maanantai 30. elokuuta 2010

Men jo!

Kova poika oli tuo Josphat. Perinteisen urheilun ystävälle tuollainen 10 kilon siivu ilman jänösiä tuntui niin lämpöiseltä. Ehkä Josphat ei tuntenut ihan samoin Turussa, varsinkin kun kisa oli tapahtumaltaan kaukana jopa saman päivän Helarasteista. Stadion oli iso kuin Pirkkalan ja Lempäälän välinen ryteikkö, mutta ihmisiä oli lähes saman verran kuin Hakan pelissä. Eli kourallinen ja makkaranmyyjät päälle. Mutta kova oli kaverin rallatus. Silloin kun ensimmäinen tonttu siipaistaan alle 2.40:n, voitaneen jo puhua vauhdista melkein isolla tuplaveellä, ja yksin toki.

Sunnuntain toinenkin klassikko tuli jo mainittua. Kovaa, mutta mielestäni aiheetonta, kritiikkiä kohdannut keskimatkan kilpailumoodi näyttäytyi parhaimmillaan Pirkkalan ja Lempäälän välisessä puistossa sunnuntaina. Oikea tunnelma hillomunkkeineen ja kuivettuvine makkaroineen oli läsnä parin sadan osallistujan mitellessä taitojaan. Voiko ihminen sunnuntailta muuta vaatia? Kuuluttajan ominaisuudessa oli ilo seurata Haiharan rapamahan toista perättäistä ylivoimaista voittoa ja Ylistaron pitkän pojan sussariselityksiä kakkossijaslla. Puheiden perusteella aikaa pedon kanssa painimiseen meni pitkällä välillä arviolta minuutti, mikä olikin muiden onni,  sillä muuten Ylistaron pitkä poika olisi tekaissut yli 40 sekunnin pohjat.ko. välille. Olihan yleisen sarjan kisassa mukana myös toisen järjestäjäseuran kasvatti, Jukola-voittaja jo 70-luvulta. Nykyään ko. seuran suunnistajia ei yleisestä sarjasta taida enää löytääkään. Itse kävin myöskin nykäisemässä radan kuulutuksen jälkeen ja kivaa oli. Mainittakoon vielä, että toinen saman joukkueen Jukola-voittaja oli juuri keräämässä kakkosrastia pois vaikeuttaen näin navigointiani. Ei toki niin paljon, että reilun kahden minuutin tappio voittajalle selittyisi...


lauantai 28. elokuuta 2010

Siirtyy ja siirtyy...

Nimittäin paluu kisoihin. Totesin tiistaisen seuranmestaruuskisan jälkeen, ettei tällä kunnolla ole järkevää lähteä SM-pitkille. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tuskaisen rikkonaiset, eikä hyviä harjoituksia ole tullut riittävästi. Kunto ei ole kohonnut toivotulla tavalla, joten yritetään rypistellä keskimatkalle ja yöhon jonkinlainen kunto. Sinänsä ei oikeastaan edes harmita, koska syksyn johtoajatus on ollut paineettomuus eli jos tulee niin tulee.

Torstaina ja perjantaina tuli vietettyä tai oikeastaan järjestettyä henkilöstöpäiviä Tampereella. Ja kuten nykyiseen toimenkuvaani kuuluu, tuli kuultua sata ja seitsemän erilaista näkemystä siitä, miten suomalaisessa huippu-urheilussa pitäisi toimia. Kai sitä itselläkin jokin näkemys on, mutta antaa nyt olla. Päivien parasta antia oli torstai-iltana kuultu S.Hintsasen keikka. Kaveri sai kyllä porukan liikkeelle ja pisteet omissa silmissä nousi huomattavasti. Pikantti yksityiskohta löytyi bändin toisen setin biiseistä, oli nimittäin jokseenkin identtinen Pinkkien Trikoiden settien kanssa... Perjantaina nauroin pitkästä aikaa itseni kunnolla kipeäksi, kun viimeiseksi puhujaksi olimme varanneet Pekka Tuttavan Näennäisyyden Instituutista Toijalasta. Jälleen vahvistui mielipide siitä, että Tom Lindholm on yksi Suomen parhaita komedianäyttelijöitä.

