törmäsin aikojen aikaiseen konkretiaan:

Joku kaveri nimeltä Hakkeri oli varastanut interwebistä valtioiden päästöoikeuksia 30 miljuunan arvosta ja sitten myynyt ne päästökauppapörssissä etiäpäin. Eli siis toisin sanoen mitä nyt sitten on varastettu? Joku kasa lipukkeitako, joissa lukee kuinka paljon saat päästellä menemään? Täh!? Sanoisin, että nyt ollaan konkretian ytimessä. Osta lupa päästellä. Miltähän sellainen lupa ihan luonnossa näyttää? Jaa mutta sehän ostetaan netissä, kyllä on kinkkinen juttu. Joku ylipäästöoikeuspäällikkö jossain päästöoikeustoimistossa päättää, että näin paljon pistetään tämmöisiä myyntiin, hallitsee planeettaa kuin itse pääjehu. Saakohan sitä tällainen tavallinen tallaaja ostaa itselleen päästöoikeuden? Laittaisi sen sitten tuonne takapihalle köllöttelemään. Sulaisi lumet ympäriltä. Siinä möllöttäisi, päästöoikeus.

Huhhuh, on tämä aikamoista. Olisinpa siellä 70-luvulla, kun oikeasti päästeltiin 200 km viikossa paljain jaloin. Ei ollut seljissä välilevyjä kuten nykyään...

Edelleen takareidessä kirraa, saatan huolestua muutaman päivän päästä.

Back is back

2011-01-20T14:06:00.000+02:00

Selkä on selkä. Viime torstain vetoharjoituksen jälkitilassa kirraillut takareisi on mitä ilmeisemmin oirehtima selän välilevyvaivasta. Eli tuttu ja turvallinen tila jo seitsemän vuoden ajalta, tällä kertaa tosin vasemmalle puolelle, joka on saanut tähän asti olla rauhassa. Harmillista kerrassaan, mutta täytyy toivoa, että tällä kertaa päästäisiin vähän vähemmällä kuin kolmen kuukauden tauolla tai leikkauksella. Harjoitteet oireiden eliminoinniksi on nyt lyöty päälle ja tilanteita tarkastellaan viikon päästä uudelleen.

Onko SM-kilpailu nyt vaarassa? Tuliko turhaan etsittyä uusi seura? Miten tästä eteenpäin? Onko kymppi paljon vai vähän? On.

Den andra

2011-01-17T10:57:00.000+02:00

Kakkosviikko on aina kakkosviikko. Pyhien jälkeistä koomaa ja turhautumisia arjen kohtaamisissa. Päätin antaa maailman maata paikoillaan, mutta sen ääni oli kuitenkin liian voimakas ja raapaisen vielä rikkipäällä pienet tujaukset viime viikon kohtaamisista. Nimittäin nykyisessä työpaikassani viriää aina ymmärrettävästi keskusteluja urheilusta, koska mestoilla pyörii arviolta kymmenen eri lajin joko järjestöihmistä tai muuta edustajaa.

Yksi yleinen virren aihe on olot ja suhteet sekä niiden yhdistelmät. Aina maksaa liikaa ja on liian vähän, ainakin vuoroja. Puhe soljui perjantaina jotenkin Pirkkahalliin ja laduille, sillä olenhan ainoa kestävyysihminen koko konsernissa (siinä on kestämistä), ja minunkin kanssani pitäisi jotenkin keskustella, ainakin kohteliaisuudesta. No, hiertymän aihe oli se, miksi P-halli on ilmainen ja miksi hiihtäjien pitää saada ladut kunnan tekemänä ilmaiseksi. Ja kiakkomies maksaa 200 euroa kaudessa vuoroista. Miksi?? En lähde sen enempää huttuamaan, mutta otan maanläheisen näkökulman tähän hiihtoasiaan. Molemmat mainitut lajit ovat talviurheilua, eikö? Eli molemmat ovat siitä päätellen ulkolajeja, eikö? Koska jos ollaan sisällä, niin jää ja lumi sulavat, eikö? No hyvä, koska nythän on mitä muikeimmat kelit ulkolajeille. Kävin perjantaina hiihtolenkillä kunnan veronappuloilla hoitamalla ladulla ja lisäkseni edestakaista valaistua hinkkasi noin 40 muuta kuntalaista. Ja heistä suurin osa oli ihan peruskuntoilijaa ilman Masukan Nanohypersonicisupraflex-suksia. Latuhan käy myös kunnan veronappuloilla hoitaman jääkaukalon vieressä kääntymässä ja siellä ei ollut yhden yhtä harrastajaa paikalla. Miljoonan watin vanhat halogeenit suihkuttivat valoaan jäälle, mutta yhden yhtä raipea ei näkynyt. Miksi siis ladut ovat kunnan ylläpitämiä? Tä!?

Ja sitten P-halliin. Jokunen vuosi taaksepäinhän halliin oli käyttömaksu, jolla kai yriteltiin peitota joitakin kustannuksia. Itsekin sain silloin tällaisen käyttökortin, jota kannoin orjallisesti mukanani siinä toivossa, että joku vakseista joskus kysyisi. Olisin sitten saanut ylpeänä näytellä korttiani, kun samalla aidankaatelijat ja roskaajat olisi kannettu raiveleista mäelle. Mutta ei yhden yhtä kertaa tullut vaksi. Nykyisin voisin maksaa talvesta vaikka kolminkertaisen hinnan, jotta saisin vedellä rauhassa. Mutta toisaalta kun viime torstaina kuuden aikaan katseli urheilevien lasten, nuorten ja aikuisten määrää hallissa, niin väistämättä tuli mieleen hyvät ajatukset maksuttomuudesta. Arviolta seitsemän eri lajia oli edustettuna ja suorituspaikat kansoitettuna siten että moinen porukka ei mahtuisi edes seisomaan jäähallin jäälle. Tätähän tämä on, mutta miksi kiakkomiehen pitää maksaa...

Vielä yksi ennen kakkosviikon harjoitteita. Töissä sain luonnollisesti myös vastailla Minnan valintaan vuoden urheilijaksi. Järkyttävin (mutta kuvaavin) kommentti osui perjantaille, kun eräs sisäpalloilulajin ihmeinen totesi seuraavasti: "Sano nyt, voittiko Kauppi ulkonäöllä tittelin? Eikö voittanutkin vähän ulkonäöllä tittelin?" Vaikka olenkin keskimäärin hyvin rauhallinen kaveri, oli kolmea senttiä vaille, etten kimpaantunut. Totesin vain kylmästi, että vai niin... Tällä tasolla mennään lajissa, jonka SM-sarjassa pelaajat pelaavat nuuska huulessa televisiopelejä...

No mutta nythän mentiin taas ihan uuden filologian vastaisesti ja käännyttiin negatiivisuuden ojankaivuuseen. Pois itku ja valitusvirret, enää kaksi viikkoa vetskujen SM-kisoihin ja panokset kovenee:

Viikko 2:

MA 10.1.

Lepopäivä, venyttelyä ja muuta puuhailua esim. lumilinnan tekoa :)

TI 11.1.

Aamulla kropan kartoitusta ja illalla aktivointiliikkeitä + KV 15 keskivartalolle, päälle venyttelyt

KE 12.1.

Ilta: J 71PK1 + 11PK2 Pirkkalan teitä Punakoneen yhteislenkillä, sekaan 5x100m kiihdytysrullailut. Ennen lenkkiä pakaran aktivointeja ja lumitöitä...

TO 13.1.

Aamu: Lumitöitä puoli tuntia verryttelyksi, josta P-halliin tekemään nopeusvoimatreeni, yht. JT 15 (aidat+koord.) + NV 20 + J 15 PK1 (sis. 10x100m kiihdytys 18s-17s) -Tuntui ihan hyvältä ja lopussa kiihdytyksissä juoksukin oli ihan rullaavaa.

Ilta: P-hallissa 8x1000m/2', Yht. J33PK1(ver+pal)+10PK2+7VK1+12VK2+7MK, vetojen ajat: 3.30 (avg 151), 3.27 (156), 3.20 (159), 3.16 (162), 3.10 (166), 3.05 (169), 3.00 (170), 2.53 (172, max 182). - Juoksu tuntui hyvältä ja oli helppoa vielä kuudennessa vedossa, viimeisissä joutui jo ahtaammalle, mutta oli hyvää tekemistä keulalla. Angsti oli veturina vedot 4-7.

PE 14.1.

Iltapäivä: Töiden jälkeen palauttavaa hiihtelyä, yht. H 67 PK1. -Vasen takareisi kiriänä, muuten ihan nautiskeltavaa.

Ilta: P-hallissa nopeusvoimaharjoitus, yht. J 16PK1 (ver.+5x100m kiihdytys 17s) + JT 18 (aitoja ja koord.) + NV 19. - Oli nahkaista touhua: takareisi sinkeänä, mutta lopussa tuntui keho heräävän ja menin hymyillen kotiin.

LA 15.1.

Aamu: Pyynikillä kiihtyvästi kaksi kierrosta TJ-reittiä, pakkasta 17 raatia. Yht. J 22PK1+5PK2+21VK1+32VK2+5MK, kierrokset 32.19 (avg 157) ja 31.21 (168). - Ei kovin helppoa menoa pakkasessa, vasen takareisi vihelsi ja oli kankeaa rypistelyä, keli kuitenkin makea ja henkisyys kasvoi pari napsua.

Ilta: Palauttelua salilla pakkasta paossa, yht. kuntopyörä 10PK1 + sisäsauvakävely 10 PK1 + KV 20 (keskivartalo + lihasaktivoinnit)

SU 16.1.

Aamu: Huoltava hiihtolenkki Hakkariin ja takaisin (35,5 km), yht. H 151 PK1 (p), -Takareisi yhä lievästi sinkeänä.

Yht. 10 h 25 min, juoksua 56 km ja hiihtoa+muuta 56 km.

Suunnistuksesta on nyt kyllä tullut superin mediaseksikäs laji, koska Minnan lisäksi molempien iltapäivälehtien viikonloppunumeroiden lööppeihin pääsivät vain Hjallis ja Katri Helena (+ nuori rakastaja). Näin.

Sarkasmitakki olalta

2011-01-14T11:02:00.001+02:00

Huhhuh... Nyt olen toipunut Vuoden Urheilija -valinnan mediaryöpytyksestä ja voin taas keskittyä olemaan. Käväisin muuten tiistaina sellaisessa kehonkartoituksessa, että veti jalat alta. Tai oikeastaan tarkemmin ottaaen pakarat alta. Totuudet rangasta, lihaksistosta ja hermotuksesta lyötiin pöytään karun koruttomasti: Fiatilla Ferrarien sarjassa. Tästä intoutuneena päätin heittää sarkasmitakkini naulaan ja alkaa Ferrarin etsimiseni positiivisuuden kautta. Aurinkoisia tekstejä vakavalla naamalla ilman ironian häivääkään. Ilman predikaatteja lauseissa. Väärillä kielioppisäännöillä. Keskityn siis vain harjoitteluni positiivisten asioiden raportointiin antaen maailman levätä paikallaan.

Valmistautuminen kohti veteraanien SM-halleja etenee aikataulussaan ja nyt on jo kilpailuoikeuskin hankittuna eli jälleen yksi uusi seura plakkarissa.

Eix o kiva :::))))))

Viikko 1

2011-01-10T20:55:00.000+02:00

Jaa-a, olen nyt kyennyt seuraamaan Suomen Urheilugaalaa kymmenisen minuuttia, mutta tähän taitaa jäädä. Ulkona olisi loistava keli vapaan hiihtoon, mutta lepopäivänä levätään. Sykähdyttävä urheiluhetki sekin. Suunnistuksen edustaja gaalassa ehätti herättää hämmennystä "tylyttämällä valitsijoita", mielestäni tylyttäminen on aina paikallaan. Varsinkin kun tylytyksessä ei ollut sarkasmin häivääkään. Tai enhän minä en edes tiedä, mitä sarkasmi on...

Ulkoilin ja sisäilin viime viikon terhakkaasti, jotta joskus pääsisin Suomen Urheilugaalaan kutsuvieraaksi maistelemaan viinejä tärkeässä ja itseäni paremmassa seurassa, kuten esimerkiksi Janne Kataja ja Matti Nykänen...

Otetaan jälleen suora lainaus HPK:sta:

MA 3.1.

Huoltopäivä ja lepoa: hieronta ja hiihtelyä lasten kanssa vajaa tunti. Oltiin myös sählypeliä katsomassa ja kylmässä katsomossa syke laski parhaimmillaan 40:n nurkille, kertooko sitten palautumisesta vai pelistä... Syy miksi olin paikalla, liittyy junioriurheiluun. Ehkä silti kerta jäänee kuitenkin ainutlaatuiseksi...

TI 4.1.

Huoltopäivä nro 2. P-hallissa yhdistelmätreeni kropan herättelyksi, yht. J 15PK1 (ver) + JT 15 (aitakävelyt+koordinaatiota) + KV 20 (jalkoja levytangolla+ keskiv.) + J 10 PK1 sis. 6x60m kiihdytys. -Tunne oli perinteisen tahmea, kuten aina lepopäivän jälkeen. Aamulla piti vähän katsoa ortostaasia, mutta ei onnistunut. Olo silti ihan palautunut.

KE 5.1.

Aamu: Kontrollitesti P-hallissa, 5x1000m tasotestin omaisesti samoilla sykkeillä. Alkuun verryttelyt ja lyhyet JT-availut, koska pakarat jumitti. Yht. J 27PK1 + 10PK2+5VK1+5VK2+3MK. - Juoksutunne ihan kohtalainen, mutta sykkeitä sai ihan nostamalla nostaa ja viimoisessa olisi pitänyt kirrata jo aiemmin kun löytyikin kyytiä. Ajat ja keskisykkeet: 4.14 (142), 3.53 (151), 3.41 (160), 3.22 (171) ja 2.56 (172, max 182).

Ilta: H 70 PK1 + 12 PK2 (p), palauttava Pirkkalan pimeitä latuja. Oli niin viileää, että joutui välillä vetelemään retvakkaammin, mutta mahtava keli.

TO 6.1.

Aamu: Huippuryhmän JT-harjoitus, J 15 PK1 (sis. lopussa 4x60m kiihd.) + JT 40 (aitakävelyt, polvennostot, drillit, loikat). - Teki todella hyvää!

Ilta: Kotileirin ensimmäinen treeni: P-hallissa 5x2000m /2', vähän jäykkää oli tällä kertaa ja sykkeet napsun korkealla. Yht. J25PK1+4PK2+10VK1+17VK2+6MK, lisäksi alkuverkan jälkeen JT 10. Vetojen ajat: 7.28 (153), 7.06 (160), 6.57 (165), 6.47 (168), 6.29 (171), Mylly alisti lopussa...

PE 7.1.

Aamu: Aamun hiihtolenkki vaihtui lumitöiksi (~2h), ja ehkä hyvä niin, koska paikat aika kipeinä torstain leikeistä...

Ilta: Suunnistusharjoitus Lukonmäki-Hallila + nopeusvoimaa, liikkuvuutta ja kestovoimaa. Yht. J 20 PK1(ver) + S 20 PK2 + 40 VK1 + JT 15 + KV 10. - Keli oli melkoisen murakka ja juoksu meni paikoin vääntämiseksi, silti hyvä siivu!

Ei ehkä kaikkein teknisintä, mutta työstellä sai...

LA 8.1.

Aamu: Pyynikin TJ, 1 kierros 28.58 (avg 166, max 172), yht. J 33 PK1(ver) + 2 VK1 + 27 VK2. - Reitti oli luminen ja mies juminen, ei enää irronnut viikon ponnistelujen jälkeen, mutta ihan vahvasti jaksoi vielä. Lihakset kipiät...

Ilta: Illalla Spiralilla vielä kevyet sählyt ja liikkuvuudet siihen selkään, yht. sähly 35PK1 + 15 PK2 + JT 12. - Olin aika puhki ja hidas.

SU 9.1.

Aamu: Palauttava yhdistelmä hiihtoa ja lumihankivaellusta, yht. H 40PK1 (p) + vaellus 75 PK1. - Piti hiihtää, mutta takaliukas suksi ja pehmeä latu eivät olleet palauttava yhdistelmä, joten pistin saappaat jalkaan ja painuin hankeen... Vähän kypsä tunne, en ole plussakelien mies.

Ilta: Sählyä Punakoneen porukassa 40 PK1+25PK2. - Yllättävän terävästi jaksoi vielä sitkoilla...

Yhteensä 12 h 57 min, 61 km juoksua ja 36 km hiihtoa tms.

Arvaapa...

2011-01-08T09:36:00.000+02:00

... kenellä oli taloyhtiön lumityövuoro tällä viikolla. Nimenomaan.

Eilen illalla vielä yhdeksän aikoihin pistettiin Taimi vaunuihin autokatokseen ja laitettiin rouvan kanssa kolat heilumaan. Yhteensä viisi kertaa päivän aikana lumitöissä ja aikaakin paloi rapiat kolme ja puoli miestyötuntia. Väliin sutaisin vielä seuran kotileirin suunnistustreeni-lihaskunto-liikkuvuus -yhdistelmän, kesto rapiat kaksi miestyötuntia. Ja loput päivästä hoidin perheenisän tehtäviä ja kävin kaupassa. Näin se homma etenee. Nyt on vaan kauppakassien kantamisesta kädet niin kipiät, ettei saa suoraksi. Perketi, joutuu kipiällä selällä ja koukkuisilla käsillä kohta testijuoksuun muiden alistettavaksi.

Tyttöjen määrillä veteraaniurheilijaksi

2011-01-06T16:38:00.001+02:00

Uuden vuoden uusi ilme, olkoon tämä vuosi siis omistettu erilaisille maltaille.

Suunnistuksen demarilinja on taas aukoillut verbaalista arkkuaan erilaisilla pätevillä kommenteilla koskien harjoittelua. Erehdynkin nyt siis laittamaan omat jouluisat viikkoni eetteriin suorasti HPK:aa lainaten. En tiedä hyvyydestä tai kovuudesta, mutta mukavaa oli keskimäärin koko ajan. Lopuksi Mogulia lainaten: "Tyttöjen määriä, Tsaari, tyttöjen määriä."

Viikko 51:

MA 20.12.

Ilta: J 37PK1 + 3VK1 (2x5x100m kiihdytykset), aika lipoisaa oli, mutta ihan hyvä tunne (ja uudet kengät jalassa).

TI 21.12.
Ilta: Hallivedot P-hallissa: 5x2000m / 2', ajat 7.21 (153), 7.08 (161), 7.01 (164), 6.55 (167), 6.38 (170). Alku oli ehkä hitusen reipas Leksan ja Angstin vauhdissa, mutta sain tehtyä kuitenkin kiihtyvästi loppuun ja juoksu aukeni taas loppua kohden. Hyvä! Yht. J 35PK1+5PK2+8VK1+21VK2+5MK

KE 22.12.

Ilta: J 20 PK1 ver + 31 PK2 + 29 VK1, aerkynnyksellä 6 kierrosta Hannunharjun maastoradalla. Pakkasta oli 17 raatia, mutta hyvältä tuntui. Keskisyke 150 ja vauhti n. 6 min/km (15cm lunta).

TO 23.12.

Ilta: Illalla J 55 PK1 lumipoluilla lampun kanssa. Pakkasta 25 astetta ja loistava keli, eikä yhtään koiranulkoiluttajaa. Kerrassaan makeaa! Voimaosio muuttui saunan pesuksi + nukutushommiksi.

PE 24.12. (loma alkoi)

Aamu: J 42 PK1-VK1 kiihtyen lumipoluilla, verryttelyä 15 PK1. Pakkasta -25 C, mutta meno oli yllättävän hyvää.

LA 25.12.

Aamu: Aamulenkki Valkeakoskella, J 32 PK1 sis. kiihdytyksiä.

Ilta: Iltasella lähiladulle palautellen, oli vaan viimaa ja piti hiihdellä vähän reippaammin. Yht. H 50 PK1 + 12 PK2 (v) + KV 20 jumppaa keskiv.+jalat

SU 26.12.

Aamu: Lunta tuli niin paljon, että treeni siirtyi P-halliin: J 4x(1000m(PK2)+1000m(Aerk.)+1000m(VK1)), yht. 12 km 46.42, osioiden keskivauhdit ja sykkeet: PK2 4.03 (147), Aerk 3.53 (153), VK1 3.43 (158), lisäksi verryttelyt 20 PK1 ja JT 13 alkuverryttelyn perään.

Ilta: Iltalenkki lumessa ponnistellen, polvi ei oikein tykännyt. Päälle lyhyt kestovoimajumppa. Yht. J 33 PK1 + KV 18

YHT: 9h 13 min, Juoksua 85 km ja hiihtoa 16 km

Viikko 52:

MA 27.12.

Aamu: Huoltoa: lumitöitä juosten 15 PK1 + J 15PK1 + JT 15, valvottu yö takana ja lihaksissa kireä tunne.

Ilta: Hiihtoa 90 PK1 (p), pöperölumessa pelkkä hiihdetty latu, mutta tunnin kohdalla alkoi tuntemus kääntyä positiiviseksi...

TI 28.12.

Aamu: Hiihto 100 PK1 + 13 PK2 (p), retvakkaa hiihtoa Soppeenmäki-Koukun maja, kulku makeaa.

Ilta: P-hallissa 5x2000m PK2-MK, ajat ja keskisykkeet: 7.23 (151), 7.06 (159), 6.57 (164), 6.49 (166), 6.34 (169). YHT. J 25PK1(ver) +7PK2+9VK1+19VK2+4MK. - Alku oli kankeaa, mutta keskimmäiset ihan hyviä, viimeisessä joutui vähän puristamaan. Hyvä fiilis kokonaisuudessaan!

KE 29.12.

Aamu: Aerk-treeni: tunti kiihtyen PK1-VK1 Lentokentäntie-Turkkirata, 14 km (4.15 min/km, avg 145), yht. J22PK1+38PK2+17VK1. - Alussa jalat jäykät eilisestä, mutta viimoinen puoli tuntia oli rentoa ja hyvää.

Ilta: Iltalenkki J 42PK1 Hannun kanssa rupatellen, polvi oli vähän kireänä ja lenkki jäi suunniteltua lyhemmäksi. Päälle vielä jumppaa KV 15 ja venyttely+sähköhoito

TO 30.12.

Aamu: Palauttelevaa hiihtoa 107 PK1 (p), Pirkkalan latuja edestakaisin...

Ilta: P-hallissa J 10PK1 (ver.) + JT 20 (aitakävelyt+muut sälät) + KV 20 (voimatreeni jalat+keskiv.) -Teki hyvää kankeille jaloille ja ennen kaikkea ärtyneelle reiden ulkosyrjälle...

PE 31.12.

Aamu: Aer-kynnyksen mäkijuoksu Hannun kanssa Pyynikki-Pispala seutuvilla, 12,5 km (475m nousua) 60 min (avg 154). Joulukuun parasta kulkua ja hieno keli + maisemat kruununa. Yht. J 17 PK1 + 21 PK2 + 39 VK1.

Ilta: Vuoden viimoinen treeni, palauttelua suksilla. Yht. H 45PK1 + 5PK2 (v)

LA 1.1.

Aamu: Hiihto 112 PK1 (p), Pirkkala-Kulju kaasulinjan latua palautellen, sekaan muutama piiska monotonisuuden katkomiseksi. - Elimistö oli aika kahvilla ja vasta tunnin nurkilla alkoi meisinki normalisoitumaan.

Ilta: Illalla vielä P-Halliin aukomaan paikkoja, J 10PK1 (ver) + JT 20 (aitakävelyt+hypyt) + KV 17 (jalat+keskiv.) - Teki taas hyvää varsinkin lantion seudulle, rutinalla aukesi...

SU 2.1.

Aamu: Jakson viimeinen aerk-treeni: 60 min sahaten PK2-VK1, vaihtelevasti tietä, lumipolkuja ja maastoa, 13,5 km (4.26 min/km, avg 150). Yht. J 20PK1 + 40PK2 + 20VK1. - Jäntevää kulkua, mutta ei enää niin kovin herkkää. Lopussa tiellä tuntui jo ihan nautittavalta.

Ilta: Illalla lasten kanssa hiihtelyä tunti. Piti vielä tehdä pidempi lenkki, mutta totesin turhaksi. Viikko oli jo kasassa eli haalarit vaan kuivumaan... Yht. H 20 PK1 (p) + sauna ja venyttelyt päälle.

YHT: 16 h 14 min, juoksua 77 km ja hiihtoa 108 km.

Siinähän ne, tyttöjen touhut, tällä kertaa.

Talven tavoite on muuten kirkastunut: tammikuun lopussa veteraanien SM-halleissa 3000m.

Vielä olisi pari lomapäivää aikaa rymistellä ennen kuin arki iskee taas päälle. Joten eiköhän kiitetä Riihelää ja painutaan kohti P-hallia.

Kuin pientä oravaa...

2011-01-01T21:58:00.001+02:00

Onnistuneen harjoituspäivän jälkeen aloin hiljalleen laskeutua lauantai-illan viettoon siihen kuuluvine rituaaleineen. Nykyisin yksi niistä on Taimin kolmen tunnin nukuttelut, luonne on yhtä jäärä kuin isällään. No, sinne väliin yritän kuitenkin mahduttaa Uutisvuodon, koska se on mieleiseni ohjelma ja kolahtaa erityisesti Tervon pisteliään kyynisen huumorin takia. Äsken Urheiluruutu pilasi jo mielen, kun kertoivat vuoden 2010 sykähdyttävimmän urheiluhetken olevan jonkun näistä: 1) vain Suomessa harrastettavan sopupelin läpilyönti 2) sählynpeluun voittopokaalituuletus 3) taitoluistelun, lajin jossa on vain kolmet arvokisat talvessa, MM-pronssi. Siis tähänkö on ihan oikeasti tultu? Ja näistä sitten pitäisi äänestää "paras". Arvatkaa vaan, kuinka paljon taas Norjassa nauravat meille...

Toivuin melko pian, koska tiesin UV:n alkavan vain hetkien kuluttua. Ja marjat! Kanavalta alkoi jollottaa vaalea naisnäyttelijä aivan uskomattoman p**koja juttujaan, jopa huonompia kuin omani. Palikkani putoilivat aivan täysin ja kimpaannuin. Lupamaksuun haen oikaisua ja peruutusta välittömästi, puhelu liittoonkin on jo otettu. Sen verran kävi käpyyn, että kaivoin kolme viikkoa varjelemani vuosikertaglögipullon kaapista ja sorruin. Kyllä harmittaa, koska tarkoitus oli jemmata sitä vähintäänkin ensi jouluun ja sitten naureskella partaansa vuosikerta pöydässä. Mutta ei niin ei.

Kovasti kävi menneen vuoden loppu ahdistamaan ja mies oli lujilla. Tässä lyhyt tiivistelmä viimeisen viikon harmituksista: koirat ja niiden omistajat, ladulla kävelijät, ladulla kävelevät koiranomistajat, hyvän VK-treenin päätteeksi meikäläisen kampannut pikkukilli, raketin ampujien jättämät roskat, koirat ja niiden omistajat, koirankakka auton nurkalla, koiran pissa auton nurkalla, taloyhtiön jätteenlajittelu, Pirkkahallin roskaavat juniorijalkapalloturnaukset...

Kyllä näköjään joskus vaan ottaa pattiin kuin pientä oravaa. Silloin tekisi mieli vetää pää huolella täyteen ja sen jälkeen ajaa itse itsensä kirveellä lumihankeen. Oppisin olemaan.

Kivasti muuten lähti tämä uusi vuosi käyntiin. On taas mies niin täynnä virtaa, että jaksaa tehdä juoksutekniikkaharjoituksia.

No, nyt se Uutisvuoto alkaa, joten pääsen harmoniaan. Glögikin jäähtyi, taidan kaataa takaisin pulloon. Hukkaan menisi jalo vuosikerta haaleana.

Antaa paukkua!

2010-12-31T21:57:00.001+02:00

Vuoden viimoinen treeni on saatu päätökseen ja ladulla oli iloisen paljon muitakin hiihtäjiä, vaikka jätkäpojat ampuivatkin jo euroja taivaalle ympäri turuja.

Lupasin ratkaisun joulupähkinään ja niin myös teen. Ennen varsinaista paljastusta nostan kymmenien vastausten joukosta kaksi yksilöä, nimittäin nimimerkit Veterano ja PC-Erä-Haapa. Veterano on Vimppojen suunnistusjaoston rogaining-vastaava, ja antaumuksellinen tehtävään paneutuminen tuhansien kilometrien päästä ansaitsee erityismaininnan. Samoin kuin PC-Erä-Haapa, jonka mobiilivastauksessa oli 50%:n osumatarkkuus...

