Lahti-suunnistuksen loppuverryttelyssä aina noheva Sid Iivonen kommentoi ylävartaloni alasektorilla olleen hiukan ylimääräistä. Vaihdoimme kuulumiset opettajan työn väsyttävyydestä ja pitkästä kesälomasta, jonka aikana tulee vietettyä rasvaista elämää. Paidaton verryttelyni johtuu kesäisin puhtaasti heinäallergian aiheuttamasta infernaalisesta kutinasta hikisen suunnistuspaidan reagoidessa kaikenkarvaisiin timoteisiin. No, totuus pöhöttyneestä kehostani on kyllä myös omassa tietoisuudessani ja tällä viikolla asialle on saatettu toimenpiteitä. Olen nauttinut myrkkymaljoja neljäsosan normaalista ja grillannutkin vain kaksi kertaa...
Vaaka-issue odottaa seuraavaa maanantaita, koska viikolla on ollut kiirettä. Sunnuntain kisan jälkeen olo tuntui jokseenkin tukkoiselta (perjantaina olleella Eppujen keikalla 5000 ihmisen seassa sateessa lonnien ei ollut osuutta asiaan) ja päätin ajaa paperikoneet alas palauttelun merkeissä. Maanantaina läksi mustikkaan ja neljän tunnin kykkimisen jälkeen olin naarannut kasaan 15 litraa talvenvaraa. Arvatenkin seuraavana aamuna ojentautuminen oli sanoin kuvaamattoman ihqua... Eilen torstaina tein ensimmäisen kevyen lenkin ja valo tunnelissa ei paljastunutkaan junaksi, vaan helpottaneeksi olotilaksi. Tänään otankin jo rauhallisemmin, kun matka suuntaa Sulkavalle. Vaakalukeman julkistan maanantaina ennen tuntureille lähtöä ja siiten odotan mielenkiinnolla pitkän rasvanpolttolenkkien tulosta. Toki otan mukaan vähän marjamehua ja novellea, etten ihan kuihdu.
Enää en ihmettele sitäkään vähää suomalaisen futiksen tasoa, sillä viikko sitten eräässä Arvausliigan ottelussa selostaja analysoi kentällä olevan vastakkain kaksi liigan pelaavaa joukkuetta... Mietipä sitä niin.
perjantai 31. heinäkuuta 2009
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Ohi on, kiitos siitä...
Jos eilen oli eväät syöty, niin tänään oli käärepaperitkin käytössä kun koitin vääntäytyä viivalle takaa-ajoa varten. Edellisenä iltana palautuminen ei käynnistynyt, vaikka kuinka nautin palautumisjuomaa. Iltalenkillä päätä särki ja raisun ukkosmyrskyn aikana harkitsin hetken siirtymistä pihalle x-asentoon, jos vaikka salama olisi iskenyt ja tuonut supervoimat. Näin ei arvatenkaan käynyt...
Aamulenkki oli jalkojen siirtelyä vuorotahtiin ja hetken luulin jo olevani Satakunnan lennoston alokkaiden aamulenkillä, vain sauvat puuttuivat. Kisapaikalla verryttely oli lähinnä muodollisuus ja karsinassa koitettiin olla niin vitsikkäitä että, vaikka tasan tarkkaan tiesin ettei tästä mitään tule. Tavoitteena oli vain välttää loppukiriin joutumista. Alku meni hyvin ja vasta neloselle rymytessäni Tinski ja Nopsa-Noponen ottivat puolen minuutin eron kiinni. Ennen viimeistä reitinvalintaa yritin jättäytyä letkan häntään, jotta saisin valita kahdesta reitistä sen toisen. Mutta mitä tekivätkään poijjaat: Noponen vasuriin ja Tinski oikealle. Masennuin ja otin Noposen valinnan. En vain päässyt polulle riittävän jyrkästi, vaan könysin siinä vieressä polun suuntaisesti Paajasen Onnin opeilla. Polulla olin alistuneesti helpottunut, ettei tuttua miestä enää kiusata.
Toiseksi viimeiselle tullessani leimalle iskikin kolmisen minuuttia takaa lähtenyt Pohjala. Hetken punnitsin pelimerkkejäni, jotka tuntuivat varsin kevyiltä. Yritin jurnutella tiheikön alas mahdollisimman hitaasti, jotta voimia olisi vielä finalsprinttiin. Olenhan kuitenkin 12,3 sekunnin satasen mies, ollut ainakin vuonna 1997... Viimeiselle tulimme eri reittejä ja vanhemman oikeudella sujautin kapulan 0.069 sekuntia edellä leimasimeen ja meinasin pudottaa koko lärpäkkeen kädestäni. En uskonut olevani niinkin nopea, että kalastin Rengon kisojen ainoan pohja-ajan loppusuoralta, enkä vieläkään hävinnyt loppukiriä ;)
Viikko oli mitä oli sunnuntain jälkeen ja käteen jäi aika pitkälti pelkkiä kaksi+vara kuponkeja. Syyt on jo analysoitu ja toimenpiteet on selvänä. Eli maanantaina käyn ostamassa vaa'an ja aloitan painon pudotuksen. Sitä verran kuivia kavereita näyttivät Anjalat ja Muukkoset olevan. Syksyllä hilaan itseni alle 70 kilon, jos ei muuten niin vaatteet päällä saunomalla SM-pitkää edeltävänä iltana. Ja sunnuntainen Bock saa vaihtua Perhekaljaan, Casillero del Diablo marjamehuun ja saunan jälkeinen keravalainen Novelleksi... Huippu-urheilu on täynnä uhrauksia, joilla on tunnetusti tuhoisa vaikutus.
