Tunsin suurta nautintoa, kun äsken koulun pihassa kaksi mopoautoa seisoi pellit pystyssä pakkaseen kangistuneena. Meidän perheen pikku-Clio vain hörähti ja aloitti laulannan ranskalaisella aksentillaan. Voi veljet! Tipsukat kopsuttelivat puhelin kourassa ympäri microcar-vaunujaan, kunnes iskä kurvasi paikalle meikäläisen asunnon arvoisella citymaasturillaan antamaan kaapeleilla virtaa. Oma iloni kaikkosi ja lähdin jääkaapillani kolistelemaan kohti kotia. Sadan metrin jälkeen tuulilasi oli sisältä niin huurussa, että päätin jatkaa ajeluani silmät kiinni. Tuntui turvallisemmalta.
Avasin hallivetokauden tiistaina. Hektisen päivän keskellä oli juuri sopivan pikkuruinen aikaikkuna heti kokouksen jälkeen ja ennen joulujuhlaa, jotta ehdin Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen Taini Thunderin laatimaan harjoitteeseen. Toki omatoimisesti, koska olen niin pro, etten kykene yhteisiin aikatauluihin. Aikaa oli 50 min, joten oli oltava tehokas. Ohjelmaan sisältyi oli 3x2000m VK/MK-sektorilla, inasen jopa kiihdyttäen. Kanssani samalla ovenauksella sisään marssi nuori ruskeaverikkö, joka vaikutti urheilemaan tulleelta nousevalta tähdeltä.
Itse aloitin suorilta verryttelyt, ja sen kymmenen minuutin aikana em. neiti sai itsensä korkeushyppypatjalle makailemaan ja näpyttelemään kännykkäänsä. Aloitin vedot intoa puhkuen, mutta hyvin pian selvisi, että jokin juoksulihas huusi tukkoisuuttaan, hieman myöhemmin totesin tarkalleen kaikkien juoksulihasten huutavan sitä kuuluisaa hoosiannaa.
Ensimmäinen veto kulki nahkeasti aikaan 7.07 ja sykkeetkin kävivät jo turhan korkealla vauhtiin nähden. Neitokainen makasi edelleen patjalla ja joka kerran kaarteessa nenään tulvahti ärsyttävä hajuvesilöyhkä. Toiseen vetoon nostin vauhtia ja syke kanttasi pykälän ylemmäs. Patjatyttönen oli ryhtynyt puhelimen käytön lisäksi myös hörppimään drinksua pullostaan. Aika oli 6.56 ja syke maalissa ylemmällä kynnyksellä, rai rai!
Viimeiseen vetoon lähtiessäni patjalle oli siirtynyt myös vaalea urheilijaneitonen ja hajuvesicocktail oli jo etovan puolella. Nostin suosilla vauhdin siihen, mitä sillä hetkellä oli annettavissa ilman hapotusta, ja tyydyin kohtalooni. Neidit aloittivat viimeisen kierrokseni aikana hölkkää muistuttavan liikehdinnän tekonurmialueen ympäri, jolloin itse pysäytin kellot aikaan 6.39 ja roikotin räkää tartanille. Loppuverryttelyn aikana tulevaisuuden tähdet saivat kolme kierrosta kasaan ennen siirtymistään takaisin patjalle juomapullojen kylkeen.
Kellon pysähtyessä 49 minuutin kohtaan heitin hikisen edustuspaitani takin taskuun, toppatakin niskaan ja hölkkäsin autolle, josta suuntasin salamana kotiin vaihtamaan pukua päälle. Samassa ajassa urheilijanuoret saivat siis kasaan KOLME ratakierrosta ja ns. venyttelyä patjalla. No, nämä ovatkin yleisurheilijoita ja taisi toinen heistä olla jonkin sortin arvokisamitalisti.
Jos itselläni olisi noin runsaasti aikaa harjoitteluun, olisin valtavassa ylikunnossa. Toisaalta tuli todistettua, että mitä lyhyempi matka sitä pidemmät reenit. Enkä kyllä itse ole toisaalta minkään tasoinen arvokisamitalisti, joten kateellista turhautumista taas kaikki tyynni. Kyllähän suomalainen yleisurheilu on kuitenkin niin korkealla tasolla ja kiitos nimenomaan pikamatkojen.
Lähden muuten kohta taas Pirkkahalliin, koska siellä on niin kivaa juosta ympyrää...
