Sevillan parturi & Hippiliiga

Tukka kasvoi päästä ulos ja parturin kutsu oli väistämätön. Olen käyttänyt kuontaloni harvennushakkuisiin vanhan kotikaupunkini luottoparturia. Nyt otin jälleen aikataulujen ristipaineessa härkää sarvista ja yritin etsiä parturia Pirkkalassa. Kohdallani laatuvaatimukset ovat halpa ja nopea. Pääsinkin paikalliseen samalta seisomalta ja sitten jo istuttiinkin käsittelyssä. Hiukset ovat meikäläiselle vähemmän tärkeä ruumiinosa, enkä ollut ihan valmistautunut ristikuulusteluun:
- Mites usein sä peset tän? Käytätsä mitä shampoota? Hoitoainetta? Muistatsä sen merkin? Onks tää sun oma väri? Mitäs urheilua sä harrastat? Onks teillä suvussa harmautta? Käytätsä tässä vahaa? Geeliä? Mitään? Laitatsä tätä jotenkin? TÄH!

Ne on hiukset, piste. Parturi vaikutti kyllä varsin asiantuntevalta ja asiakaspalvelu oli tämäkkää. Neiti kertoi jatkuvasti mitä oli tekemässä, ja mitä minun pitäisi tehdä. Itselleni hiustenleikkuun ainoa funktio on se, että paksu pehkoni pitää karsia, jottei linnut tee siihen pesää. Hetkeksi innostuin, kun kuulin neidin puhuvan Kilkennyn tuotteista. Trimmerin surina oli kuitenkin sotkenut kirjaimet ja oikean nimen sijaan kuulinkin sen mitä halusin kuulla. Lopulta ostin kuitenkin tämän ko. tuotemerkin artikkeleita. No, puolessa tunnissa olin kuitenkin armahdettu ja pääsin toiselle kohtalonhetkelle eli vaateostoksille. Kaksi kertaa vuodessa toistuva rituaali on joka kerta yhtä vastenmielinen: sekä syksyllä että keväällä. Sekin tuli hoidettua ja taas on housut ainakin kahdeksaksi vuodeksi ;)

Treenit sujuivat suunnitellusti perjantaihin asti, jolloin piti tehdä viikon viimeiset vetoloiset. Töissä alkoi kurkussa nakertamaan ja olin jo aivan saletti, että illalla on 37,3 ja nielu kutisevana. Olin harmistuksesta suunniltani ja ryhdyin treenin sijaan trampoliinin purkamiseen. Illalla lääkintä koostui vahvasta espanjalaisesta ja aamulla olinkin kuin uusi mies. Ja lopulta tein ne vetoloiset sitten lauantaina, virhe! Kuorma kävi yli palautuksen ja sunnuntain Hippiliigassa olin jaloistani vaisujen mailla.

Ykköselle tyrkin suoraan ja kamppailin risukossa. Rastin lähellä käyrät ja suhteet eivät stemmanneet ajatuksiini, ja katselin lippua puolisen minuuttia eli kiva oli jatkaa juu... Seuraavat välit menin ihan kohtuullisesti, vaikka en oikein missään vaiheessa päässyt tilanteen herraksi ja homma suti huonojen jalkojen myötä aika pahoin. Ekan telkkarin jälkeen vedin pitkän välin alun huonosti ja tuiskin pusikossa parinkymmenen sekunnin edestä hukkaa. Perhosilla ensimmäinen lenkki meni vielä jotenkin puhtaasti, vaikkakin armottoman hiljaa. Toiselle lähtiessä olin taitellut kartasta järjestysnumeron pois ja luokanopettajan matematiikalla läksin kiertämään lenkuraa väärinpäin, +30 s lisää takkiin. Jotenkin motivaatio lopahti ja sitkuttelin vain Huttusen peesissä maaliin vihaisena itselleni. Viikko aikaa löytää kevään suunnistustatsi, simpura! Oheinen gps-viiva näyttää suurin piirtein kulkuväyläni, vaikka onkin välillä aika pahasti sivussa.

Lapin reissusta en enää saa aikaiseksi mitään tarinan tynkää, joten puhukoon muutama kuva puolestaan...