Nyt kuitenkin hetki palautumista, sillä olen lihaksistoni kanssa syvällä kuin pohjaton kaivo.
Aamulenkki oli jalkojen siirtelyä vuorotahtiin ja hetken luulin jo olevani Satakunnan lennoston alokkaiden aamulenkillä, vain sauvat puuttuivat. Kisapaikalla verryttely oli lähinnä muodollisuus ja karsinassa koitettiin olla niin vitsikkäitä että, vaikka tasan tarkkaan tiesin ettei tästä mitään tule. Tavoitteena oli vain välttää loppukiriin joutumista. Alku meni hyvin ja vasta neloselle rymytessäni Tinski ja Nopsa-Noponen ottivat puolen minuutin eron kiinni. Ennen viimeistä reitinvalintaa yritin jättäytyä letkan häntään, jotta saisin valita kahdesta reitistä sen toisen. Mutta mitä tekivätkään poijjaat: Noponen vasuriin ja Tinski oikealle. Masennuin ja otin Noposen valinnan. En vain päässyt polulle riittävän jyrkästi, vaan könysin siinä vieressä polun suuntaisesti Paajasen Onnin opeilla. Polulla olin alistuneesti helpottunut, ettei tuttua miestä enää kiusata.
Toiseksi viimeiselle tullessani leimalle iskikin kolmisen minuuttia takaa lähtenyt Pohjala. Hetken punnitsin pelimerkkejäni, jotka tuntuivat varsin kevyiltä. Yritin jurnutella tiheikön alas mahdollisimman hitaasti, jotta voimia olisi vielä finalsprinttiin. Olenhan kuitenkin 12,3 sekunnin satasen mies, ollut ainakin vuonna 1997... Viimeiselle tulimme eri reittejä ja vanhemman oikeudella sujautin kapulan 0.069 sekuntia edellä leimasimeen ja meinasin pudottaa koko lärpäkkeen kädestäni. En uskonut olevani niinkin nopea, että kalastin Rengon kisojen ainoan pohja-ajan loppusuoralta, enkä vieläkään hävinnyt loppukiriä ;)
Viikko oli mitä oli sunnuntain jälkeen ja käteen jäi aika pitkälti pelkkiä kaksi+vara kuponkeja. Syyt on jo analysoitu ja toimenpiteet on selvänä. Eli maanantaina käyn ostamassa vaa'an ja aloitan painon pudotuksen. Sitä verran kuivia kavereita näyttivät Anjalat ja Muukkoset olevan. Syksyllä hilaan itseni alle 70 kilon, jos ei muuten niin vaatteet päällä saunomalla SM-pitkää edeltävänä iltana. Ja sunnuntainen Bock saa vaihtua Perhekaljaan, Casillero del Diablo marjamehuun ja saunan jälkeinen keravalainen Novelleksi... Huippu-urheilu on täynnä uhrauksia, joilla on tunnetusti tuhoisa vaikutus.
Nyt kuitenkin hetki palautumista, sillä olen lihaksistoni kanssa syvällä kuin pohjaton kaivo.
torstai 16. heinäkuuta 2009
Eväät on syöty
Pysyin kuulutuksissa tänäänkin. En suorituksieni, pronssisen rusketukseni tai arvontapalkintojen takia, vaan tämän kurjan blogin. Syy selvisi Pesupaikalta, jonne tämä oli sujautettu. Epäilen Stigin tekosiksi. Kuulutusporukalle Mike Routen johdolla kiitokset myös täältä, ihailtavasti jaksatte suoltaa eetteriin. Hyvä kuuluttajahan on varustettu asiantuntemuksella ja supliikilla sekä toffeen pehmeällä äänellä. Vaikka välillä meneekin levottoman dialogin puolelle. Ei vaan, täysi tunnustus! Kivaa on kuunnella.
Tänään tarjottiin latu, kuten arvata saattoi. Eilisen betonin päälle valoin vielä lekaharkot, jotta jalat pysyisivät tukevasti maassa MM-kisalipun ollessa jo lähes näpeissä. Meno oli alussa helpon tuntuista, mutta perhosille noustessa tossun kärki raapi valitettavan alhaalla. Onlinet näytti ensimmäiseen väliaikaan (7,5km, jossa Taivainen oli nopein 19:21 (!)) -17:15 eli aavistuksen olin tossulla jäänyt, koska meno oli kuitenkin ollut virheetöntä...
Korttini on valikoivaa mallia eikä kerta ollut ensimmäinen kun leimaus ei rekisteröitynyt. Tulkitsin kansakoulunopettajan matematiikalla, että aikani taitaa olla toiselta leimauskerralta.
Piristyin ekalla perhosella, kun sain näköpiirin Oman vetämän letkan, jossa oli myös 4min edellä lähtenyt Parkkisen Japi, jota en koskaan lopulta saanutkaan kiinni... Todellinen herpaantuminen tuli viimeistä kertaa keskusrastille tullessa, jossa vedin oikealle ja pöljäilin minuutin väärällä puolen kumparetta. Tässä luikahti Muukkonen (4 min perään) kuten myös Huovila (2 min perään) ohi.
