tiistai 30. marraskuuta 2010

Alipainetta

Viime viikko sujui harjoituksellisesti ihan mukavasti ja hetken jo luulin pääseväni vauhtiin. Eilen alkoi kuitenkin taas mystinen tunne vaikuttaa kurkussa ja korvissa. Käväisin aamutuimaan lääkärissä, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt ja kolmen viikon takainen tulehduskin oli poissa. Joten ei muuta kuin kotiin murjottamaan. Ilmeisesti kyse on nyt jostakin virustaudin jälkilöylyistä, jotka eivät meinaa kaikota kehostani. Sinänsä vähän turhauttavaa, varsinkin kun olen koittanut olla viimeisenkin viikon huolellinen kuin mummu lumessa... Tästä suivaantuneena otin flunssapiikin käteeni todeten, että ainakin jonkun taudin väistän tulevana talvena. Näköjään on tuo enempi siisti sisätyö heikentänyt vastustuskykyä verrattuna aiempaan miljoonien pöpöjen maailmaan.

Pari päivää kevyesti ja sitten katsotaan uudemman kerran.

Viime viikon saldorajat: Yhteensä 10h 15min, juoksua ja suunnistusta 83 km, sisäsauvakävelyä+muita härveleitä 13 km.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Vauvantahtia

Ensimmäinen leiri uuden seuran väreissä on historiaa. Tahti oli juuri lääkekuurinsa päättäneelle univelalliselle ihan riittävää. Perjantaina illalla lapotettiin Lamminpään portaissa kunnon mäkitreeni, jossa kone huokaili ihmetyksestä soikeana kun sykkeet paukuttivat kaukana kynnyksien yläpuolella. Kaikkinensa treeni teki todella hyvää, jopa henkisesti, vaikka Mylly näyttikin vahvasti kantapäitään. Kuten teki koko viikonlopun eli tikissä on rajaseudun mies. Lauantaina Jämillä vedettiin suunnistusvetoja, mutta yllättävä lumikerros kovalla kannella sotki vähän kuvioita. Homma muuttui enemmänkin voimajyystöksi, mutta kyllä 15 km:n lenkaus veti meikäläisen kuutamolle. Viimeisessä hyydyin kesken kaiken aivan suorilta jaloilta, kun Mylly lipui ohi. Otin maitojunan kohti mökkiä tuulen tuivertaessa takin jäähän. Peli oli kovaa, koska valmennustiimi oli lyönyt tiukan haasteen taidolliselle puolelle. Kukin veto (1,5-2,0 km, 3-5 rastia) piti muistaa kerralla eli karttaa sai katsoa vain lähdössä. Ei muuten sovi sitten yhtään meikäläisen tekniikalle, ja eksymiähän siellä tuli. Mutta kaikki  treenit pois mukavuusalueelta vievät aina pikkaisen eteenpäin tai ainakin saavat ajattelemaan.

Sen verran lumijuoksu otti kroppaan, että reiden ulkosyrjä kireytyi aika sinkeäksi. Kaikki vähänkin urheiluvammakirjoja selanneet tietävät, että siitä on hyvä ponnistaa kohti juoksijan polvea. Tämän vuoksi jätinkin sunnuntaisen mäkijuoksun väliin ja keskityin venyttelyyn ynnä muihin lihasten kaulimisiin. Kokonaisuudessaan tehosetti oli kuitenkin hyvä startteri harjoittelulle, ja tänään pitkällä lenkillä oli jo mukavan tuntuista talvihipsuttelua. Enää ei tukehdu samantien ja jopa jaksaakin. Taidan ryhtyä urheilijaksi, vaikuttaa kivalta hommalta...

Muuten laiffi pyörii aika pitkälti prinsessan ympärillä, ja varsinaisia ongelmia ei vapaa-ajan viettämisessä ole. Kun vielä huomisesta lähtien palaan töihin, niin arkirutiinien ja treenailun jälkeen voi olla haastavaa löytää aikaa joutaville. Joten jos blogi hiljenee tästä viikosta eteenpäin, on syy helppo löytää. Nyt mennään vauvantahtiin :)

torstai 18. marraskuuta 2010

Le Makkarajärvi

Eilen palailin taas maastoharjoitteisiin, ja olihan ne sykkeet kovat ja korkeat, vauhti ei niinkään. Mutta kivaa oli, ja sehän on urheilussa pääasia. Sekä tietysti hyvät sponsorit ja oikean työn välttely. Vaikka käyhän se sponsoreiden pillin  mukaan tanssiminen ihan oikeasta työstä, huhhuh.