Mutta jokaisessa tapauksessa nyt on uuden vuoden aika, joten putsatkaapa pullanmurut pöydiltä, vaihtakaa liina, luodatkaa katse tukevasti etukenoon, koska nyt mennään kohti vuotta 2011 isolla ryminällä!

Joulua ja pähkinöitä!

2010-12-23T17:29:00.002+02:00

Tämän vuoden joulutervehdykseni on suunnattu erityisesti suunnistusniiloille, joiden intohimona on pähkinöiden purenta. Nimittäin tämän vuoden S-liiton julkaisussa majaillut kuvasuunnistus oli mallia Trail-O, enkä oikein syttynyt aiheeseen. Niinpä otin härkäsonnia sarvesta ja väsäsin mittaamattomalla vapaa-ajallani "aikani kuluksi" lukijoille oman kuvasuunnistukseni lähimetsiköistä.

Pähkinän laatu ei ole mallia hiottu, vaan sopivan rosoinen pikantein yksityiskohdin:

- kuvat on otettu pirun nopealla valmistelulla aamuhämärissä 18.12.2010 digipokkarillani, mallia halpa.

- annettu kuvaussuunta on viitteellinen

- kuvista muodostuva rata ei ole mallia ratasuunnnittelun aateli

- jos rastilippua ei meinaa kuvasta löytää, pitää vain katsoa tarkemmin

- ratamestari ei vastaa virheistä

- radan pituus n. 3,9 km

- palkintoja ei jaeta, eikä vastalauseita käsitellä, toki pieni purnaaminen kuuluu blogin henkeen

- ratkaisu paljastetaan 31.12.2010

Joten oikein hyvää joulua ja rauhallista meininkiä toivottavat ratamestari Tsaari ja apulainen Taimi!

Lähtö, kiven pohjoispuoli (kuvaussuunta koillisesta)

1. rasti, läntisen kiven pohjoispuoli (koillisesta)

2. rasti, silta (luoteesta)

3. rasti, ison kiven länsipuoli (pohjoisesta)

4. rasti, jyrkänne (luoteesta)

Rasti 5. suon eteläreuna (kaakosta)

6. rasti, pienen kumpareen lounaisjuuri (idästä)

7. rasti, polkujen risteys (lännestä)

8. rasti, jyrkänne (luoteesta)

9. rasti, ojien risteys (lännestä)

Maali, tien ja polun risteys (etelästä)

Ja sitten vain siis sijoittamaan kuvien rastit tähän karttaan...

Nyt blogi hiljenee joulun viettohon. Ulkona on 25 raatia pakkasta eli juoksukeli sopivimmillaan, joten sinne siis!

Vuoden pimein päivä, nyt!

2010-12-22T14:41:00.003+02:00

Ainakin suomalaisissa kaupoissa. Ristus ja maaria, kun koitin pikaisesti ruokatunnilla pyörähtää tekemässä ihan normaalit ruokaostokset viereisessä ostoshel...paratiisissa. Kaunis ja viaton ajatus oli, ettei kai siellä nyt keskellä päivää ketään. Eipä ollut ei. Paitsi kaikki. Oli ihmistä joka sorttia, kärryä, säkkiä, pussia, visaa vai pankkia, kiitosheitä jne. Koska ko. liikkeen rakenne on minulle vieras, saivat tällä kertaa rakuunat ja suurimot jäädä hyllyille. Loppui aika ja miehestä voimat. Kyllä adventtisohjon kyntäminen kuuluu joillekin muille hulluille, mutta ei minulle. Siinä meinaan sai purjon lehdet kyytiä, kun poukkoilin kohti kassaa.

Eilen vedettiin taas hallivetoja. Yksi viikon kohokohta oli eittämättä viimeinen kakkosen veto, jossa ohitin Syrjälän Tepon ja Siikis-Martin. Kyllä tuntui hyvältä ja kovalta. Tässä yhteydessä ei kannata mainita, että ko. kaksikko jutteli mukavia siinä vauhdissa, kun itse painoin elämä pelissä vaahto suusta lentäen. Eikä myöskään kannata mainita, että yhtä aikaa aloittaneet Leksa ja Angsti olivat jo silmänkantamattomissa. Hyviä hetkiä ei siis kannata pilata merkityksettömillä yksityiskohdilla.

Nyt olisi muikean mahtava hiihtokeli, mutta taidan pysyä hyvissä fiiliksissäni sisällä televisiota katsellen. Olen vain aina miettinyt, että millä ratkaisisin yhden ongelman. Nimittäin joka kerta kun ojentaudun viltin alta vaihtamaan kanavaa kaukosäätimellä, niin paljas ranteeni tuppaa kylmettymään. Jotain pitäisi keksiä. Onneksi jotkut ovat jo keksineet ja pistäneet rahaksi, näin! Tähän on tultu, olen jälleen sanaton. Aletaanko olemaan jo laiskuuden ytimessä? Näkisin. Sitäpaitsi tuo on ennen tunnettu esim. nimillä takki, paita, tms. Tai ainakin niiden puolikas.

Laskin aivan itse eilen... mäkeä.

2010-12-21T12:15:00.001+02:00

Viime viikko oli ja meni lujaa, mutta joka tapauksessa lyhyt katsaus sinnekin lienee paikallaan. Kyse ei kuitenkaan ollut kovinkaan normiviikosta. Juoksijan polvea hoidettiin venyttelyllä, itsehieronnalla, hieronnalla, buranalla, piikkimatolla, sähköllä ja juoksemalla. Hoito toimi jotensakin hyvin ja torstaista alkaen kykenin jo erinäisiin kunnon harjoitteisiin:

TO: Pirkkahallissa 12 km aerobisella kynnyksellä sahailua neljän minuutin molemminpuolisilla vauhdeilla, päälle juoksutekniikkaa ja verryttelyjä.

PE: Ensimmäinen vapaan lenkki lähiladulla lähinnä verryttelyn merkeissä erinäisten kiireiden väliseen aikaikkunaan sullottuna. Kaikki oli hyvin reilun minuutin, kunnes metsästä juoksi täysin yllättäen ja pyytämättä h**vetin iso musta koira raivoisasti jalkoihin, jolloin mukkasin oikein huolella. Koira yritti tehdä minusta lopun, mutta painin itseni jalkeille verisesti vääntäen. Tosin nivunen oli jo venähtänyt kaatumisessa ja huusin kaksi rumaa sanaa. Omistajaa en nähnyt, vaikka palasin vielä tapahtumapaikalle murren luovutettua.

Siinä se, pirulainen.

Illalla vedin kuitenkin hallilla 5x2000m / 2' kiihtyvästi ja kivaa oli. Varsinkin kun olin paikalla vähän ennen iltayhdeksää, jolloin radalla on rauhallista. Paitsi kun paikalle osuu jätkäpoikalauma, jolla ei ole aikomustakaan harrastaa liikuntoa, vaan rötväillä paikalla muuten vaan. Aikani katselin karkkipaperien heittelyä ja kuuntelin huutelua juoksustani sekä eläkeläisvaksille haistattelua, kunnes ensimmäisen kerran avasin suuni omaan rauhalliseen tapaani. Huutelu loppui, mutta kun sällit lopulta lähtivät valumaan radalta pois, kaatoivat he reuna-aidat mennessään. Silloin äärimmilleen viritetty hermostoni laukesi lopullisesti, varsinkin kun vieressä seissyt futisvanhempien joukko vain katseli ja hymyili. Juoksin katsomon taakse joukkiota vastaan ja nappasin ystävällisesti ensimmäistä jolppia raiveleista kiinni, lihavin louskuttaja tosin pääsi valitettavasti karkuun. Saatoin jantterin vaksin kopille ja sen jälkeen alkoi pojilla nostotalkoot. Itse juoksin viimeisen vedon 6.49.

Ennen kuin joku kukkahattu aloittaa, niin voin todeta rauhoittavasti, etten ole koskaan viisivuotisen opettajaurani aikana ottanut yhtäkään oppilasta raiveleista, enkä tule ottamaan. Mutta vapaa-ajalla en em. toimintaa siedä, jos ei kerran ole pakko. Sori.

LA: Aamulla nopea vaellus lumihangessa pojan treenikyyditysten välissä ja siitä sulavasti ristiäisten valmisteluun. Illalla olin aika hapoilla ja iltalenkki typistyi loton vientiin Teboilille. Ei tullut edellisviikon kaltaista jättipottia kohdalleni, Casino tosin ei pettänyt taaskaan.

SU: Nautiskelua perinteisellä Toivion laduilla pari tuntia hilpeässä pakkasessa, oi että. Illalla kuntosalin matolla jurnuttamaan. Tunti sikamaista hikoilua ja paheksuvia katseita kiihtyvällä vauhdilla. Juoksu kulki kuin unissa ja olo oli autereinen. Siinä se.

Toki viikkoon mahtui jotain muutakin, ehkä maininnan arvoisimpana tulipalo työpaikalla. Kuvailen tilannetta Ilta-Sanomien uutisointia mukaillen:

Maanantaina illalla eräs säippäri päätti murtautua rakennuksemme alakerrassa sijaitsevaan pelihalliin (todellisuudessa RAY:n pienet toimistotilat). Hälytyksen tullessa kaveri hätääntyi ja pani sytyttäen tulipalon hämätäkseen vartijoita. Lopulta hän jäi itse jumiin palon keskelle ja soitti palokunnan paikalle. Vaarassa olivat myös samassa rakennuksessa sijainneet Gigantti (eri rakennus sadan metrin päässä) ja kodinkoneliike (eri rakennus, josta liike oli lopettanut jo viikkoja sitten). No, joka tapauksessa meille tuli julmetut savuvahingot ja pari etäpäivää evakossa. Nyt ollaan taas takaisin toimistolla, mutta savun haju on ihan kiitettävä ja siivouksen meteli jatkuvasti päällänsä. Sopivan mesta paikka astmaattiselle kestävyysurheilijalle.

Aamulehti otti taas napakasti kantaa suomalaiseen huippu-urheiluun maanantaina J.Jokisen kirjoituksella. Muutostyöryhmän työ on meikäläisen silmissä ollut koko ajan vähän valjussa valossa, eikä kiekkomiehen lähtö varsinaisesti valoa kirkastanut ainakaan sitoutumisen (tai tarpeellisuuden) osalta. Mutt amikäs siinä, kun tällä narrijoukkueella on varaa maksaa palkkaa nykyisen uuden koutsin lisäksi kahdelle aiemmin erotetulle. Eikä ne pojat tietenkään juuri mitään tienaa, suolarahoja. Meni vielä toinen herroista arvostelemaan huippu(palkattujen)pelaajien työmoraalia, ei käy sellainen päinsä.

Eihän suomalaisessa urheilussa voi tuon perusteella olla mitään taloudellisia ongelmia. Jaa, mutta mitenköhän huippu-urheilussa...

Aatonaattona pläjäytän jouluyllätyksen lukijoille, halusitte tai ette :)

Hip hurraa!!

2010-12-13T11:26:00.001+02:00

Tästä se lähtee. Aamupala oli mennä väärään kurkkuun, kun alkoi ahdistaa tuonkin tohinan kuunteleminen. Mutta antaa olla, keskitytään omiin tekemisiin. Niissäkin on ihan riittävästi rääpimistä.

Jalan tila on sitä verran napakka, että muutama päivä juoksutaukoa ei ole pahitteeksi. Tasotestissä kykenin kivuttomaan suoritukseen jalan osalta, mutta viimeisessa tonnissa sain sentään happotuntemuksen elimistööni ja alitin häpeärajan kahdella sekunnilla. Muutoin analyysit kertoivat omaa karua kieltään, suora lainaus testiraportista:

"Kaikki vauhdit ovat jonkin verran jäljessä tammikuun ennätystuloksia, mutta eivät nyt mitenkään ratkaisevan paljon. Kyllä tästäkin tasosta on hyvä ponnistaa uusille ennätystasoille onnistuneen talviharjoittelun myötä."

Ei kai siinä, ruvetaan ponnistaman.

Perjantain kevennykseksi

2010-12-10T14:45:00.002+02:00

Tunnin päästä menen rykimään tasotestiä, mikäli juoksijan polveni on myötämielinen. Erinäisten hoito-ohjeiden perusteella nopea juokseminen ja pikajuoksu eivät rasita jalkaa. Aion siis juosta tasotestin pikajuoksuna. Totta puhuen tilanne on sen verran kirpakka, että pientä juoksutaukoa voi olla luvassa. Appiukon kanssa käydyt saunakeskustelut antoivat ainakin kahdeksan eri vaihtoehtoa, mistä kipu juurensa juontaa. Päaäsia on, että juontaa. Univelkaiset vuorokaudet ovat taas jonossa ja vedossa on pitelemistä, kun pääsen irti. Täytyy vain varoa, etten kompastu omiin silmäpusseihini, menee pian testi keturoilleen.

Mutta viikonloppu on käsillä, ja kunniaksi sen poimin kaksi hyvää lehtiartikkelia paikallisesta äänitorvestamme. Olen iloinen ja onnesta pelkkää kysymysmerkkiä ihastellessani, kuinka ihanalla avokätösellä Pirkanmaan Kauniainen palkitsee kuntoilijoitaan. Maininnan ansaitsee vielä se tosiseikka, että ko. stipendiä pitää vielä itse (tai joissakin tapauksissa myös isin tai äidin) hakea. Itse en viitsinyt edes hakea.

Ja sitten lempiaiheeseeni heti koirien jälkeen... "Minkä ajoneuvon aiot hankkia, kun täytät 15?" Oikea vastaus omasta nuoruudestani: "Polkupyörän."

Leuka rintaan, tulevaisuus odottaa!

Pyhien taitokomponentit

2010-12-08T09:40:00.000+02:00

Tähän karttoja pyhien sessioista.

Huippuryhmän sprintit:
- perushyvää tekemistä meikäläisen lahjoilla -> ei yhtään kardinaalia

Suunnistusvedot Aitovuoressa itsenäisyyspäivänä:

- ei ihan niin hyvää tekemistä lumimylläkässä, ilman kompassia pari kertaa suunnat aivan keturallaan

Tästä mennään taas eteenpäin perskankut kireinä kuin viulunkielet ja taiteillaan juoksijanpolven rajapinnoilla...

Ja loppuun: Kaikella on aikansa, paikkansa ja hintansa. Vaikka tulkitsija on poissa, laulut elävät. Kiitos legendalle!

Suomen kolmanneksi koulutetuin

2010-12-05T11:41:00.000+02:00

Tämän tekstin piti alkaa siten, että hyvä on Pirkanmaan Kauniaisissa köllötellä, kun tietää talousalueellamme olevan viihdepolitiikka Marttien toimesta luotettavissa kourissa. Lempäälän Monoliitissa Martti ja Mikko orkestereineen viihdyttävät ostoshullua pikkujoulukansaa ja toisaalla Pälkäneen Urjanlinnassa Martti, Erkka, Juha, Hanski, Mauno (tosin veikkaanpa Anteroa) ja co. tarkistavat snoukka- ja pulkkakansan säiliön vesitilannetta tai onko saunassa puita. Samaan pitkään hengenvetoon olisin vielä ylistänyt oloani sillä, että tyttö on kuin ihmisen mieli. MUTTA... Koska pienellä ihmisellä on pieni mieli, ja pienillä mielillä on tapana vaihdella äärilaidoista toisiin, muuttui kirjoittamiseni muihin toimiin. Mutta ei se mitään. Niiden, jotka eivät ymmärtäneet äskeisestä hölkäsen pölähtämää, ei ole syytä olla murheissaan, sillä se ei ole teidän vikanne.

Aihetta olisi taas eksyä itselleni tyypilliseen yltiöpositivismiin, mutta turha on lumen hyydyttämää junaa kammeta raiteilta tai tukea kymmeniä lakkoja saavutettujen etujen tai kivitalon vaarantuessa, joten pysytään mieluummin erinäisissä ärtymyksen aiheissa. Sain siis eilen lukea, kuinka kuulun Suomen kolmanneksi koulutetuimpien joukkoon. Sen tiedän kertomattakin omalta kohdaltani, mutta kuka sen kertoisi myös suurelle ystäväjoukolleni, nimittäin Pirkkalan järjestäytymättömille koiranomistajille. Tapaus oli taas käyvä toteen, kun pitkän perjantain päätteeksi suuntasin huoltavalle lamppulenkille maastoradalleni lähipöpelikköön. Kellon ollessa lähempänä iltayhdeksää ajattelin saavani rauhassa polkea jälkeä talven varalle kovempiin raastoihin. Eipä mennyt kuin hetki, kun vanha kaasupurkausvaloni tavoitti heijastinliivisen kaverin taskulampulla varustettuna polkua tallaamassa. Aavistus tuli selkärangasta, kun oikeassa kädessä roikkui tyhjä remmi. Kaksi ja puoli sekuntia myöhemmin kuului ensimmäinen haukku ja sen jälkeen oli case rakenteilla. Sussari tuli kohti ja minä tavoilleni uskollisena jähmetyin kuin tikku... Omistaja huuteli jotain kannustavaa, mutta murre päätti paljastaa ikenensä varsin näyttävästi seisoen valokeilassani muutaman metrin päässä. Taisin itsekin vilauttaa ikeniäni, kun kauhu alkoi vääristää kasvojani. Luulin hetkeni koittaneen ja kaikki isoissa kisoissa tehdyt pummit vilistivät filminauhan lailla silmissäni. Omistaja saapui ulottuville ja lausui Suomen kolmanneksi koulutetuimman kuntalaisen syvällä rintaäänellä satoja kertoja kuullut maagiset sanat: "Ei se mitään tee."

Samassa treenissä ohitin kuusi kertaa tutun viiden peuran lauman, joiden kiilusilmät pysyivät joka kerran maltillisesti paikoillaan, vaikka etäisyys oli vain vajaat 50 metriä. Sanoisin, että Suomen koulutetuimpia peuroja.

Aamulehti kaivoi eilen varsin nohevasti verta nenästään, kun se kävi arvostelemaan sählyä, eikun salibrandia. Voin sanoa olevani samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta en tohdi sanoa sitä ääneen ainakaan nykyisellä työpaikallani. Tosin viime viikolla kävimme keskustelua sählynpelaajien, eikun säbääjien, harjoittelusta. Hymyhän siinä nousi huulille, kun juttuja kuunteli. Onhan nämä MM-kisat vähän kornit, kun tason laajuus on suoraan verrattavissa naisten jääkiekon arvokisoihin eli siihen lajiin, joka aina pelastaa Suomen talviolympialaiset. Eikä tämä miestenkään jääkiekko nyt ihan kauhean kaukana edessä mene... Eipä siinä, sählyä on kiva pelata ja juuri siksihän se on Suomen suosituintia (ja vammaherkintä) höntsyä. Kenttä on pieni ja pallo liikkuu pirun kovaa. Ja mitä taitavammaksi tulet, niin sitä vähemmän tarvitsee liikkua eli juuri päinvastoin kuin omalla kohdallani. Tottahan toki tämä laji on myös koulussa todella suosittua, samoin kuin pesäpallo. Molemmat ovat mukavia pelata, koska halutessaan niissä ei tarvitse liikkua juuri lainkaan... Maailman liikkuvin urheilukansa vuonna 2020 :)

Eilen tuli tehtyä hieno suunnistustreeni olumppiavalmentajan johdolla Varalan ja Tahmelan maisemissa. Ihmeiden aika on ohi, kun meikäläinen ylistää sprinttitreenejä. No jaa, mielestäni ne ovat varsinkin syvemmällä talvella lähes ainoita hyviä taitotreenejä, lumessa puskemisen sijaan. Ja onpahan noita tullut jo aikanaan Valkeakoskella tullut tehtyä, kun 90-luvun puolessa välissä juoksimme puistosarjaa lopputalvesta. Silloin ei vielä sprinttejä edes tunnettukaan, korkeintaan pikkuisen PWT-ralleja. Nyt se on jo arvostettua ja lajia nakertavaa arvokilpailutoimintaa. Muuttuuko Tsaari suunnistusurheilun julmassa syleilyssä...

Tässä ylimalkainen otos siitä, mietn eilen edettiin. Tarkemmat kartat myöhemmin, sillä nyt on univelkojen tasauksen jälkeen aika taas syöksyä ulkoliikunnon auvoiseen maailmaan.

Alipainetta

2010-11-30T19:19:00.000+02:00

Viime viikko sujui harjoituksellisesti ihan mukavasti ja hetken jo luulin pääseväni vauhtiin. Eilen alkoi kuitenkin taas mystinen tunne vaikuttaa kurkussa ja korvissa. Käväisin aamutuimaan lääkärissä, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt ja kolmen viikon takainen tulehduskin oli poissa. Joten ei muuta kuin kotiin murjottamaan. Ilmeisesti kyse on nyt jostakin virustaudin jälkilöylyistä, jotka eivät meinaa kaikota kehostani. Sinänsä vähän turhauttavaa, varsinkin kun olen koittanut olla viimeisenkin viikon huolellinen kuin mummu lumessa... Tästä suivaantuneena otin flunssapiikin käteeni todeten, että ainakin jonkun taudin väistän tulevana talvena. Näköjään on tuo enempi siisti sisätyö heikentänyt vastustuskykyä verrattuna aiempaan miljoonien pöpöjen maailmaan.

Pari päivää kevyesti ja sitten katsotaan uudemman kerran.

Viime viikon saldorajat: Yhteensä 10h 15min, juoksua ja suunnistusta 83 km, sisäsauvakävelyä+muita härveleitä 13 km.

Vauvantahtia

2010-11-22T22:01:00.000+02:00

Ensimmäinen leiri uuden seuran väreissä on historiaa. Tahti oli juuri lääkekuurinsa päättäneelle univelalliselle ihan riittävää. Perjantaina illalla lapotettiin Lamminpään portaissa kunnon mäkitreeni, jossa kone huokaili ihmetyksestä soikeana kun sykkeet paukuttivat kaukana kynnyksien yläpuolella. Kaikkinensa treeni teki todella hyvää, jopa henkisesti, vaikka Mylly näyttikin vahvasti kantapäitään. Kuten teki koko viikonlopun eli tikissä on rajaseudun mies. Lauantaina Jämillä vedettiin suunnistusvetoja, mutta yllättävä lumikerros kovalla kannella sotki vähän kuvioita. Homma muuttui enemmänkin voimajyystöksi, mutta kyllä 15 km:n lenkaus veti meikäläisen kuutamolle. Viimeisessä hyydyin kesken kaiken aivan suorilta jaloilta, kun Mylly lipui ohi. Otin maitojunan kohti mökkiä tuulen tuivertaessa takin jäähän. Peli oli kovaa, koska valmennustiimi oli lyönyt tiukan haasteen taidolliselle puolelle. Kukin veto (1,5-2,0 km, 3-5 rastia) piti muistaa kerralla eli karttaa sai katsoa vain lähdössä. Ei muuten sovi sitten yhtään meikäläisen tekniikalle, ja eksymiähän siellä tuli. Mutta kaikki treenit pois mukavuusalueelta vievät aina pikkaisen eteenpäin tai ainakin saavat ajattelemaan.

Sen verran lumijuoksu otti kroppaan, että reiden ulkosyrjä kireytyi aika sinkeäksi. Kaikki vähänkin urheiluvammakirjoja selanneet tietävät, että siitä on hyvä ponnistaa kohti juoksijan polvea. Tämän vuoksi jätinkin sunnuntaisen mäkijuoksun väliin ja keskityin venyttelyyn ynnä muihin lihasten kaulimisiin. Kokonaisuudessaan tehosetti oli kuitenkin hyvä startteri harjoittelulle, ja tänään pitkällä lenkillä oli jo mukavan tuntuista talvihipsuttelua. Enää ei tukehdu samantien ja jopa jaksaakin. Taidan ryhtyä urheilijaksi, vaikuttaa kivalta hommalta...

Muuten laiffi pyörii aika pitkälti prinsessan ympärillä, ja varsinaisia ongelmia ei vapaa-ajan viettämisessä ole. Kun vielä huomisesta lähtien palaan töihin, niin arkirutiinien ja treenailun jälkeen voi olla haastavaa löytää aikaa joutaville. Joten jos blogi hiljenee tästä viikosta eteenpäin, on syy helppo löytää. Nyt mennään vauvantahtiin :)

Le Makkarajärvi

2010-11-18T11:18:00.000+02:00

Eilen palailin taas maastoharjoitteisiin, ja olihan ne sykkeet kovat ja korkeat, vauhti ei niinkään. Mutta kivaa oli, ja sehän on urheilussa pääasia. Sekä tietysti hyvät sponsorit ja oikean työn välttely. Vaikka käyhän se sponsoreiden pillin mukaan tanssiminen ihan oikeasta työstä, huhhuh.

Se alkaa olemaan isyysloma tällä haavaa paketissa. Tavoite isäksi laskeutumisen lisäksi oli hyvän treenikauden aloittaminen. Tuubiin meni: 7 sairas-/badhairday-päivää , yksi lääkekuuri ja puolivillaista touhuamista loppuaika + 9 päivää kurkkukipua. Tästä on ihmisen jälleen hyvä jatkaa.

Välikorvake ja sotilasmusiikki

2010-11-15T11:54:00.000+02:00

Viime viikko vierähti vaihtelevissa viiliksissä. Ajatushan oli starttailla toisella isyyslomaviikolla muikeat treenailut eli alkaa legendaarinen ens kauel -uhoaminen heti marraskuun alussa, jolloin kisakauden alkuun on vaatimattomasti useita kuukausia. Tyypillistä suomalaista siis. Treenejä toki tuli, mutta koko ajan vähän hatarilla tuntemuksilla, koska pikkuruisen flunssan jälkeen jäi kurkkuun kytemään epämääräinen kipuilu. Tämä ei varsinaisesti sotkenut harjoituksia, mutta tarkkana poikana tunsin, ettei ihan kaikki palaset olleet paikoillaan. Lopulta lauantaiaamuna alistuin kohtalooni ja aloin arvailemaan sitä tuttua, mutta inhottavaa vierasta. Kymmeneltä olinkin jo kunnanlääkärin oven takana estämässä muiden potilaiden pääsyn päivystykseen ja pyysin lekuria kurkkaamaan korvaan. Ja siellähän se köllötteli välikorvan tulehdus, meikäläisen vitsaus, jolle ei tunnu mahtavan mitään. Purkki Amorionia kouraan ja matkaan. Tällä kertaa olo muuttui melko lailla laakista, kun olin popsinut kaksi pilleriä. Kurkkutuntemukset katosivat ja muutenkin olo petraantui. Toki olisin voinut mennä sinne vastaanotolle jo neljä päivää aiemmin...

Lauantai kuluikin sitten vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkeissä. Upseerikerhomme 70-vuotisjuhlistukset oli jaettu kahteen osaan, ja ensimmäisessä tuurissa tuli kuunneltua puheita noin 90 minuuuttia. Juhlan päätteeksi lyötiin sitten juhlahylsy kouraan kiitoksena maanpuolustuksen hyväksi tehdystä työstä, tälläkin kertaa urheilun saralla. Suunnistajalle tuollainen hylsy on kieltämättä jopa hiukan irvokas palkinto, mutta otetaan ilolla ja riemulla vastaan. Kun vaan keksisi, mihin tuollaisen 30 senttisen tötterön laittaisi, jotta se olisi mahdollisimman vähän huomiota herättävä.

Illalla jatkoinkin sitten kymmenvuotista perinnettäni laulamalla Sotilaspoikaa iltajuhlassa. Vanha soittokunta oli vaihtunut Big Bandiin ja tempo oli aavistuksen laiskahkoa ollakseen sotilasmusiikkia. Yleisö seisoi metrin päässä, ole siinä sitten rennon luottavainen, kun parfyymit ja minkkikaulukset kutittelee nenää. No, siitäkin selvittiin ja kotimatkalla läpipääsemätön lumipyry saatteli Clion uskomattomiin suorituksiin. Mainittakoon, että pösö poltteli taas viikolla pari polttimoa, joista toinen kärytti sitten myös pistokkeen. Otti pattiin.

Urheilullisesti ei ole siis mitään kerrottavaa, koska päätin ajaa koneen alas, että kuuri ehtii puraisemaan. Viikonloppuna olisi sitten kauden aloitusleiri Jämillä ja siellä voisi sitten laitella rukkaset taas kätösiin.