Jaa-a, eipä tässä juuri muuta kertoiltavaa ole. Aamulla juostiin 20 km Pirkan hölkän reitillä ja tuntui yllättävän hyvältä. Huomenna koittelen siipaista PirHin kisojen radan kuulutuksen päälle.

SM-kisojen kartta:

lauantai 21. elokuuta 2010

Kuulutuksia

Olihan päivä, tai oikeammin päivät. Tai oikeastaan edessä on vielä yksi päivä. Ei voi kuin päivitellä... Nuorten Jukolan kuuluttaminen oli ihan hauskaa. Risut voi heittää tänne. Muutamia nimivirheitä ja mokia tuli kuten aina. Ehkä myös into peitti muutaman kerran asian. Kaikki muu olikin sitten yhtä kuraa... Sen takia, että kolmen päivän treenit joutuivat tuhotuksi, ja se harmittaa kyllä todella. Tässä vaiheessa.

Mutta huomenna vielä leppoisat keskimatkan kuulutukset ja sitten takavasemmalle, ja lujaa. Tosin viikon päästä taas ääneen PirHin kansallisissa. Mutta se onkin jo ihan toinen juttu, sellainen leppoisan mukava, johon voi yhdistää vaikkapa treenin :)

tiistai 17. elokuuta 2010

Isoja pyssyjä.

Tuskin ovat ehtineet viimeiset selvitä MM-kisojen banketista, kun toisaalla isot pyssyt jo heittävät kovaa juttua. Noihin kuvioihin on turha minun puuttua, olenhan jo itsekin dinosaurusosastoa, kun arvokisaedustus on vuodelta 2003... Mutta kisoista totean vielä sen, että kyllä oli suunnistuksellisesti surkeat kisat. Kun keskimatkallakin mennään polkuja noin paljon ja juoksennellaan vielä kilometri yleisön edessä valmiiksi liian lyhyellä radalla, on jotain pielessä. Kai se yleisö sitten tykkäsi. Eikä tarvinnut järjestäjän tehdä rakenteita maastoon. Paitsi keinotekoisia kiellettyjä alueita, jotta saadaan reitinvalintaa. Voi ristus!

Muistan vuoden 2001, kun ihan kotimaisetkin immeiset kovasti kritisoivat maastovalintoja tai ylipäätään kisojen pitämistä Tampereella. Huvikseen voisi verrata MM 2001 PIKAmatkan ratkaa tähän Norjan keskarin finaaliin. Suunnistajana en valittaisi, koska pidän tuota rataa yhtenä mahtavimmista suunnistusbaanoista urallani. Vaikka olenkin vetänyt sen vain treeninä ;) Tämän vuoden MM-rata tuskin olisi saanut kiitosta edes Tampereen iltarastien kävijöiltä, jotka pitävät nykyisiäkin ratoja turhan polkujuoksuina. Olisivatpa päässeet MM-kisoihin Norjaan, niin eivät enää valittaisi...

Mutta parhaat tuli seulottua ja esiin, sitä en kiistä. Tokihan Trondheimissa asuneelle tuollainen hiihtokeskusympäristö lenkkipolkuineen on ihan tuntematon ympäristö ja hän on epäilemättä samalla viivalla kuin muut. Näinhän se oli myös vuonna 2001, kun sprinttipelleily Kaupissa alkoi ja mukana oli pari tamperelaisjuoksijaa...

Loppukesä on ollut kovien ukkosten aikaa ja myrskyt suomalaisen huippusuunnistuksen ympärillä tuntuvat jatkuvan. No, yleensä syksyllä kelit laantuvat ja kaikki koteloituvat kuoppiinsa hokemaan 'ens kauel' -mantraansa. Osa ymmärtää toki antaa jo periksi. Paas kattoen ny!

Oma nilkka on parantunut yllättävän hyvin ja eilen tuli pyöräilyjen niskaan jo 16 minuuttia juoksuakin. Tosin nyt perheessä riehuu vatsatauti, joten eipä riemuita vielä liian aikaisin.

lauantai 14. elokuuta 2010

Turkanen!!!