Se alkaa olemaan isyysloma tällä haavaa paketissa. Tavoite isäksi laskeutumisen lisäksi oli hyvän treenikauden aloittaminen. Tuubiin meni: 7 sairas-/badhairday-päivää , yksi lääkekuuri ja puolivillaista touhuamista loppuaika + 9 päivää kurkkukipua. Tästä on ihmisen jälleen hyvä jatkaa.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Välikorvake ja sotilasmusiikki

Viime viikko vierähti vaihtelevissa viiliksissä. Ajatushan oli starttailla toisella isyyslomaviikolla muikeat treenailut eli alkaa legendaarinen ens kauel -uhoaminen heti marraskuun alussa, jolloin kisakauden alkuun on vaatimattomasti useita kuukausia. Tyypillistä suomalaista siis. Treenejä toki tuli, mutta koko ajan vähän hatarilla tuntemuksilla, koska pikkuruisen flunssan jälkeen jäi kurkkuun kytemään epämääräinen kipuilu. Tämä ei varsinaisesti sotkenut harjoituksia, mutta tarkkana poikana tunsin, ettei ihan kaikki palaset olleet paikoillaan. Lopulta lauantaiaamuna alistuin kohtalooni ja aloin arvailemaan sitä tuttua, mutta inhottavaa vierasta. Kymmeneltä olinkin jo kunnanlääkärin oven takana estämässä muiden potilaiden pääsyn päivystykseen ja pyysin lekuria kurkkaamaan korvaan. Ja siellähän se köllötteli välikorvan tulehdus, meikäläisen vitsaus, jolle ei tunnu mahtavan mitään. Purkki Amorionia kouraan ja matkaan. Tällä kertaa olo muuttui melko lailla laakista, kun olin popsinut kaksi pilleriä. Kurkkutuntemukset katosivat ja muutenkin olo petraantui. Toki olisin voinut mennä sinne vastaanotolle jo neljä päivää aiemmin...

Lauantai kuluikin sitten vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkeissä. Upseerikerhomme 70-vuotisjuhlistukset oli jaettu kahteen osaan, ja ensimmäisessä tuurissa tuli kuunneltua puheita noin 90 minuuuttia. Juhlan päätteeksi lyötiin sitten juhlahylsy kouraan kiitoksena maanpuolustuksen hyväksi tehdystä työstä, tälläkin kertaa urheilun saralla. Suunnistajalle tuollainen hylsy on kieltämättä jopa hiukan irvokas palkinto, mutta otetaan ilolla ja riemulla vastaan. Kun vaan keksisi, mihin tuollaisen 30 senttisen tötterön laittaisi, jotta se olisi mahdollisimman vähän huomiota herättävä.

Illalla jatkoinkin sitten kymmenvuotista perinnettäni laulamalla Sotilaspoikaa iltajuhlassa. Vanha soittokunta oli vaihtunut Big Bandiin ja tempo oli aavistuksen laiskahkoa ollakseen sotilasmusiikkia. Yleisö seisoi metrin päässä, ole siinä sitten rennon luottavainen, kun parfyymit ja minkkikaulukset kutittelee nenää. No, siitäkin selvittiin ja kotimatkalla läpipääsemätön lumipyry saatteli Clion uskomattomiin suorituksiin. Mainittakoon, että pösö poltteli taas viikolla pari polttimoa, joista toinen kärytti sitten myös pistokkeen. Otti pattiin.

Urheilullisesti ei ole siis mitään kerrottavaa, koska päätin ajaa koneen alas, että kuuri ehtii puraisemaan. Viikonloppuna olisi sitten kauden aloitusleiri Jämillä ja siellä voisi sitten laitella rukkaset taas kätösiin.