Topin blogitekstiä oli mielenkiintoista lueskella, itsellä riittää ymmärtämys asiaa kohtaan. Mutta eiköhän pesupaikka taas ampuile alas... Jos muuten joku haluaa tietää, kuinka pieni seura voi ja osaa tukea juniorihuippua, voin kertoa ihan omasta kokemuksesta toimivan mallin ;)

Myrskyä odotellessa

2010-11-09T20:26:00.000+02:00

Ulkona tuuli myllää jo lupaavasti, joten tässä vaiheessa on parempi käpertyä ja suojautua talven otteelta. Sitkeähkö kurkkukarheus on antanut hellittämisen merkkejä, eikä yskän mukanakaan tule enää keuhkonkappaleita ulkoilmaan. Olen siis uskaltautunut lenkille kevyellä tatsilla varovasti tarkkaillen. Aamulla kävin saappaat jalassa suunnistelemassa ja oli ihan mukavata.

Tänään kun heräilin, oli tilanne vahvasti päällä, koska jälleen kerran oli vedet poikki. Hanasta kuului vain, notta 'njet' ja sillä sapeli. Voitte kuvitella mitä se tarkoittaa, kun asunnossa majailee kolme lasta, joista yksi on erittäin vahvasti sinappikoneelle sukua. Ja koska nykyihmisenä ei tule varauduttua tuollaisiin tilanteisiin mitenkään, oli aamupalalla tarjolla vissyä kahvin ja puuron sijaan. Hampaiden pesutkin kokivat kovan kohtalon, vessahädästä en nyt viitsi mitään puhellakaan... Edellä mainittu ärtymys kirvoitti päivän aikana melko napakoihin huomioihin, joista yhden bongasin aamun lehdestä. Mutta koska nyt on aika mennä taas laulelemaan punaisesta ja mustasta autosta sekä liukkaasta koirasta seikkailuineen kaupungissa, jää yhteiskunnalliset vuodatukset tuonnemmaksi. Tätä se elämäntilanne teettää, nii-in... :)

Ei mitään järkeä ei sitten mitään...

2010-11-06T14:23:00.000+02:00

Koska asia on nyt sitten julkinen ja tutulla ämpäripesupaikallakin jo kommentoitu, lienee itselläkin aika sutaista pöytä puhtaaksi aiheesta. Tämän sutaisun jälkeen en ajatellut siihen enää palata, ainakaan nettipalstoilla. Ja sinne naamakirjaan ei meikäläistä muutenkaan saa...

Mutta tilanne on siis se, että siirryn seuraavaksi kolmeksi kaudeksi Kooveen väreihin suunnistamaan. Taustalla on halu yrittää keskittyä ja panostaa henkilökohtaisen menestyksen saavuttamiseen. Kun siirryin vuodeksi 2006 Pyrintöön, oli takana kahden vuoden ajalta yksi iso selkäoperaatio ja kaksi polvileikkausta. Tuolloin viestit ja muutto Tampereen seudulle töihin saivat miettimään uutta seuraa. Samalla tuli ensi kertaa ajatuksiin se asia, että henkilökohtainen pärjääminen voisi olla jo vaikeampaa loukkaantumisten jälkeen. Pyrinnöstä löytyi aivan loistava porukka, jossa oli ja on ollut koko ajan mukavaa urheilla, valtaisa kiitos siitä. Viestimenestystä on tullut kiitettävästi, vaikka ei sitä ihan kirkkainta koskaan kuitenkaan. Sinänsä hyvin miehelle, jota eivät viestit juuri kiinnostaneet ennen vuotta 2005...

Viisi kautta Pyrinnössä ovat tuoneet paljon, mutta oma henkilökohtainen kehitys on polkenut paikallaan. Syitä löytyy eniten katsomalla peiliin, mutta myös tietyt arjen realiteetit ovat olleet vaikuttamassa siihen, etten ole pystynyt ihan ulosmittaamaan osaamistani. Vuonna 2003 Hakan miehenä olin loppurankilla kuitenkin 6. ja kouraan jäi mm. PM-kisojen pitkältä matkalta 12. sija, takana Salmi ja Valstad. Sen jälkeen rankisija onkin polkenut siellä 20:n nurkilla ja välillä tavoitteet ovat olleet jopa enemmän viesteissä. Varsinkin kun seuran leiritykset jne. ovat pääasiassa olleet Tiomilaan ja Jukolaan tähtääviä. Itse olen ollut liiton valmennusryhmien ulkopuolella jo monta vuotta, ja siksi seuran leirityksellä on ollut ja tulee olemaan merkittävä rooli. Viimeisten kahden vuoden aikana on taas alkanut tuntua siltä, että halua olisi koitella enemmän henkilökohtaisella puolella. Etenkin tässä elämäntilanteessa, kun on jo muutakin huolehdittavaa kuin vain omat urheilutouhut. Eli vuodet huippu-urheilemiseen vähenevät silmissä. Ja koska vähiä pähkinöitä on turha jakaa miljoonaan koriin, päätin kerran vielä katsoa omia rajojani nimenomaan henkilökohtaisella puolella jättäen viestikuviot vähemmälle. Tiedän, että suurin osa tuskin edes uskoo meikäläisen tekemisiin, mutta itse uskon ja se riittää hätään pahimpaan.

Alkuperäinen ajatus oli palata takaisin Hakaan, mutta lopulta muutama tärkeä tekijä käänsi asian niin, että Koovee oli lopulta paras vaihtoehto. Jatkossakin viestejä varmasti tullaan juoksemaan, mutta huomattavasti kevyemmällä otteella ja vähemmällä valmistautumisella, kuten Hakassa aikoinaan. Ja silloin osuustuloksissa syntyi hyvää jälkeä. Omaan harjoitteluun pyrin tällä vaihdolla saamaan apua, jotta tavoitteet olisivat joskus realismia. Suurin tekijä tuijottelee kuitenkin edelleenkin sieltä peilistä, ja vain oman tekemisen kautta voi jotain syntyä. Seuranvaihto ja uudet olosuhteet ovat vain yksi muutos, kehitys niiden avulla riippuukin sitten itsestä. Vanhalla koiralla uudet temput pitää aina harkita tarkoin, jotta vaikutus on positiivinen. Se siitä.

Kriittistä kommentointia

Lopuksi yksi kriittinen kommentti suomalaiseen miessuunnistukseen, josta kirjoittelin jo kesällä Halokeeniin. Olen ollut huolissani siitä, että suomalainen miessuunnistus kulkee hyvin paljon viestit edellä. Seuroihin kerätään kovia viestiporukoita, ja yhä useammin ulkomaalaishuippujen säestyksellä, jolloin seuran omat juniorit eivät pääse juoksemaan kasvattavia kisoja. Toisin sanoen muiden maiden maajoukkuehuiput edustavat suomalaisia seuroja kuitaten mahdollisesti myös joitakin tukia, ja juoksevat 2-3 kisaa vuodessa seuran väreissä. Ja kun näitä huippuja on seurassa 3-4, ei osuuksia esim. Jukolassa jää juurikaan seuran "omille" miehille juostavaksi. Toki ymmärrän, että suurimmalle osalle miehistä viestit ovat niitä tärkeimpiä kisoja, ja suunnistus on siitä hieno laji, kun viestien kautta voit urheilla helpommin huipulla. Mutta jos puhutaan ihan aidosti huipulle tähtäävistä suomalaisista suunnistajista, on heitä enää luvattoman vähän esim. Jukolan ankkuriosuuksilla. Toinen asia on vielä se, kuinka paljon seuran valmennustoimintaan vaikuttaa juoksijoiden jakaantuminen vaikkapa kolmeen eri maahan. On siinä seuran päivittäisharjoittelussa järjesteleminen, kun oman kylän poikia on kaksi paikalla, mutta tärkeintähän on seuran menestys Jukolassa tai Tiomilassa. Olkoon hinta sitten millainen tahansa.

Korostetaan nyt tähän loppuun vielä, että äskeinen teksti ei todellakaan ollut kritiikki Pyrintöä kohtaan, ja seuran kaveritkin sen kyllä tietävät, koska aiheesta on monesti juteltu siellä täällä. Enemmän olen huolissani ilmiöstä kokonaisuudessaan. Vaikka surullistahan tässä tietysti on se, ettei suurviesteissä oman kylän poikien joukkueella ole enää asiaa menestykseen. On tullut vain mietittyä tuota suomalaisen miessuunnistuksen "surkeaa tilaa" ja hiukan olen sitä mieltä, että edellä kirjoittamallani kuviolla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa. Tästä asiasta käyn mielellään väittelyä, jos jollakin on tarve päästä rätkyttämään. Tai sitten on vain niin, että me miehet olemme vain niin huonoja ja laiskoja harjoittelijoita. Ennen oli asiat niin paljon paremmin, kun osattiin, jaksettiin ja oltiin muutenkin niin paljon kovempia. Senhän on saanut monilta asiantuntijoilta kuulla, varsinkin palstoilta ja tietysti nimettöminä. Joo joo, tiedetään kyllä, ettei pitäisi loukkaantua ja räksyttää, kun vaivoin sai 3000 km plakkariin viime vuonna.

Yskä alkaa taittumaan, ja kohta lähden harrastamaan dementiakävelyä, jotta suomalainen miessuunnistus saadaan nousuun!

Kausianalyysi 1. osa

2010-11-04T14:17:00.001+02:00

Niinhän siinä sitten kävi. Kun papereihin laitettiin ihan virallista lomaa, tajusi elimistöni samalla hetkellä, että enää ei tarvitse sitkistellä. Antoi siitä sitten pienen kurkkukivun ja höysteet selkään. Ei mitään perus kolmeseiskakakkosta, mutta sellaisen kuitenkin, ettei eilen eikä tänään mieli palanut lenkille. Näillä näkymin myös lauantain AV-raasto on pakko jättää väliin, koska meikäläisen kipeänä juoksut jäivät Jukolaan, piste. Näin iloisesti sitä alkaa uusi harjoituskausi, mutta ehkä se onkin vain merkki siitä, että vanha pitää kalkuloida rauhassa auki kehitysaskelmien laatimista varten. Availen analyysia tällä kertaa muutaman tunnusluvun verran sekä koko kauden joonialaisilla pylväillä.

Harjoitusmäärä kaudella 2009-2010: 446 h 44 min

Juoksukilometrejä: huikeat 3217 km, joista suunnistaen 488 km.

Muut kilometrit: hiihtimillä 1341 km (14 vkoa) ja mankelia polkien 499 km

Noista voi äkkiseltään päätellä sen, että kyseisiä lukuja ei varsinaisesti voida pitää huippu-urheilijan kategoriaan yltävinä. Mutta sehän nyt tuli todistettua jo Suomi-miehen kuntotestissä sohvalla maaten. Ei olisi tarvittu parin tunnin taulukkolaskentaa, saati 52:n viikon kuntoilua...

Erään taikurin loisteliaan kausipaketoinnin innoittamana selkottelin taulukosta myös jonkun muun lohdutusta tuovan arvon esille. Nimittäin kolmannen sektorin (työ, sairaus, vamma tai muu välittömästi itsestä riippumaton syy) sotkemia harjoitusviikkoja kertyi varovasti arvioiden yhteensä 14 kpl. Tarttis tehrä jotain tuollekin asialle. Ja nythän on käynnissä jo uuden kauden ensimmäinen torpedoitu viikko, prkl!

Ensimmäisten iskäpäivien mielenkiintoisimpia hetkiä ovat olleet vaipanvaihtojen yhteydessä lähes poikkeuksetta tapahtuvat hoitopöydälle pissailut. Siis ei iskän, vaan tytön sellaiset Samalla kun neiti vapautetaan vaatteistaan ja vaipoistaan, niin silloin lähtee nesteet liikkeelle. Vaimo on lohdutellut, että onneksi ei ole poika... ;)

Karhu-tyttö

2010-11-02T15:57:00.000+02:00

Lauantaina vaellus vaihtuikin ykskaks yllättäen synnytykseen... Illan tullessa ponkaisi prinsessamme maailmaan kellottaen mitat 3830g ja 50cm. Maanantaina tassuteltiinkin jo kotiin ja nyt iskä opettelee kolmisen viikkoa olemaan ihan kotona. Ja kenties käy vähän lenkilläkin... Syytä nimittäin on, koska supistuksia odotellessa tuli hakattua viime kauden treenilukemat taulukkoon, eikä tulos sinänsä ollut kovin mairitteleva. Joskaan yllätys ei ollut varsin suuri ja kulki käsi kädessä kesän tulosten kanssa. Mutta niistä myöhemmin...

Urheilu tuntuu kiinnostavalta

2010-10-28T08:13:00.001+03:00

Pieni ryhtiliike on tehnyt ihmeitä. Kolme päivää perushyvää harjoittelua ja olen kuin uusi mies. Ja kaiken lisäksi naapurit ovat lakanneet kantamasta tölkkejä takapihalle, kiitos siitä.

Maanantain treenissä tiputtelin jopa 3.10 tonnin Pirkkalan pimeydessä. Ihmetys oli suuri, varsinkin kun meno oli jopa helppoa ja maasto loivaa ylämaata. Eilen keskiviikkona osallistuin aamuseltaan sprinttitreeniin, jossa oli kiva sparrailla nuoria miehiä. Jaksoin yllättävästi sekä juosta että suunnistaa. Katsotaan nyt sitten, koska tämä lento taas katkeaa...;)

Yksi maailman parhaista...

2010-10-24T10:15:00.000+03:00

...suunnistuskilpailuista on eittämättä Halikko-viesti. Kaikki peruselementit ovat aina kohdallaan ja eilisen kaltainen syyssää kruunaa hienon tapahtuman. Syksyisen (tai keväisen tai kesäisen) lyhyet matkat ovat omiaan kauden päätöskilpailuun, jossa juoksee 15 suunnistajaa samassa kisassa. Siltikin eilen oltiin vasta hämärän koitteessa kotona. Mutta hymyssä suin, vaikka kolmas voitto jäikin harmittavan lähelle. Hyvää oli kuitenkin se, että jälleen oli yksi uusi kaveri opettelemassa ankkuriosuutta ja se on tulevaisuutta se.

Oma suoritus oli tällä kertaa jopa odotettua heikompi, koska suunnistus ei alussa sujunut ihan toivotusti. Lisäksi odotin, kaikesta huolimatta, hiukan parempaa fyysistä virettä. En näköjään vieläkään suostu tajuamaan, että puutteellinen harjoittelu näkyy ja tuntuu jossain. Eilen se tuntui lihaksissa ja hengityksessä. Jalat eivät varsinaisesti lennä helpossakaan maastossa ja keuhkot huutavat hoosiannaa, kun vähän koittaa raottaa peltiä. No, eilen ei tarvinnut enää kymmenen minuutin jälkeen likistää, kun sain Timpen ja Tilen näkyviin. Loppulenkillä huolehdin, ettei tule mokia ja tarkkailin tilannetta keulapaikalta. Sen verran halusin röyhistää, että juoksin sentään osuuden ensimmäisenä loppusuoralle. Ajoista nyt ei kannata kamalasti puhua. Reittiviivassa on jonkin verran loggerin omia koukeroita, joita en kaikkia saanut tasattua. Onhan tämä nyt ihan hölmöä, että käytännössä joudun aina "piirtämään" gps-viivan kartalle. Ei sen kai ihan niin pitäisi mennä. Täytynee ostaa kalliimmat laitteet seurantaan.

Nyt on aika laittaa kausi hyllylle ja keskittyä odottelemaan, koska tulee lähtö kohti synnytyssalia. Jännittää melko paljon enemmän kuin keskimäärin SM-kisoissa konsa.

Wiimeistely

2010-10-22T18:04:00.000+03:00

Tuuppaanpa tämän tähän, kun tuli käytyä. Aina yhtä hienoa. Tosin taas meinasi hämärä käydä päälle ja nukahdin kolmesti kesken harmonisen keskittymiseni.

En tiedä sitten

2010-10-18T21:09:00.001+03:00

Tulin tunti sitten lenkiltä. Viime viikolla sain ehkä viisi tuntia treeniä kasaan. Sehän on melkein kymmenesosa Oman määrästä, olen siis täysin aikataulussa. Ja tämän viikon avasin hyvällä meiningillä, tosin todennäköisesti jo huomenna droppaan. Pahus.

Äsken listasin asiat, jotka saavat perusnegatiivisen luonteeni syvenemään entisestään:

- TV 2:n tuotanto maanantaisin klo 20-20.55

- kaikkien muiden kanavien tuotanto maanantaisin klo 20-20.55

- miksi keittiössä pitäisi olla telkkari?

- jos hankkii ison talon isolla pihalla, pitää jaksaa haravoida eikä hankkia lehtipuhallinta

- joku naapureista on taas ryhtynyt kantamaan tyhjät tölkkinsä meidän takapihallemme

- oli niitä asioita kahdeksan muutakin, mutta pääsi unohtumaan...

Mutta on sitä juhlaakin ollut ilmassa. Vaimoni ja kaverit pääsivät Hannun johdolla yllättämään lauantaina aivan puskista, kun löysin itseni omista kolmekymppisjuhlistani. Täysin kysymättä ja pyytämättä. Ja sehän se onkin parasta. Ja mukavahan se on vanheta tuossa seurassa, joten kiitos siihen selkään koko köörille. Nyt on vajaa kuukausi aikaa odotella sitä oikeaa päivää, kun olenkin lähellä neljääkymmentä enkä enää vähän yli kaksikymppinen.

Loppuun vielä lainaus maailmanmestarilta ja vielä lontooksi:

"...I was so tired of trying to study and train for the finals at the same time..."

"Still, I've really started to appreciate the real athletic life when you can just concentrate your power on training."

Sinäpä sen sanoit. Ja sitä tässä on mietitty, että millä pirulla nämä omat kuvionsa yhdistäisi... Tiedetään, ei ole sama ja turha rutista. Niinhän se totesi vaimokin ;)

Halikossa vielä kerran ja sitten kadotaan monttuun keräilemään sokereita kuppiin.

Ei ehdi

2010-10-14T15:19:00.000+03:00

Kun ei ehdi. Joten päivitys kattaa tällä kertaa toteamuksen siitä, että päivät menee töissä ja illat jossain muissa menoissa. Tänään tosin töissä myös ilta. Mannan jälkeen olen tehnyt kolme lenkkiä, yhteiskestona 1.55. Niillä ei kuuhun mennä ja saas nähdä kuinka AV-testien järkyttävässä patterissa käy. Kuinka voi tuollaisia testejä urheilijoilta vaatia, huh huh. Ei auta, painan leuan rintaan.

Kuvaamista, filmaamista ja muita menetelmiä

2010-10-07T21:56:00.001+03:00

Ennen kuin pureudun otsikon mukaisiin menoihin, nostan kissalta hännän pöydälle toteamalla, että viime lauantaina ja sunnuntaina vedettiin todellista suunnistusta. Nimittäin SM-yön finaali ja maailmancupin nortonki. Siinä kunnon vastapallot kukkapenkin kiertäjille sun muille uudistajille.

Nostetaanpa vielä hattu ja malja Leksalle, joka otti vaikean kauden jälkeen näyttävän mestaruuden, lähes nöösipoikana. Näyttääpä siltä, että SM-yön kulta vaatii taustalleen vaikean kauden. Omat kaksi kultaa ovat tulleet selkäleikkausvuonna sekä toisena selkävuonna, jolloin pidin juoksutaukoa toukokuusta elokuuhun.

Ja sitten otsikkoon. Yökarsinnan jälkeinen yskä sekä kisanaikainen pisto rinnassa saivat menemään lääkäriin, vaikka ihan varmuuden vuoksi, kun alkoi totisesti korpeamaan. Ja sieltähän se marssi kävi ensin keuhkokuviin, sitten verikokeeseen ja lopuksi vielä sydänfilmiin. Kuvat ja näytteet olivat puhtaat, mutta filmistä löytyi kurveja ja solmuja. Lääkäri-setä laittoi liikuntakieltoon, kunnes vertailu vanhoihin filmeihin on tehty. Arvatkaapa vain, alkoiko sen jälkeen pistää rintaan...

Ensin toki harmitti myös se, että nyt jää sitten 25Mannakin väliin, ehkä kuitenkin vähemmän kuin oma terveys. Otin kuitenkin pari puhelua keskiviikon työreissulta ja lopulta sain kunnon kehäketun tutkimaan kuvat. Helpotus oli suuri, kun mitään poikkeavaa ei sitten ollutkaan ja lupa rallatteluun annettiin. Kävin jopa puolen tunnin lenkillä, joskin neljä liikkumatonta päivää tuntuivat joka puolella roppaa.

Tänään olin sitten töissä osallistuen seminaariin, jossa puitiin suomalaisen miehen terveyttä monilta eri kanteilta. En kokenut varsinaisesti asettuvani käsittelyn alla olleeseen kohderyhmään, mutta minut oli kuitenkin värvätty koehenkilöksi testipatterin esittelyyn. Siinä sitä sitten oltiin 50:n ihmisen edessä ja koitettiin saada syke rennoksi ynnä muuta. Ja tässä on tulos:

- kehonkoostumukseni oli ihan jees, mitä nyt rasvaprosentti tuolla laitteella mitattuna oli 12.

- ylä- ja alakroppa ovat epätasapainoisia

- viskoraalirasva-arvoni olivat kymmenkertaistuneet viikon takaiseen mittaukseen, älkää kysykö kun en kuitenkaan osaa vastata

- puristusvoimani on tasoa heikko

- joku syketesti, jossa köllöteltiin jokunen minuutti sohvalla, antoi kestävyyskuntoni arvoksi 1,5, kun urheilijan taso on siellä vähintään 3:n nurkilla, kilpaurheilijat ovat sitten lähempänä viittä.

Eli tällaisella keholla ja koneistolla ollaan liikenteessä. Ei niin kovin rohkaisevaa, mutta toisaalta odotettua. Mainittakoon, että metriäkään en liikkunut testien aikana. Sähkövirta kyllä kulki ja kerran puristin molemmilla käsillä sekä köllöttelin sohvalla. Ja huono on kunto. Mitenköhän selviän lauantain siivustani, kun puristus on heikkoa ja viskoraalirasvat vain jatkavat nousuaan. Kaadatko vielä toisenkin lasillisen... Viime sunnuntaina Hannun ja meikäläisen massan ero oli muuten 17 kiloa. Se on jo aika paljon se, ja mielestäni kuuluisin jo eri sarjaan.

DNS

2010-10-02T16:15:00.000+03:00

Otsikon mukainen rivi tulee jäämään historiaan tämän illan kilpailussa ja vuoden 2010 SM-yön sarakkeeseeni. Ensimmäisenä pahoittelut Marko Vapalle, joka näin ollen jäi turhaan ulos A-finaalista, anteeksi.

Totuus omasta tilastani oli valkeneva superledien kirkkaudella eilisessä karsinnassa, kun koitin edetä Paijulan kallioilla. Ensimmäiset sadat metrit menivät ihan kivasti ja suunnistuskin oli hanskassa. Sata metriä ennen ykköstä menin suosta yli väärästä kohtaa enkä huomannut kartalla suon keskellä mennyttä käyrää eli luin tason väärin. Kalliolla maisema ei täsmännyt ja hukkasin yli kaksi minuuttia ihmettelyyn, kun en suostunut uskomaan, että tulin väärin. Sitten oli pakko pikkaisen kiristää vauhtia, minkä jälkeen keuhkoissa alkoi tuntumaan, epämiellyttävältä. Lopun matkaa rintaan pisti koko ajan ja rykiminen oli jatkuvaa, vaikka vauhti hiipui hiljalleen lähes pohjalukemiin. Virheitäkin tein vielä muutamia lopun rasteilla ja tahtotila oli synkän syvä.

Kisan jälkeen tupakkiyskä jatkoi vaivaamistaan ja totesin parhaaksi kääntää kokan kohti kotia, vaikka finaalipaikka tulikin. Terveydellä leikkiminen sai loppua Jukolaan ja lopulta päätös oli "helppo" tehdä, koska meriittilistani yleisen yökisoista on seuraava: 2 kultaa, 1 hopea, 1 pronssi ja kaksi viidettä sijaa. Tyhmempikin ymmärtää, että mikä on tavoite kun lähden kisaamaan...

Tänään aamulla heräsin huonoon oloon ja keuhkotuntemuksiin, jotka muuttuivat yskäksi päivän kuluessa. Teimme rouvan kanssa vierailun Tampereen kalamarkkinoille ja muutenkin tuli leppoisasti kuljeskeltua siellä ja täällä ilman kiirettä. Ei ollut hassumpaa.

Kausi on käytännössä osaltani ohi, vaikka kahdessa seuraviestissä ajattelin vielä juosta, jos mahdun joukkueeseen ja olen terve. Harmikseni en kyennyt päättämään kautta hyvään suoritukseen, mutta sovitaan vaikka niin, että tämä katastrofisyksy oli nyt jonkun uuden ja hyvän alku :)

Ikävä lokakuu

2010-10-01T09:34:00.001+03:00

Kausi on kahta vaille nipussa. Toivottavasti siis kahta vaille. Tänään olisi se toinen niistä kahdesta. Ja huomenna sitten se toinen niistä kahdesta. Tiedä häntä. Tuskin koskaan, jos silloinkaan, on näin heppoisilla eväillä oltu menossa SM-yöhön. Toivo kiteytyy oikeastaan ystäväni ja tuttavani, arkkienkeli Uzbe Hytösen tekstiin "Herkistävä flunssa". Vajaan viikon tauko harjoittelusta ei suoranaisesti tee terää, vaikka näin tietysti haluan uskotella itselleni, erityisesti kun karsinnan starttiin on aikaa melkoisen tarkkaan 12 tuntia.

Maanantaina ja tiistaina palailin hiljalleen lenkkeilyn pariin, hitaasti kiiruhtaen. Keskiviikkona oli sitten ainoa mahdollisuus tehdä jonkinlainen harjoitus ja Teerinevallahan se oli hyvä käydä eksymässä. Vanhat lainalaisuudet olivat jälleen voimassa:

- en kykene lukemaan tulostekarttaa, vaikka kuinka yritän, ainakaan siinä vauhdissa kun haluaisin

- sujuva suunnistus ja saumaton keskittyminen näyttäisi nykyään vaativan kilpailun toteutuakseen, ja tämän kauden perusteella sellaisen kilpailun, jonka etuliitteessä on kaksi isoa kirjainta.

Tuo jälkimmäinen tullaan toivottavasti todistamaan oikeaksi tulevan 48 tunnin aikana. Sillä olisihan se kiva päättää kausi hyviin suorituksiin, edes. Joo joo, onhan siellä vielä mannapuurot ja muut haulikot...

Joka tapauksessa keskiviikon treenissä oli ajatus mennä kiihtyvästi eli saada sujuvuus hanskaan ja lopuksi varovasti kokeilla koneen vauhtiominaisuuksia. Pitkin matkaa ajauduin välillä oikealle, välillä vasemmalle, jolloin nuoret poijjaat kuittailivat lipuille oikealta ja vasemmalta. Kun letkajenkka alkoi olla jatkuvaa, päätin nostaa suunnitellussa paikassa vauhdin. Ja löysin itseni 200m vasemmalta kaseikosta ja nuoret poijjaat jatkoivat kuittailuaan... Ei varsinaisesti mikään itseluottamusta nostattava fakta. Eikä se menokaan nyt ihan hääveintä ollut.

Edellisten perusteella jäi valmistautumisen viimeiseksi oljenkorreksi uusi innovaatio eli kevyt pitkä lenkki kisaa edeltävänä päivänä. Nythän se on hyvä kokeilla, jos joskus. Kannoksi kaskeamiseen tuli kuitenkin yllätys yllätys, kun torstain työkeikalta toimistolle ajellessa vasen selkäfilee löi julmettuun kramppiin. Tässä vaiheessa kiroilun ja naurun sekainen atmosfäääri leijui pösössä, kun totesin itselleni: "Ei j*******a voi olla totta!!"

Mutta illan pimetessä pirkkalainen polusto ja tiestö sulatti fileet jonninmoisesti ja saunan lauteilla oli jo hymy herkässä kera vissylasin. Joten eteenpäin läpi harmaan kallion Mynämäen maisemissa. Tänään on lähtöpaikka kahden vauhtikoneen välissä. Saas nährä...

