maanantai 27. syyskuuta 2010

Tsaarin luontokuvat

Sunnuntaina uskaltauduin jo ulkoilmaan kujuilemaan, kun aurinkokin sattui paistelemaan. Varustuksena oli saappaat, marja+sienireleet sekä digipokkari. Kolmisen tuntia köpöttelin siellä ja täällä lähimaisemissa. Hetkellisesti irtosin kuvitelmiini, kun tallustelin pitkospuita pitkin ja tuuli suhisi katkeamattonina sykäyksinä 120:n kilometrin tuntivauhtia korvissani. Mahtava pauhu täytti samalla taivaan ja sinivalkoiset siivet halkoivat pilvetöntä kynnöstä. Pirkkala - luonto on lähellä sydäntämme. No jaa, tuli siinä oikeastikin kurkien huuteloita kuunneltua, kun kaapaisin syksyn ensimmäiset karpalot vasuun. Ja siitä kolmisen litraa suppiloita selkään. Ohessa jokunen huikea otos.
Tänään piti jo mennä yökujuilemaan Kauppiin, mutta en ilennyt, kun nuhastaa vähän vielä ja tupakkiyskä rankoo keuhkokoneistoa.


 Pirkkalaista luonnonrauhaa, taustalla Pispala ja Näsinneula.



 Kunnanmestiksien 5. rasti

lauantai 25. syyskuuta 2010

Yskä

Jotenkin on sellainen tunne, että tuota otsikkoa olisi tullut käytettyä ennenkin. Mutta niin se vaan taas on. Ajattelin taltuttaa taudin heti kättelyssä, mutta kaksi työpäivää ajoineen ja koulutuksineen puolikuntoisena pakottivat lopulta luovutustappioon. Tänään lauantaina heräsin keuhkotuntemuksiin ja klo 7.34 peruin päivän työkeikan. Olisi ollut kohtuullisen ironista mennä puhumaan koululaisille terveydestä ja hyvinvoinnista, kun itse on yskässä, nuhassa ja kolmeseiskakakkosessa. Vähän sama kuin keskiviikkona, kun autottomana päivänä ajelutin pakua noin 300 km lasten liikunnan lisäämisen vuoksi. Jotenkin outo olo tuli.

Työkeikan lisäksi väliin ovat nyt jääneet maastointervallit, yötreeni, pitkä maasto-VK sekä kirsikaksi kakulle huominen pitkä-PK, jolla yleensä on varmistettu yötikki (esim. 2008). Turha ruikuttaa, kuten vaimo totesi, sillä tässä on aika pitkälti koko kauden kuva. Kisakauden alun jälkeen on ollut yhtä murheesta toiseen ajautumista. Siksipä en oikein osaa edes harmitella enää. Jonkinlaista analyysiä olen jo aiheesta viritellyt, mutta sen julkinen aika lienee vasta marraskuussa. Olen tosin tuohon ajankohtaan jo kiinnitellyt kaiken muunkin "vähemmän tärkeän" tekemistä, koska silloin olen toivottavasti hetken lomalla. Todennäköisesti tulen huomaamaan, että mikään ei lopulta tule tehdyksi. Yhtä kaikki, SM-yössä ei ole luvassa mitään paraatimarssia Uraliin. Kunto ei ole hyvä eikä kova, ja muutenkin homma on ollut hakusessa. Ja yöllä tarvitsee olla luottoa omaan tekemiseen. Yleensähän oma rytmini onnistumisissa on ollut jokatoissavuotinen eli vuorovuosin tulee metallia ja sekundaa. Viime vuonna oli välimellan, koska olin kuitenkin plaketilla, vaikka suoritukseen jäi koloja.

Toki SM-yö on aina se arvoitus, jonka mystiikkaa ei pidä vähättelemän. Pakka on perinteisen sekaisin ja yllätykset muhivat nurkilla. Maastohan on tänä vuonna melko tavanomainen yötyölle. Kalliota ja pikkuisen rytmiä siihen selkään. Koko ajan mennään niin että morkoonit soi ja koitetaan vältellä virheitä. Jossain kuitenkin kolahtaa ja ken sen välttää, on vahva jannu. Perinteinen yökaava.