Topin blogitekstiä oli mielenkiintoista lueskella, itsellä riittää ymmärtämys asiaa kohtaan. Mutta eiköhän pesupaikka taas ampuile alas... Jos  muuten joku haluaa tietää, kuinka pieni seura voi ja osaa tukea juniorihuippua, voin kertoa ihan omasta kokemuksesta toimivan mallin ;)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Myrskyä odotellessa

Ulkona tuuli myllää jo lupaavasti, joten tässä vaiheessa on parempi käpertyä ja suojautua talven otteelta. Sitkeähkö kurkkukarheus on antanut hellittämisen merkkejä, eikä yskän mukanakaan tule enää keuhkonkappaleita ulkoilmaan. Olen siis uskaltautunut lenkille kevyellä tatsilla varovasti tarkkaillen. Aamulla kävin saappaat jalassa suunnistelemassa ja oli ihan mukavata.


Tänään kun heräilin, oli tilanne vahvasti päällä, koska jälleen kerran oli vedet poikki. Hanasta kuului vain, notta 'njet' ja sillä sapeli. Voitte kuvitella mitä se tarkoittaa, kun asunnossa majailee kolme lasta, joista yksi on erittäin vahvasti sinappikoneelle sukua. Ja koska nykyihmisenä ei tule varauduttua tuollaisiin tilanteisiin mitenkään, oli aamupalalla tarjolla vissyä kahvin ja puuron sijaan. Hampaiden pesutkin kokivat kovan kohtalon, vessahädästä en nyt viitsi mitään puhellakaan... Edellä mainittu ärtymys kirvoitti päivän aikana melko napakoihin huomioihin, joista yhden bongasin aamun lehdestä. Mutta koska nyt on aika mennä taas laulelemaan punaisesta ja mustasta autosta sekä liukkaasta koirasta seikkailuineen kaupungissa, jää yhteiskunnalliset vuodatukset tuonnemmaksi. Tätä se elämäntilanne teettää, nii-in... :)

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ei mitään järkeä ei sitten mitään...

Koska asia on nyt sitten julkinen ja tutulla ämpäripesupaikallakin jo kommentoitu, lienee itselläkin aika sutaista pöytä puhtaaksi aiheesta. Tämän sutaisun jälkeen en ajatellut siihen enää palata, ainakaan nettipalstoilla. Ja sinne naamakirjaan ei meikäläistä muutenkaan saa...

Mutta tilanne on siis se, että siirryn seuraavaksi kolmeksi kaudeksi Kooveen väreihin suunnistamaan. Taustalla on halu yrittää keskittyä ja panostaa henkilökohtaisen menestyksen saavuttamiseen. Kun siirryin vuodeksi 2006 Pyrintöön, oli takana kahden vuoden ajalta yksi iso selkäoperaatio ja kaksi polvileikkausta. Tuolloin viestit ja muutto Tampereen seudulle töihin saivat miettimään uutta seuraa. Samalla tuli ensi kertaa ajatuksiin se asia, että henkilökohtainen pärjääminen voisi olla jo vaikeampaa loukkaantumisten jälkeen. Pyrinnöstä löytyi aivan loistava porukka, jossa oli ja on ollut koko ajan mukavaa urheilla, valtaisa kiitos siitä. Viestimenestystä on tullut kiitettävästi, vaikka ei sitä ihan kirkkainta koskaan kuitenkaan. Sinänsä hyvin miehelle, jota eivät viestit juuri kiinnostaneet ennen vuotta 2005...

Viisi kautta Pyrinnössä ovat tuoneet paljon, mutta oma henkilökohtainen kehitys on polkenut paikallaan. Syitä löytyy eniten katsomalla peiliin, mutta myös tietyt arjen realiteetit ovat olleet vaikuttamassa siihen, etten ole pystynyt ihan ulosmittaamaan osaamistani. Vuonna 2003 Hakan miehenä olin loppurankilla kuitenkin 6. ja kouraan jäi mm. PM-kisojen pitkältä matkalta 12. sija, takana Salmi ja Valstad. Sen jälkeen rankisija onkin polkenut siellä 20:n nurkilla ja välillä tavoitteet ovat olleet jopa enemmän viesteissä. Varsinkin kun seuran leiritykset jne. ovat pääasiassa olleet Tiomilaan ja Jukolaan tähtääviä. Itse olen ollut liiton valmennusryhmien ulkopuolella jo monta vuotta, ja siksi seuran leirityksellä on ollut ja tulee olemaan merkittävä rooli. Viimeisten kahden vuoden aikana  on taas alkanut tuntua siltä, että halua olisi koitella enemmän henkilökohtaisella puolella. Etenkin tässä elämäntilanteessa, kun on jo muutakin huolehdittavaa kuin vain omat urheilutouhut. Eli vuodet huippu-urheilemiseen vähenevät silmissä. Ja koska vähiä pähkinöitä on turha jakaa miljoonaan koriin, päätin kerran vielä katsoa omia rajojani nimenomaan henkilökohtaisella puolella jättäen viestikuviot vähemmälle. Tiedän, että suurin osa tuskin edes uskoo meikäläisen tekemisiin, mutta itse uskon ja se riittää hätään pahimpaan.