Tsaarin luontokuvat

2010-09-27T21:54:00.000+03:00

Sunnuntaina uskaltauduin jo ulkoilmaan kujuilemaan, kun aurinkokin sattui paistelemaan. Varustuksena oli saappaat, marja+sienireleet sekä digipokkari. Kolmisen tuntia köpöttelin siellä ja täällä lähimaisemissa. Hetkellisesti irtosin kuvitelmiini, kun tallustelin pitkospuita pitkin ja tuuli suhisi katkeamattonina sykäyksinä 120:n kilometrin tuntivauhtia korvissani. Mahtava pauhu täytti samalla taivaan ja sinivalkoiset siivet halkoivat pilvetöntä kynnöstä. Pirkkala - luonto on lähellä sydäntämme. No jaa, tuli siinä oikeastikin kurkien huuteloita kuunneltua, kun kaapaisin syksyn ensimmäiset karpalot vasuun. Ja siitä kolmisen litraa suppiloita selkään. Ohessa jokunen huikea otos.

Tänään piti jo mennä yökujuilemaan Kauppiin, mutta en ilennyt, kun nuhastaa vähän vielä ja tupakkiyskä rankoo keuhkokoneistoa.

Pirkkalaista luonnonrauhaa, taustalla Pispala ja Näsinneula.

Kunnanmestiksien 5. rasti

Yskä

2010-09-25T20:43:00.000+03:00

Jotenkin on sellainen tunne, että tuota otsikkoa olisi tullut käytettyä ennenkin. Mutta niin se vaan taas on. Ajattelin taltuttaa taudin heti kättelyssä, mutta kaksi työpäivää ajoineen ja koulutuksineen puolikuntoisena pakottivat lopulta luovutustappioon. Tänään lauantaina heräsin keuhkotuntemuksiin ja klo 7.34 peruin päivän työkeikan. Olisi ollut kohtuullisen ironista mennä puhumaan koululaisille terveydestä ja hyvinvoinnista, kun itse on yskässä, nuhassa ja kolmeseiskakakkosessa. Vähän sama kuin keskiviikkona, kun autottomana päivänä ajelutin pakua noin 300 km lasten liikunnan lisäämisen vuoksi. Jotenkin outo olo tuli.

Työkeikan lisäksi väliin ovat nyt jääneet maastointervallit, yötreeni, pitkä maasto-VK sekä kirsikaksi kakulle huominen pitkä-PK, jolla yleensä on varmistettu yötikki (esim. 2008). Turha ruikuttaa, kuten vaimo totesi, sillä tässä on aika pitkälti koko kauden kuva. Kisakauden alun jälkeen on ollut yhtä murheesta toiseen ajautumista. Siksipä en oikein osaa edes harmitella enää. Jonkinlaista analyysiä olen jo aiheesta viritellyt, mutta sen julkinen aika lienee vasta marraskuussa. Olen tosin tuohon ajankohtaan jo kiinnitellyt kaiken muunkin "vähemmän tärkeän" tekemistä, koska silloin olen toivottavasti hetken lomalla. Todennäköisesti tulen huomaamaan, että mikään ei lopulta tule tehdyksi. Yhtä kaikki, SM-yössä ei ole luvassa mitään paraatimarssia Uraliin. Kunto ei ole hyvä eikä kova, ja muutenkin homma on ollut hakusessa. Ja yöllä tarvitsee olla luottoa omaan tekemiseen. Yleensähän oma rytmini onnistumisissa on ollut jokatoissavuotinen eli vuorovuosin tulee metallia ja sekundaa. Viime vuonna oli välimellan, koska olin kuitenkin plaketilla, vaikka suoritukseen jäi koloja.

Toki SM-yö on aina se arvoitus, jonka mystiikkaa ei pidä vähättelemän. Pakka on perinteisen sekaisin ja yllätykset muhivat nurkilla. Maastohan on tänä vuonna melko tavanomainen yötyölle. Kalliota ja pikkuisen rytmiä siihen selkään. Koko ajan mennään niin että morkoonit soi ja koitetaan vältellä virheitä. Jossain kuitenkin kolahtaa ja ken sen välttää, on vahva jannu. Perinteinen yökaava.

Tänään olisi voinut käyttää toipilasajan mentaalitreeneihin yötä varten, mutta olen jo liian väsynyt niihin ja siksi teinkin seuraavia toimenpiteitä heräämiseni jälkeen:

- join kuumaa mehua

- söin kurkkupastilleja

- katselin aamun lastenohjelmia

- katselin naisten Suomen cupin finaalia 3 minuuttia ja siinä oli kolme minuuttia liikaa

- söin lisää kurkkupastilleja

- join lisää kuumaa mehua

- katselin vanhaa suomalaista elokuvaa

- katselin miesten Suomen cupin finaalia 9 minuuttia ja siinä oli ...

- väritin värityskirjasta kissan kuvia

- vaihdoin koiraan patterit

- söin yhä enemmän kurkkupastilleja ja odotin laksatiivisia oireita, turhaan

- masennuin tilaani ja join vielä kerran kuumaa mehua

Siinäpä se. Sanovat, että nyt on tautia liikkeellä. Mielestäni niin sanotaan aina kun joku on kipeänä, varsinkin mahataudissa. En usko tähän tautia on liikkeellä -teoriaan. Syksyisin ihmiset vain tulevat kipeäksi, kun ovat huolimattomia. Kuten minä. Puukkoa haavassa kiertääkseni laitan vielä tiistain kartan näytille. On se sen verran kimuranttia maastoa vesisateessa, että mokkulan jälkikin kulkee ihan siellä ja täällä.

Kaikella on hintansa

2010-09-23T17:43:00.000+03:00

SM-kisaviikonlopun jälkeen oli aika katsoa ja tarkastaa tavoitteenasettelut kohdilleen sekä paremmin kunto- että taito-ominaisuuksia vastaaviksi. Hyvin pian löysin itselleni oikean motivaattorin ja sopivan maalin. Ja sehän oli lähempänä kuin uskoinkaan, nimittäin legendaarinen kunnanmestaruuskisa 3½ minuutin päässä kotoa. Tiistaina vettä tuli kuin ämpäristä ja vilukin tuli, mutta kyllä kannatti!!

Vai kannattiko sittenkään? Seuraavana yönä heräsin orastavaan kutinaan kurkussa ja senhän nyt tietää meikäläinenkin kymmenesosa-asteen tarkkuudella, mitä siitä seuraa. Seuraavan päivän tukkoinen olo ja sitä seuraavan päivän loiva flunssa alias kolmeseiskakakkonen. Ja näin on nyt tilanteen tola ja laita. Samperi. Yötreenit ja Syksyn kympin sarvipalkinnon puolustus valuu käsistä kiihtyvällä tahdilla, jos ei ihmeitä tapahdu. Yleensä ei tapahdu, kuten olen itsekin niin monasti kestävyysurheilun kohdalla todennut. Mutta ei hätää tai huolta. Tätähän tämä on ollut jo tovin, joten ei uutta auringon alla :)

Kestävällä pohjalla!

2010-09-20T11:55:00.001+03:00

SM-kisaviikonloppu on purkissa ja paketissa. Nauhat päälle, rusetti kylkeen ja eteenpäin. Mitä jäi käteen? Paitsi elämän jakojäännös.

Kiteytetään yleinen ilmapiiri muutamaan lausahdukseen, joita tuli kuultua lauantain ja sunnuntain kuluessa. Lainaukset ovat epäsuoria, koska muisti ja vastaanottokyky ovat rajallisia. Lainauksiin ei ole pyydetty lausujien lupaa, eikä tulla pyytämäänkään.

"Kattelin ettei sullakaan mikään kovin hyvä kulku ollut." -Simo Martomaa, suunnistusikoni ja langanlaiha luukuttaja.

"Oli kuulemma vähän jäykkää menoa." - Pipo , olumppiavalkku-

"Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut, että jätkä menee A-finaaliin." - Hannu, yhdistyksen puheenjohtaja ja Mr. Yöhölkkä-¨

"Ensinnäkin onnittelut finaalipaikasta, en olisi uskonut. Hemmetin hyvä juoksu... ...sulla on vielä kymmenen vuotta aikaa." -Arne Talkvist, yhdistyksen kerhohuoneen Api Nyrönen-

Ja sitten sunnuntailta...

"Oma vauhti tuntui tosi hiljaiselta, mutta ei sullakaan mitään kovin hyvää ollut." - Samuli Salmenoja, suunnistaja-

"Vähän aikaa oltiin kolmantena, mutta joku on nyt juossut jo siitä lampien välistä, että kelläs se pitkä hajonta nyt sitten olikaan..." -Punakone, tamperelainen suunnisteluyhteisö-

SM-KESKIMATKA

Karsinnassa meno oli ihan hyvää ja suunnistuskin kohtuullisesti hanskassa. Tiheikkönotkovälillä ei löytynyt minkäänlaista rantua ja Martomaa selässä etenin rintauintia läpi kaseikon. Takkiin tuli melkein minuutti!! Mutta finaalipaikka tuli ja tavoite täyttyi.

Finaalissa fyysinen vire tuntui verryttelyssä jopa paremmalta, vaikka vanha varvas kipeytyikin väliajalla. Ykköselle unohdin Ikosen ohjeet ja ajouran jälkeen palikat putoilivat yksitellen kumpareiden kupeisiin. Ennen ojanotkoa samaistin itseni ja ajattelin suunnitelmasta poiketen hetken jatkaa nopeaa kalliota oikealle. No, tiehän siellä sitten jo kajasti ja lipullekin piti seisoskella. Pieniä virheitä tuli sitten pitkin matkaa ja meno ei fyysisesti ollut missään vaiheessa terävää eli vastasi tasan tarkkaan odotuksia. Olen yksinkertaisesti hidastunut maastossa järkyttävän paljon, enkä saa itseäni kunnolla ahtaalle. Tavoite 20:n joukossa ei ihan toteutunut, mutta sitäkin enemmän harmitti se, etten kyennyt pitämään suoritustani kasassa. Tuli töherrettyä vähän, mutta useasti. Veikkaisin syyksi lappu rinnassa -rutiinin puutetta tältä kaudelta, sillä kokemuksen puutetta ei enää kannata syyttää.

SM-VIESTI

Keskarin finaalin jälkeen kissa heitettiin pöydälle rötköttämään ja mies nostettiin ykköseen. Mikäs siinä sitten, haalarit päälle ja "Rivimiehet, hurraa!" soimaan vaan. Harmitti kyllä Jannen puolesta. Ema toi viestin ei niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta mikäs siinä sitten, hanskat kouriin vaan. Hiisin kakkonen tuli koko 10,1 km varjon lailla selässä, mutta mikäs siinä sitten, senkus tuli. Kahdelle rastille tein pienen (10-15s) koukun: kolmosen näin mutta luin itseni väärin ja kävin viereisellä lipulla sekä rastilla 12 en nähnyt lippua ja olin vielä vahvasti sitä mieltä ettei merkki ollut ihan ympyrän keskiössä. Muuten meno oli tasaista lapotusta ilman mainittavia koukeroita eli sen klassisen minuutin olisi ehkä saanut pois. Kaikki muu tulikin sitten samasta voimattomuuden tunteesta ja puristuksen puutteesta. Mutta mikäs siinä sitten...

Yhteenvetona viikonlopun radoista sanoisin, että valvontaa pitäisi tiukentaa. Omasta mielestäni suurimmat miinukset ansaitsee lauantain finaali, jossa miehiä juoksutettiin B-finalistien ravaamilla urilla ts. samoilla rastiväleillä. Ja se ei ole SM-kisojen arvoista. Hyvä rata meni monesta kohtaa pilalle, kun välillä oli valmis rantu ladottavaksi. Kyllä finaalissa pitää olla koskematon maasto, tai ainakin rastivälit. Nythän viitoselta maaliin juostiin käytännössä uraa pitkin, vaikka pitihän rastit osata poimia. Minä en osannut.

Viestin hajonnoissa oli hyvää ideaa, mutta kuvio vietiin jo liian pitkälle, kun oli sekä vieri vieressä rasteja (mm. kaksi kivirastia samassa ympyrässä) että matkallisesti isoja hajontaeroja. Matkat pitäisi jiirata parin sadan metrin sisään osuuden sisällä, sillä viestin tilanteissa syntyy todella eroja siinä, millä osuudella juokset esim. pitkää farstaa. Sadan prosentin tasa-arvoisuutta ei koskaan voida taata (paitsi KR:lle ja Terälle tänä vuonna), mutta matkat tasaamalla ollan kuitenkin lähellä. No, olihan ihmeteltävää ja spekuloitavaa...

Ja lopuksi vielä aamukahvitunnelmaa. Luin Aamulehdestä juttua Utriaisen puolikkaan hienosta juoksusta, ja samassa yhteydessä totesin Haile G:n olevan jo 37-vuotias. Siihen vaimo totesi ykskantaan: "Siinäs näet! Ja parempi lopettaa se ruikuttaminen."

Kyllä vaimo tietää.

Kohti keskimatkaa, osat 7 ja 8.

2010-09-17T13:59:00.001+03:00

Osa 7: Lihashuoltoa

Nokkelasti olen tehnyt vähäisen harjoittelun tueksi diagnoosin huonolle kulkupolitiikalle: lihakset jumissa ja tukossa. Sitä auttamaan ajattelin nuukana miehenä kehitellä kotikutoiset konstit venyttelyn (ja etenkin sen puutteen) lisäksi. Yksi niistä oli uimahallivierailu Nokialle, luoja tietää miksi juuri sinne... Jiirasin työpäivään ruokatunnille kolosen, johon istutin tämän vierailun kera vaimon. Tavoitteena oli antaa terapia-altaan leppoisan veden sulatella kivisiä koipiani.

Parkkipaikan löydettyämme marssimme toiveikkaana sisään ja löimme vanhan kymppikortin tiskille. Täti totesi, että vanhaksi on mennyt. Ja kokonaista kaksi päivää sitten. Yritin vihjailla, että josko nyt kuitenkin voisi, kun oli vain neljä kertaa käytetty. Sain vastaani hölmistyneen katseen ja toteamuksen, että kyllä siinä kuitissa on lukenut päivämäärä. Epäilemättä on...

Emme masentuneet, vaan maksoimme vitoset ja purimme hammasta hukatusta 18 eurosta. Allasosastolla linnunmaitoaltaassa kellui jo yllättävän suuri määrä ikäihmisiä ja pelko alkoi hiipiä. Ja niinhän siinä kävi, että varttia myöhemmin alkoi eläkeläisten vesijumppa. Täällä on nyt varaus, synkkä ei yleisövuorolle. No, siitä sitten luimuille lasten altaaseen huljuttamaan pohjetta.

Pois lähdettäessä tuli pukuhuoneesa yhtäkkiä mieleeni, että Nokian uimahallin parkkipaikalla piti muistaa joku juttu. Ai niin, parkkikiekko... Ja lopun arvanette. Nokian Parkkipirkot Ry oli muistanut pösöä 30 euron pikapelillä. Joten kokonaisuudessaan kahden ihmisen sinällään ei niin onnistunut uimahallireissu maksoi kaikessa nuukuudentavoittelussaan jotensakin 29 € /hlö ilman yleiskustannuksia. Voi olla, ettei hetkeen tule mentyä.

Osa 8: Virittelyvetoja

Kymmentuntisen työpäivän, joka koostui toimistoilusta ja käytännön koulutuksesta, jälkeen oli helppo ampua tekemään viimeistelyvetoja tutulle mestapaikalle. Taas tuli pimeä ja muutenkin voi todeta, notta ei tullut kyllä juuri mtn!

Tähän päättyy tämä. Voitava on tehty, joskaan se ei tällä(kään) kertaa ollut kovin paljon. Huomenna lyödään leuka rintaan ja marssitaan karsinnan viivalle.

Kohti keskimatkaa, osa 6: Taidollinen viimeistely

2010-09-15T12:52:00.003+03:00

Eteenpäin, kuin mummo lumessa konsanaan, kävi miehen tie valmistautumisessa. Taidon puolelta viimeinen silittely tapahtui yhdessä Pirkanmaan helmistä. Kyseessä on aikanaan paljon porua herättänyt vuoden 2001 MM-kisojen pikamatkan ja viestin maasto eli näin meidän kesken tuttavallisemmin D-alue. Mitenköhän aiheuttaisi porua tällä hetkellä...

Joka tapauksessa maasto on vaativuudeltaan sitä ehtaa pikamatkaa, ja miellyttävyydeltäänkin yhä kiitettävässä kunnossa. Uusi olympiavalmentaja oli viritellyt nohevan vetohässäkän eri teemoilla höysteltynä ja sitä oli ilo ihmisen työstää. Paitsi että työpäivän venyminen ja muut velvoitteet siirsivät aloituksen yli seitsemään, ja pimeähän siinä sitten tuli...

Mutta positiivista oli se, että kolme ensimmäistä vetoa meni aika siististi nippuun sekä tavoitteen mukaisesti. Yritin saada selkeille väleille vähän aggressiivisuutta eli sitä kuumaa rytmitystä. ja ottaa rastit liukkaasti. Neljäs veto olikin sitten jo tuttua tuhertamista. Ensin kuusikko oli niin pimeä, että jo lähtöpaikan haarukointiin tarvitsin pienen lenkin, enkä lopulta löytänyt sittenkään merkkiä paikalta. Ensimmäiselle rastille en saanut kartasta juuri selvää ja etenin hajulla. Pitkälle välille (nro 18) olin ajatellut nostaa vauhdin niin kovaksi kuin turvallisuus salli, ja samalla hakea suunnistuksellista rajaa. Ja löytyihän se. Kävi sama ilmiö kuin esim. Prisma-rasteilla keväällä eli teleporttasin kesken välin itseni eri paikkaan kuin todellisuudessa olinkaan. Siksi jatkoin vahvasti viimeiseltä jyrkänteeltä vielä eteenpäin lukien itseni edelliselle kammalle, josta olin kuitenkin jo kertaalleen sujuvasti jatkanut. Täh?! Tämä täytyisi ehkä saada kitkettyä pois ennen lauantaita...

Viimeinen veto olikin sitten puhdasta pelkistysharjoittelua, koska karttaa ei enää juurikaan nähnyt lukea. Treenistä jäi kuitenkin taas hyvä mieli, joka ei tosin ennenkään ole korreloinut kisatulosta...

Kohti keskimatkaa, osat 4 ja 5: Tummaa

2010-09-12T21:32:00.000+03:00

Osa 4: Kestävää nopeutta

Jalkojen palautumisen aste mitattiin yhdistyksen 1500 metrin mestaruuskisassa keskiviikkona Pirkkalan tiilimurskalla. Askel oli jokseenkin hidas, enkä kyennyt vastaamaan töitä tehneelle Hannulle viimoisen 600 metrin aikana kovinkaan kummoisesti. Loppuajaksi sorvautui piiritason naisille sopiva 4.32. Syke ei ottanut noustakseen ja sekös otti pattiin.

Osa 5: Kilpailurutiineja

Perjantain onnistuin sittenkin tekemään paluun kisoihin vajaan parin kuukauden tauon jälkeen, vaikka tiukilla oli. Akku ei meinaan inahtanutkaan, suuntaan tai toiseen, torstai-iltana, mutta onneksi varakalustolla pääsin viivalle. Lopulta se omakin paketti lähti toimimaan. Esitys oli aika karvainen, koska heti K:n jälkeen yhteistyö kartan kanssa oli vaisua. Kahdella lyhyellä välillä tein isoimmat koukut ja Alénin Rasmus tuli ohitettua reissun aika kolmasti, ei niin järin hieno fiilis. Juoksun osalta puristusta olisi kaivannut lisää, mutta tulihan palattua radoille. Leksan kyytiin ei olisi ollut asiaa edes puhtaasti.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Rasti-Nokian keskimatka viime vuoden kisan haastavassa maastossa. Fyysinen vire tuntui yhä melko tukkoiselta, eikä kierroksia irronnut toivotusti. Tähän kun lisätään muutamat tyhmät virheet ja erittäin huono maastoaskel, oli lopputulos melkein kolme minuuttia Emaa hitaampi. Tilanne ei ole tällä hetkellä lähellekään toivottu, ja jostakin pitäisi nyt kaapia syy heikkoon metsässä liikkumiseen. Viikonlopun aikana ovat vaivanneet sekä alaselkä että jalkapohja, mutta veikkaisin Jukolassa murtunutta varvasta pääsyyksi kehnoon maastoliikuntakykyyn. Voipi olla, että tällä menolla olen viikon päästä ensi kertaa urallani viestissä kakkosjoukkueessa. Mikä olisi kyllä ihan oikein.

Kohti keskimatkaa, osa 3: Käyrää ja keskittymistä

2010-09-08T22:05:00.000+03:00

Kuten kartasta voi havaita, toinen otsikon teeseistä puuttui ykkösvälillä. Sen jälkeen otin hirvikärpästä kärsästä ja sain homman menemään suunnitellusti. Noin puolen tunnin reissun aikana turkkiini kerääntyi kolmisenkymmentä hirvaspörriäistä ja siinä sitä oli riemua kerrakseen. Jalat eivät maanantaina olleet vieläkään palautuneet hölkkäkarkelosta, vaan etureidet olivat melkomoisen hakatun oloiset, kun yritin rentoa reipasta maastossa. Jäi siten vain reippaaksi.

En uskalla vielä hehkuttaa paluuta kisoihin perjantain AM-yössä, koska viimeksi kun piti, niin kävi niinkuin kävi...

Tsaari keskittyi perheeseen!

2010-09-07T11:34:00.000+03:00

Jo aikoja sitten osattiin ennustaa tulevaa oraakkelin lailla:

Tsaari keskittyi perheeseen suurten linjojen sijaan

Ja taisi olla oikeammassa kuin uskalsi arvatakaan...

Kohti keskimatkaa, osa 2 : Kestovauhtia

2010-09-06T13:17:00.000+03:00

Mikä voikaan olla auvoisempi tapa aloittaa viikko kuin saada city-maasturilta torvensoittoa ja keskisormea liittyessään Hervannan valtaväylälle. Ei mikään. Paitsi näyttämällä takaisin ja ...

Samaan aikaan kun varteenottavaiset suunnistusihmiset mittelöivät SM-mitaleista Karjaalla, jatkoin itse tuhnuista projektiani (yhtä niistä kymmenistä vähemmän onnistuneista) Ylöjärvellä. Toisena osapalasena perusaloituksen jälkeen oli kestovauhdin mittaaminen ja yleisen kuntopohjan koetus Hämeen hölkän 20 km:n kilvassa.

Ennen tarkempaa turinaa siitä totean tehneeni menneen viikonlopun osalta oikean valinnan. Vauhtini olisi tuskin riittänyt mitaleille sienestyskisoissa, ja toisaalta alkuperäinen houkutin taidollisesti hienosta kisasta olisi jäänyt vaisuksi. Sitä mieltä olen nimittäin SM-pitkien radasta ja maastosta. Härvelin perusteella kisa ei juurikaan eronnut normaalista Rauman kevätkansallisesta ja maastona ei näyttänyt kovin kummoiselta. Toki se on helppoa ja turhaa huudella, kun itse juoksi pelkkiä polkuja samaan aikaan toisaalla. Mutta muistikuvat Karjaan-Pohjan alueilla vietetyistä leireistä ja niiden maastoista antoivat itselleni luvan odottaa jotain ihan muuta. Ja olihan tuo voittajan aikakin signaali jostain. Ai niin, siitä tietysti, että Suomessa tarvitaan nopeampia ratoja kun ei muuten pärjätä. Niinhän se oli.

Mutta omaan settiin. Lauantaina asetettiin eteen Lamminpään-Soppeenharjun-Julkujärven vaihtelevissa maastoissa mukava parinkympin latu 250 metrin nousukertymällä eri alustoja myötäillen. Hannun kanssa oli tarkoitus otattaa ja samalla tarkastella omaa kuntoa kestovauhdin osalta. Ja tulihan sitä. Syyskuulaassa säässä etenimme leppoisaa vauhtia alun tasaiset osuudet seitsemän miehen laumassa, jossa menijää oli jos jonkin tyylistä. Hannun silmiinpistävä helppous menossa antoi odottaa kovaa settiä loppuun ja niinhän siinä sitten kävikin.

Kympin nurkilla aloin itse harvennella väkeä, kun kyllästyin sopuisaan tahtiin. Hannun aivan lyömätön alamäkiaskel auttoi pääsemään eroon muista ja myöhemmin minustakin. Kuusi kilometriä ennen maalia teimme lopullisen nykäykseen loppuryhmästä eroon ja sen työntäminen saattoi maksaa itselle vähän hintaa. Tämän jälkeen Soppeenharjun rinteisiin saavuttaessa Hannu liukui joka alamäessä viisi metriä karkuun ja jokaisessa ylämäessä nyin metrin kiinni. Tällä matematiikalla neljän kilometrin lopputasaisen alkaessa olin jo yli kaksikymmentä metriä perässä ja selkä katkesi lopullisesti. Maaliin eroa kertyikin sitten noin 45 s, kun takareidet alkoivat napsia kiinni viimoisen kahden kilometrin aikana Hannun loitotessa rennon letkeästi. Loppuaika oli 1.16,19 eli vauhti oli sopuisaa 3.50:n tahtia 168:n keskisykkeellä. Verraton harjoitus ja tyytyväinen mieli. Toki matkaa on vielä pariksi viikoksi riittämiin, mutta Suomen jalkapalloa siteeratakseni:

"Kehno aloitus voi olla jonkun suuren alkua."

Epäilen asiaa vahvasti, varsinkin jos joukkue yhä edelleen rakentuu Litmasen kaltaisiin "dinosauruksiin" , joiden ammattilaisuran huippuhetket eivät ole enää lähimuistissa. Toisin sanoen ovat siinä ajassa, jolloin pelihousut muistuttivat enemmän uikkareita kuin polvihousuja... Kesän MM-kisojen aikaan tuli ihan kyllästymiseen asti nähtyä ja opittua, miten pirun taitavia futisanalyytikkoja ja- valmentajia maastamme löytyykään. Puoliaika toisensa perään jauhettiin entisten, nykyisten ja muuten vaan pelaajien toimesta, kuinka MM-kisoissa olleiden huippujoukkueiden pitäisi tai olisi pitänyt pelata. Miksi me sitten hävisimme? Sano sinä, senkin byrokraatti...

Suunnistuksessahan on saanut kuluneena kesänä törmätä vähän samaan ilmiöön. Näkijöitä, kokijoita ja jutun kertojia on piisannut. Tsaari niiden joukossa. Mutta kyllä se siitä vielä nousee. Heti kun kaikki mopoautot saadaan hävitettyä maastamme ja nuoret liikkumaan. Ostaisivat sillä 12 000 eurolla vaikka poikansa kolmeksi kuukaudeksi pois koulusta urheilemaan... Voisivat ostaa toki minutkin pois töistä leikkimään ammattiurheilijaa sillä rahalla. Tulisin, ja lujaa. Ja mopoautojen osalta en luovuta, ikinä ;)

By the way, Porissa naisten Superpesiksen otteluiden katsojakeskiarvo runkosarjassa oli 1300 silmäparia. Veikkausliigassa viime vuonna koko katsojakeskiarvo oli karvan yli 2000 katsojaa. Jokainen tietää, kummassa lajissa Suomi on todennäköisimmin joskus EM-kisoissa. Niinpä niin :) Ja olihan 3000:n asukkaan Vimpelissä eilen yli 5000 katsojaa pesisfinaalissa. Tällä laskentavalla voisi leikitellä, että jos TamU pelaa kullasta lokakuun loskassa, niin Ratinaan voi odottaa n. 350 000 katsojaa. Paas kattoen kuinka käy.

Kohti keskimatkaa, osa 1

2010-09-01T16:09:00.001+03:00

Kun ei voimat riitä pitkälle, niin yritetään sitten keskiselle... Jonkinlainen suunnitelma vireen kaivuuseen on nyt tehty ja eilen toteutin ensimmäisen tyyppitreenin tavoitetta kohti. Missiona oli tehdä ehjä ja keskittynyt kokonaisuus reippaalla, mutta ei kuitenkaan täydellä vauhdilla. Onnistuin melko hyvin, sillä 6,02 km:n rantuun kului 40.15 ja keskisyke liippasi 164 lukemissa. Teoreettisesti ylempi kynnys on 172, käytänteestä ei ole tarkkaa havaintoa. Tuntemus maastossa juoksemiseen paranee kuitenkin hetki hetkeltä, joten sikäli toivoa on. Maasto oli hämäläistä helmeä parhaimmillaan, eikä vuoden 2001 SM-pitkän ratamestaroinnin maastokäynneistä ollut juurikaan tuttuja maisemia eli treeni oli varsin täysipainoinen. Positiivista oli myös se, että onnistuin pysymään melko lähellä viivaa koko radan. Taito, joka on tupannut olemaan kadoksissa viime aikoina. Good!