Havaitsin vielä Huovilan selän ja ammuin perään rastille 16. Ensimmäisen harjanteen jälkeen linkki oli edelleen kiinni ja havaitsin vielä Muukkosenkin tulevan vastaan rastilla käyneenä. Tsaarin etsikkoaika napakkaan junaan edes hetkeksi kesti 35s, jona aikana Huovila katosi näköpiiristä ja ensimmäinen vilkaisuni karttaan ko. välillä ei juuri oljenkorsia antanut. Jatkoin hätäpäissäni eteenpäin, ja lopulta keräsin kamppeet häntä koipien välissä reilun minuutin pummin tehneenä. Kaksi kauden isointa virhettä peräkkäin, melko noloa toimintaa aikuiselta mieheltä. Se juna oli ja meni, minkä jälkeen alkoikin yksinäinen työ tuottaen kahdeksan minuuttia takkia Muukkoselle ko. pisteestä maaliin.
Meno tuntui yllättävän hyvältä, mutta sykkeet olivat vajonneet ja huomasin jaloista puutumisen merkkejä. Sinänsä koomista, että koitin tehdä töitä ja iskeä kuin suomenhevonen, mutta tulos oli täyttä tuhnua. Jalat eivät vain menneet kovempaa. Tuttu tunne tältä vuodelta, joten se siitä.
Sain kisapaikalla jo hyviä reenivinkkejä eräältä manserokin legendalta, mutta jätän silti viiden tunnin sauvakävelylenkin tältä illalta. Pyöräilen sen sijaan Nesteen kylmäkaapille ja katson mihin asti eväät huomenna riittävät. Käyrä on ollut vaarallisen laskeva ja arvat tuli raaputettua jo sunnuntaina. Tällä hetkellä tavoitteena on osallistujapalkinto, sillä huominen takaa-ajo yhteiskisasta taitaa huipentua taisteluun pysymisestä parinkympin joukossa. Enkä toisaalta muutenkaan luota legendan neuvoihin, koska hänellä ei ole henkilökohtaista yleisen sarjan SM-kultaa...;)
Paluumatkalla radio Suomi ylitti lopullisesti sietokykyni, koska ovat nyt päättäneet soitattaa jotain "Ilo tulvii" -renkutusta aina Tiiriön-Ojoisten liittymän kohdalla. Sai riittää ja löin soimaan Napnderin Hittirähinän, joka pelastaa aina päivän: "Ei se vielä retkuksi tee, jos vähän renttuillaan. Joka muuta väittää sille sanon terve vaan!"
Kiitokset hyvästä maastosta, kartasta ja radasta! Näitä lisää...:)
Tänään tarjottiin latu, kuten arvata saattoi. Eilisen betonin päälle valoin vielä lekaharkot, jotta jalat pysyisivät tukevasti maassa MM-kisalipun ollessa jo lähes näpeissä. Meno oli alussa helpon tuntuista, mutta perhosille noustessa tossun kärki raapi valitettavan alhaalla. Onlinet näytti ensimmäiseen väliaikaan (7,5km, jossa Taivainen oli nopein 19:21 (!)) -17:15 eli aavistuksen olin tossulla jäänyt, koska meno oli kuitenkin ollut virheetöntä...
Korttini on valikoivaa mallia eikä kerta ollut ensimmäinen kun leimaus ei rekisteröitynyt. Tulkitsin kansakoulunopettajan matematiikalla, että aikani taitaa olla toiselta leimauskerralta.
Piristyin ekalla perhosella, kun sain näköpiirin Oman vetämän letkan, jossa oli myös 4min edellä lähtenyt Parkkisen Japi, jota en koskaan lopulta saanutkaan kiinni... Todellinen herpaantuminen tuli viimeistä kertaa keskusrastille tullessa, jossa vedin oikealle ja pöljäilin minuutin väärällä puolen kumparetta. Tässä luikahti Muukkonen (4 min perään) kuten myös Huovila (2 min perään) ohi.
Havaitsin vielä Huovilan selän ja ammuin perään rastille 16. Ensimmäisen harjanteen jälkeen linkki oli edelleen kiinni ja havaitsin vielä Muukkosenkin tulevan vastaan rastilla käyneenä. Tsaarin etsikkoaika napakkaan junaan edes hetkeksi kesti 35s, jona aikana Huovila katosi näköpiiristä ja ensimmäinen vilkaisuni karttaan ko. välillä ei juuri oljenkorsia antanut. Jatkoin hätäpäissäni eteenpäin, ja lopulta keräsin kamppeet häntä koipien välissä reilun minuutin pummin tehneenä. Kaksi kauden isointa virhettä peräkkäin, melko noloa toimintaa aikuiselta mieheltä. Se juna oli ja meni, minkä jälkeen alkoikin yksinäinen työ tuottaen kahdeksan minuuttia takkia Muukkoselle ko. pisteestä maaliin.
Meno tuntui yllättävän hyvältä, mutta sykkeet olivat vajonneet ja huomasin jaloista puutumisen merkkejä. Sinänsä koomista, että koitin tehdä töitä ja iskeä kuin suomenhevonen, mutta tulos oli täyttä tuhnua. Jalat eivät vain menneet kovempaa. Tuttu tunne tältä vuodelta, joten se siitä.