Kaksi tuntia aikaa hämäläisen klassikon starttiin. Olivat arponeet alkupään numeron ja vielä V7:n koneen höökimään kaksi minuuttia selkään. Saapa nähdä kuinka sitä jaksaa, viime päivät ovat olleet melko tummaa työstöä. Suunnistus edellähän se on mentävä, muuten ei ole saumoja...

Mutta kuinkas kävikään. Äsken aamulenkillä Pirkkalan purulla suoritin viatonta hölkyttelyä ja herättelyä. Edessä näkyi joku ulkolija ja natustelin jo mielessäni, että kaipa se kohta taas kehuu irtonaista koiraansa, kun turre malttaa olla käymättä pohkeeseeni kiinni. Ja hupsis, samalla vasen nilkkani muljahti oikein huolella, ilman näkyvää syytä. Näin tuli taputeltua vuoden 2010 AM-kisat pakettiin. Heinäkuun alusta laskien kymmenes ja yhdestoista kilpailu, johon on tullut ilmoittauduttua, mutta ei startattua. Samalla varmistui myös se, että FINin toinen päivä jäi viimeiseksi kisaksi ennen SM-pitkän karsintaa. Jotta näin se jatkuu ruusuisissa merkeissä. Vajaat kaksi tuntia nyrjähdyksen jälkeen särky on jo ihan kiitettävä ja kaipa se siitä sitten turpoaakin kohta...


MM-kisat ovat edenneet jo puoliväliin ja mitalisaalis on aika odotettu. Enpä ota siihen sen enempää kantaa. Erityisesti harmittaa, että pitkällä matkalla Jani kaatui flunssaan, sillä häneen oli jopa pienenmoista uskoa. Mutta kantaa otan tuohon maastoon ja rataan. Tuntuu kyllä perin merkilliseltä, että tuollainen siivu tuollaisessa maisemassa on sitä, mitä norjalaiset kykenevät tarjoamaan. Nythän juostaan vielä keskimatka ja viestikin samasta kisakeskuksesta. Ihan tuollaista rastiviikkomeininkiä eli järjestäjät pääsevät sopivan helpolla. Ja tietysti televisioinnin kannalta on hyvä. Sehän se tuntuu olevan pääasia nykyään. Kisaohjelmaan ehdotellaan yhteislähtöjä ja takaa-ajoja vuodesta 2014, epäilemättä urheilijoiden toiveesta. Pari yleisörastia vielä lisää per kisa, niin johan mennään hyvin. Nytkin maailman parhaiden suunnistajien taidonmittelössä rastipisteitä olivat mm. laavu, asfaltin kulma, ojanpää jne. Ja lisäksi tullaan polkuja pitkin rastien viereen ja puikkelehditaan talojen välistä reitinvalintaa etsien.

Televisiolähetyksiäkin on tullut ja pyhän kolminaisuuden huipullahan lienee se tavoite, että suunnistusta harrastamattomatkin kiinnostuvat katsomaan lajia TV:sta. Siksipä SuunnistusNettikin on täynnä mielipiteitä ja faktatietoja siitä, miten lähetystä saadaan paremmaksi ja kiinnostavaksi. Selostaja ei osaa tulkita käsillä olevaa informaatiota ja tehdä päätelmiä sen perusteella tai ei hehkuta riittävästi, kommentaattorin mikki on liian hiljaisella ja ääni monotoninen. Suomalaiset eivät ehdi maaliin ennen kukitusseremonioita ja ruutuaikaa menee hukkaan. Ohjaaja on ihan susi. Kaikki nuo kommentit ovat mielestäni aika surkuhupaisaa kitinää ja samalla erittäin huolestuttava signaali lajistamme. Ilmeisesti olemme näin kovia pyrkyreitä televisioon ja uskomme ihan lapsen viattomuudella lajimme kiinnostavan suurta yleisöä. Ja kukapa sen paremmin tietää, miten lähetykset saadaan kiinnostamaan ei-suunnistavia ihmisiä, kuin ne suunnistavat ihmiset. Epäilemättä.