Kesätyöt jäi tekemättä

Viikolla on ollut kaksi legendaarista karkeloa: Lastenojanvuoren ME-koe ja Seuranmestaruuskisat munkkeineen mehuineen.

Koska järjestelyvastuuta on siunaantunut Lastiksen osalta, jouduin jälleen turvautumaan epävirallisiin kellotuksiin eli tsälenzeihin kahdella c:llä. Työpäivän jälkeen ojensin jalkani 20 minuutin ajaksi ja nautin välikahvit ennen kuin suuntasin turvonnein jaloin kohti Pirkkalan klassikkoa. Klassikkoa, jonka olemassaoloa ja funktiota ihmettelen edelleenkin syvästi: 2,2 km:n lenkki teollisuusalueen kainalossa metallijalostamon pölyissä varustettuna 70m:n nousummalla. Ei ymmärrä vanha valkeakoskelainen tällaista. Ja latua en ko. paikkaan ole nähnyt ajettavan pirkkalalaistumisen aikana kertaakaan... Mutta hyvä näin joka tapauksessa.

Verryttelyssä ymmärsin jo tulevan tuskan infernaalisuuden asteen: ei raastava, mutta painava. Lastiksessa hapon pitää pursuta korvista ja keuhkojen piehtaroida poltteen ilmiliekissä, jos haluaa tulosta, ja nautintoa... Nyt oli tunne lähinnä painava, mutta ponneton ennen paukkua. En ole koskaan katsonut minkäänlaisia väliaikoja reitiltä ja siksi tämäkin kerta oli puolen välin jälkeen loppuajan ylioptimistista arvailua. Syke ei noussut, hapon raja loiskui vain rinnan korkeudella, eivätkä keuhkot raapineet verta suuhun. Ja tulos oli sen mukainen: 8.06. Karusti 40 sekuntia hitaammin kuin loukkaantumisten jälkeisenä vuonna 2006, jolloin niputin 7.22 ja viiden minuutin palautuksen jälkeen 8.21. Täh?!

Hölkätessäni Tapin (= mies viimevuotisen SM-yökullan takana) verryttelykiekkaa illan päätteeksi, itselleni se oli kuudes rinkula, totesin kesätöiden jääneen tekemättä maukka perusjätkän osalta. Edellinen raapaisu oli FINiltä sprintistä, jolloin syke kiipesi yli 180:n. Nyt ei noussut edes sinne, joten yläpää on aika jörrissä. Ja tämä on ollut liian kantava teema jo talvelta asti, jolloin tasotestin arvot kertoivat samaa karua kieltään. No, mitä sitä huonoa muuttamaan...

Ensi kauteen tulee vanhalle miehelle kiire nostaa vanhat hapenottoluvut takaisin yli 80 millin ja samalla vielä päästäkin johonkin. Muovasin päätelmieni kohdalta myös loppukauden tavoitteeni eli SM-pitkällä 15 sakkiin, keskarilla plaketille ja yössä mitalille. Ja kruununa 25-Mannan banketin tappioputken aloittaminen terveyssyihin vedoten.

Seuranmestaruuksista tuli viiri, kolmannen kerran. Hieno rata ja kiva viilis! Munkit ja mehut selkään, toimii!

PS. Mikäli joku koki Lastenojanvuoren kuulutusten koetelleen hyvän maun rajoja, niin hyvä juttu. Se nimittäin on osin myös tapahtuman hengen mukaista. Loiva kuittailu kaikille kaikesta on AINA positiivisessa mielessä tehtyä ja kunnioitan syvästi jokaista haponlataajaa nyky-yhteiskunnan pullamössögenressä.

Ja vielä se tärkein: 71,3 kg kahtena iltana peräkkäin...

No victory for me today

Joudun nielemään suuret sanani Nokian voitosta. Juoksu ei ollut huono, mutta pitkät välit lopussa löivät turpeeseen. Yhteistappiota kahdella välillä tuli noin 2.50, joten jotain opittavaa on vielä reitinvalinnassa. Toisella välillä löin alussa polveni, ja hetki meni ontuen ja noituen. Tein molemmilla välimallin ratkaisun, mikä on tunnetusti vähemmän toimiva.