Sain kisapaikalla jo hyviä reenivinkkejä eräältä manserokin legendalta, mutta jätän silti viiden tunnin sauvakävelylenkin tältä illalta. Pyöräilen sen sijaan Nesteen kylmäkaapille ja katson mihin asti eväät huomenna riittävät. Käyrä on ollut vaarallisen laskeva ja arvat tuli raaputettua jo sunnuntaina. Tällä hetkellä tavoitteena on osallistujapalkinto, sillä huominen takaa-ajo yhteiskisasta taitaa huipentua taisteluun pysymisestä parinkympin joukossa. Enkä toisaalta muutenkaan luota legendan neuvoihin, koska hänellä ei ole henkilökohtaista yleisen sarjan SM-kultaa...;)
Paluumatkalla radio Suomi ylitti lopullisesti sietokykyni, koska ovat nyt päättäneet soitattaa jotain "Ilo tulvii" -renkutusta aina Tiiriön-Ojoisten liittymän kohdalla. Sai riittää ja löin soimaan Napnderin Hittirähinän, joka pelastaa aina päivän: "Ei se vielä retkuksi tee, jos vähän renttuillaan. Joka muuta väittää sille sanon terve vaan!"
Kiitokset hyvästä maastosta, kartasta ja radasta! Näitä lisää...:)
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Betonia
Toinen sprintti kärsittynä ja tänään kirjaimellisesti. Arpa oli antanut viimeisen paikan ja Tsaari kiitti valamalla Hämeen linnasta betonia reisiin. Meno oli alusta lähtien tumman sävyistä ja itse asiassa jo verryttelyssä sykkeet jäivät liian alas, vaikka yritin murjoa dieseliä auki. Kiitos vaan järjestäjille leikkikentän kokoisesta lähtökynnyksestä, jossa piti samalla verrytellä. Ei näin! Itse olen todellinen elämäntapaverryttelijä, joka tarvitsee tilan itselle ja egolle. Kuuluuhan ohjelmaani yksinäinen murjotus, juoksutekniikat, jumppaliikkeet, aukaisuvedot, perusjyystö, meditaatio, kusella käynti neljässä eri kohdassa reviirin merkitsemiseksi ja pahojen henkien karkottamiseksi...
Ja ketut, aivan sama. Olin vaan todella lahna tänään, koska en ilmiselvästikään ollut palautunut eilisestä. Lisäksi keksin muutaman muun syyn, jotta pysyn valintaspekulaatioissa tiukasti mukana:
1) heräsin ensi kertaa lomallani klo 7.00
2) söin liikaa
3) söin liian vähän
4) varpaassa ollut kihti aiheutti pohjallisen poistotarpeen, josta mieleltään nuoren miehen vanha kantakalvo ei tykännyt
5) naiset änkesivät kynnyksellä heti vessajonoon ja aiheuttivat kiireen, josta seurasi liian lyhyt verryttelyaika
6) verryttelin liikaa
7) viimeisen viikon aikana on tullut jo neljä raitista päivää, mikä poikkeaa liiaksi normaalista ja aiheuttaa vieroitusoireita
8) kartta oli liian selkeä ja rata liian helppo
9) pummasin rastia 15
10) tämä oli sprintti, ja niihin en osaa suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella (no jos hädin tuskin näkyvät polut piirretään tietä muistuttavalla symbolilla, niin ole siinä sitten johdonmukainen, tä!)
Maastohan oli ihan kivaa ja kartta kelpasi rastia 15 lukuun ottamatta. En saanut nenämuotoa ja vihreitä osumaan kuvatulla tavalla näkökenttääni, ja tällä kertaa lippukaan ei vilahtanut. Pikku koukero oikealta ei tuntunut niin isolta, mutta jösses sentään takkiin tuli 30s ja entisestään ankea sija putosi vielä 10 pykälää.
No toki tiheämmän vihreäviivoituksen käyttö hämmensi hämäläistä ja meinasin ihan ryhtyä kiertelemään, kunnes kuutoselle mennessä kuuden minuutin vauhtia latoessani tajusin pelin hengen: turha kierrellä. Kyseisen symbolin käyttö Hämeessä herättää yleensä hiljaista kunnioitusta, sillä näille alueille kirjaudutaan sisään täysin omalla vastuulla ja kuolemaa halveksuen. No, ei näköjään täällä. Ja huomenna kun menen tällä periaatteella, niin varmasti nuoressa vesakossa kiroan...
Paluumatkalla tajusin urheilutuloksista saatavan nautinnon ihan konkreettisesti kuunnellessani radiota. Jouduin jo toista päivää autoilemaan perheemme pienemmällä ranskalaisella ilmastoimattomalla ihmeellä, koska pösoo tyhjensi renkaan toissa yönä jonkun vandaalin ujuttaman piikin takia. Puhallin ja moottori huutavat autobaanalla sitä verran kovaa, että radiossa on oltava pomminvarma asema, jotta jotain saa kuulumaan. Ja se on Radio Suomi! Tai niin kuin itse sanovat Suomen radio... Mikä muu asema sopisikaan paremmin kaltaiselleni humppapeltojen suurelle kyntäjälle...