Tuli muuten mieleen haalea hetki viime syksyltä, kun jotkut ihmettelivät ja surkuttelivat Pyrinnön miehen putoamista Mannan putkiosuuden kärkimiehen vauhdista. Kun ei ollut edes hajontaa. Kyllä pitäisi pysyä niin. No, eipä pysynyt kukaan muukaan Olavin perässä torstaina... 

torstai 12. elokuuta 2010

Uutta ja vanhaa

Eilinen testiharjoitus meni kokonaisuudessaan aika odotetusti, plussapallot ja miinusverot tasasivat toisensa. Plussaa oli se, ettei varpaaseen sattunut eikä se isommin kipeytynyt jälkikäteenkään. Samoin suunnistus lähti sujumaan alkurastien ihmettelyn jälkeen ja homma oli niillä sykkeillä ihan aluetason mukaisessa hanskassa. Viimeinen plussa oli sitten vähäinen kaatuilu maastossa, mihin saattoi vaikuttaa kyllä tämä uusi kokeilu ranteessa tai ainakin niin haluan uskoa.

Miinuspuolelle löytyykin sitten pari asiaa. Kaikesta huolimatta varon varvasta jatkuvasti, jos ei muuten niin ainakin alitajuntaisesti. Se on huono asia se. Toinen seikka on tietysti vauhdin puute eli metsäjuoksun raskaus eli huono kunto eli huono tunne. Pakko myöntää, että vire oli odotettua huonompi, vaikka tiesinkin treenin olevan lievä shokki ruholle. Hyvää oli se, että tunne parani loppua kohden. Ja taas saatiin yksi ylimääräkilo pois ;)




Vähän MM-kisoista:
Edelleen vähän harmittelen sitä asiaa, että kullakin matkalla saa juosta vain kolme edustajaa / maa sekä hallitseva mestari. Kyllä tässä väistämättä taso jää melko heikoksi kärjen takana, mikä näkyy jo karsinnoissa varsinkin oikeiden suunnistuskisojen kohdalla. Noilla aikaeroilla ei mentäisi missään SM-kisojen karsinnoissa A-finaaliin, paitsi ehkä naisissa... Varmasti mitalit menevät 90%:n todennäköisyydellä oikeille urheilijoille, eikä siinä ole edes Pirkkalan rasvamaksalla vastaan sanomista. Mutta jotenkin yhä arvostan korkeammalle sijan 10. PM-kisoissa kuin MM-kisoissa. Kun kerran PM-kisoissa on mukana 10 juoksijaa / maa. Mutta lainatakseni alkukesän tekstejä liitosta, niin tilannehan taitaa jatkossa olla tämä:

"Vain lajifriikkejä kiinnostavien PM-kisojen aika on auttamatta ohi. Kansainvälinen huippusuunnistus voi selviytyä TV- ja olympialajien puristuksessa vain jos se saadaan yleisön näkyville ja pystytään tarjoamaan tapahtumia jotka kiinnostavat TV-yhtiöitä, sponsoreita ja myös suunnistusta harrastamattomia."  (Kartan kääntöpuoli 29.6.2010)

Ja syykin tuli tuossa jo selville. PM-kisoista puheenollen ihmettelin sitä, kuinka paljon kartta vuoden 1999 PM-kisoista on muuttunut vuoden 2010 MM-kisoihin. Mutta mihin suuntaan? Sitä voi jokainen oheisesta kuvasta tarkastella. Ja ennenkuin joku data-Niilo kommentoi kuvankäsittelyä, niin tämä on vain nopeasti leikelty ja liitetty suoraan Apuohjelmien tukea käyttäen...
Oli muuten hienot kisat ja maastot tuolloin. Itseäni jäi harmittamaan tuossa kartan kisassa neljäs sija ja ihmetys, että mikä pirun parta-ranskalainen tuon pronssin oikein otti... Ja viiva on sitten Thierryn, kuten karttapalakin.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Onko saunassa puita?