Alkuperäinen ajatus oli palata takaisin Hakaan, mutta lopulta muutama tärkeä tekijä käänsi asian niin, että Koovee oli lopulta paras vaihtoehto. Jatkossakin viestejä varmasti tullaan juoksemaan, mutta huomattavasti kevyemmällä otteella ja vähemmällä valmistautumisella, kuten Hakassa aikoinaan. Ja silloin osuustuloksissa syntyi hyvää jälkeä. Omaan harjoitteluun pyrin tällä vaihdolla saamaan apua, jotta tavoitteet olisivat joskus realismia. Suurin tekijä tuijottelee kuitenkin edelleenkin sieltä peilistä, ja vain oman tekemisen kautta voi jotain syntyä. Seuranvaihto ja uudet olosuhteet ovat vain yksi muutos, kehitys niiden avulla riippuukin sitten itsestä. Vanhalla koiralla uudet temput pitää aina harkita tarkoin, jotta vaikutus on positiivinen. Se siitä.

Kriittistä kommentointia

Lopuksi yksi kriittinen kommentti suomalaiseen miessuunnistukseen, josta kirjoittelin jo kesällä Halokeeniin. Olen ollut huolissani siitä, että suomalainen miessuunnistus kulkee hyvin paljon viestit edellä. Seuroihin kerätään kovia viestiporukoita, ja yhä useammin ulkomaalaishuippujen säestyksellä, jolloin seuran omat juniorit eivät pääse juoksemaan kasvattavia kisoja. Toisin sanoen muiden maiden maajoukkuehuiput edustavat suomalaisia seuroja kuitaten mahdollisesti myös joitakin tukia, ja juoksevat 2-3 kisaa vuodessa seuran väreissä. Ja kun näitä huippuja on seurassa 3-4, ei osuuksia esim. Jukolassa jää juurikaan seuran "omille" miehille juostavaksi. Toki ymmärrän, että suurimmalle osalle miehistä viestit ovat niitä tärkeimpiä kisoja, ja suunnistus on siitä hieno laji, kun viestien kautta voit urheilla helpommin huipulla. Mutta jos puhutaan ihan aidosti huipulle tähtäävistä suomalaisista suunnistajista, on heitä enää luvattoman vähän esim. Jukolan ankkuriosuuksilla. Toinen asia on vielä se, kuinka paljon seuran valmennustoimintaan vaikuttaa juoksijoiden jakaantuminen vaikkapa kolmeen eri maahan. On siinä seuran päivittäisharjoittelussa järjesteleminen, kun oman kylän poikia on kaksi paikalla, mutta tärkeintähän on seuran menestys Jukolassa tai Tiomilassa. Olkoon hinta sitten millainen tahansa.