Men jo!

2010-08-30T22:27:00.001+03:00

Kova poika oli tuo Josphat. Perinteisen urheilun ystävälle tuollainen 10 kilon siivu ilman jänösiä tuntui niin lämpöiseltä. Ehkä Josphat ei tuntenut ihan samoin Turussa, varsinkin kun kisa oli tapahtumaltaan kaukana jopa saman päivän Helarasteista. Stadion oli iso kuin Pirkkalan ja Lempäälän välinen ryteikkö, mutta ihmisiä oli lähes saman verran kuin Hakan pelissä. Eli kourallinen ja makkaranmyyjät päälle. Mutta kova oli kaverin rallatus. Silloin kun ensimmäinen tonttu siipaistaan alle 2.40:n, voitaneen jo puhua vauhdista melkein isolla tuplaveellä, ja yksin toki.

Sunnuntain toinenkin klassikko tuli jo mainittua. Kovaa, mutta mielestäni aiheetonta, kritiikkiä kohdannut keskimatkan kilpailumoodi näyttäytyi parhaimmillaan Pirkkalan ja Lempäälän välisessä puistossa sunnuntaina. Oikea tunnelma hillomunkkeineen ja kuivettuvine makkaroineen oli läsnä parin sadan osallistujan mitellessä taitojaan. Voiko ihminen sunnuntailta muuta vaatia? Kuuluttajan ominaisuudessa oli ilo seurata Haiharan rapamahan toista perättäistä ylivoimaista voittoa ja Ylistaron pitkän pojan sussariselityksiä kakkossijaslla. Puheiden perusteella aikaa pedon kanssa painimiseen meni pitkällä välillä arviolta minuutti, mikä olikin muiden onni, sillä muuten Ylistaron pitkä poika olisi tekaissut yli 40 sekunnin pohjat.ko. välille. Olihan yleisen sarjan kisassa mukana myös toisen järjestäjäseuran kasvatti, Jukola-voittaja jo 70-luvulta. Nykyään ko. seuran suunnistajia ei yleisestä sarjasta taida enää löytääkään. Itse kävin myöskin nykäisemässä radan kuulutuksen jälkeen ja kivaa oli. Mainittakoon vielä, että toinen saman joukkueen Jukola-voittaja oli juuri keräämässä kakkosrastia pois vaikeuttaen näin navigointiani. Ei toki niin paljon, että reilun kahden minuutin tappio voittajalle selittyisi...

Siirtyy ja siirtyy...

2010-08-28T18:14:00.000+03:00

Nimittäin paluu kisoihin. Totesin tiistaisen seuranmestaruuskisan jälkeen, ettei tällä kunnolla ole järkevää lähteä SM-pitkille. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tuskaisen rikkonaiset, eikä hyviä harjoituksia ole tullut riittävästi. Kunto ei ole kohonnut toivotulla tavalla, joten yritetään rypistellä keskimatkalle ja yöhon jonkinlainen kunto. Sinänsä ei oikeastaan edes harmita, koska syksyn johtoajatus on ollut paineettomuus eli jos tulee niin tulee.

Torstaina ja perjantaina tuli vietettyä tai oikeastaan järjestettyä henkilöstöpäiviä Tampereella. Ja kuten nykyiseen toimenkuvaani kuuluu, tuli kuultua sata ja seitsemän erilaista näkemystä siitä, miten suomalaisessa huippu-urheilussa pitäisi toimia. Kai sitä itselläkin jokin näkemys on, mutta antaa nyt olla. Päivien parasta antia oli torstai-iltana kuultu S.Hintsasen keikka. Kaveri sai kyllä porukan liikkeelle ja pisteet omissa silmissä nousi huomattavasti. Pikantti yksityiskohta löytyi bändin toisen setin biiseistä, oli nimittäin jokseenkin identtinen Pinkkien Trikoiden settien kanssa... Perjantaina nauroin pitkästä aikaa itseni kunnolla kipeäksi, kun viimeiseksi puhujaksi olimme varanneet Pekka Tuttavan Näennäisyyden Instituutista Toijalasta. Jälleen vahvistui mielipide siitä, että Tom Lindholm on yksi Suomen parhaita komedianäyttelijöitä.

Jaa-a, eipä tässä juuri muuta kertoiltavaa ole. Aamulla juostiin 20 km Pirkan hölkän reitillä ja tuntui yllättävän hyvältä. Huomenna koittelen siipaista PirHin kisojen radan kuulutuksen päälle.

SM-kisojen kartta:

Kuulutuksia

2010-08-21T19:12:00.001+03:00

Olihan päivä, tai oikeammin päivät. Tai oikeastaan edessä on vielä yksi päivä. Ei voi kuin päivitellä... Nuorten Jukolan kuuluttaminen oli ihan hauskaa. Risut voi heittää tänne. Muutamia nimivirheitä ja mokia tuli kuten aina. Ehkä myös into peitti muutaman kerran asian. Kaikki muu olikin sitten yhtä kuraa... Sen takia, että kolmen päivän treenit joutuivat tuhotuksi, ja se harmittaa kyllä todella. Tässä vaiheessa.

Mutta huomenna vielä leppoisat keskimatkan kuulutukset ja sitten takavasemmalle, ja lujaa. Tosin viikon päästä taas ääneen PirHin kansallisissa. Mutta se onkin jo ihan toinen juttu, sellainen leppoisan mukava, johon voi yhdistää vaikkapa treenin :)

Isoja pyssyjä.

2010-08-17T09:38:00.000+03:00

Tuskin ovat ehtineet viimeiset selvitä MM-kisojen banketista, kun toisaalla isot pyssyt jo heittävät kovaa juttua. Noihin kuvioihin on turha minun puuttua, olenhan jo itsekin dinosaurusosastoa, kun arvokisaedustus on vuodelta 2003... Mutta kisoista totean vielä sen, että kyllä oli suunnistuksellisesti surkeat kisat. Kun keskimatkallakin mennään polkuja noin paljon ja juoksennellaan vielä kilometri yleisön edessä valmiiksi liian lyhyellä radalla, on jotain pielessä. Kai se yleisö sitten tykkäsi. Eikä tarvinnut järjestäjän tehdä rakenteita maastoon. Paitsi keinotekoisia kiellettyjä alueita, jotta saadaan reitinvalintaa. Voi ristus!

Muistan vuoden 2001, kun ihan kotimaisetkin immeiset kovasti kritisoivat maastovalintoja tai ylipäätään kisojen pitämistä Tampereella. Huvikseen voisi verrata MM 2001 PIKAmatkan ratkaa tähän Norjan keskarin finaaliin. Suunnistajana en valittaisi, koska pidän tuota rataa yhtenä mahtavimmista suunnistusbaanoista urallani. Vaikka olenkin vetänyt sen vain treeninä ;) Tämän vuoden MM-rata tuskin olisi saanut kiitosta edes Tampereen iltarastien kävijöiltä, jotka pitävät nykyisiäkin ratoja turhan polkujuoksuina. Olisivatpa päässeet MM-kisoihin Norjaan, niin eivät enää valittaisi...

Mutta parhaat tuli seulottua ja esiin, sitä en kiistä. Tokihan Trondheimissa asuneelle tuollainen hiihtokeskusympäristö lenkkipolkuineen on ihan tuntematon ympäristö ja hän on epäilemättä samalla viivalla kuin muut. Näinhän se oli myös vuonna 2001, kun sprinttipelleily Kaupissa alkoi ja mukana oli pari tamperelaisjuoksijaa...

Loppukesä on ollut kovien ukkosten aikaa ja myrskyt suomalaisen huippusuunnistuksen ympärillä tuntuvat jatkuvan. No, yleensä syksyllä kelit laantuvat ja kaikki koteloituvat kuoppiinsa hokemaan 'ens kauel' -mantraansa. Osa ymmärtää toki antaa jo periksi. Paas kattoen ny!

Oma nilkka on parantunut yllättävän hyvin ja eilen tuli pyöräilyjen niskaan jo 16 minuuttia juoksuakin. Tosin nyt perheessä riehuu vatsatauti, joten eipä riemuita vielä liian aikaisin.

Turkanen!!!

2010-08-14T10:05:00.002+03:00

Kaksi tuntia aikaa hämäläisen klassikon starttiin. Olivat arponeet alkupään numeron ja vielä V7:n koneen höökimään kaksi minuuttia selkään. Saapa nähdä kuinka sitä jaksaa, viime päivät ovat olleet melko tummaa työstöä. Suunnistus edellähän se on mentävä, muuten ei ole saumoja...

Mutta kuinkas kävikään. Äsken aamulenkillä Pirkkalan purulla suoritin viatonta hölkyttelyä ja herättelyä. Edessä näkyi joku ulkolija ja natustelin jo mielessäni, että kaipa se kohta taas kehuu irtonaista koiraansa, kun turre malttaa olla käymättä pohkeeseeni kiinni. Ja hupsis, samalla vasen nilkkani muljahti oikein huolella, ilman näkyvää syytä. Näin tuli taputeltua vuoden 2010 AM-kisat pakettiin. Heinäkuun alusta laskien kymmenes ja yhdestoista kilpailu, johon on tullut ilmoittauduttua, mutta ei startattua. Samalla varmistui myös se, että FINin toinen päivä jäi viimeiseksi kisaksi ennen SM-pitkän karsintaa. Jotta näin se jatkuu ruusuisissa merkeissä. Vajaat kaksi tuntia nyrjähdyksen jälkeen särky on jo ihan kiitettävä ja kaipa se siitä sitten turpoaakin kohta...

MM-kisat ovat edenneet jo puoliväliin ja mitalisaalis on aika odotettu. Enpä ota siihen sen enempää kantaa. Erityisesti harmittaa, että pitkällä matkalla Jani kaatui flunssaan, sillä häneen oli jopa pienenmoista uskoa. Mutta kantaa otan tuohon maastoon ja rataan. Tuntuu kyllä perin merkilliseltä, että tuollainen siivu tuollaisessa maisemassa on sitä, mitä norjalaiset kykenevät tarjoamaan. Nythän juostaan vielä keskimatka ja viestikin samasta kisakeskuksesta. Ihan tuollaista rastiviikkomeininkiä eli järjestäjät pääsevät sopivan helpolla. Ja tietysti televisioinnin kannalta on hyvä. Sehän se tuntuu olevan pääasia nykyään. Kisaohjelmaan ehdotellaan yhteislähtöjä ja takaa-ajoja vuodesta 2014, epäilemättä urheilijoiden toiveesta. Pari yleisörastia vielä lisää per kisa, niin johan mennään hyvin. Nytkin maailman parhaiden suunnistajien taidonmittelössä rastipisteitä olivat mm. laavu, asfaltin kulma, ojanpää jne. Ja lisäksi tullaan polkuja pitkin rastien viereen ja puikkelehditaan talojen välistä reitinvalintaa etsien.

Televisiolähetyksiäkin on tullut ja pyhän kolminaisuuden huipullahan lienee se tavoite, että suunnistusta harrastamattomatkin kiinnostuvat katsomaan lajia TV:sta. Siksipä SuunnistusNettikin on täynnä mielipiteitä ja faktatietoja siitä, miten lähetystä saadaan paremmaksi ja kiinnostavaksi. Selostaja ei osaa tulkita käsillä olevaa informaatiota ja tehdä päätelmiä sen perusteella tai ei hehkuta riittävästi, kommentaattorin mikki on liian hiljaisella ja ääni monotoninen. Suomalaiset eivät ehdi maaliin ennen kukitusseremonioita ja ruutuaikaa menee hukkaan. Ohjaaja on ihan susi. Kaikki nuo kommentit ovat mielestäni aika surkuhupaisaa kitinää ja samalla erittäin huolestuttava signaali lajistamme. Ilmeisesti olemme näin kovia pyrkyreitä televisioon ja uskomme ihan lapsen viattomuudella lajimme kiinnostavan suurta yleisöä. Ja kukapa sen paremmin tietää, miten lähetykset saadaan kiinnostamaan ei-suunnistavia ihmisiä, kuin ne suunnistavat ihmiset. Epäilemättä.

Tuli muuten mieleen haalea hetki viime syksyltä, kun jotkut ihmettelivät ja surkuttelivat Pyrinnön miehen putoamista Mannan putkiosuuden kärkimiehen vauhdista. Kun ei ollut edes hajontaa. Kyllä pitäisi pysyä niin. No, eipä pysynyt kukaan muukaan Olavin perässä torstaina...

Uutta ja vanhaa

2010-08-12T11:41:00.003+03:00

Eilinen testiharjoitus meni kokonaisuudessaan aika odotetusti, plussapallot ja miinusverot tasasivat toisensa. Plussaa oli se, ettei varpaaseen sattunut eikä se isommin kipeytynyt jälkikäteenkään. Samoin suunnistus lähti sujumaan alkurastien ihmettelyn jälkeen ja homma oli niillä sykkeillä ihan aluetason mukaisessa hanskassa. Viimeinen plussa oli sitten vähäinen kaatuilu maastossa, mihin saattoi vaikuttaa kyllä tämä uusi kokeilu ranteessa tai ainakin niin haluan uskoa.

Miinuspuolelle löytyykin sitten pari asiaa. Kaikesta huolimatta varon varvasta jatkuvasti, jos ei muuten niin ainakin alitajuntaisesti. Se on huono asia se. Toinen seikka on tietysti vauhdin puute eli metsäjuoksun raskaus eli huono kunto eli huono tunne. Pakko myöntää, että vire oli odotettua huonompi, vaikka tiesinkin treenin olevan lievä shokki ruholle. Hyvää oli se, että tunne parani loppua kohden. Ja taas saatiin yksi ylimääräkilo pois ;)

Vähän MM-kisoista:

Edelleen vähän harmittelen sitä asiaa, että kullakin matkalla saa juosta vain kolme edustajaa / maa sekä hallitseva mestari. Kyllä tässä väistämättä taso jää melko heikoksi kärjen takana, mikä näkyy jo karsinnoissa varsinkin oikeiden suunnistuskisojen kohdalla. Noilla aikaeroilla ei mentäisi missään SM-kisojen karsinnoissa A-finaaliin, paitsi ehkä naisissa... Varmasti mitalit menevät 90%:n todennäköisyydellä oikeille urheilijoille, eikä siinä ole edes Pirkkalan rasvamaksalla vastaan sanomista. Mutta jotenkin yhä arvostan korkeammalle sijan 10. PM-kisoissa kuin MM-kisoissa. Kun kerran PM-kisoissa on mukana 10 juoksijaa / maa. Mutta lainatakseni alkukesän tekstejä liitosta, niin tilannehan taitaa jatkossa olla tämä:

"Vain lajifriikkejä kiinnostavien PM-kisojen aika on auttamatta ohi. Kansainvälinen huippusuunnistus voi selviytyä TV- ja olympialajien puristuksessa vain jos se saadaan yleisön näkyville ja pystytään tarjoamaan tapahtumia jotka kiinnostavat TV-yhtiöitä, sponsoreita ja myös suunnistusta harrastamattomia." (Kartan kääntöpuoli 29.6.2010)

Ja syykin tuli tuossa jo selville. PM-kisoista puheenollen ihmettelin sitä, kuinka paljon kartta vuoden 1999 PM-kisoista on muuttunut vuoden 2010 MM-kisoihin. Mutta mihin suuntaan? Sitä voi jokainen oheisesta kuvasta tarkastella. Ja ennenkuin joku data-Niilo kommentoi kuvankäsittelyä, niin tämä on vain nopeasti leikelty ja liitetty suoraan Apuohjelmien tukea käyttäen...

Oli muuten hienot kisat ja maastot tuolloin. Itseäni jäi harmittamaan tuossa kartan kisassa neljäs sija ja ihmetys, että mikä pirun parta-ranskalainen tuon pronssin oikein otti... Ja viiva on sitten Thierryn, kuten karttapalakin.

Onko saunassa puita?

2010-08-11T14:30:00.000+03:00

Tänään on se päivä, jota voin seurata tällä kertaa hymyillen. Nimittäin koulut alkoivat. Joinakin hetkinä tässä kesän korvilla on jopa harmittanut, ettei ole ollut sitä tuttua parin kuukauden lomaa. Mutta tämä päivä korvaa taas paljon, kun kansankynttilät rientävät ahjoihinsa kahlitsemaan lasten luovuutta. Itse voin esim. huomenna pyöräyttää aamulenkin hiukan myöhemmin tai käydä lounaan sijaan tekemässä kevyen päivätreenin. On se elämää se. No jaa, seuraavat viikot tulevat kyllä itselläkin olemaan työntäyteisiä juuri tuosta alkuperäisestä syystä johtuen. Joten se siitä.

Eilen oli ohjelmassa mäkivetoloisia pitkästä aikaa. Kodin nurkilta löytyy noin kolmen minuutin yhtämittainen eriasteisilla osuuksilla varustettu nousu, jossa korkeusero on noin 50m. Eilettäin lotkottelin kiihtyvästi, mutta maltillisesti, viisi nousua ja verryt siihen selkään. Tuntuma parani loppua kohden ja tunsin jotenkin jopa palautuneeni sunnuntain grillistä. Loppuverryttelyssä osui vastaan seuraava näky:

Pururadalla seisoi n. 14-vuotias tyttö puhelin korvalla ja joitakin kasveja kädessä. Hänen takanaan metsikön puolella kyykisteli ilmeisesti tytön äiti monistenippu kädessään. Mistähän oli kyse? Olen tosin nähnyt sellaisiakin versioita, jossa kokonaisuudesta puuttuu tämä tyttö ja näitä äitejä on saattanut olla useampiakin...

No siinähän sitä kootaan kesällä koulusta läksyksi tullutta kasviota, tuota jokaisen vanhemman ja isovanhemman kultaisinta koulumuistoa. Asiahan on nyt nykymaailman mukaan vain sillä tavalla muuttunut, että lasten sijaan kasveja keräävätkin heidän vanhempansa. Siinä sitä on mallia, kuinka tässä maailmassa pärjätään. Sitä sitten kylvää, mitä niittää. Vai kuinka se oli? Hei izit ja äizkät: HERÄTKÄÄ!! Kai te teette lastenne matikan läksytkin, ja sitten ope kehuu antaen tarran.

Jonkinlainen rappeuma tätä kansaa alkaa hiljalleen vaivata, kun katseli lehtiä maanantaina. Hätäkeskukseen eli siihen yksykskakkoseen soitellaan siitä, että jonkun moottorisaha pitää liian kovaa ääntä myrskytuhoja raivatessa. Tai kun täällä kaatui puu. Ai mihin? No, tohon puistoon... Ja sitten tämä porukka, joka soittaa, että on sähköt poikki. Epäilemättä on joo, niin on anopillakin ollut jo kohta kaksi viikkoa. Eivät ole soittaneet hätäkeskukseen, koska ei se ensihoitaja sitä johtoa sen paremmin korjaa... Tästä onkin hyvä perustella sitä eilistä perheenisän lausuntoa, että vanhempien mielestä puhelin on ykkösluokkalaiselle itse asiassa aivan välttämätön kapistus. Epäilemättä. Kunhan aikuisetkin ensin opettelisivat luurin käytön.

Ja sitten loppulöylyt. Jos nyt joskus näitä suunnistautumisharrasteita pidetään kummallisina, niin kyllä tämä saunomiskisailu on sitten ihan silkkaa tyhmyyttä. Mutta eihän tuokaan opetus riitä, vaan uusi saunamajuri on jo valmiina järjestämään kisat. Toivottavasti paikalle saadaan samalla esiintymään vaikka Scorpions ja Martina Aitolehti sekä yhteyteen sulanmaan miljoonapilkki oluttelttaan. Hyvä Suami!

Tänään on sitten edessä ensimmäinen metsätreeni FINin jälkeen ja samalla varpaan tulikoe. Eikä enempää eikä vähempää kuin käyräkarttaa käteen vaan ja SM-henkistä treeniä. Suunnistusreppu jäi rastiviikolta paluun jälkeen niille sijoilleen varusteineen päivineen ja eilen puhaltelin hämäkinseitit ja koivunsiemenet pois tarkistaen varustuksen tilan. Kaikki oli kohdillaan, kun jostain vielä kompassin ja hikinauhan kaivaa :)

It starts NOW!!

2010-08-08T14:09:00.001+03:00

I'm ready for it! It's getting closer!

Nimittäin se on lepiä nyt loppupäivä ja huominen. Tummuin trooppisen ilmanalan järvenkierrossa tyystin ja totaalisesti. Kaikesta huolimatta vältyin kävelyaskeleilta, vaikka aikaa 28 km:n siivuun paloi 2.32. Kepsikin oli ottanut omat valintansa Kaarilan nurkilla ja ampaissut käyrien perusteella suorilta Epilään ja siitä pikkuisella koukulla Näsijärven rantaan, ilmeisesti päätti ottaa uinnit. Sinne oli sitten signaalikin kadonnut. Semmoisia ne ovat, moiset mokkulat.

Toisaalta olisihan se pitänyt tietää ja uskoa jo lähtiessään, ettei reissusta hyvä seuraa.

Viimoisten päivien urakoinnit alkavat tuntua ropassa ja nyt lienee syytä pistää päiväksi heppa talliin. Tavoitteena on kuitenkin AM-kisat viikon päästä maastossa, jossa surffasin SM-PITKÄN neloseksi loppukirikamppailussa vuonna 2003. Pirulainen kun silloin irtosi linssi 7 km ennen maalia ja hetki taidettiin jopa johtaakin kisaa. Mutta Rovastinpesälle siis!

Nyt muuten taisi loppua tiejuoksut meikäläiseltä, tuli polvi kipiäksi. Arvasihan sen.

Lappu rinnassa

2010-08-07T19:00:00.000+03:00

Välillä jotain omastakin urheilutoiminnasta eikä pelkää kyynistä rutinaa nykypäivästä ja siitä kuinka jopa omana junioriaikana kaikki oli paremmin... Mutta joo.

Vajaat kaksi viikkoa on takana "harjoitteluksi" luokiteltavaa toimintaa. Varpaan kanssa on sovittu siten, että ensi keskiviikkoon asti minä juoksen vain teillä ja varvas puolestaan vahvistuu sillä aikaa. Totuus on ollut kyllä aika lähellä tehtävää, eikä varvas ole varsinaisesti kipuillut juostessa. Varvas on toki muutaman kerran antanut pientä tuntemusta, jota ei kuitenkaan voi luokitella kivuksi. Fyysisen kunnon sekä suorittamiskyvyn osalta lähtötaso on ollut kyllä jokseenkin pohjalla, ja treenailua ei suorastaan ole helpottanut kehossa lepäilevät neljä liikakiloa. Hissuksiin koetellaan kuitenkin riipiä tikkiä kasaan, mutta hiukan "varpaillaan" täytyy kuitenkin olla.

Ohjelmassa on ollut työmatkapyöräilyn tukemana jo kolme kovempaakin juoksutreeniä pääosin Pirkkalan purulla. Vauhdit ovat olleet kyllä luvattoman maltillisia, tuntemukset eivät. Hannu vedätti ensin 8x3'/1' kiihtyen 3.45-3.10, putosin lopussa. Toisena treeninä pari päivää myöhemmin sipaistiin yöhölkän yksi kierros kiihtyvästi. Tällä kertaa vedin elämän peliin ja juoksin Hannua kovempaa reilun vitosen vauhdilla 3.39. Aavistelin kyllä jo matkalla, ettei taida H vedellä ihan samoilla tehoilla ja niinhän se sitten olikin. Ja miksi ei olisi ollut.

Tänään sorruin sitten yllytyksen alla vetämään lapun rintaan Elo-juoksun maantiekympillä 28 asteen lämmössä. Ei pitäisi kisailla ennen kuin on sellaisessa kunnossa, se tuli todistettua. Meno oli tahmaa ja tuskaista aina kolmesta kilometristä lähtien maaliin saakka. Aika oli lopulta n. 38.30 ja matkakin yllättäen noin puoli kilometriä liian pitkä... Ja Hannu, tuo kohtalon kerubi, läpsytteli keveällä askeleellaan 36.30. Näin se on poijjaat taso nähtävä. Mutta hieno hölkkämitali tuli kuitenkin tänään kaulaan ;)

Matka on pitkä ja kuinkahan kiviseksi se vielä käykään?! Huomenna aamulla se on järven kierto klo 8.10 ja taas mennään kuntotalkoisiin 28 km:n verran.

Pakko on kuitenkin pikkaisen riipaista ohi oman toiminnan, kun tässä samalla katselen Kalevan kisoja. Jos nämä muutama lisäkilo tuntuu omassa ruhossa "kovaa" juostessa, niin nyt en kyllä enää yhtään ihmettele, miksei suomalaiset naispituushyppääjät ole tuon kovempia. Tai on kyllä melko laaja taso pika-aidoissa, kun yhtä osallistujaa yritetään saada pudotetuksi alkuerissä. Ja lopuksi täytyy vaan toivoa, että moukarinheittäjät palautuvat Ruotsi-otteluun. Onnittelut TuS-PR suurviestivoitosta! Ei muuta kuin eteenpäin.

Anna tuulen tuivertaa

2010-08-05T12:39:00.000+03:00

Ensin tuli Asta ja heti perään Veera, aikamoista. Anopin tilukset Sulkavalla kärsivät ensimmäisestä myrskystä melkoisesti ja täytyy vain kiittää hyvää tuuriaan siitä ettei myrsky osunut FINin aikoihin, jolloin nukuimme nyttemmin puiden ruhjomassa riihessä. Eilen järjestelimme Pirkkalan yöhölkkää ja sormet olivat varpaita myöten ristissä, ettei myrsky pilaisi tapahtumaa. Pari kertaa liippasi aika läheltä, kun tavarat lentelivät ja vettäkin pirskoi. Osallistujia oli kuitenkin reilut 300, vaikka ilmoittautuminen tapahtui paikan päällä. Uusi ennätys jälleen! Itse toimin taas kuuluttelijan roolissa ja välillä piti vääntää juttua tikustakin, kun kisan seuraaminen lentävillä papereilla oli täysin mahdotonta. Olisi voinut ehkä jättää vääntämättäkin. Ja kylmäkin tuli ensi kerran sitten viime vuoden SM-yön, joten illalla oli otettava aimo tujaus konua flunssan estämiseksi. Ja terveenä ollaan, ainakin vielä! Aamulla tosin vetelin homeista leipää hyvällä halulla, ennen kuin tajusin epäillä vähän ummehtunutta makua...

Konusta puheen ollen... Olin vakaasti aikonut olla ottamatta kantaa tähän nuorten oman Tiomilan ympärillä velloneeseen kohuun. Mutta ei kun ei. Seurayhdistelmistä olen yhä sitä mieltä, että niillä ei saisi osallistua kilpailuun. Ulkopuolella tuloslistan sitten, jos on pakko päästä osallistumaan. Mielestäni kisaformaatti on väärä, jos ei joukkueita meinata saada kasaan. Huolestuttavampi juttu on kuitenkin tämä alkoholikeskustelu, jota reissun tiimoilta käydään. Voiko suomalaisten suunnistusnuorten tila olla todella tällainen, että keskustelua käydään mahdollisesta alkoholin sallimisesta tai sen käytöstä kisamatkalla, jossa pääosa porukasta on alaikäisiä? Sanoisin, että aika kuvaavaa on... Itse en ole alkoholivalistuksen oppi-isä tai millään tavalla hyvä esimerkki, mutta kyllähän tilanne on se, että jo laki sen sanoo, miten asiassa toimitaan. Ja siinä on melko turhaa jeesustella jollain "turvallisella kokeilulla". Aikuiset huoltajat ovat vastuussa junioreista, eikä silloin tule sallia mitään myönnytyksiä, koska nämä nuoret eivät todellakaan ole vastuussa omista tekemisistään. Varsinkin jos seura maksaa reissun. Tai muutenkaan, eihän urheilukilpailumatka ole mikään alkoholin kokeilureissu. Huhhuh! Itse otin ensimmäisen keskushermostoa sekoittavan tilan alkoholilla 19-vuotiaana. Ja jos oikein viisas olisin ollut, niin siihenhän se olisi kannattanut jättää, riesaahan siitä vain on seurannut... Omana aikanani en edes tiennyt mistään ungeista ja pidän hyvänä sitä valintaani, että jatkoin yksinäisenä puurtajana pikkuseurassa henkilökohtaisilla tavoitteilla, koska se työ kantoi tuolloin oikeaan hedelmää.