Joka tapauksessa kuuntelin jotain maakuntaradion juontajaparin nohevaa sanailua alkupaluumatkan tai paluumatkan alun. Moottoritielle tultaessa joku Pasi Kuikka Pohjanmaan radiosta oli heittänyt tälle Mikko Kekäleelle haasteen korkkarijuoksusta. Eli 20 metrin matkan korkkareissa. Kuikka oli tekaissut noin neljän sekunnin ajan 6,8 cm:n koroissa ja nyt Kekäle vastasi livelähetyksessä vetoon. Jotta selitykset saatiin jo ennen kisaa kuntoon, mies laittoi 8 cm:n korot. Hehkutuksessa sankari keräsi adrenaliinia ja koko akti oli lopulta ohi 3,07 sekunnissa. Kaveri riehaantui täysin ja uhkui maskuliinista voimaa siinä määrin, että välillä taisi unohtua jalassa olevan naisten korkokengät. Oli tämä atleetti jo etukäteen uhkunut, että kunnia taitaa mennä, mutta mainetta tulee ja se on todellisen miehen merkki.
Väliin tuli jokunen biisi ja studiossa istuneen naistoimittajan ihastelua. Päästyäni jo Pirkkalan porteille Kekäle oli palannut studioon ja kuulosti kovin alakuloiselta. Kaveri katseli nettiin laitettuja kuvia suorituksen kohinasta ja kuulemma se kunnia olikin jo alkanut kiinnostamaan maineen sijaan, varsinkin nyt kun adrenaliini ja endorfiini olivat haihtuneet elimistöstä. Todellinen miesten mies, sanon minä!
Huomenna muistan kerätä miehistä adrenaliinia ja lopuksi nauttia endorfiinistä, kunnes kaipaan jo mennyttä kunniaani. Nyt vedän lautasellisen perunoita, ja syön lopulta itseni yli ettei huomenna vahingossakaan kulje. Kyllä rastiviikko on hieno juttu!
Ja ketut, aivan sama. Olin vaan todella lahna tänään, koska en ilmiselvästikään ollut palautunut eilisestä. Lisäksi keksin muutaman muun syyn, jotta pysyn valintaspekulaatioissa tiukasti mukana:
1) heräsin ensi kertaa lomallani klo 7.00
2) söin liikaa
3) söin liian vähän
4) varpaassa ollut kihti aiheutti pohjallisen poistotarpeen, josta mieleltään nuoren miehen vanha kantakalvo ei tykännyt
5) naiset änkesivät kynnyksellä heti vessajonoon ja aiheuttivat kiireen, josta seurasi liian lyhyt verryttelyaika
6) verryttelin liikaa
7) viimeisen viikon aikana on tullut jo neljä raitista päivää, mikä poikkeaa liiaksi normaalista ja aiheuttaa vieroitusoireita
8) kartta oli liian selkeä ja rata liian helppo
9) pummasin rastia 15
10) tämä oli sprintti, ja niihin en osaa suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella (no jos hädin tuskin näkyvät polut piirretään tietä muistuttavalla symbolilla, niin ole siinä sitten johdonmukainen, tä!)
Maastohan oli ihan kivaa ja kartta kelpasi rastia 15 lukuun ottamatta. En saanut nenämuotoa ja vihreitä osumaan kuvatulla tavalla näkökenttääni, ja tällä kertaa lippukaan ei vilahtanut. Pikku koukero oikealta ei tuntunut niin isolta, mutta jösses sentään takkiin tuli 30s ja entisestään ankea sija putosi vielä 10 pykälää.
No toki tiheämmän vihreäviivoituksen käyttö hämmensi hämäläistä ja meinasin ihan ryhtyä kiertelemään, kunnes kuutoselle mennessä kuuden minuutin vauhtia latoessani tajusin pelin hengen: turha kierrellä. Kyseisen symbolin käyttö Hämeessä herättää yleensä hiljaista kunnioitusta, sillä näille alueille kirjaudutaan sisään täysin omalla vastuulla ja kuolemaa halveksuen. No, ei näköjään täällä. Ja huomenna kun menen tällä periaatteella, niin varmasti nuoressa vesakossa kiroan...
Paluumatkalla tajusin urheilutuloksista saatavan nautinnon ihan konkreettisesti kuunnellessani radiota. Jouduin jo toista päivää autoilemaan perheemme pienemmällä ranskalaisella ilmastoimattomalla ihmeellä, koska pösoo tyhjensi renkaan toissa yönä jonkun vandaalin ujuttaman piikin takia. Puhallin ja moottori huutavat autobaanalla sitä verran kovaa, että radiossa on oltava pomminvarma asema, jotta jotain saa kuulumaan. Ja se on Radio Suomi! Tai niin kuin itse sanovat Suomen radio... Mikä muu asema sopisikaan paremmin kaltaiselleni humppapeltojen suurelle kyntäjälle...
Joka tapauksessa kuuntelin jotain maakuntaradion juontajaparin nohevaa sanailua alkupaluumatkan tai paluumatkan alun. Moottoritielle tultaessa joku Pasi Kuikka Pohjanmaan radiosta oli heittänyt tälle Mikko Kekäleelle haasteen korkkarijuoksusta. Eli 20 metrin matkan korkkareissa. Kuikka oli tekaissut noin neljän sekunnin ajan 6,8 cm:n koroissa ja nyt Kekäle vastasi livelähetyksessä vetoon. Jotta selitykset saatiin jo ennen kisaa kuntoon, mies laittoi 8 cm:n korot. Hehkutuksessa sankari keräsi adrenaliinia ja koko akti oli lopulta ohi 3,07 sekunnissa. Kaveri riehaantui täysin ja uhkui maskuliinista voimaa siinä määrin, että välillä taisi unohtua jalassa olevan naisten korkokengät. Oli tämä atleetti jo etukäteen uhkunut, että kunnia taitaa mennä, mutta mainetta tulee ja se on todellisen miehen merkki.