Yksi varsinainen suunnistusvirhe tuli kuutoselle ja ainekset isoon kupruun olivat ilmassa, kunnes oivalsin ja hain selityksen viimeisen 200m:n epävarmuuteen. Koukero maksoi minuutin ja sillä kohtaa putosin kisan kärjestä.

Fyysisesti vahva tunne jatkui viime viikonlopun tapaan ja nyt meno oli vieläkin jaksavampaa. Pettymys oli kyllä se, ettei kello sittenkään tykännyt. Mutta pääasia, että on kivaa. Ja Nokialla luoja tietää oli. Rata, kartta ja maasto olivat hämäläistä priimaa ja työstäminen oli nautintoa. Toki pohja on kivinen ja risua puskan kera löytyy, mutta nämä ovat niitä asennemaastoja, jossa tositekijät leivotaan. Ja tämä oli vinkkinä nuoremmille...


Tulokset löytyy täältä.

Ai niin... 71,8kg :)

Elämää AM-kisojen jälkeen

Maanantai:
Töiden jälkeen iski lamaannus ja lenkille lähtö siirtyi ja siirtyi. Analysoin am-kisojen väliajat ja totesin olleeni aivan lahna alussa, toki tiesin sen itsekin. Mukavaa oli huomata kellon tukeneen omaa tuntemustani vahvasta toisesta puolikkaasta kun juoksu alkoi kulkea ja päästiin käyräkkäämmälle alueelle. Hopeatila kirpaisi, varsinkin kun Monkki otti viirin... Kun lopulta pääsin verryilemään, lopetin 18 minuutin jälkeen, koska Pirkkalan pururadalla joka kolmas vastaantulija oli nelijalkainen ja niistä joka toinen oli irti. En vain jaksa koskaan luottaa lausahduksiin: "Ei se mitään tee. Se vain leikkii." Aivan sama mulle:

4 luku

Eläimet

14 §

Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

Tiistai:
Nautin kympin aamusta ja teen mäkijuoksuintervallin, verryttelyssä bongaan pöllön. Mouhosin Iivoselle lauantain sinänsä melko irvokkaassa haastattelussa aamuherätyksistäni ja pakko myöntää, että kuudelta keli oli hieno. Illalla vettä tulikin kuin sitä aisaa kun matkustelimme Ponsaan. Perässäjuoksuosion jälkeen en saanut otetta touhuun tyhjällä kartalla ja päätin ottaa kantarellit pois kuleksimasta. Illalla jäntevä liha näytti suomalaista sisua Berliinin hornankattilassa. Itse en arvostanut edellisen illan kympin voittajaa iso-B:tä järin korkealle, koska mies teki taas perinteiset eli tuli peesissä ja antoi muiden tehdä töitä viimeiselle kierrokselle asti napsaisten sen jälkeen kirillä taas yhden pellinpalan kaappiinsa. Kyllä fakta on se, että Tadesse teki juoksun, ei Bekele. Öh!

Keskiviikko:
Olin päättänyt lopettaa tänä vuonna turhat kotkotukset töissä ja keskittyä vain omiin töihini, kuitenkin istuin kolmatta päivää peräkkäin jossain palaverissa yli neljään asti. Tyhmä jätkä... Aprikoin päivällä, että kuinkahan monta saksalaista käryää Lahden MM-hiihtojen henkeen. Sitä verta roimaa lyöntiä on heittolajeissa ollut. Kiekonheittäjän arjalaistoimet näyttivät jokseenkin ahdistavalta kun kaverin voitto varmistui, siinä sai kisamaskotti melkoista kyytiä paidan ohella.
Illalla treeninä oli kauhua herättävä 5000m radalla, ensi kerran 11 vuoteen. Tuolloin muuten nitistin loppukirissä muuan Mårten Boströmin ajalla 16.10. Nyt oli tarkoitus juosta viisi kertaa peräkkäin 3.20 min/km ja se lähes onnistui loppuajan ollessa 16.37, keskisyke oli tosin alempi kuin lauantain 70 min kisassa. Lienenkö tukossa? Alussa olin naistenkin takana, mutta hupsis hupsis lopussa ei muita enää näkynyt. Semmosta se on AV-reeneissä ;)