Pikkuseuroista puheen ollen... (Odotetun) vaisut EM-kisat yu:n puolella herättivät taas keskustelun siitä, miten tästäkin suosta noustaan. Mietiskelin erään olympiavoittajan näkemystä siitä, että yksilölajien menestyjät tulevat "maalta" ja urbaanissa ympäristössä ei niinkään puurreta yksin, vaan joukkueissa. En kyllä enää nykypäivänä allekirjoita eroja urheilijoiden (tai miksei yleensä nuorten) eroja maalla tai kaupungeissa. Samat netit ja vehkeet sitä on kaikkialla. Kyllä ongelmat piilevät syvemmällä yleisessä liikuntakulttuurissa. Jos miettii nykyisiä yleisurheilun yksilöitä, niin eipä ne mitään perinteisiä "maalaistyyppejä" ole tai yksinäisiä susia, ainakaan siinä mielessä miten minä sen käsitän. Nythän on kasassa tämä työryhmä, joka miettii suomalaisen huippu-urheilun tilaa ihan peräti kaksi vuotta päätoimisesti. Sen verran "kovaa porukkaa" ryhmässä on, että varmasti ainakin rahaa tähän hallintoon ja kokoustamiseen saadaan menemään. Toivottavasti tuloksena on muutakin kuin 30-sivuinen muistio. Pelkään tosin, että ratkaisu ei löydy sieltä.

Ajan henki on perin selvä, kun mietiskelee suomalaisia joukkuelajeja. Esimerkkinä vanhan kotikaupunkini jalkapallojoukkue. Miehille maksetaan ihan oikeaa perusduunaajan hyvää palkkaa siitä, että nämä leikkivät futareita. Lajin kansallinen taso on niin huono, ettei Euroopan kentillä päästä toista karsintaa pidemmälle. Ja sitten ihmetellään kun katsojia ei käy ja rahat loppuu, jos pitää 100 000 kuussa löytää palkkakuluihin. Itse en maksa kahtakymmentä euroa siitä 90 minuutin karusellista. Samaan aikaan huippuyksilöt eri lajeissa koittavat töiden tai opiskeluiden ohessa kitkutella eteenpäin, tai sitten luovuttavat suosiolla. Kaiholla muistelen sitä hyvää aikaani, jolloin seura ison sponsorin kautta tuki minua lupaavana yksilönä. Silloin ei ollut huolta leirityksistä, terveydenhuollosta ym. , vaan pystyi keskittymään täysillä urheiluun. Ja muistaakseni sain jotain tulostakin aikaan. Tuolta ajalta löytyy edelleen suurin harjoitusmääräni, vajaat 600 tuntia, josta olen voinut vain haaveilla päivätöiden aloittamisen jälkeen.

Olen erään vanhan mestarin kanssa melko samaa mieltä hänen näkemyksestään yu:n nostamisesta, vaikka muuten en aina perusta sille filosofialle, että 70-luvun opit on se ainoa oikea ratkaisu asiaan kuin asiaan. Jos vielä lopuksi peilaa suunnistukseen, niin mielestäni tämä viime vuosien viestikeskeisyys seuroissa ulkomaalaisvahvistuksineen on yksi syy nykyiseen tason notkahdukseen ja synkkään tulevaisuuteen. Saa haastaa väittelyyn :)

Jatketaan myöhemmin....

Kesäpäivän keikka

2010-08-02T18:45:00.000+03:00

Duo Kirikierros, Pekka Viren ja Lasse Vasala, keikalla Vimppojen kesäpäivillä. Sauvamikin toisto-ominaisuudet olivat kohdillaan, varsinkin kun tuuli vei laput...

Viikon juoksukilometrit 87, pyöräilyt 44. Katselin jo pikkuisen syksyn SM-kisojen kisamaastoja ja -kutsuja netistä...

Kauhajoen Casino-arpa

2010-07-26T23:16:00.004+03:00

Lauantaina piti olla sadepäivä, ensimmäiset pisarat tulivat klo 22. Eilen piti olla hellepäivä, marjastimme kolmeen asti taivaan ollessa pilvessä ja auton mittari näytti 21 astetta. Ei voi mihinkään enää luottaa. Hyvä niin.

Viikonlopun epistolassa oli jälleen hyötyliikuntaa. Lauantaina otin pyörän alle ja istumalihaksia uhmaten polkaisin Valkeakoskelle leikkaamaan pensasaitaa. Ajotaidon ruostumisen aste on tällä hetkellä sen verran korkea, että päätin ottaa polkujen sijaan tievalinnan, jolta kuitenkin taitomäen miehenä eksyin ja lisälenkkiä tuli noin 10 km. Mutta ensimmäinen kunnon harjoitus sitten heinäkuun alun: P 1.40 PK, 41 km!!

Todellinen mojaus tuli sitten autoillen suoritetulla paluumatkalla. Tapanamme on joskus ostaa Casino-arpa ihan vain junioriurheilua tukeaksemme ja niin teimme nytkin. Vaimo raaputteli arvan alkumatkalla ja kuinkas ollakaan tuli vidonen voittoa. Perinteen mukaisesti vaihdoimme arvan uuteen vielä matkan aikana, tarkemmin ottaen Peltolammin Valintaladossa. No kappas, antoi taas voiton, 20 €. Ja perinteen mukaisesti uusi arpa, tällä kertaa joutui jo ihan poikkeamaan reitiltä Pirkkalan Nesteelle. Ja hupsista, vaimo raaputti heti ensimmäisestä pelistä viisi euroa. Viimoinen mahdollinen paikka uudelle arvalle oli vielä Tebska. Siellähän kaveri löyti arvasta toisenkin voiton eli kymäläinen yhteensä. Viimeinen arpa ei sitten enää voittanut. Vaan eipä olisi ollut enää paikkaakaan, mistä ostaa uusi arpa.

Ja sitten kantaaottavuusosio. Suunnistusmaailma Snetissä kohisee isoista asioista, MM-joukkueista ja yngistä. Jälkimmäisestä en viitsi sanoa mitään muuta kuin, että en ole koskaan ollut, enkä oikein edes pidä minään. Valinnoista sanon sen, että Taanila olisi mielestäni kuulunut joukkueeseen. Toisaalta suomalaiset valintaperusteet taitavat olla nykyään niin sekavia, että enää ei ole merkitystä katsastuksilla eikä kansainvälisillä näytöillä. Tai millään muullakaan. Varmin tapa on voittaa aina, ja mieluummin ylivoimaisesti.

Mutta osataan sitä muissakin lajeissa. Keräsin oman TOP 3 -listani viimeisten viikkojen kummajaisista:

3. sija: Formula 1 kilvanajo. Sovitaan tallin sisällä voittaja, jotta diivalle ei tule paha mieli. Ja sitten selitetään kirkkain silmin tupakkilakki päässä, kuinka toinen ei jostain syystä saanut tupakkiaskia kiihtymään mutkasta ja mentiin sitten ohi. Varmuudeksi 100 miljoonaa TV-katsojaa kuuli Team Radiosta, kuinka aikuiselle miehelle kerrotaan toisen olevan sinua nopeampi. Ymmärrätkö? Minä en.

2. sija: Tour de France. Maailman hienoin urheilutapahtuma. Klassikko. Kytätään toista ja sitten katkeaa ketjut. Kirjoittamaton sääntö puhuu kohteliaisuudesta ja rehdistä pelistä kun sattuu vahinko. Samaan aikaan koitetaan kaikin mahdollisin, ja erityisesti kielletyin, keinoin parantaa kuntoa ja feelistä. Juokaa nyt siinä sitten kuohareita viimeisellä pätkällä ja sopikaa ettei kukaan vaan nyt aja kilpaa...

1. sija: Suomen joukkue EM-kisoissa Barcelonassa. Yksi on ollut koko kesän ylikunnossa, kun treeniä vähän kovennettiin. Kuitenkin maha roikkuu paidan helman alta, vaikka on treenattu liikaa. EDIT: No sinne meni loppukilpailuun, on kyllä tulokset melko kaukana vanhoista "hyvistä ajoista". Toinen valittiin kisoihin, vaikka tulosrajaa ei ole tällä kaudella tullutkaan. Onhan se sentään tullut viime kaudella, hallissa. Ja kolmatta povataan Aamulehdessä pistesijoille, vaikka ei lajissaan mahdu Euroopan 30:n parhaan joukkoon kauden tuloksissa. Ja karsintarajankin saavuttamiseen pitäisi parantaa kauden suoritusta noin 6% (3 m). Joten lyhyesti sanottuna pistesija vaatisi oman kauden parhaan entraamista aika pirusti ja samalla 22:n muun urheilijan pitäisi taantua tämän kauden tasostaan. Näin se varmasti tulee menemään. EDIT: Ja sehän oli sitten kolme ruksia. Toki muutkin taantuivat, ainakin karsinnassa.

Toivottavasti olen tapani mukaan väärässä ja saan pitkän nenän. Ja Räsäs-Matti ottaa mitalin. Toki viimeksi Euroopan tasolla arvasin Kuunkuiskaajien menestyksen. Tai oikeammin sen puutteen.

PS. Olen tehnyt kaksi juoksulenkkiä kahden päivän aikana ja jostain syystä maa vetää karmeasti puoleensa hapen puuttuessa ilmasta tyystin. Mistähän voisi olla kyse?

Hyötyliikuntoa

2010-07-24T22:09:00.000+03:00

Hiljaista hyötyliikuntaa on tullut aloiteltua. Viikolla olen reippaillut parina päivän pyörällä töihin ja toki takaisinkin. Toisinaan on saanut vetää oikein kunnon tempoa, kun joku muu työmatkaterminaattori on alkanut sanattomasti haastamaan. Eilen käytiin noukkimassa antimia parin tunnin ajan. Hissuksiin käynnistellään...

Aikalisä

2010-07-20T12:12:00.004+03:00

Ei ole tarjonnut kesä nautintoja miehelle. FINin karkelot jäivät kahteen, koska ei vaan tullut mitään. Varvas ei kestä maastossa juoksua ja kyllähän se kuntokin on romahtanut aika pohjille. On siis aika ottaa todellinen aikalisä ja katsella ihan rauhaksiin touhua. Ennen kaikkea varvas on saatava sellaiseen kuntoon, että voi ylipäätään mielekkäästi harrastaa liikuntoa. Muistaakseni jollain Urheilukoulun varusmiehellä varvasvamma pilasi koko loppukauden myöhäiskesällä 2000...

Ensi alkujaan pidän pari viikkoa juoksutaukoa, josta tosin viikko on jo käristelty. Metsäjuoksun osalta paussi on kuukauden mittainen. Motivaatiokaan ei kyllä tällä hetkellä ole riittävän korkealla, jotta saisi harjoittelusta kiinni. Jotain nohevaa tavoitetta pitäisi nyt saada kehiin, mutta ei vaan nappaa. Saattaa siis olla, että tämä kausi alkaa olla paketinnauhoja vaille rusetissa. Kunto on valitettavasti pudonnut kesäkuun alusta melko rajusti kaikkien vaivojen myötä, ja rimpuileva kisaaminen viimeisen kolmen viikon aikana ei ole ainakaan nostanut sitä sellaiselle tasolle, josta jaksaisin lähteä puskemaan SM-projektia aivan tosimielellä. Tavoitteet olivat kuitenkin ihan muualla ja talvi tehtiin töitä ihan tosissaan sillä ajatuksella, että vedän itseni arvokisoihin. Ei kai sitä näin kolmikymppisenä kaverina enää muuta kannata tavoitellakaan, tyhmänä ja hullunahan muuten pitävät. Pitävät tosin nytkin. Kevään kisoissa kaikki näyttikin enemmän kuin hyvältä, mutta sukellus oli jälleen syvä kuin tangolaulajan ääni, kun saavuttiin kesälle. Viimeiset kolhut ja taudit kun ottaa pois, niin jää silti mietintää, miksi taas meni myttyyn. Taidollisella puolella todellinen suunnistusote on ollut hakusessa normaalia pahemmin. Osin ehkä nykyisen kisakalenterinkin takia, mutta sen taakse on turha mennä ja niitä valitteluita on tullut tehtyä jo ihan riittämiin. Fiksumpaahan olisi juosta A:ssa tai AL:ssä, jos haluaisi sitä herkkua. Eli sinne sitten vaan.

Harjoittelun taustaa penkoessani silmiin osuu tämänhetkisen eloni ja huippu-urheilun haasteen välinen kanjonin kokoinen kuilu. Vuoden 2010 puolella olen ollut harjoitusleirillä yhteensä 4 päivää, joista yhden sairastelin. Ja silloinkin keväisessä Göteborgissa. Muutoin olen treenannut kotimaisemissa tai korkeintaan käynyt päivän jossakin 200 km:n säteellä, usein jonkun muun asian siivellä. Ehkä näillä ruuduilla ja muulla ajankäytöllä kannattaa tavoitteitaan jiirata hiukan toisin. Tai sitten pitäisi tehdä totisia toisia valintoja. Toki edelleen uskon siihen totuuteen, että kovaan kuntoon voi päästä myös tekemällä lumityöt hyvin ja kantamalla vettä kaivoon riittävästi. Rataviitosen 15 minuutin aikaan ei tarvita etelän leirejä...

Mutta eipä siinä. Tästä keräillään palikoita kasaan ja kahtellaan tulevia. Keikkakalenteriin on ruksattu joitakin tapahtumia, joissa tulen olemaan lähinnä äänessä fyysisen puolen jäädessä lapsen kenkiin. Ja aasinsiltaa käyden todetaan, että onhan tässä mukavaa aikaa odotella marraskuuta, jolloin pitäisi uuden perheenjäsenen saapua maailmaan. Eli pääkopalle on hyvästi muuta täytettä suunnistusurheilun jäykän puimisen sijaan. Hyvää kopalle teki myös vietetty viikko Saimaan rannoilla, kun helteet helli ja paarmat söi. Toki ajan henkeen sopivasti kotiin palattuamme tapahtui seuraavaa:

- pesukone ei lähtenytkään käyntiin ja edessä oli matka kodinkonekaupoille = 800 €

- pösön pakoputken etummainenkin äänenvaimennin aloitti YT-neuvottelut = 200 €

- eilen mustikkareissulla astuin ampiaispesään ja ampaisin suten karkuun = varvas otti itseensä

- sunnuntaina vaaka näytti 76,2 kg = PB

Ja nyt istun töissä. Rattoisaa kesän jatkoa!

Huh huh...

2010-07-09T13:23:00.000+03:00

Pahaa tekee katsella katsastuksen nortonkia... Tässäkö sitä sitten ollaan, kun viedään suunnistusta televisioihin ja juostaan turuilla ja toreilla toisiaan pudotellen samalla rasteja kukkapenkeistä etsiskellen? Jos ei mitään muuta, niin ainakin MM-valinnat menee kimuranteiksi. Ja nykytrendin mukaisesti lopulliset edustusliput ratkotaan Imatran kukkapenkeissä ensi viikolla. Jaahas, näyttää siltä että minä ja laji kasvamme vahvasti eri suuntiin...

"Hienoa" olisi ollut tänään mukana, mutta päätin luovuttaa jo ennen aikojani. Fyysinen kokonaisuus on viimeisen kuukauden aikana murentunut käsistä erinäisten syiden vuoksi ja samalla usko omaan tekemiseen katosi hamaan synkkyyteen. Lopullinen niitti oli varvas, joka ei salli kunnon juoksemista ja vaikuttaa selkeästi myös pääkoppaan. Keskiviikon kisassa oli tahtotila täysin kateissa ja suunnistus roikkui sekä jaloissa että ilmassa, jolloin tulos oli hyvinkin odotettu.

Ehkä taustalla on laajempiakin syitä, joita olen tässä parin päivän aikana kelannut jo liiaksikin ja nyt on ehkä syytä antaa päälle lepoa. Varpaan osalta tilanne on tasan yhtä sotkuinen kuin kolme viikkoa sittenkin eli kahden käymäni lääkärin mukaan varvasta ei kannata kuvata, koska ei vaikuta hoitoon. Olisi kai pitänyt maksaa varvas kipeäksi ja käydä heti urheilulääkärillä, mutta nuukailin ja etenin julkisia reittejä tunnetuin tuloksin.

Lähiajan tavoitteena olisi nauttia tekemisistään ja katse suuntautuu ensi viikon FINille, johon olen (toivottavasti) lähdössä nauttimaan perinteisestä lajifriikkeilystä ja ottamaan taas positiivista niskalenkkiä suunnistuksesta. Varpaan tilanne saattaa tosin sanella toisin ja touhu kääntyä mökkeilyksi. Toisaalta ei väliä, koska enää ei ole mihinkään kiire.

Yksi lippu maitojunaan, kiitos!

2010-07-07T22:17:00.001+03:00

Tämänvuotinen MM-katsastusreissu kesti 30 tuntia, 1111 km autokilometriä ja noin 10 juostua kilometriä. Tänään eivät riittäneet usko, tahto, taito ja kunto. Kaikki puuttuivat. Lisäksi varvas teki maastossa etenemisestä vaikeaa ja pirun kivuliasta, katsekin oli enemmänkin jaloissa kuin kartassa. Mutta selittelyt sikseen, tulos löytyy taululta. Analyysit sitten myöhemmin, jos silloinkaan. Nyt olen kotona ja hyvä niin.

Yksi sadoista projekteista on taas päätöksessä. Ei ole luvassa tulospalkkiota, taaskaan.

Kaikesta huolimatta päivän huonoin uutinen on se, että minuutin päästä M.Kuusela kommentoi Saksan peliä...

Kohti unelmafinaalia

2010-07-06T11:56:00.000+03:00

Näin se on nähtävä. Kesän kohokohta lähestyy ja tunnin päästä tähyää pösön nokka kohti Kainuuta. Kaksi isosti tärkeää kisaa olisi edessä ja taas mitataan kehityksen askelmat isoilla mitoilla. Kaikki voitava on tehty ja niillä mennään. Jukolan jälkeen en ole tehnyt yhtään kivutonta jalkalenkkiä ja varpaan tila on yhä vahva arvoitus ja mysteeri. Viime perjantainen suunnistusvetotreeni oli pilkahdus pimeään vireen osalta, koska pystyin roikkumaan Liuhan peesissä. Hampista ja hölkkävaihteella edenneestä Taaniksesta nyt puhumattakaan.

Suurin jännitys tällä viikolla on kyllä siirtynyt suunnistuksesta nurmiviheriön balettiin, jossa toivon ja uskon lujasti unelmafinaaliin Saksa-Hollanti. Kaksikymmenvuotisena Saksa-fanina ja vanhan liiton konejalkapallon ystävänä olen vahvasti sitä mieltä, että Allemagne marssii finaaliin ja saa vastaansa sympaattisen Hollannin, jota myös pikkuisen hurraan. Näin saataisiin jalkapallofinaali ilman latinoballerinoja tai eteläisen Euroopan käsien levittelijöitä. Toivon myös, että Martti "kertakaikkiaan" Kuusela ei enää kommentoi pelejä, ainakaan Saksan pelejä. Argentiina-ottelussa mielestäni kaksi kentän huonointa sakemannia pelasi Kuuselan mukaan 'kertakaikkisen fantastisesti', ja itse olisin ottanut miehet vaihtoon jo puoliajalla. No, toisella puoliskolla Jocke Lehti näin sitten tekikin. Kertakaikkiaan fantastista!

Avaimet pois omista käsistä.

2010-07-03T11:19:00.000+03:00

Paluu kisoihin oli ehkä jopa hieman odotettua heikompi. Vammalassa laatimani etukäteistaktiikka vaihteli vielä viimeisille minuuteille ennen kisaa ja lopulta unohtui kolme sekuntia startin jälkeen. Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut edellisen päivän treenissä tekemäni kardinaalit fysiologiset virheet, joiden seurauksena jalat olivat kipeinä. Ykköselle tuli jo sohittua kauhealla vimmalla, onneksi oli suurin osa välistä traktoriuraa. Kakkoselle leivoinkin jo kunnon koukun, enkä ollut kiinni kartalla kertaakaan 30m ykkösrastin jälkeen. Paitsi kun oivalsin seivovani kielletyllä alueella...

Jatkotarina oli sitten samaa koheltamista lisättynä huikean huonoon fyysiseen vireeseen. Sykkeet paukutti lämpöisessä kelissä armottoman korkealla, mutta mihinkään ei mennyt. Rasteille seitsemän ja kahdeksan otin vielä oikeaoppiset takakautta rastille -riipaisut, eikä rasti nro 11 myöskään ollut siinä missä oletin sen olevan. Tästä summauksena jäin neljänneksi ja tunnetilat maalissa vaihtelivat ahdistuneesta surulliseen, koska suoritus oli kaikin tavoin todella huono. Suunnistukselle nyt voi jotain vielä tehdä, fysiikalle ei juurikaan. Vielä pyörittelen lähtöäni Kainuuseen ja voi olla, että lopullisen auton suunnan katson vasta tiistaina.

Eihän siinä toki vielä kaikki, että pyörä meni halvalla Emalle. Naureskelin ennen starttia kisakeskuksessa, kun kuuluttaja kuulutteli löytyneiden avaimien perään. Kuulutuksen koomisuus ei ehkä olisi naurattanut, jos olisi silloin tajunnut avaimien olevan omasta repusta. En tietenkään tajunnut. Eilen sitten tajusin ja noin sata kilometriä tuli kurvailtua nahkakotelon haun merkeissä...

Kiitos Hollanti!

Koneita hiljalleen ylös...

2010-06-28T14:28:00.000+03:00

Tauti alkaa olla taitettu ja kuurit popsittu. Juhannus meni rauhallisissa merkeissä, vaikkakin lajikavalkaadiin mahtui pesäpalloa, naruhyppelyä, saappaanheittoa, ammuntaa, sulkapalloa ja toki pikkaisen jalkapalloa. Varvas ei varsinaisesti ole kunnossa ja siksi noista em. lajeistakin jäi suurin hohto kokematta. Lääkärissähän eivät suostuneet jalkaa kuvaamaan eli arvoitukseksi jäi, jotta murtuma vai ei. Sunnuntaina teippasin varpaan melkoisen tukevasti ja läksin ensi kertaa juoksemaan. Tuntemus oli kohtuullinen eli ei sattunut ihan pirusti. Toki maastoon meneminen ei suoranaisesti käynyt mielessä...

Mutta pakkohan se on maastoon mennä, jos meinaa jotain saada aikaiseksi. Keskiviikkona teippaan varpaat nippuun ja suunnistan yhteen kauden parhaista kisoista eli Crescent-iltapikaan. Kaksitoistavuotisen kisahistoriani aikana mukaan ei ole kertaakaan tarttunut polkupyörää tai aiemmin pesukonetta, ja tiukassa voi olla nytkin. Nimittäin sen verran kovaa nimistöä on listalle kerääntynyt, mm. Vööri, joka kertaalleen on sateessa pyörän napannut muutamalla sekunnilla nenäkarvojen alta...

Keskiviikko tulee olemaan kohtuullinen tunnustelu sille, mitä voi olla edessä viikon päästä Paljakassa. Eli onko a) varvas metsäjuoksukelpoinen ja b) mies minkäänlaisessa kunnossa taudin jäljiltä?
Viimeisten viikkojen vireessä on ollut aika paljon heiluntaa, eikä parin viikon tauko (toki sairas Jukola välissä) varsinaisesti ole nostanut itseluottamusta. Nyt on viikko aikaa hitsailla kuntoa kasaan ja sen jälkeen selviää, millä mielellä FINille lähdetään lomailemaan.

Kiitos Saksa!

Jukola 2010 - Kaamea keikka

2010-06-23T11:19:00.000+03:00

Kauan odotettu nautinto Kytäjällä oli murentua jo ennen aikojaan ja lopulta suoritus oli koko komeudessaan melkoista tuskaa. Miksi?

Tausta: Hyvän treenijakson jälkeen jouduin siis työni puolesta lasten liikuntaleirille ja siitähän se sitten alkoi. Maanantaina jouduin pukeutumaan maskotiksi ja aikatauluhässäkän takia välillä olin hiestä märkä ja välillä vilutti. Lisäksi tietysti lapset halusivat vetää hännästä, lyödä mahaan, repiä päätä irti ym. mitä nykymuksut luonnollisesti tekevät.

Tiistaina kurkku oli lievästi arka ja alla kahdet kuuden tunnin yöunet. Leirille saapui ryhmä ihania naperoita, joiden valvonnasta vastasin. Päivällä satoi vettä pariin otteeseen ja vaatteiden vaihtoon ei ollut saumoja. Yöllä sitten koulun lattialla yksi Jusu-Petteri ei saanut oikein huilattua ja jouduin vaksimaan ihan tuelta. Unta tuli tunti sinä yönä ja aamulla oli paketti kasassa, kuumetta 38 ja flunssainen olo. Siitä alkoi taistelu tautia vastaan erilaisilla lääkkeillä sellaisella voimalla, että vatsanpeitteet huusivat hoosiannaa. Torstaina oli nokka aivan tukossa, eikä lämpö ottanut kadotakseen. Siinä vaiheessa oli jo ensimmäinen pikapuhelu valmennusjohtoon otettu. Perjantai-iltana olo alkoi parantua, ja kisa-aamuna koitin pienen lenkin, ensimmäisen viikkoon. Tein päätöksen, että pystyn juoksemaan ja viimeinen soitto valmennuksen vanhimmalle. Päivän aikana olo alkoi taas vajota lämpöilyn puolelle, mutta päätös oli jo tehty ja pelonsekaisin tuntein ajelin Kytäjälle.

Kisa: Ile toi viestin loistavasti ja siitä oli ihmislapsen hyvä jatkaa. Verryttely oli tuntunut ihan kohtuulliselta, joten ihan niin paljoa ei enää pelottanut. Alku sujui rennosti ja suhteellisen sujuvasti parilla mutkalla höystettynä. Kolmoselle mennessä näin ensi kertaa Ulricehamnin ja nelosella aavistelin olevani ihan kärkijoukoissa, koska muita ei näkynyt. Kuutoselle etenin varovasti ja Täbyn mies tuli lipulle kiinni. Seiskalle mentiinkin pitkään peräkkäin. Vauhti ei ollut mitenkään tiukkaa ja jouduin jopa vähän passailemaan. Noin 250 metriä ennen rastia en saanut maisemaa sopimaan karttaan ja jäin ihmettelemään sata metriä rastista ykkösosuuden valojen keskelle. Minuutin kujuilun jälkeen Kahelin, Hölsö ja Tommila tulivat ja heittäydyin virran mentäväksi. Siihen loppui oma sujuva suunnistamiseni Jukolassa 2010.

Seuraavat liput löytyivät ihan kohtuudella, mutta erittäin kuvaavaa omalle tekemiselle oli TV-rastista sivuun ajaminen vihreälle suolle. Pitkälle välille oli melkoinen kööri kasassa ja porukassa oli epätietoisuutta reitistä. Koodeista bongasin, että itsellä on eri lippu päädyssä kuin muilla. Lopulta löysin itseni letkan kärjestä ja samalla alkoivat ensimmäiset hiipumisen oireet takareisikramppeineen. Onneksi muilla ei ollut menohaluja ja sain löntystää hetken keulassa. Kunnes tuli taas Ulricehamn takaa. En vielä tässäkään vaiheessa tajunnut kaverin olevan Öhlund. Jos olisin tajunnut, en olisi seurannut. Nyt seurasin henki hieverissä ja loppuosa välistä mentiin ihan susireittiä, hävettää oikein. Mutta eipä ollut saumoja omaan työhön, kun katse piti pitää vain jaloissa kaatumisen pelossa. Tylsää. Rastia 14 lähestyttäessä porukassa oli jo Halden ja co. , joten halusin varmistaa olinpaikkaani. Pysähdyin letkan kärjessä ison jyrkänteen kohdalla ja eteen pääsi tukku miehiä. Oman lipun otin sujuvasti ja taas pääsin tekemään hetken omaa työtä. Rastilla 15 olin jälleen Kahelinin ja Tommilan selässä ja samalla viestin kärjessä. Nyt alkoivat krampit todella purra ja rastille 16 mennessä vauhti oli jo varsin hidasta, onneksi oli muillakin. Haldenin paita tuli eteen ja silloin päätin, että tässä tullaan vaihtoon asti, koska loppuosa oli selkeästi putkea. Jotkut tosin huutelivat yhä sitkeästi koodeja. Viimeiset liput tulivat vastaan epävarman hitaasti, mutta letkan mukana lonnien. En ollut varma tilanteesta, koska Jaanankalliolla olin kuulevinani jotain kahden minuutin eroja. Loppusuoralla tilanne kuitenkin valkeni ja vaimon karjuessa kiriä tiesin tulevani kärjen mukana vaihtoon. Ehkä.