Väliin tuli jokunen biisi ja studiossa istuneen naistoimittajan ihastelua. Päästyäni jo Pirkkalan porteille Kekäle oli palannut studioon ja kuulosti kovin alakuloiselta. Kaveri katseli nettiin laitettuja kuvia suorituksen kohinasta ja kuulemma se kunnia olikin jo alkanut kiinnostamaan maineen sijaan, varsinkin nyt kun adrenaliini ja endorfiini olivat haihtuneet elimistöstä. Todellinen miesten mies, sanon minä!
Huomenna muistan kerätä miehistä adrenaliinia ja lopuksi nauttia endorfiinistä, kunnes kaipaan jo mennyttä kunniaani. Nyt vedän lautasellisen perunoita, ja syön lopulta itseni yli ettei huomenna vahingossakaan kulje. Kyllä rastiviikko on hieno juttu!
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Sprintteri
Vaikka hehkutinkin nopeuttani, niin nopeuskestävyys ei (enää) ole vahvimpia puoliani. Tänään jaksoin 9 minuuttia metsän puolella, mutta toisella puolikkaalla olinkin jo minuutin hitaampi. Alustana ihana nurmipinta ja keskiaikaiset kivetykset. En saanut linnan sallituista ja ei-sallituista väylistä mitään tolkkua enkä uskaltanut yrittää puikkelehtimisia, joten kiersin kaikki välit. Ja rehellisesti samalta puolelta, jotta ihmiset eivät olisi nauraneet seisoskellessani jossain umpiperässä. Jep, lisää näitä.
Saateri kun on varvas taas kipeä. Joko se on kihti tai Supra, ja epäilen kaikesta huolimatta jälkimmäistä.
Saateri kun on varvas taas kipeä. Joko se on kihti tai Supra, ja epäilen kaikesta huolimatta jälkimmäistä.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Ihmeiden aika
Toisinaan osuu päiviä, jolloin todella osuu. Ehkä eilen oli sellainen, vaikkei veto nyt mitenkään erityinen ollutkaan, normaalia beisikkiä ilman kardinaaleja perusvirheitä. Hauskinta on ollut lukea luonnehdintoja ja lausuntoja kisasta:
Järjestäjien nettisivuilta:
"Tampereen Pyrinnön Timo Saarinen varmaankin hyötyi ”kotimaastoista”: - Maasto oli tuttua, ihan kuin omasta olohuoneesta olisi ulos katsellut. Valkeakoskelta lähtöisin oleva Pyrinnön mies on aina ollut ja tulee varmaankin aina olemaan todella kova Hämeen maastoissa, mutta muutoin viimeinen harppaus aivan valtakunnan terävimpään kärkeen on vielä toistaiseksi ottamatta."
Epäilemättä. Tai toisaalta:
"Mietsen tuloslistassa oli enemmän yllätyksiä. Niiltä miehiltä joilta MM-kisoissa odotetaan menestystä, Salmi kaipaa jatkossa ”terävämpää otetta”. Hän näki toki positiivisena että kärjestä löytyy uusia ”nuoria” miehiä. Onko Timo Saarinen, 29, siis edelleen myös nuori?- No ainakin nuori mieleltään, Salmi veisteli."
Ehkä. No, mietset on mietsiä.
Eilisen kisan tiimellyksestä löysin vajaan minuutin parannettavaa, mutta näissä maastoissa nappiranin tekeminen on mielestäni haaveiden asteella. Hämeessä on niin paljon kaikennäköistä arvoitusta metsät täynnä (kivien ja risujen lisäksi), ettei pieniltä kolahduksilta voi välttyä. Itse tyrin kasille alokasmaisesti vasemmalla olleelle nenälle, vaikka olinkin tulossa aivan oikein. Onnettomasti lippu vilahti ja rinteessä olleet kivet (jotka kotona monokkeli silmässä paljastuivat ympyrän alla olleeksi kolmioksi) ohjasivat toiminnan väärille urille. Turha 20 sekuntia selkään.
Rastille 12 koitin löytää juostavaa pohjaa ja valuin hissun kissun vasemmalle joutuen soistuvan jatkona olleelle vihreälle, jonka jotenkin vielä samaistin soistuvaksi. Tä? Taas meni melkein 20 s.
Viimeinen ajanhukkaus tuli välille 16-17, jossa jotenkin ajautusisin vasemmalle, osin tarkoitushakuisesti. Syystä, jota tiedä en... Rastille tullessa meinasi usko loppua, kun kumpare ei oikein vastannut odotuksiani, + 15s.
Mutta pirun hyvä juoksu, selvä se! Nyt odotan vesi kielellä sprinttejä, joissa ominaisuuteni puhkeavat kukkaan ja olen valmiina alistamaan. Tä? Naureskelin etukäteen, että tuskin sitten vuoden 1996 tulee näin vähän kilometrejä rastiviikolla, ollaanhan sitä sentään miesten pääsarjassa. Voi morjes, sanois Lammikko.