Korostetaan nyt tähän loppuun vielä, että äskeinen teksti ei todellakaan ollut kritiikki Pyrintöä kohtaan, ja seuran kaveritkin sen kyllä tietävät, koska aiheesta on monesti juteltu siellä täällä. Enemmän olen huolissani ilmiöstä kokonaisuudessaan. Vaikka surullistahan tässä tietysti on se, ettei suurviesteissä oman kylän poikien joukkueella ole enää asiaa menestykseen. On tullut vain mietittyä tuota suomalaisen miessuunnistuksen "surkeaa tilaa" ja hiukan olen sitä mieltä, että edellä kirjoittamallani kuviolla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa. Tästä asiasta käyn mielellään väittelyä, jos jollakin on tarve päästä rätkyttämään. Tai sitten on vain niin, että me miehet olemme vain niin huonoja ja laiskoja harjoittelijoita. Ennen oli asiat niin paljon paremmin, kun osattiin, jaksettiin ja oltiin muutenkin niin paljon kovempia. Senhän on saanut monilta asiantuntijoilta kuulla, varsinkin palstoilta ja tietysti nimettöminä. Joo joo, tiedetään kyllä, ettei pitäisi loukkaantua ja räksyttää, kun vaivoin sai 3000 km plakkariin viime vuonna.

Yskä alkaa taittumaan, ja kohta lähden harrastamaan dementiakävelyä, jotta suomalainen miessuunnistus saadaan nousuun!

torstai 4. marraskuuta 2010

Kausianalyysi 1. osa

Niinhän siinä sitten kävi. Kun papereihin laitettiin ihan virallista lomaa, tajusi elimistöni samalla hetkellä, että enää ei tarvitse sitkistellä. Antoi siitä sitten pienen kurkkukivun ja höysteet selkään. Ei mitään perus kolmeseiskakakkosta, mutta sellaisen kuitenkin, ettei eilen eikä tänään mieli palanut lenkille. Näillä näkymin myös lauantain AV-raasto on pakko jättää väliin, koska meikäläisen kipeänä juoksut jäivät Jukolaan, piste. Näin iloisesti sitä alkaa uusi harjoituskausi, mutta ehkä se onkin vain merkki siitä, että vanha pitää kalkuloida rauhassa auki kehitysaskelmien laatimista varten. Availen analyysia tällä kertaa muutaman tunnusluvun verran sekä koko kauden joonialaisilla pylväillä.

Harjoitusmäärä kaudella 2009-2010: 446 h 44 min 
Juoksukilometrejä: huikeat 3217 km, joista suunnistaen 488 km.
Muut kilometrit: hiihtimillä 1341 km (14 vkoa) ja mankelia polkien 499 km

Noista voi äkkiseltään päätellä sen, että kyseisiä lukuja ei varsinaisesti voida pitää huippu-urheilijan kategoriaan yltävinä. Mutta sehän nyt tuli todistettua jo Suomi-miehen kuntotestissä sohvalla maaten. Ei olisi tarvittu parin tunnin taulukkolaskentaa, saati 52:n viikon kuntoilua...

Erään taikurin loisteliaan kausipaketoinnin innoittamana selkottelin taulukosta myös jonkun muun lohdutusta tuovan arvon esille. Nimittäin kolmannen sektorin (työ, sairaus, vamma tai muu välittömästi itsestä riippumaton syy) sotkemia harjoitusviikkoja kertyi varovasti arvioiden yhteensä 14 kpl. Tarttis tehrä jotain tuollekin asialle. Ja nythän on käynnissä jo uuden kauden ensimmäinen torpedoitu viikko, prkl!

Ensimmäisten iskäpäivien mielenkiintoisimpia hetkiä ovat olleet vaipanvaihtojen yhteydessä lähes poikkeuksetta tapahtuvat hoitopöydälle pissailut. Siis ei iskän, vaan tytön sellaiset Samalla kun neiti vapautetaan vaatteistaan ja vaipoistaan, niin silloin lähtee nesteet liikkeelle. Vaimo on lohdutellut, että onneksi ei ole poika... ;)

tiistai 2. marraskuuta 2010

Karhu-tyttö

Lauantaina vaellus vaihtuikin ykskaks yllättäen synnytykseen... Illan tullessa ponkaisi prinsessamme maailmaan kellottaen mitat 3830g ja 50cm. Maanantaina tassuteltiinkin jo kotiin ja nyt iskä opettelee kolmisen viikkoa olemaan ihan kotona. Ja kenties käy vähän lenkilläkin... Syytä nimittäin on, koska supistuksia odotellessa tuli hakattua viime kauden treenilukemat taulukkoon, eikä tulos sinänsä ollut kovin mairitteleva. Joskaan yllätys ei ollut varsin suuri ja kulki käsi kädessä kesän tulosten kanssa. Mutta niistä myöhemmin...