Takareidet löivät järkyttävään kramppiin juuri ennen vaihtoleimausta, ja karttatelineellä jouduin hiukan ojentamaan jalkoja. Jätkät huusivat naamat punaisina, ymmärtäähän sen kun Halden meni kärjessä kevyillä jaloilla. Yritin harppoa suorilla koivilla puomille, mutta krampit löivät vain koko ajan pahemmin. Onneksi piina päättyi ja sain lapun Heikalle. Loppu olikin sitten muiden heiniä.

Rekyyli: Totuus lienee melko selvä eli juoksin kisan sairaana. Jos kisa ei olisi ollut Jukola tai MM-kisa, en olisi juossut. Olo oli kisan jälkeen melko karmea ja kuumetta oli saletisti jokunen aste. Ratkaisu ei ollut missään nimessä viisas, vaan todella tyhmä. Jos oltaisiin oltu kolmen joukossa, ei kaduttaisi. Mutta nyt kaduttaa. Lääkäri löysi tulehduksen sekä poskionteloista että korvista ja nyt olen lääkekuurilla. Lisäksi olin ilmeisesti lyönyt vasemman jalan isovarpaani kisassa, ja siinä epäillään nyt olevan murtuma. Joten mitä opimme tästä? Emme niin yhtään mitään.

Hyvää juhannusta kaikille!

Happosadetta

2010-06-12T22:18:00.001+03:00

Käyhän se luonnon päälle jurnuttamaan, kun vaimo jää kesäiselle lomalle kymmeneksi viikoksi ja itse jatkan unelmia ja toimistohommia myös kesällä ensi kerran sitten viiteen vuoteen. Kaikella on hintansa. Olo on kuin kesäharjoittelijalla, joka kerää työkokemusta ja vetää sitten rankan festaribileviikon ainoalla kesälomaviikollaan. Itse juoksen FINin.

Kolmen viikon treenijakso päättyy huomenna ja kulku alkaa olemaan sen mukaista. Eilen juoksin 16 km Soppeenharjun-Julkujärven suosikkipoluillani rennon reippaasti, syke majaili kävelylukemissa ja olo oli leppoisa. Tänään taas työnsin Lastenojanvuoren 2,1 km:n latua 70 metrin nousuilla kolme kertaa ihan kunnolla, mutta syke pysyi samoissa tunnetilan muuttuessa kireästä ahdistavaan. Ensi viikolla tuleekin sitten pakkolepoa kolme päivää, kun olen työn puolesta lasten liikuntaleirillä, vieläpä koulumajoituksessa... Joten Jukolassa isketään sitten seuraavan kerran.

Miksi sitten olen poissa siitä 10 viikon kesälomaan oikeuttavasta työstä ainakin toistaiseksi? No, Uzbehan sen ässän vetäisi hihasta...

Dinosauruksena näpertämistä

2010-06-04T15:24:00.002+03:00

EM-porskutellaan parhaillaan ja tulossato on ollut ehkä vähemmän mairittelevaa. Senhän ovat toki huomanneet suuunnistusmaailman suuret analisaattorit, jotka nimettöminä huutelevat surullisen kuuluisalla Pesupaikalla. Pannukakkuun päättyneen katsastusprojektin jälkeen voin yhä rehellisemmin todeta, ettei mulla varmaan olisi ollut yhtään sen enempää annettavaa kuin Airilalla tai Taivaisella, jos olisin kisalipun kouraani saanut. Syykin on melko selvä. En ole mannermaisen suunnistuksen Kauno Saario. Ensinnäkään en erityisemmin tykkää pyöreästä käyräsuunnistelusta, jossa juoksuvauhtini on rajoite, ja toisaalta en saa siitä sitä suunnistuksellista nautintoa, jota tästä touhusta ensisijaisesti haen. Jos olisin halunnut kilpaurheilusta aikoinani jotain muutakin kuin itseni haastamista sekä fyysisesti että taidollisesti, en totta vie olisi valinnut suunnistusta. Mutta valitsin, ja siksi odotan EM-kisojakin enemmän Kytäjän maaston tuomia haasteita tai polkujuoksun sijaan Teiskon puskakallionäpräystreeniä. No, se siitä.

En vain ymmärrä Pesupaikan haukkujia ja tätä dinosaurusmeininkiä. Kenenkään on turha itkeä, jos nuoria ei ole valittu kisoihin. Ei ole näyttöjä. Niin kauan kun uudet sukupolvet eivät kykene lyömään vanhoja edes kerran katsastuskisoissa, ei kannata huudella. Nyt kisoissa on nuoriksi laskettavia Airila ja Taivainen, joista Airila teki yhden tosi hyvän näytön, jolla kuuluikin joukkueeseen. Taivainen ei mielestäni antanut yhtään riittävän hyvää näyttöä, mutta positiivisen poikkeuksellisen potentiaalinsa vuoksi juuri ja juuri kisapaikan ehkä ansaitsi. Koska parempiakaan ei ollut tarjolla tai lähdössä. Muilla nuorilla ei vielä ollut eväitä ja sen on fakta. Eipä noihin kisoihin kannata vain kasvamaankaan lähteä, siitä se vasta sanominen tulisikin. Jos nyt ei tule menestystä, niin ei sitä olisi tullut millään nuorennusleikkausporukallakaan. Ja sanomista olisi tullut taas.

Olen armotta painumassa konservatiivisen ajatteluni kanssa suohon, josta voi olla paha nousta. Vastustan sprinttejä ja kaikenlaisia yhdistelmäkokeiluja ja huomaan niiden vain lisääntyvän. Olen lyhyen ajan sisällä käynyt hyviä keskusteluja suunnistuksesta erilaisten laji-ihmisten kanssa ja näkemykset ovat yhtä sekaisia, kuin kohta koko lajikin mielestäni. Tämänkertaisen Skeptisyysliiton kyynisen viikkokatsauksen lopetan toetamukseen nykykilpailuista. Minulla on kaksi lempikisaa: kunnon vanha normaalimtaka ja pikamatka. Ensin mainittu 3 minuutin lähtövälillä 90 minuuttia monipuolista rytkettä ja jälkimmäinen 25 minuuttia aivan pirun vaikeassa maastossa teknisyys huippuun vietynä. Näistä saan suurimman nautinnon. Ensimmäistä on tarjolla kolme kertaa kesässä: 2x katsastus (joista toinen yleensä mannermaista luukutusta arvokisojen vuoksi) ja SM-pitkämatka. Jälkimmäistä ei enää sitten tarjotakaan, jos ei vahingossa Pohjanmaan pikkukansallisissa, kun keskimatka on jäänyt vähän lyhyeksi tai ratamestarin lajisäännöt ovat vuodelta 2000.

Ulkoiluja:

MA 31.5.
Olo oli palautumaton ja jalkapohja kipeänä, treeniksi kelpasi puoli tuntia trampoliinilla pomppimista lasten kanssa ja päälle KV 0.20 keskivartalolle. Oli meinaan pää kohtuullisen sekaisin, kun koitteli voltteja vanhasta muistista...

TI 1.6.

aamulla pyörällä töihin 0.30PK...

... ja takaisin 0.30 PK...

ja heti perään Asuntilaan treeniin. Jalat olivat aika väsyt ja tein pari tyhmää virhettä, mm. itselleni tyypillisen Tsaarin teleportti -siirtymän perhosten keskusrastille. Äly hoi! Kepsukan viiva ei ole ihan kohdillaan, mutta treeni oli priimaa staffia, tulista hottia.

KE 2.6.

Lounaan sijaan kävin juoksemassa ja tekemässä juoksutekniikkaa, yht. 0.35 PK

Illalla Aitovuoreen taitoiltarasteille ja pk-sykkeillä suunnistelua, aika hyvin virheettä. Myloggerin tarkkuus ei meinaa oikein riittää ja viivoja saa jiirata melkoisesti

TO 3.6.

Aamulla ennen töihin menoa mäkinopeusvoimaloikkatreeniä Pyynikillä. Teki hyvää peruskankealle kaverille, yht. J + NV 0.40

Illalla Haku-Veikon rastit Lammilla. Olin todella flegmaattisessa tilassa menomatkalla ja ennen starttia. Sain töiden jälkeen vedettyä vartin unoset, mutta olin aivan töötissä. Kisassa jalat olivat kuitenkin odotettua pirteämmät, mutta kuula oli jumissa ja virheitä tuli kohellettua taas aivan liikaa. Vihastuin itselleni oikein todenteolla ja olisin lyönyt, jos olisin ylettänyt. Tavoite kuitenkin täyttyi eli hyväksytty lopputulos. Mikään itsestäänselvyys se ei ollut, koska jo ykköseltä lähdin kolmasti väärään suuntaan ja olin vihon viimoinen kakkoselle lähtiessäni. Lopussa tyrin vielä tokavikalle menon ja yrityshalut olivat melko nollissa loppukirien suhteen. Netistä löytyi lopulta tuloksetkin, joiden mukaan olin kahdeksas.

Tänään mennään Hyvinkäälle, you know why... ;)

Työlki ellää, mut humpal menestyy!

2010-06-01T08:23:00.001+03:00

Ehtoota sano. Niinhän se katkesi kuiskuttelijoiden tie kuin kanan lento, mikä ei totisesti ollut yllätys. Itsellä jäi kyllä veisujen seuraaminen alle puoleen tuntiin, koska ihmislapsen on syytä nukkua klo 22:n jälkeen hyvinkin pian, jos meinaa olla pirteä tapaus huomispäivänä.

Sprintin jälkeen sai taas ryhtyä ihan kunnolla käymään lenkillä ja mukavaa on ollut. Paitsi viime päivinä, kun matalilla sprinttikengillä työstäminen on ärsyttänyt jalkapohjaa/kantakalvoa 15 vuoden takaiseen tilaan. Tietäähän sen kun tuollaiseen humpuukiin lähtee mukaan...

SU 23.5.
ap. Jaron ja Hannun kanssa 2001 SM-pitkän (eikä minkään ERIKOISpitkän) maastossa miesten loppulenkkiä seuraillen, oli kivaa! Suunnistus 1.55 PK (14 km).

MA 24.5.
ilta. Mäkilenkkiä Lamminpään urheilumajalta harjua koluten, yht. J 0.55 PK reipas (9 km, 520m nousua).

TI 25.5.
aamu. Pyörällä töihin, kun sen ensin kaivoi talvitellingeiltä eloon... P 0.33 PK (12 km).
ip. Pyörällä kotiin sateessa mutkien kautta, P 0.45 PK (17km) + J 1.15 PK (12 km) Hannun kanssa .

KE 26.5.
aamu. Juosten töihin komiassa kelissä, J 0.50 PK reipas sisältäen ruskoloisia (11 km).
ilta. Taitoiltarastit Siitamassa, S 0.43 VK (7,5 km) + J 0.15 PK verryt (2,5 km).

TO 27.5.
aamu. J 0.20 PK sis. JT (4 km) + KV 0.20 vatsa+selkä
Iltapäiväksi Poriin seuraamaan, kuinka nykynuoria pitää liikuttaa eli heittää savua ja stroboja + pomppulinnoja... Illaksi Turkuun.

PE 28.5.
aamu. J 0.20 PK Turun keskustassa + urheilupuistossa (4 km), jalat aivan tukkeessa torstain seisoskeluista.
ilta. J 0.40 PK ruskoloisilla (7 km) + KV 0.20 vatsa-selkä.

LA 29.5.
aamu. J 0.30 PK (6km) herättelyä purtsalla, ei kummoistakaan menoa.
ip. Sappee Up Hill -mäkijuoksua: 5 km 19.51 +1.33 Mårelle, kuitenkin epävirallinen SM-pronssi ;) Meno oli jotensakin laimeaa, enkä saanut oikein puristuksia koneesta, ketutti. Yht. J 0.10 MK + 0.10 VK + 0.35 PK (11 km).
Illalla vielä Trail-O:ssa näpräilemässä, oli ihan hauskaa, vaikka teinkin pari kardinaalia perusvirhettä kuten oikealta vasemmalle nimeäminen, turakki!

SU 30.5.
aamu. J 0.15 PK (3 km) aamuherättelyä einiin huonolla tuntumalla.
ip. Rautia-rastit: S 0.20 MK + 0.40 VK + J 0.25 PK
Kisa sujui ihan mukavasti ilman isompia erheitä. Vedin alun tarkoituksella kovaa, jotta saisin jotain rytmiä päälle. Onnistuneesta rytmistä seurasi pieni taantuminen loppuun, mikä näkyi etenkin pieninä huolimattomuuksina. Kiema tuli hyvänä vaununa kuutoselta maaliin, ei haitannut. Huonointa kisassa oli se, että jälleen uusi (ei sininen) emitini jätti yhden leiman huomioimatta. Ja jälleen se kuitenkin löytyi tarkistuslipusta. Ei niin mukava juttu...

ilta. Palauttelua pyörällä 1.00 PK (20 km).

Viikko 21 yht: 11.21 h, suunnistusta 17,5 km, juoksua 73,5 km ja pyöräilyä 49 km.

Los sprintos: "Direktiv negativ!"

2010-05-26T09:40:00.000+03:00

Huhhuh! Nyt on ottanut aikaa henkisesti palautua sprinttiprojektista, viisi treenipäivää ja yksi kisapäivä päälle kahdella startilla. Ei ollut helppoa. Koitin hakea vahvasti negaation kautta, mutta ei auttanut mouhaaminen edes kynnyksellä: ihan jäi kiva fiilis koko tapahtumasta. Itse asiassa oikein harmittaa, kun en keksi mitään valittamista, se kun olisi trendikästä nyt. Radat olivat Tsaarin mieleen, samoin kaikki muu. Edes karsinnassa puuttumaan jäänyt elektroninen leima ja siitä seurannut itkumuurille ohjaaminen ei saanut henkeä mieheen. Samperi! Ei saa tuollaisia kisoja järjestää, menee negaatiosta elävältä kaverilta voima ja ponsi elosta. Toisaalta kielen päällä olisi kyllä kosolti ajatuksia suunnistuksen nykytilasta ja "kehityksestä", mutta odottakoon nyt kesähelteitä...

Itse sprinttisuorituksista jokunen värssy. Karsinnassa yritin rempoa sen, mitä kykenin, kuitenkin jollain tavalla säästellen. Tosin omasta sprinttitasosta kun ei ollut harmainta haisua, niin jokseenkin epävarmaa oli. Ratahan oli helppo, vaikka viimoisella siirtymävälillä en enää muistanut, kuinka paksua viivaa ei saanut ylittää ja olin jo hetken lähdössä kiertämään asematunnelin kautta. Suurin jännäys tuli, kun maalissa väittivät, että kolmosrasti uupuu. Hetki siinä sitten tulkkailtiin tarkistuslipuketta (joka oli viittä vaille jäädä pois, kun järjestäjät tyhjäsivät kynnystä ennen kuin menin lähtöön, vanha jermu totesi lipuketta kysellessäni: "mulla on alkuperäinen kortti ja hyvin toimii, ei ole koskaan tarvinnut leimoja kortista tarkistella."), ja lopulta selkeä piikinjälki löytyi kortissa. Muut kun sprinttileimaa, niin ei takuulla jää piikkijälkeä - Tsaari kun sprinttileimaa, niin jää pelkkä piikkijälki. Täh?! Joka tapauksessa voitin historiallisesti oman eräni ja pääsin finaaliin isojen pyssyjen sekaan.

Finaalissa noudatin Mankelin aforismia: "Matka tappaa vauhdin." Lopussa oli jalat jo kanveesissa ja jälkianalysin perusteella valitsin radan viimeisellä kolmanneksella kuusi kertaa hitaamman reitinvalinnan. Kuvannee jotain omasta sprinttitaidostani. Lopussa oli pasmat mennä sekaisin, kun yhdellä valinnalla kurvasin terassin ohi, josta houkuttava keskioluen ja tupakin sekoittuman hienostunut aromi tulvahti nenääni. Jalkani kääntyivät automaattisesti ovea kohti, mutta keuhkot veivät kohti rastia. Lopputulos oli historiani paras eli jaettu 18. sija yhdessä supernopean Oman kanssa. Illalla nautin tyytyväisenä jokusen palautusjuoman ja myhäilin saunan lauteilla: "Ei musta silti sprintteriä saa."

Nyt alkaa seuraava projekti, joka huipentuu heinäkuun alkupuolelle. Sitä ennen kaikki on vain harjoitusta. Paitsi Jukola. Ja Crescent-iltapika. Ja Rautia-rastit. Ja Haku-Veikon rastit. Muuten vain treenaan. Ja treenaan.

Hiiriä ja ihmisiä

2010-05-21T15:24:00.001+03:00

Sprinttivalmistautuminen on paalussa ja kuuden päivän projekti itse H-hetkeä vaille valmis. Tottahan toki vedän tänään pienet hermoaukaisut ja liian kovan iltalenkin höystettynä loikilla, jotka vetävät pakarat jumiin kuten pesispeli aikanaan vuonna 2007.

Viikolla on kerätty pikkuisia nyppyjä ja periaatteella "kun matka lyhenee, niin vauhti kovenee" vetoloisia. Eilen oli viimoinen harjoitukseksi laskettava, kun toteutin huikean 3x1'/2' + 4x30"/1' sekä päälle ennalta suunnittelematon kolmen minuutin siipaisu yhdistyksen miesten myllätessä paikalle. Aijai, saapas nähdä menikö herkkyys. Kokonaisuudessaan kulku on viikon aikana vaihdellut kauheasta kamalaan eli itseluottamus on oleva huomenna rautaa.

Kävin ruokatunnilla hakemassa oikein evästä huomiseen välitilaan, johon totisesti toivon pääseväni. Pienellä kävelymatkalla tuli taas huomattua, kuinka vahvassa asemassa jalankulkija Suomessa on: heti hiirestä seuraava. Kaksi suojatietä oli ylitettävänä reitilläni sekä meno- että paluulipulla. Ja kolmasti olin jäädä auton alle, vaikka mielestäni noudatin sääntöjä aivan pedantin kohteliaasti. Sillä neljännellä ylityksellä en enää uskaltanut asettaa jalkaani alttiiksi, kun paikkaa lähestyi nuori nainen lautasen kokoiset aurinkolasit silmillä pikkupikku-Corsallaan, joka huusi tuskasta liian penellä vaihteella. Näin se vaan menee meillä, taas on Ruotsi askeleen edellä.

Toimistossa on viikon päivät ollut rontti 30 astetta lämpöä, joten kuumuus ei pitäisi huomenna olla ongelma. Eli geeliä tukkaan ja trendikamat niskaan, nähdään suunnistuskisoissa!

Ei maistunut rintti...

2010-05-19T12:49:00.000+03:00

Elimistö on toipumassa pölyshokista, ja oloinen tuntuu jo iloisemmalta. Toki loivaa väsymystä on ilmoilla, mutta hengitys- ja viemärikoneisto normalisoituu hiljalleen. Henkisellä puolella selätin ilmoittautumiskävyn yhdessä vuorokaudessa ja tein jäätävän sprinttivalmistautumissuunnitelman. Kykenin maanantaina tekemään kaksi sprinttiharjoitusta kevyellä vauhdilla lähinnä mittakaavaan totutellen. Kevyesti siksi, että viimoiset neljä treeniä ovat tuoneet jälkipolttoina kokovartalopilkutuksen puanisella värisävyllä. Joka tapauksessa treenit olivat "hyvää" sopeutumista valllitsevaan tilanteeseen.

Tiistaina ei sitten enää irronnutkaan. Keräsin motukkaa neljä tuntia lähteäkseni Teiskontien Neste -kartalle runnomaan. Kartan nimi kertoo jo riittävästi siitä, miten innokkaasti "maastoa" ihannoin. Kello 20.10 lähti seuraava viesti valmennuksen vanhimmalle:
"Ei perhana irtoa sprinttireeniin lähtö..." Jatko olikin sitten huippusalaista valmennustietoa, jota ei tässä viitsi julkaista. Lopulta puin kuitenkin sprinttivarustuksen päälle: tiukka sprinttipaita, tiukat sprinttishortsit, tiukat sprinttikengät, sprinttisukat, sprinttihikinauha ja sprinttilasit. Lisäksi pistin vähän geeliä tukkaan, jotta tunnelma olisi oikea. Voi ristus!

Vedin vauhdikkaan lennokkaasti muutaman eri vetoiloisen ja tulos oli tuttu: Neljä irtonaista koiraa ja yksi pilalle mennyt vetoloinen. Saattaa olla, että jossain vaiheessa oikeasti kilahtaa kun murre seuraavan kerran tulee haukkumaan tai juoksee perään. Mutta näillä mennään. Tänään vietetään huippu-urheilijan päivää, liput salkoon. Voi ristus!

Päivän epistola on kaksi tuntia peruslätkyä, jolla sulatan taas koivet normaaliin tunnetilaan. Illalla rillataan makkuria. Se siitä huippu-urheilusta. Onko aika ajanut Tsaarin ohi lopullisesti, kun rintin sijaan maistuu makkuri? Ei ole, sillä onneksi heinäkuussa pääsee korpiin suunnistamaan ihan aikuisten oikeasti.

Niskanahka ruvella ja kardinaali moka!

2010-05-17T12:21:00.001+03:00

Nyt menee vahvasti. Ulkona on siitinpölyä enemmän kuin tarpeeksi ja oireet kiusaavat taas pahemmin kuin moniin vuosiin. Ja sehän tuntuu olossa ja menossa. On sinällään melko turhauttavaa yrittää riipiä vauhtia askeleeseen, kun elimistö on täysin sekaisin ja järkyttynyt. Siinä kai suurin syyllinen myös Prisman totaaliseen tahdittomuuteen. Tiedän kyllä, ettei se sitä tyttömäistä virhettä poista mihinkään ja että sitä tulen kantamaan niskassani hamaan katkeraan loppuun asti.

Pettymys tuli huuhdottua aika nopeasti muille maille, etenkin kun perjantaina ja lauantaina työstin sisähommia. Perjantaina olin työn puolesta kouluttamassa Lopella ja lauantaina kuuluttajana aerobicin SM-kisoissa Valkeakoskella. Hiki tuli molemmissa, kun ulkona pöhisi + 26 astetta ja sisällä vähintään kymmenen enemmän. Eipähän tarttunut rusketusta pintaan. Sunnuntaiksi sain itseni raahattua Uudenmaan rastipäivien toiseen kisaan pikkaisen erikoispitkä ja Jukola mielessäni. Ajatus oli ottaa itseään niskasta kiinni suunnistuksellisesti ja köpsötellä hyvä suoritus fyysisestä vireestä välittämättä. Kaksi erehdystä:

1) Suunnistus oli ihan jorpakossa heti alkumetreiltä, osin kyllä siitä syystä, että 80% matkasta en tiennyt olinpaikkaani järin tarkasti, koska en vain ymmärtänyt karttaa. Se ei tarkoita, että kartta olisi ollut huono, mutta minä vain en hankalana ihmisenä ymmärtänyt sitä. Virheiden summa oli vielä suurempi kuin Prismassa, joten nyt on niskanahka todella ruvella siitä raapimisesta, mitä olen tehnyt yrityksissäni ottaa niskasta kiinni... Ei toimi ei.

2) OLIN UNOHTANUT ILMOITTAUTUA SM-ERIKOISPITKILLE!!!! Eli turha oli valmistautua. Verkkovihkon historiassa tämä käy nyt toista kertaa eli olin mielestäni laittanut nimeni listaan jo hyvissä ajoin , mutta nyt kun tarkisti ilmoittautumisia, ei nimeä löytynyt. Eikä myöskään sieltä verkkovihkosta. Ottaa pattiin aika rajusti, koska...
NYT JOUDUN OSALLISTUMAAN SM-SPRINTTIIN, JOS HALUAN EDES JONKUN ARVOKISAN JUOSTA ENNEN SYKSYÄ!!! Ja se ei ole mukava asia. Olen sprintin matalin mahdollinen ystävä, mutta olin varmuudeksi laittanut nimeni listaan, jos EM-valinta olisi tullut. No kun ei luonnollisestikaan tullut, niin huokaisin helpotuksesta ja aloin valmistautua erikoispitkään....

Arvokisoihin kun ei voi edes jälki-ilmoittautua, joten turha ruikuttaa.

Pitäisikö asettaa jokin tavoite? Olkoon vaikka se, että en tallo kukkaistutuksia tai juokse johonkin umpikujaan jossain ostarin takapihalla. Erikoispitkällä se olisi voinut olla suunnistuksesta nauttiminen ja jopa mitali. Voi samperi!

Elämän kevät

2010-05-13T17:11:00.000+03:00

Siinä se, ei kaipaa selitystä.

Tai sitten todella kaipaa, mutta eipä tuossa.

Toisaalta tänään ei olisi tultu. Eilen tuli kesä, ja se taisi olla liikaa. Tiistaina oli kulku like never before. Ja vastaavasti tänään oli jalat like never before, siihen huonompaan suuntaan. Nenä vuotaa kuin Tammerkoski ja kisan jälkeen mies oli kauttaaltaan punaisilla läikillä. Tuli sitten lehdet puihin. Antaa olla.

Hyvä Tanska!

2010-05-11T08:40:00.001+03:00

Huhhuh! Olen viimein toipunut verkkosukkapallon mestaruusjuhlista. Kyllä otti koville ja tiukoille. Nopea käynti Teneriffalla, jonka jälkeen kävin pulikoimassa Keskustorilla suihkulähteessä. Siitä sitten tukka kammattuna yksityistilaisuuteen paikalliseen juottolaan. Nyt pitää jo ryhdistäytyä, kun kaupunki antaa taas kymmenen kiloeuroa koko tiimille. Itse en kyllä ala, kun mun puhelinlaskua ei maksakaan seura. Kuulin, että jonkun jenkin laskut maksaa. Vaikkei se edes puhu paljoa, vaan 76 euroa kuussa. En kyllä tod ala.

Jäin muuten miettimään, että onko Pyrinnöllä ollut joskus oma seuramaja? Kokeneemmat saattaa muistaa, mutta itsellä ovat nuo historiantiedot muualta tulleena vähän huterat. No, mennään negaation kautta.

Torstaina pitäisi sitten aikuisten oikeasti osata suunnistaa ja samalla vielä pistää tossua toisen eteen. Maastohan on katsastusten hengen mukaisesti kaikille tasapuolinen, sama ja tuttu, kisakonsepti uusi ja ihana. En ole kyllä sprinttikarttoja vilkuillut, mutta yritän tänään ottaa vahvasti itseäni niskasta kiinni. Vanhan 2003 Huippuliigan Talmonmäen 1:5000 normisymboleilla löysin. Tuloksia en muista, mutta viivassa oli karmea koukku kolmanneksi viimeiselle. Eikä varmaan kulkenutkaan...

Mutta nyt on kaikki kunnossa. Kolme keskimatkan täsmätreeniä viime viikolla eri vauhdeilla teki terää ja eilen maanantaina pidin rehellisen sohvapäivän, jolla superkompensoin koneistoani. Leposyke valahti jo alle neljänkymmenen, joten kone hyrrää levollisena odottaen viimeisten vuorokausien painonpudotusta. Viime viikon ulkoiluista kertyi juoksua 88 km ja suunnistelua 18 km selkään. Alla vielä taitotreenit viivoineen.

Roominvuori, pikamatka kisavauhdilla uutta kompassimallia testaten.

Herama, taitoiltarastit hissutteluvauhdilla uutta kompassimallia testaten.

Kaarinansilta, selkeää lapotusta uutta kompassimallia testaten.

Semmosta ja tämmöstä.

2010-05-07T12:15:00.000+03:00

Jaahas, vai niin. Viikko aikaa adaptoitua ja kääntää negaatiot päälaelleen.

PM-maastot Kaupin urheilupuistikossa

2010-05-07T11:08:00.001+03:00

Se on sadastoinen teksti tähän paikkaan. Kunniaksi sen kirjasin pm-kisatkin oikein isoilla kirjasimilla. Voin rehellisyyksien nimistöissä todeta, että otsikon mukaiset tempaukset ovat kaukana mukavuusalueeltani, mutta valmentajan mukaan joskus on kehitettävä myös heikkouksia.