Tänään kävin verrylenkillä ammattilaisen ottein ja askel suorastaan lensi tihkusateessa ensimmäisen 25 minuuttia. Uskoin syyksi edellisen päivän nohevan feeliksen sekä illan 56,8 ml/kg/min keravalaisen. Puolen tunnin kohdalle lentoi loppui ja sitten raahustin kotiin vettymystä täynnä. Huomenna uudestaan!
Ai niin, kadotettu nopeus on palannut: eilisellä loppusuoralla vedin 116 m 13 sekuntiin, kyseisellä vauhdilla olisi Kimpisen eliittikisoissa otettu naisten satasella hopiaa. Ja niillä oli hirveä takatuuli...
Järjestäjien nettisivuilta:
"Tampereen Pyrinnön Timo Saarinen varmaankin hyötyi ”kotimaastoista”: - Maasto oli tuttua, ihan kuin omasta olohuoneesta olisi ulos katsellut. Valkeakoskelta lähtöisin oleva Pyrinnön mies on aina ollut ja tulee varmaankin aina olemaan todella kova Hämeen maastoissa, mutta muutoin viimeinen harppaus aivan valtakunnan terävimpään kärkeen on vielä toistaiseksi ottamatta."
Epäilemättä. Tai toisaalta:
"Mietsen tuloslistassa oli enemmän yllätyksiä. Niiltä miehiltä joilta MM-kisoissa odotetaan menestystä, Salmi kaipaa jatkossa ”terävämpää otetta”. Hän näki toki positiivisena että kärjestä löytyy uusia ”nuoria” miehiä. Onko Timo Saarinen, 29, siis edelleen myös nuori?- No ainakin nuori mieleltään, Salmi veisteli."
Ehkä. No, mietset on mietsiä.
Eilisen kisan tiimellyksestä löysin vajaan minuutin parannettavaa, mutta näissä maastoissa nappiranin tekeminen on mielestäni haaveiden asteella. Hämeessä on niin paljon kaikennäköistä arvoitusta metsät täynnä (kivien ja risujen lisäksi), ettei pieniltä kolahduksilta voi välttyä. Itse tyrin kasille alokasmaisesti vasemmalla olleelle nenälle, vaikka olinkin tulossa aivan oikein. Onnettomasti lippu vilahti ja rinteessä olleet kivet (jotka kotona monokkeli silmässä paljastuivat ympyrän alla olleeksi kolmioksi) ohjasivat toiminnan väärille urille. Turha 20 sekuntia selkään.
Rastille 12 koitin löytää juostavaa pohjaa ja valuin hissun kissun vasemmalle joutuen soistuvan jatkona olleelle vihreälle, jonka jotenkin vielä samaistin soistuvaksi. Tä? Taas meni melkein 20 s.
Viimeinen ajanhukkaus tuli välille 16-17, jossa jotenkin ajautusisin vasemmalle, osin tarkoitushakuisesti. Syystä, jota tiedä en... Rastille tullessa meinasi usko loppua, kun kumpare ei oikein vastannut odotuksiani, + 15s.
Mutta pirun hyvä juoksu, selvä se! Nyt odotan vesi kielellä sprinttejä, joissa ominaisuuteni puhkeavat kukkaan ja olen valmiina alistamaan. Tä? Naureskelin etukäteen, että tuskin sitten vuoden 1996 tulee näin vähän kilometrejä rastiviikolla, ollaanhan sitä sentään miesten pääsarjassa. Voi morjes, sanois Lammikko.
Tänään kävin verrylenkillä ammattilaisen ottein ja askel suorastaan lensi tihkusateessa ensimmäisen 25 minuuttia. Uskoin syyksi edellisen päivän nohevan feeliksen sekä illan 56,8 ml/kg/min keravalaisen. Puolen tunnin kohdalle lentoi loppui ja sitten raahustin kotiin vettymystä täynnä. Huomenna uudestaan!
Ai niin, kadotettu nopeus on palannut: eilisellä loppusuoralla vedin 116 m 13 sekuntiin, kyseisellä vauhdilla olisi Kimpisen eliittikisoissa otettu naisten satasella hopiaa. Ja niillä oli hirveä takatuuli...
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Luova tauko
Ei ole lähtenyt blogi lentoon, enkä minä. Projekti PM-kisoihin katkesi viimeisten katsastusten suorituksiin. Juoksut eivät sinänsä olleet huonoja (pl. Keuruun pitkä, jossa kroppa jälleen sekosi aivan täysin), mutta viimeinen tiristys jäi puuttumaan. Ehdin kuitenkin iloita siitä, että olin pitkästä aikaa kilpailukykyisessä tikissä kotimaan kisoja ajatellen. Toki matkaa vanhoihin hyviin vuosiin on vielä tovi, mutta syyt ovat yhtäältä ja toisaalta aika hyvin tiedossa...
Jukolaan tein jonkinlaisia valmisteluja ja olin mielestäni tikissä. Alustavat kisat sujuivat hyvin noin fyysisesti ja suunnistus on ollut itse asiassa koko vuoden aikaisempaa tasaisemmalla levelillä. Viestin alku oli alavireinen, mutta uskoin silti pystyväni reikäpäiseen raviin Mikkelin "puistossa". Lähdön jälkeen ammuin vanhasta muistista ja viimeistään 20 minuutin jälkeen oli selvää, että poispääsy metsästä kunniallisesti olisi ainoa tavoite. Ja näin kävi. Jaloista loppui virta, koneesta kierrokset. Viimeinen kaksi kilometriä tulin vain hämärää pakoillen ja maalissa jalat meni alta silmissä pyörivien tähtien lailla. Kiitokset järjestäjille: "Are you OK?" Johon hetkeä aiemmin vaihtoon tullut Hannu lohkaisi: "Se saa aina ittestään irti, mä voin hoitaa." Viestin lopusta minulla ei juuri havaintoja olekaan, sillä aamuun makasin sängyssä välillä hikoillen, välillä palellen.