Tänään on se päivä, jota voin seurata tällä kertaa hymyillen. Nimittäin koulut alkoivat. Joinakin hetkinä tässä kesän korvilla on jopa harmittanut, ettei ole ollut sitä tuttua parin kuukauden lomaa. Mutta tämä päivä korvaa taas paljon, kun kansankynttilät rientävät ahjoihinsa kahlitsemaan lasten luovuutta. Itse voin esim. huomenna pyöräyttää aamulenkin hiukan myöhemmin tai käydä lounaan sijaan tekemässä kevyen päivätreenin. On se elämää se. No jaa, seuraavat viikot tulevat kyllä itselläkin olemaan työntäyteisiä juuri tuosta alkuperäisestä syystä johtuen. Joten se siitä.

Eilen oli ohjelmassa mäkivetoloisia pitkästä aikaa. Kodin nurkilta löytyy noin kolmen minuutin yhtämittainen eriasteisilla osuuksilla varustettu nousu, jossa korkeusero on noin 50m. Eilettäin lotkottelin kiihtyvästi, mutta maltillisesti, viisi nousua ja verryt siihen selkään. Tuntuma parani loppua kohden ja tunsin jotenkin jopa palautuneeni sunnuntain grillistä. Loppuverryttelyssä osui vastaan seuraava näky:

Pururadalla seisoi n. 14-vuotias tyttö puhelin korvalla ja joitakin kasveja kädessä. Hänen takanaan metsikön puolella kyykisteli ilmeisesti tytön äiti monistenippu kädessään. Mistähän oli kyse? Olen tosin nähnyt sellaisiakin versioita, jossa kokonaisuudesta puuttuu tämä tyttö ja näitä äitejä on saattanut olla useampiakin...

No siinähän sitä kootaan kesällä koulusta läksyksi tullutta kasviota, tuota jokaisen vanhemman ja isovanhemman kultaisinta koulumuistoa. Asiahan on nyt nykymaailman mukaan vain sillä tavalla muuttunut, että lasten sijaan kasveja keräävätkin heidän vanhempansa. Siinä sitä on mallia, kuinka tässä maailmassa pärjätään. Sitä sitten kylvää, mitä niittää. Vai kuinka se oli? Hei izit ja äizkät: HERÄTKÄÄ!! Kai te teette lastenne matikan läksytkin, ja sitten ope kehuu antaen tarran.

Jonkinlainen rappeuma tätä kansaa alkaa hiljalleen vaivata, kun katseli lehtiä maanantaina. Hätäkeskukseen eli siihen yksykskakkoseen soitellaan siitä, että jonkun moottorisaha pitää liian kovaa ääntä myrskytuhoja raivatessa. Tai kun täällä kaatui puu. Ai mihin? No, tohon puistoon... Ja sitten tämä porukka, joka soittaa, että on sähköt poikki. Epäilemättä on joo, niin on anopillakin ollut jo kohta kaksi viikkoa. Eivät ole soittaneet hätäkeskukseen, koska ei se ensihoitaja sitä johtoa sen paremmin korjaa... Tästä onkin hyvä perustella sitä eilistä perheenisän lausuntoa, että vanhempien mielestä puhelin on ykkösluokkalaiselle itse asiassa aivan välttämätön kapistus. Epäilemättä. Kunhan aikuisetkin ensin opettelisivat luurin käytön.

Ja sitten loppulöylyt. Jos nyt joskus näitä suunnistautumisharrasteita pidetään kummallisina, niin kyllä tämä saunomiskisailu on sitten ihan silkkaa tyhmyyttä. Mutta eihän tuokaan opetus riitä, vaan uusi saunamajuri on jo valmiina järjestämään kisat. Toivottavasti paikalle saadaan samalla esiintymään vaikka Scorpions ja Martina Aitolehti sekä yhteyteen sulanmaan miljoonapilkki oluttelttaan. Hyvä Suami!

Tänään on sitten edessä ensimmäinen metsätreeni FINin jälkeen ja samalla varpaan tulikoe. Eikä enempää eikä vähempää kuin käyräkarttaa käteen vaan ja SM-henkistä treeniä. Suunnistusreppu jäi rastiviikolta paluun jälkeen niille sijoilleen varusteineen päivineen ja eilen puhaltelin hämäkinseitit ja koivunsiemenet pois tarkistaen varustuksen tilan. Kaikki oli kohdillaan, kun jostain vielä kompassin ja hikinauhan kaivaa :)

sunnuntai 8. elokuuta 2010

It starts NOW!!