Valmistauduin kisaan huolella ja sovitin jopa ruokailuita jiiriin. Takana oli pari päivää suunnistustreenejä ensin kisavauhdilla ja sitten hissuksiin hämäläisen muikeissa maastoissa (Roominvuori ja Herama). Eli askel oli adaptoitu nylkkyjen maastoluokituksen omaavalle reitille, toisin sanoen yksi pieni nousu ja 34 metriä liejuista polkua, muutoin tarmakkia.

Ruokailujen osalta kävi käpy, kun koitin olla terveellinen vastoin normaaleita tottumuksiani. Ostin nimittäin välipalaksi kuitupitoisen jugurtin ja kivennäistä vettä. Normaalisti olen nauttinut kuidut maltaisen muodossa ja eilisen perusteella tulen toimimaan jatkossakin niin. Löi nimittäin sellaiset kurat mahaan kolmen nurkilla, että oli oksat pois. Töiden jälkeen torkuskelin kotona tunnin verran ja olin erittäin heränneen näköinen kisapaikalle tullessani, jopa enikinänuku-Lammikko pani asian merkille. Kolme visiittiä Kaupin posliinilla helppasi pikkaisen ja viivalle mars sortsit ojossa.

Reittinä oli epämääräinen 6,3 km neljänä lenkkinä. Ekalle varville ampaistiin varsin sähäkästi ja alkuperäinen taktiikkani seurailla kahenkilon Siikaluomaa mureni jonnin verran, koska en ihan uskaltautunut rynnistää letkaan. Toisella kiekalla alkoi jo tulla selkää vastaan ja lenkin lopussa ohitinkin Westerlundin eron Siikaluomaan pysyessä muuttumattomana. Meno tuntui yllättävän hyvältä ja jopa rennolta, siinä määrin kun se meikäläisen tapauksessa on mahdollista. Kolmas kiekka oli jo sopivaa yksin juoksemista, eikä ero kärkiporukkaan kasvanut. Viimoiselle lenkille lähtiessä kärki alkoi jakamaan mitaleita, mutta itse en saanut enää oikein iskettyä, sillä jalat alkoivat tuntumaan raskailta. Lopun jolkottelussa ero vähän kasvoi ja lopulta voittaja Syrjälälle takkiin tuli 46 sekuntia ja Siikaluomaankin 22 sekuntia. Sija oli lopulta seitsemäs ja joukkueista tuli hopeaa, olinhan toiseksi paras pyrintöläinen "juoksija". Kierrokset juoksin melko tarkkaan aikavälille 4.58-5.04, joista loppuajaksi muodostui 20.00.

Kotona olinkin sitten totaalisen kippurassa ja päätin, etten enää koske jugurtteihin. Aamulla oli selkäfileet jumissa, ja tämä koneella työstäminenhän sitä helpottaa.

Lopuksi vielä Mogulin pari ansiokasta fotoa illalta. Kiinnittäkääpä huomiota ylhäällä olevaan lantioon, hyvin pystylinjansa säilyttävään juoksuasentoon sekä ilmaa kauhovaan sisäkäteen... Voi veljet on kaukana oppikirjoista!

Edelliseen tekstiin liittyen tarkennan vielä suunnistusammattilaisuusaste -termiäni. Tarkoitin sillä enemmän suhtautumis-asenteellista ja ajankäytöllistä substanssia, en niinkään taloudellista. Kuka tällä hommalla nyt rahaa edes tekisikään. Hyvä jos lenkkarit tuloo ilmaiseksi :)

Piilolinssi ja koukku koukkuloinen!

2010-05-06T11:41:00.000+03:00

On meriselitysten aika. Punakone sivusi kautta aikain parasta sijoitustaan ottamalla Tiomilasta neljännen paikan palkintolavan viimassa. Ja palkintohan kannatti: lätkä nahkanarulla ilman mitään. Rehellisyys perinee maan ja ainakin itse näin, että sijoitus oli melko tarkaan se mitä oli otettavissa. Tähdet olisivat olleet jo todella kohdillaan, mikäli varsinainen palkintopalli olisi joukkuettamme kutsunut.

Haluan ottaa kantaa ja sekoittaa oman lusikkani soppaan, jossa mausteena ovat olleet ulkomaalaiset suunnistajat joukkueissa. Punakohan oli hyvä esimerkki "muukalaislegioonasta", jota termiä itsekin käytin leikkisästi porukastamme joissakin yhteyksissä. Olen vanhan liiton mies siinä mielessä, että haluaisin nähdä vielä sen ajan, jolloin oman kylän pojat juoksevat oman kylän satavuotinen tunnus rinnassa ja ottavat mitalia kaulaan suurviesteissä. Sitä aikaa vaan ei enää tule. Pelin henki on kokenut haisevan muutoksensa viimeisen 15 vuoden aikana, ja lajin kansainvälistyminen on johtanyt väistämättömään. Samallahan se on ollut askel ammattimaisempaan suuntaan, mikä taas ei varsinaisesti ole pahasta. Suurviesteissäkin on kuitenkin kyse huippu-urheilusta siinä määrin, mitä se sienestyksessä ylipäätään on mahdollista. Ja huippu-urheilussa on tarkoitus menestyä eli tulokset ovat se ratkaiseva tekijä. Jos haluat menestyä, on joukkueen oltava nykyään pirun kova ja useimmiten lähes puoliksi koottu eri maiden maajoukkuemiehistä. Siksi en enää ymmärrä jeesustelua "suomalaisista" joukkueista ja siitä, että ulkomaalaiset vievät omilta kasvateilta tilaa. Jokaisella on mahdollisuus lyödä näytöt tiskiin ja harjoitella omalla tavallaan katsoen mihin se riittää. Tämä oli taas kärjistys, josta saan kuulla parkkijonojen tapaan vielä myöhemmin kesällä...

Tämän vuoden Pyrinnössä ykköseen tyrkyllä olevia miehiä oli yli 15. Loukkaantumisten ja vaivojen takia joukkeemme eli viimeiselle viikolle asti mullistuksissa: oli keppiä reidessä, narinaa akilleksessa, rutinaa nilkassa, painetta piriformiksessa jne. Näiden vääntöjen jälkeen kasatussa joukkueessamme oli lopulta viisi kotimaista ja viisi ulkomaista sonnia. Joukkue teki läpi yön harvinaisen tasaista työtä muutamalla loistojuoksulla ryyditettynä, minkä jälkeen katsoin ainakin itse voittaneemme oman sarjamme. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, sitä voi jokainen miettiä. Joukkueemmehan oli lopulta tällainen (luonnehdinnat ja asteet täysin tsaarinkaavalla laadittuina, korrelaatio totuuteen hatara):

1. Lala, 33-v. perheenisä Tsekistä, huippusatsauksen lopettanut täysipäivätyöläinen, 7 vuotta Pyrinnössä, EM-mitali taskussa viestistä, suunnistusammattilaisuusaste 69%.
2. Tsaari, 30-v. virkavapautettu kansankynttilä ja koululiikuntahörhö Pirkkalasta, epätasainen huippusatsaaja ja täysipäivätyöläinen, 5 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 89%.
3. Ema, 29-v. maanmittari jumalan armosta, aaltoileva satsari ja Haiharan Rapamahojen toiminnanjohtaja, täysipäivätyöläinen, Pyrinnössä n. 10 vuotta, suunnistusammattilaisuusaste 77%.
4. Flo, 19-v. opiskelija Veitsistä, todellinen suunnistusanalysaattori ja tulevaisuuden nimi, Pyrinnössä muutaman vuoden, suunnistusammattilaisuusaste 95%.
5. Hiekka, 24-v. opiskelija Hervannasta, ensimmäinen vuosi Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 90%.
6. Leppis, 33-v. ylityöläinen Espoosta, perheenisä ja kevät 2010-satsari, ainakin 8 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 43%.
7. Jedla, 37-v. täysipäivätyöläinen Tsekistä, huippusatsaus loppunut jokunen vuosi sitten, MM-mitalisti viestistä, 7 vuotta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 72%.
8. Hamppi, 35-v. sotilas PV:n armosta, ei kaipaa esittelyjä, neljäs vuosi Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 99%.
9. Denis, 29-v. opiskelija Karjalasta, kolmatta kautta Pyrinnössä, suunnistusammattilaisuusaste 94%.
10. Davo, 33-v. tietotekniikkatyöläinen lähes täysipäiväisesti, Slovakian bull, toinen kausi Pyrinnössä, suunnistusammatilaisuusaste 93%.

Hieno kisa, hieno reissu, hieno joukkue! Kiitos.

Ja sitten anteeksi. Nimittäin oma juoksuni ei ollut odotetunlainen. Olin pitkään kiinni neljännessä osuudessa, mutta viimoiset muutokset tiputtivat miehen kakkospätkälle tasaamaan mahdollista eroa. Nimenomaan...
Seuraavassa lyhyitä pomintoja siitä, miksi Kimmon tulos oli se mitä oli:

K-2: Lähtösija oli ehkä kuitenkin vähän alakanttiin mitä odotin tai toivoin. Otin alun rennosti ja oma ykkönen tuli sujuvasti. Kakkoselle päätin kiertää vasurista polkua. Alku tuli liian jyrkästi ja jouduin tekemään sivusiirtymää vasemmalle Dahlen perässä. Pikkupolulle käännyttäessä linssini irtosi ihan yhtäkkiä yllättäen. Ehdin saamaan kuraisen käteni alle ja siihenhän se tupsahti piilolinssi kuivumaan. Peräporukka pysähtyi hetkeksi, ennenkuin ilmeisesti ymmärsivät ettei Pyrinnön mies pysähtynyt suunnistusteknisistä syistä. Oman gepsin mukaan seisoin 52 sekuntia kun yritin työntää linssiä takaisin iirikseen. Olen sokea kuin myyrä ja ei ole hyvä juttu juosta ilman näkimiä pimeässä. Ja sitten lähdin lyömään aivan liian lujaa...
3-4: Yritin mennä suoraan lammen pohjoispäästä vihreät välttäen. Ei ollut kartoittaja ollut ihan ajan tasalla, sillä valkoinen oli totaalisen läpipääsemätöntä pajukkoa ja epätoivo oli vahvasti läsnä. Aikaa ja voimia kului turhaan.
4-5: Ajoin lopulta Dahlenin selän taas kiinni ja huokaisn hetken. Rastia lähestyessäni huomasin, että muut menevät omaan rastiini nähden liikaa oikealle. Suon reunassa olin kiinni, mutta keskellä ollut kumpare oli ympyrän alla ja sekosin. Vasurissa vilkahti heijastin ja käväisin siellä kiroilemassa.
8-9: Turhaa rynnimistä ja rastin ympäristö oli enemmän kuin epämääräinen aukkoineen ja kivineen. Koukun jälkeen ryminää leimasimella ja Taanis letkan kärkeen , voi prkl!
9-11: Taaniksen selkää edessä ja vauhti aivan liian kovaa, kun takana oli jo muutama turha rykimä. Ja taas yksi lisää...
11-12-13: Lipuille kiven ja kannon kiertoa, kun oli jemiksessä, letka tuli selkään joka kerta.
14-16: Tossu alkoi painaa ja rykiminen kostaa.
16-17: Vedin kohti omaa hajontaani ja 20m ennen lippua pikkusuolla valmistauduin jo leimaamaan edessä näkyvällä kummulla. Ei lippua!! Ja samanlaisia kumpuja edessä ja vasemmalla. Pieni kierros ja takaisin, katse siihen toiseen suuntaan, jossa letkan häntä häipyi taas rastilta.
17-M: Kohtuullisesti, mutta väsyneesti. Saattoi jopa harmittaa...

Ei ollut hyvä päivä, enkä vieläkään tykkää ruåtsalaisista kartoista. Se siitä.

2. osuus: Kimmo Saarinen 31. +4.01

2010-05-05T16:47:00.004+03:00

Tässä dokumentti, täydentävät selitykset myöhemmin.

Vappu ilman kisoja olisi kuin vappu ilman kisoja!

2010-04-29T13:28:00.000+03:00

Mikään ei voi herättää ihmistä kurjemmin kuin kultajuhliva turkulainen. Etenkin kun kyseinen hahmo murteineen tallentuu verkkokalvoille ja kuuloluille rakeiselta ruutupinnalta. Kurjempi herätys olisi vain kaksi kultajuhlivaa turkulaista, tosin sekin sitten toteutui. Itse en ole koskaan ymmärtänyt jääkiekostelun synnyttämää hurmosta. En pidä lajia mitenkään erityisenä millään sektorilla, vähiten urheilullisella puolella. Kaverit ovat kansan syvien rivien mielestä sporttimiehiä isolla M:llä, palkat ja pytingit ovat sitä luokkaa ettei rehellisellä työllä tällainen Henrik Demari voisi edes kuvitella moisista. Mutta ulkopuolinen arvostus on jampoilla kohdillaan, myös missien suunnalta. No, minua ette torille saa tapaamaan yhtikäs ketään. Ja jotta ei turkulaisia sorsittaisi kohtuuttomasti, niin yhtä lailla kultajuhliva hämeenlinnalainen olisi ollut karmivaa. Tokihan se ei nyt olisi ollut edes teoriassa mahdollista.

Mutta se urheilusta ja nyt suunnistukseen... Tiomilaan lähtö on edessä viiden tunnin päästä siniykkösen siivin. Osuudeksi muotoutui moninaisten kiekuroiden jälkeen kakkonen. Punakoneenkin järjestystä ehdittiin jo ihmetellä ja tuomita, toki myös puolustella. Totean vain, että jokaisella ratkaisulla on omat perusteensa, liittyen sitten mihin tahansa, niin hyvään kuin huonooonkin, kulkuun tahi sen puutteeseen, taitoon tahi sen mukanaan tuomaan hitauteen... Itse olen erityisen iloinen siitä, että olen Taaniksen kanssa jälleen samalla osuudella. Tällä kertaa uskon takahorisontin peesipaikan olevan hankalampi säilyttää haastellisten valaistusolosuhteiden vuoksi, mutta lauantai-iltanahan se nähdään.

Valmistautumistani on varjostanut jalkavaiva, joka ilmeisesti juontaa juurensa lauantain nortongista. Vasemman jalan ulkosyrjän tensorjänne on todella kireällä ja heijastelee tilaansa ympäri koipea. Juoksu ei ole miellyttävää ja jänne paukkuu sekä rutisee ilkeästi. Olen yrittänyt venytellä enemmän kuin tarpeeksi, mutta selätys ei ole onnistunut, ja nyt pikkasen jännittää seuraavat päivät, viikot, kuukaudet...

Lisäksi tiistain yöviestitreenissä suunnistin vahvasti: kävin ensimmäisellä lenkillä väärällä kakkosella ja mitä ilmeisimmin myös väärällä kolmosella. Eihän kaikki ihan täsmänneet, mutta eivät olleet täsmänneet sitä ennenkään. Asia valkenoitui toisella lenkillä, jossa paikat vaikuttivat tutuilta ja kaikki täsmäsikin... Jotta vahvalla pohjalla ollaan :)

Lohtuna kaiken keskellä on se, että kotimaahan jäävät Valpurin juhlijat saavat pitkäripaisesta antimia. Myyjät kantoivat yhteiskunnallisen vastuunsa ja hyväksyivät nöyränä tarjotun tarjouksen, eivätkä enää ryhtyneet trendikkäästi lakkoilemaan. Kiitos siitä! Valmisruokaporukkaa en kiitä.

Nyt alkaa virallinen laskeutuminen vapun viettoon suunnistautumisen merkeissä ja sen henkistymisen tueksi työhuoneeni seinältä minua tarkkailee herkeämättä seitsemän taitavaa pihkaniskaa vuodelta 1966. Jätänpä arvoitukseksi, mistä tarkemmin ottaen on kysymys, mutta vihjeen voin antaa, koska olen visailujen Kauno Saario.

Rivissä vasemmalla hymyilee jo edesmennyt pirkkalainen, joka käytti osuuteensa aikaa 2.47,50 ja jäi kärkeen 5.38. Vaihtosijallaan 10 tämä ensi- ja viimelumien luvattu mies pohjusti yhden pirkanmaalaisen suunnistushistorian merkkipaalun.

Klara vappen!

4. sija: Takahorisontin peesipaikka ja kadotetut Taunuksen avaimet

2010-04-25T22:25:00.000+03:00

Jo talvesta odotettu Rauman EM-katsastus on nyt takana ja olo on vähän kahtia jakautunut. Neljäs sija on ehdottomasti yläkanttiin, mutta toisaalta suoritus oli huonohko runsaine pikkukupruineen. Fyysisellä puolella jaksaminen oli ihan kohtuullista, mutta viimeisellä kilometrillä jalkojen krampit maksoivat liikaa aikaa ja maalin jälkeinen iso jysäys veti takareiden sellaiseen kuntoon, että tänään palauttava lenkki oli lähinnä jalan raahaamista perässä. Toki Pyynikin auringonpaiste ja katujuoksijoiden seurailu sulatti lihaksia. Ja tietysti Vimppojen joukkueen kannustaminen sarjansa voittoon. Tein jälleen kerran sen havainnon, että olkoon urheilulaji mikä tahansa kuulantyönnöstä moottoriurheiluun, niin aina saa urheilijana katsomon puolelta vastata kysymykseen: "No missäs numero on?" tai "Miksei sitä olla mukana?" Todellinen klisee, johon vastaus on aina väärä, vaikka kuinka koittaisi perustella edellisen päivän 18 km:n suunnistuskisalla. Ei auta ei.

Mutta lauantain kisan nopea läpikäynti:

K-2: Alku lähtee mukavasti ja uusi pitkähihainen suunnistuspaita on napakka valinta kevätsäähän. Kakkoselle tiekierto, jossa vauhti nousi välillä ehkä turhankin kovaksi. Leimaan toisena yhdeksän sekuntia Föhrin perässä.
2-5: Huonoa toteutusta. Kakkoselta huono lähtösuunta, neloselle kaarros rastin lähellä ilman kunnon karttakontaktia ja viitosvälillä vanha kunnon pitkän välin ässäily ja rytkytys. Kokonaisuudessaan hölmöä ajanhukkaa, jonka seurauksena juoksukin muuttui rennosta menosta voimia tuhlaavaksi puskemiseksi. Sija putosi kymmenenneksi ja ero Taanilaan 1.21.
5-7: Lyhyt väli lipun viereen asti hyvin, mutta koloa jouduin katselemaan muutaman sekunnin. Keskusrastille tullessa ajauduin ojan jälkeen oikealle ja korjaukseen meni taas turhaa aikaa ja sapetti. 12. +1.39
7-13: Ensimmäinen perhonen oli se lyhempi ja yritin saada hommaa haltuun. Alku oli mennyt kaikkea muuta kuin suunnitellusti ja valitettavasti kasille sama tahti jatkui. En löytänyt hyvää juoksuväylää notkossa ja rinteessä, sen lisäksi rastille tullessa luin itseni väärin eturinteessä. Taas hukkui reilut 30 sekuntia. Sen jälkeen sain niskaotteen itsestäni ja keskusrastille asti sain taas hyvän rytmin päälle.
13-15: Rastille tullessa näin Taanilan lähtevän rastilta ja arvasin lenkin olevan saman. Yritin ajaa alamäessä kiinni, mutta Parkanon parooni eteni melko vauhdilla. Jyrkänteelle tulin vähän kompuroiden eikä miestä enää näkynyt. Seuraavalle nousin huolimattomasti ja sijainti mäessä oli vähän hatara. Taanis tuli yhtäkkiä vasemmalta ja ajatus karkasi vieläkin pahemmin. Yritin poimia kartan kahta kiveä maastosta, mutta näin vain yhden ja hämmennyin. Kotona huomasin toisen kiven olleen pieni jyrkänne. Katselin Taanilan löytöretkeä ja lähdin toiveikkaana samaan suuntaan. Ja koukkuhan siitä tuli. Taas ketutti.
15-19: Taanila vetää vauhdilla, eikä itselläni ole mahdollisuutta kuin roikkua ja varmistaa sijaintia. Liput tulevat melko hyvin vastaan, mutta alan olla 'takahorisontin peesipaikalla enkä tunnu pysyvän metriäkään perässä'. Takarinnejyrkänteelle joudun pysähtymään pikkusuolla varmistaakseni sijainnin ja Taanilan paita katoaa lopullisesti.
19-24: Yritän keskittyä omaan tekemiseen ja pitää tempoa yllä, sen mitä rahkeissa oli. Välillä Taanilan ja Huttusen paidat vilkkuvat edessä, mutta melkoisen kaukana. Rastille 22 mennessä Taanila on noin 50 metriä edellä ja kurvaa mäen päällä yllättävästi vasemmalle. Katson kumpareet kohdilleen ja edessä näkyy jo rastimäen viereinen jyrkänne, joten totean tilanteen ja pudotan rastille. Sen koommin en nähnyt Taanilaa, paitsi kilpailukeskuksessa. Perhosten jälkeen sija on 7., ero Föhriin tasan kolme minuuttia.
24-25: Olin jo etukäteen päättänyt vetää välin vasemmalta polkua, koska keskittymisen tasoni oli ollut luvattoman heikkoa tähän mennessä. Polulla juoksu kulkee ja lopussa löytyy väylätkin, Olin jo hiukan alistunut siihen, ettei tänään tultu, mutta lipulle tullessa Wickholmin näkeminen piristää.
25-28: Simasalon killerit edessä. Imutan rastille Jöijen vanaveteen ja seuraavat välit varmistan perässä sijaintia ja kerään henkistä voimaa lopun puristukseen.
27-31: Lähestulkoon kävellen virheitä vältellen. Sija 3. +1.33 Föhriin.
31-M: Dolorosa alkoi, kun takareidet ryhtyivät nappailemaan, enkä saanut ajatusta pidettyä kasassa. Ajautumista ja tarpomista risukossa, ja sehän tunnetusti maksaa näiden miesten seurassa. Takkiin tulee ja sijaksi kalkuloituu neljä. Loppukirin jälkeen vasen takareisi kramppaa ihan tuelta ja sehän tekee höpöä se.

Niinpä niin, omalla suunnitelmalla Taunuksen avaimet olisivat olleet omissa käsissä jopa parempaankin sijoitukseen. Mutta kun ei niin ei, virheitä tuli aivan liikaa. Kartta seurannasta poimittuna.

Viikonloppu kruunattiin sunnuntaina häälahjan muodossa Saludissa, jossa tuli nautittua hyvät espanjalaiset eväät palautumisen tueksi. Tosin tarjoilija unohti kokonaan tuoda alkuruokatilauksemme, mutta ens kauella.

Odottavan aika on pitkä...

2010-04-22T08:31:00.000+03:00

Nyt odotan kotiin pääsyä. En suinkaan kansainväliseltä lentokentältä, vaan töistä. Tai tavallaan odotan töissä töihin pääsyä. Ja sitten kotiin. Eli en siis ole juuri nyt töissä, vaikka olenkin töissä. Sillä vasta kohta olen taas varsinaisesti töissä. Siksi tämä ei siis ole työaikaa, vaikka olenkin työpaikan koneella. Ehkä olisi kuitenkin syytä mennä jo kotiin...

Ylläoleva teksti on eiliseltä, kun aloittelin tätä kirjoitusta tuskissani...

Mutta vielä vähän Siljarasteista. Suorituksellani yllätin itseni ja todennäköisesti myös monen muun. Tai suoritus sinänsä ei yllättänyt itseäni, mutta sijoitus kyllä. Rata oli ihan OK, vaikka ei sopinutkaan meikäläisen profiilille. Toisaalta myös viime vuonna kauden aluksi juoksin yhden parhaista kisoistani helpolla radalla ja helpossa maastossa. Siitä alkoikin sitten alamäki, kun siirryttiin vähän vaikeimpiin maastoihin. Joten ehkä olenkin ollut koko ajan väärässä omista vahvuuksistani, tiedä häntä. Siljassa minuutin lähtöväli oli tällä kertaa minulle suosiollinen, kun Pohjalan lisäksi sain edellä menneistä kiinni Haiharan Rapamahan. Mies vetelikin viimeisen kolmanneksen melko sujuvasti ja kun oma mono ei syönyt enää yhtään kovempaa, tyydyin varmistamaan Eman suunnistuksen edellä nohevaksi.

Mutta se suorituksista. Palaan vielä hetkeksi kisojen pysäköintiasiaan, jota pohdin jo ennen kisaa, kun kaikesta huolimatta sain itselleni kiireen. Startin myöhäisestä ajankohdasta johtuen en tietenkään tullut pohjoistuuleen seisomaan varsinaissuomalaiselle maatalon pihalle, vaan ajoitin tuloni reiluun tuntiin ennen starttiaikaa. Arvasin joutuvani jonon perään ja otin kävelyaikaan pienen lisäyksen alkuverryttelyn verryttelyksi. Lopulta autoltani oli matkaa kisakeskukseen 3,6 km, mitä pidän jo aika paljona. Osa autoistahan selitteli kaikennäköistä kiireestä lähtöön ym. ja tunki lähemmäs. Näin tekivät lopulta myös oman seurani juniorit, jotka pysäköityään ensin autonsa omani perään toimitsijan ohjeen mukaisesti, lähtivät hetken päästä kaahailemaan lähemmäs kisakeskusta. Itse olen sen verran kisoja järjestellyt, että tiedän jokaisella ratkaisulla olevan oman perusteensa, joten siksi noudatin ohjeita ja lähdin kävelemään. Parin kilometrin jälkeen aloin jo hiukan tuskastua, kun painava rinkka selässä jouduin jo tosissaan työntämään, ettei tulisi kiire. Ja kuitenkin lopulta tuli. Ja startissa tuuli kaatoi Huippuliiga-kyltin jalkani päälle 40s ennen piippiä. Olisiko tämä joku enne ko. kisasarjalle?

Jäin miettimään tuota pysäköintiä vielä sen verran, että kuinka tässä pitäisi pohtia tasapuolista tulkintaa kunkin urheilijan lähtökohdista rahapalkintoja jakavaan kisaan. Eli jos joku ajaa ohjeista huolimatta autonsa kisakeskukseen, niin onko hän samalla viivalla sellaisen kanssa, joka "pakotetaan" kävelemään kisapaikalle melkein neljä kilometriä ennen starttia varusteet selässä. Mitenköhän asia on esim. pikajuoksussa? Mahtaisiko Usain olla tyytyväinen, kun pistettäisiin ensin talsimaan neljä kilometriä kisapaikalle ennen satasen finaalia. Samalla Asafa saisi kärrykyydin viivalle eli olisiko se silloin se kuuluisa sama viiva sitten, tä?!
Tai toisaalta ottiko kukaan autonsa siirtäneistä huomioon sen, että jotkin tyhjät välit saattoivat olla myös tieliikenteeseen kuuluvia kohtaamispaikkoja, jotta tie ei tukkiutuisi. Eli jos joku kisaajista olisi saanut sydänkohtauksen ja olisi tarvittu ambulanssi paikalle. Kuinkahan olisi homma sujunut, kun joku alkupään lähtijä olisi pungennut vastakarvaan Vectrallaan eikä väistämispaikkaa olisi ollut, koska jollakin oli ollut kiire lähtöön ja "oli aivan pakko" saada auto vähän lähemmäs.

En tuomitse, enkä puolusta, koska Fööri otti kyytiin 500m:n matkaksi ennen kisakeskusta. Joten syyttävät sormet vaan tänne. Mutta se siitä.

Ensi lauantaina pitäisi sitten taas iskeä. Matka on miehekäs ja lähtöväliinkin on satsattu resursseja, hyvä niin. Lisäksi olen kerrankin saanut paikan punaiseen ryhmään, enkä numerolle 8 tai 10 kuten yleensä algorytmityksellä on ollut tapana tarjoilla...
Maaston pitäisi sopia kuin nyrkki silmään, mutta eihän noista koskaan tiedä. Pitkästä aikaa on kuitenkin kiva ja odottava fiilis lähteä kisaan, kun kunto tuntuu ihan hyvältä ja viimoiset treenit ovat sujuneet nousujohteisesti. Hiukan tässä tietysti pelottaa, että koska se vire sitten nuupahtaa, kun viimeiset päivät ovat olleet lähinnä neppailua. Loppuun vielä tamperelainen tyyppimaasto, jossa vierailin tiistaina. Yksi pummiloinen tuli, kun mielestäni täysin syteen kartoitetussa rinteessä en mennyt riittävän pitkälle jyrkännekulmia kujuilemaan. Siitä ja maastoon yhtä aikaa lähteneestä sussarin ulkoiluttajasta huolimatta tuntemus oli varsin posetiivin oloinen. Ehkä tuota koirafobiaani on joskus syytä availla tarkemmin, koska muuten tämä menee ihan oudoksi koirafriikkeilyksi...