Oudot hyytymiset muutamissa kisoissa ovat herättäneet miettimään syytä ja sitä, onko ropassa jotain perustavaa vikaa. Tällä kaudella ongelmana on ollut pidemmät kisat sekä metsäjuoksun ja ylämäkien vaisuus eli entiset vahvuudet... Vuosina 2002 ja 2004 vedin Jukolan kolmannen osuuden kolmanneksi nopeimmaksi päivän telttapöljäilyllä ja muusilla+jauhelihapihvillä. Nyt tulin päivää ennen hotelliin, söin hyvin, huilasin, söin vielä lisää ja olin valmis. Tuloksena tuhnu... Panee harkitteen.
Juhannuksen jälkeen treenit ovat jälleen sujuneet ja ne kaksi kisaakin ihan tyydyttävästi Vammalassa ja Hervannassa. Nyt olisi edessä FIN5 MM-katsastuksineen. Luvassa on aikamoista neppailua + yksi kunnon nortonki. Totuuden nimessä ensi viikko on vain välipala, sillä kyllähän ne koordinaatit on jo suunnattu SM-kisoihin ja tietysti tarkennetusti SM-yöhön...;)
Ja samalla jo ensi kauteen. Joitakin perustavaa laatua olevia toimenpiteitä on jo ajatuksissa, katsotaan tuleeko jotain.
Lomailu on sujunut sopivasti, mutta punaviinin ja keskioluen terveysvaikutukset ovat yhä todistamatta. Tai sitten sopivat suhteet on vielä löytämättä. Anyhow, ei näillä röpöttelyillä huippu-urheilijaksi voi kutsua.
Elämä on taas osoittanut haavoittuvuutensa, eikä kaikki ole mennyt kuin elokuvissa. Mutta sellaista kai elämän kuuluukin olla.
Nyt on aika lähteä taas valmentajaksi emännälle, tavoitteeseen on enää kuukausi.
Jukolaan tein jonkinlaisia valmisteluja ja olin mielestäni tikissä. Alustavat kisat sujuivat hyvin noin fyysisesti ja suunnistus on ollut itse asiassa koko vuoden aikaisempaa tasaisemmalla levelillä. Viestin alku oli alavireinen, mutta uskoin silti pystyväni reikäpäiseen raviin Mikkelin "puistossa". Lähdön jälkeen ammuin vanhasta muistista ja viimeistään 20 minuutin jälkeen oli selvää, että poispääsy metsästä kunniallisesti olisi ainoa tavoite. Ja näin kävi. Jaloista loppui virta, koneesta kierrokset. Viimeinen kaksi kilometriä tulin vain hämärää pakoillen ja maalissa jalat meni alta silmissä pyörivien tähtien lailla. Kiitokset järjestäjille: "Are you OK?" Johon hetkeä aiemmin vaihtoon tullut Hannu lohkaisi: "Se saa aina ittestään irti, mä voin hoitaa." Viestin lopusta minulla ei juuri havaintoja olekaan, sillä aamuun makasin sängyssä välillä hikoillen, välillä palellen.
Oudot hyytymiset muutamissa kisoissa ovat herättäneet miettimään syytä ja sitä, onko ropassa jotain perustavaa vikaa. Tällä kaudella ongelmana on ollut pidemmät kisat sekä metsäjuoksun ja ylämäkien vaisuus eli entiset vahvuudet... Vuosina 2002 ja 2004 vedin Jukolan kolmannen osuuden kolmanneksi nopeimmaksi päivän telttapöljäilyllä ja muusilla+jauhelihapihvillä. Nyt tulin päivää ennen hotelliin, söin hyvin, huilasin, söin vielä lisää ja olin valmis. Tuloksena tuhnu... Panee harkitteen.
Juhannuksen jälkeen treenit ovat jälleen sujuneet ja ne kaksi kisaakin ihan tyydyttävästi Vammalassa ja Hervannassa. Nyt olisi edessä FIN5 MM-katsastuksineen. Luvassa on aikamoista neppailua + yksi kunnon nortonki. Totuuden nimessä ensi viikko on vain välipala, sillä kyllähän ne koordinaatit on jo suunnattu SM-kisoihin ja tietysti tarkennetusti SM-yöhön...;)
Ja samalla jo ensi kauteen. Joitakin perustavaa laatua olevia toimenpiteitä on jo ajatuksissa, katsotaan tuleeko jotain.
Lomailu on sujunut sopivasti, mutta punaviinin ja keskioluen terveysvaikutukset ovat yhä todistamatta. Tai sitten sopivat suhteet on vielä löytämättä. Anyhow, ei näillä röpöttelyillä huippu-urheilijaksi voi kutsua.
Elämä on taas osoittanut haavoittuvuutensa, eikä kaikki ole mennyt kuin elokuvissa. Mutta sellaista kai elämän kuuluukin olla.
Nyt on aika lähteä taas valmentajaksi emännälle, tavoitteeseen on enää kuukausi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)