I'm ready for it! It's getting closer!

Nimittäin se on lepiä nyt loppupäivä ja huominen. Tummuin trooppisen ilmanalan järvenkierrossa tyystin ja totaalisesti. Kaikesta huolimatta vältyin kävelyaskeleilta, vaikka aikaa 28 km:n siivuun paloi 2.32. Kepsikin oli ottanut omat valintansa Kaarilan nurkilla ja ampaissut käyrien perusteella suorilta Epilään ja siitä pikkuisella koukulla Näsijärven rantaan, ilmeisesti päätti ottaa uinnit. Sinne oli sitten signaalikin kadonnut. Semmoisia ne ovat, moiset mokkulat.

Toisaalta olisihan se pitänyt tietää ja uskoa jo lähtiessään, ettei reissusta hyvä seuraa.

Viimoisten päivien urakoinnit alkavat tuntua ropassa ja nyt lienee syytä pistää päiväksi heppa talliin. Tavoitteena on kuitenkin AM-kisat viikon päästä maastossa, jossa surffasin SM-PITKÄN neloseksi loppukirikamppailussa vuonna 2003. Pirulainen kun silloin irtosi linssi 7 km ennen maalia ja hetki taidettiin jopa johtaakin kisaa. Mutta Rovastinpesälle siis!

Nyt muuten taisi loppua tiejuoksut meikäläiseltä, tuli polvi kipiäksi. Arvasihan sen.

lauantai 7. elokuuta 2010

Lappu rinnassa

Välillä jotain omastakin urheilutoiminnasta eikä pelkää kyynistä rutinaa nykypäivästä ja siitä kuinka jopa omana junioriaikana kaikki oli paremmin... Mutta joo.

Vajaat kaksi viikkoa on takana "harjoitteluksi" luokiteltavaa toimintaa. Varpaan kanssa on sovittu siten, että ensi keskiviikkoon asti minä juoksen vain teillä ja varvas puolestaan vahvistuu sillä aikaa. Totuus on ollut kyllä aika lähellä tehtävää, eikä varvas ole varsinaisesti kipuillut juostessa. Varvas on toki muutaman kerran antanut pientä tuntemusta, jota ei kuitenkaan voi luokitella kivuksi. Fyysisen kunnon sekä suorittamiskyvyn osalta lähtötaso on ollut kyllä jokseenkin pohjalla, ja treenailua ei suorastaan ole helpottanut kehossa lepäilevät neljä liikakiloa. Hissuksiin koetellaan kuitenkin riipiä tikkiä kasaan, mutta hiukan "varpaillaan" täytyy kuitenkin olla.

Ohjelmassa on ollut työmatkapyöräilyn tukemana jo kolme kovempaakin juoksutreeniä pääosin Pirkkalan purulla. Vauhdit ovat olleet kyllä luvattoman maltillisia, tuntemukset eivät. Hannu vedätti ensin 8x3'/1' kiihtyen 3.45-3.10, putosin lopussa. Toisena treeninä pari päivää myöhemmin sipaistiin yöhölkän yksi kierros kiihtyvästi. Tällä kertaa vedin elämän peliin ja juoksin Hannua kovempaa reilun vitosen vauhdilla 3.39. Aavistelin kyllä jo matkalla, ettei taida H vedellä ihan samoilla tehoilla ja niinhän se sitten olikin. Ja miksi ei olisi ollut.
Tänään sorruin sitten yllytyksen alla vetämään lapun rintaan  Elo-juoksun maantiekympillä 28 asteen lämmössä. Ei pitäisi kisailla ennen kuin on sellaisessa kunnossa, se tuli todistettua. Meno oli tahmaa ja tuskaista aina kolmesta kilometristä lähtien maaliin saakka. Aika oli lopulta n. 38.30 ja matkakin yllättäen noin puoli kilometriä liian pitkä... Ja Hannu, tuo kohtalon kerubi, läpsytteli keveällä askeleellaan 36.30. Näin se on poijjaat taso nähtävä. Mutta hieno hölkkämitali tuli kuitenkin tänään kaulaan ;) 

Matka on pitkä ja kuinkahan kiviseksi se vielä käykään?! Huomenna aamulla se on järven kierto klo 8.10 ja taas mennään kuntotalkoisiin 28 km:n verran.