Torstai:
Onko setä Caster kuitenkin täti? Nauratti lukea aamulla lehteä, kun omassa kisastudiossamme olimme jo julistaneet veijarin uudeksi "Jarmoksi". Härkönen totesi, että mitäs ihminen kromosomeilleen voi...Niinpä, kromosomisammakko.
Jo pari vuotta olen mietiskellyt suunnistusuran päätepisteen asettamista johonkin virtsanpylvääseen ja nyt aihe sai ratkaisunsa tänään kun Suomi sai 2013 kisat. Joten sinne asti mennään, jos paikat kestävät. Ja rahat riittää... Polkulenkki 1.35.

Perjantai:
Aurinkoa tarkemman vetomies Hannun kanssa maastointervallit radallamme, joka tulee jäämään kasvavan ja kehittyvän Pirkkalan tielinjausten alle lähivuosina. Nohevaa oli meno, kunnes Hannu totesi, että taisi mennä liian lujaa. Harvinaista miehelle, jonka voisi tilata paceriksi juoksuun kuin juoksuun. Treeni oli kuitenkin napakan hyvä ja kuntokin alkaa löytyä taas rokulin jälkeen.

Lauantai:
Velkojen maksu unen osalta toteutui 100%:n peittävyydellä ja verrailulenkki oli aineenvaihdunnan herättelyä. Maratonilla miehet tuottivat purjoja mitalivauhdissa, aikamoista. Illalla sieniretki leppoisasti tallustellen. Huomenna sunnuntaina on viimeinen pidempi veto ennen SM-kisaa Nokian kisan muodossa. Todellinen klassikko: Pepin kartta, Pinsiön-Hopeatien kivikot ja 11km:n latu. Aion voittaa, ylivoimaisesti. Huomenna nähdään.

Työ haittaa harrastuksia

Eli vaikka painonhallinta töiden aikana onkin helpompaa, niin mitään muuta hyvää koulujen alkamisessa ei sitten olekaan. Taas tuntuu, että päivät kuluu liian äkkiä liian pitkälle. Varsinkin kun hyötysuhde hipoo jälleen muinaisia mattotestieni lukemia. No, ehkä kaikkeen taas tottuu, vaikka ei haluaisikaan...

Tunturireissu meni kokonaisuudessaan hyvin ja suunnitelma hitaista pitkistä treeneistä piti kutinsa. Säät olivat mainiot, lauantain kisassa jopa liian mainiot meidän parivaljakollemme. Tarkempaa tarinaa reissusta tulee joskus, kunhan saan aikaa työstää sen loppuun. Ja painava analyysi ensimmäisen päivän ensimmäisestä rastista... kele!

Maanantaina aamulla Tammelan torilla nautittujen kahvien ja sillivoileipien jälkeen vaaka tupsahti lukemaan 73,5 kg ja illalla treenin kuivatettua hilasin itseni lopulta täsmälleen tavoitelukemaan 72,6 kg.

Seuraava missio on am-karkelot Sahalahdella ja punnitus maanantaina aamulla. En usko 72 kg:n alittuvan, mutta toivossa on hyvä elelellä. Nyt lähden jatkamaan lukujärjestyksien vääntämistä, tavoitteena olisi päästä pois yhdistelmästä "yksi tunti, kahdeksan ryhmää, kolme salia, kuusi palloa..." Kyllä nykykoulu on hieno paikka yrittää ja opettaa, tai edes yrittää opettaa. Ei pelkoa, että mopoautosukupolven fyysisiä palikoita pääsisi kovasti järjestämään otollisimmiksi.

75,5 kg...

...on lähtökohtana syksyyn. Sanoisin, että viikonlopun savolaishäät loivat loppusilauksen silavaan.

Tasaisen vauhdin taulukolla olen syksyn ensimmäisissä kisoissa lukemassa 70,9 kg ja se olkoon virallinen tavoite. Käytännössä ensi viikon jälkeen pitäisi kyllä olla jo melko lähellä 72,6 kg:n vaateroa, jotta herkistelyvaiheeseen ei jäisi saunahenkeä vaativaa urakkaa...

Onneksi loma loppuu viikon päästä.