Pakko on kuitenkin pikkaisen riipaista ohi oman toiminnan, kun tässä samalla katselen Kalevan kisoja. Jos nämä muutama lisäkilo tuntuu omassa ruhossa "kovaa" juostessa, niin nyt en kyllä enää yhtään ihmettele, miksei suomalaiset naispituushyppääjät ole tuon kovempia. Tai on kyllä melko laaja taso pika-aidoissa, kun yhtä osallistujaa yritetään saada pudotetuksi alkuerissä. Ja lopuksi täytyy vaan toivoa, että moukarinheittäjät palautuvat Ruotsi-otteluun. Onnittelut TuS-PR suurviestivoitosta! Ei muuta kuin eteenpäin.

torstai 5. elokuuta 2010

Anna tuulen tuivertaa

Ensin tuli Asta ja heti perään Veera, aikamoista. Anopin tilukset Sulkavalla kärsivät ensimmäisestä myrskystä melkoisesti ja täytyy vain kiittää hyvää tuuriaan siitä ettei myrsky osunut FINin aikoihin, jolloin nukuimme nyttemmin puiden ruhjomassa riihessä. Eilen järjestelimme Pirkkalan yöhölkkää ja sormet olivat varpaita myöten ristissä, ettei myrsky pilaisi tapahtumaa. Pari kertaa liippasi aika läheltä, kun tavarat lentelivät ja vettäkin pirskoi. Osallistujia oli kuitenkin reilut 300, vaikka ilmoittautuminen tapahtui paikan päällä. Uusi ennätys jälleen! Itse toimin taas kuuluttelijan roolissa ja välillä piti vääntää juttua tikustakin, kun kisan seuraaminen lentävillä papereilla oli täysin mahdotonta. Olisi voinut ehkä jättää vääntämättäkin. Ja kylmäkin tuli ensi kerran sitten viime vuoden SM-yön, joten illalla oli otettava aimo tujaus konua flunssan estämiseksi. Ja terveenä ollaan, ainakin vielä! Aamulla tosin vetelin homeista leipää hyvällä halulla, ennen kuin tajusin epäillä vähän ummehtunutta makua...

Konusta puheen ollen... Olin vakaasti aikonut olla ottamatta kantaa tähän nuorten oman Tiomilan ympärillä velloneeseen kohuun. Mutta ei kun ei. Seurayhdistelmistä olen yhä sitä mieltä, että niillä ei saisi osallistua kilpailuun. Ulkopuolella tuloslistan sitten, jos on pakko päästä osallistumaan. Mielestäni kisaformaatti on väärä, jos ei joukkueita meinata saada kasaan. Huolestuttavampi juttu on kuitenkin tämä alkoholikeskustelu, jota reissun tiimoilta käydään. Voiko suomalaisten suunnistusnuorten tila olla todella tällainen, että keskustelua käydään mahdollisesta alkoholin sallimisesta tai sen käytöstä kisamatkalla, jossa pääosa porukasta on alaikäisiä? Sanoisin, että aika kuvaavaa on... Itse en ole alkoholivalistuksen oppi-isä tai millään tavalla hyvä esimerkki, mutta kyllähän tilanne on se, että jo laki sen sanoo, miten asiassa toimitaan. Ja siinä on melko turhaa jeesustella jollain "turvallisella kokeilulla". Aikuiset huoltajat ovat vastuussa junioreista, eikä silloin tule sallia mitään myönnytyksiä, koska nämä nuoret eivät todellakaan ole vastuussa omista tekemisistään. Varsinkin jos seura maksaa reissun. Tai muutenkaan, eihän urheilukilpailumatka ole mikään alkoholin kokeilureissu. Huhhuh! Itse otin ensimmäisen keskushermostoa sekoittavan tilan alkoholilla 19-vuotiaana. Ja jos oikein viisas olisin ollut, niin siihenhän se olisi kannattanut jättää, riesaahan siitä vain on seurannut... Omana aikanani en edes tiennyt mistään ungeista ja pidän hyvänä sitä valintaani, että jatkoin yksinäisenä puurtajana pikkuseurassa henkilökohtaisilla tavoitteilla, koska se työ kantoi tuolloin oikeaan hedelmää.

Pikkuseuroista puheen ollen... (Odotetun) vaisut EM-kisat yu:n puolella herättivät taas keskustelun siitä, miten tästäkin suosta noustaan. Mietiskelin erään olympiavoittajan näkemystä siitä, että yksilölajien menestyjät tulevat "maalta" ja urbaanissa ympäristössä ei niinkään puurreta yksin, vaan joukkueissa. En kyllä enää nykypäivänä allekirjoita eroja urheilijoiden (tai miksei yleensä nuorten) eroja maalla tai kaupungeissa. Samat netit ja vehkeet sitä on kaikkialla. Kyllä ongelmat piilevät syvemmällä yleisessä liikuntakulttuurissa. Jos miettii nykyisiä yleisurheilun yksilöitä, niin eipä ne mitään perinteisiä "maalaistyyppejä" ole tai yksinäisiä susia, ainakaan siinä mielessä miten minä sen käsitän. Nythän on kasassa tämä työryhmä, joka miettii suomalaisen huippu-urheilun tilaa ihan peräti kaksi vuotta päätoimisesti. Sen verran "kovaa porukkaa" ryhmässä on, että varmasti ainakin rahaa tähän hallintoon ja kokoustamiseen saadaan menemään. Toivottavasti tuloksena on muutakin kuin 30-sivuinen muistio. Pelkään tosin, että ratkaisu ei löydy sieltä.

Ajan henki on perin selvä, kun mietiskelee suomalaisia joukkuelajeja. Esimerkkinä vanhan kotikaupunkini jalkapallojoukkue. Miehille maksetaan ihan oikeaa perusduunaajan hyvää palkkaa siitä, että nämä leikkivät futareita. Lajin kansallinen taso on niin huono, ettei Euroopan kentillä päästä toista karsintaa pidemmälle. Ja sitten ihmetellään kun katsojia ei käy ja rahat loppuu, jos pitää 100 000  kuussa löytää palkkakuluihin. Itse en maksa kahtakymmentä euroa siitä 90 minuutin karusellista. Samaan aikaan huippuyksilöt eri lajeissa koittavat töiden tai opiskeluiden ohessa kitkutella eteenpäin, tai sitten luovuttavat suosiolla. Kaiholla muistelen sitä hyvää aikaani, jolloin seura ison sponsorin kautta tuki minua lupaavana yksilönä. Silloin ei ollut huolta leirityksistä, terveydenhuollosta ym. , vaan pystyi keskittymään täysillä urheiluun. Ja muistaakseni sain jotain tulostakin aikaan. Tuolta ajalta löytyy edelleen suurin harjoitusmääräni, vajaat 600 tuntia, josta olen voinut vain haaveilla päivätöiden aloittamisen jälkeen.

Olen erään vanhan mestarin kanssa melko samaa mieltä hänen näkemyksestään yu:n nostamisesta, vaikka muuten en aina perusta sille filosofialle, että 70-luvun opit on se ainoa oikea ratkaisu asiaan kuin asiaan. Jos vielä lopuksi peilaa suunnistukseen, niin mielestäni tämä viime vuosien viestikeskeisyys seuroissa ulkomaalaisvahvistuksineen on yksi syy nykyiseen tason notkahdukseen ja synkkään tulevaisuuteen. Saa haastaa väittelyyn :)

Jatketaan myöhemmin....

maanantai 2. elokuuta 2010

Kesäpäivän keikka

Duo Kirikierros, Pekka Viren ja Lasse Vasala, keikalla Vimppojen kesäpäivillä. Sauvamikin toisto-ominaisuudet olivat kohdillaan, varsinkin kun tuuli vei laput...

Viikon juoksukilometrit 87, pyöräilyt 44. Katselin jo pikkuisen syksyn SM-kisojen kisamaastoja ja -kutsuja netistä...