Tänään olisi voinut käyttää toipilasajan mentaalitreeneihin yötä varten, mutta olen jo liian väsynyt niihin ja siksi  teinkin seuraavia toimenpiteitä heräämiseni jälkeen:
- join kuumaa mehua
- söin kurkkupastilleja
- katselin aamun lastenohjelmia
- katselin naisten Suomen cupin finaalia 3 minuuttia ja siinä oli kolme minuuttia liikaa
- söin lisää kurkkupastilleja
- join lisää kuumaa mehua
- katselin vanhaa suomalaista elokuvaa
- katselin miesten Suomen cupin finaalia 9 minuuttia ja siinä oli ...
- väritin värityskirjasta kissan kuvia
- vaihdoin koiraan patterit
- söin yhä enemmän kurkkupastilleja ja odotin laksatiivisia oireita, turhaan
- masennuin tilaani ja join vielä kerran kuumaa mehua

Siinäpä se. Sanovat, että nyt on tautia liikkeellä. Mielestäni niin sanotaan aina kun joku on kipeänä, varsinkin mahataudissa. En usko tähän  tautia on liikkeellä -teoriaan. Syksyisin ihmiset vain tulevat kipeäksi, kun ovat huolimattomia. Kuten minä. Puukkoa haavassa kiertääkseni laitan vielä tiistain kartan näytille. On se sen verran kimuranttia maastoa vesisateessa, että mokkulan jälkikin kulkee ihan siellä ja täällä.










torstai 23. syyskuuta 2010

Kaikella on hintansa

SM-kisaviikonlopun jälkeen oli aika katsoa ja tarkastaa tavoitteenasettelut kohdilleen sekä paremmin kunto- että taito-ominaisuuksia vastaaviksi. Hyvin pian löysin itselleni oikean motivaattorin ja sopivan maalin. Ja sehän oli lähempänä kuin uskoinkaan, nimittäin legendaarinen kunnanmestaruuskisa 3½ minuutin päässä kotoa. Tiistaina vettä tuli kuin ämpäristä ja vilukin tuli, mutta kyllä kannatti!!

Vai kannattiko sittenkään? Seuraavana yönä heräsin orastavaan kutinaan kurkussa ja senhän nyt tietää meikäläinenkin kymmenesosa-asteen tarkkuudella, mitä siitä seuraa. Seuraavan päivän tukkoinen olo ja sitä seuraavan päivän loiva flunssa alias kolmeseiskakakkonen. Ja näin on nyt tilanteen tola ja laita. Samperi. Yötreenit ja Syksyn kympin sarvipalkinnon puolustus valuu käsistä kiihtyvällä tahdilla, jos ei ihmeitä tapahdu. Yleensä ei tapahdu, kuten olen itsekin niin monasti kestävyysurheilun kohdalla todennut. Mutta ei hätää tai huolta. Tätähän tämä on ollut jo tovin, joten ei uutta auringon alla :)

maanantai 20. syyskuuta 2010

Kestävällä pohjalla!

SM-kisaviikonloppu on purkissa ja paketissa. Nauhat päälle, rusetti kylkeen ja eteenpäin. Mitä jäi käteen? Paitsi elämän jakojäännös.

Kiteytetään yleinen ilmapiiri muutamaan lausahdukseen, joita tuli kuultua lauantain ja sunnuntain kuluessa. Lainaukset ovat epäsuoria, koska muisti ja vastaanottokyky ovat rajallisia. Lainauksiin ei ole pyydetty lausujien lupaa, eikä tulla pyytämäänkään.

"Kattelin ettei sullakaan mikään kovin hyvä kulku ollut." -Simo Martomaa, suunnistusikoni ja langanlaiha luukuttaja.

"Oli kuulemma vähän jäykkää menoa." - Pipo , olumppiavalkku-

"Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut, että jätkä menee A-finaaliin." - Hannu, yhdistyksen puheenjohtaja ja Mr. Yöhölkkä-¨

"Ensinnäkin onnittelut finaalipaikasta, en olisi uskonut. Hemmetin hyvä juoksu... ...sulla on vielä kymmenen vuotta aikaa." -Arne Talkvist, yhdistyksen kerhohuoneen Api Nyrönen-

Ja sitten sunnuntailta...

"Oma vauhti tuntui tosi hiljaiselta, mutta ei sullakaan mitään kovin hyvää ollut." - Samuli Salmenoja, suunnistaja-

"Vähän aikaa oltiin kolmantena, mutta joku on nyt juossut jo siitä lampien välistä, että kelläs se pitkä hajonta nyt sitten olikaan..." -Punakone, tamperelainen suunnisteluyhteisö-

SM-KESKIMATKA

Karsinnassa meno oli ihan hyvää ja suunnistuskin kohtuullisesti hanskassa. Tiheikkönotkovälillä ei löytynyt minkäänlaista rantua ja Martomaa selässä etenin rintauintia läpi kaseikon. Takkiin tuli melkein minuutti!! Mutta finaalipaikka tuli ja tavoite täyttyi.


Finaalissa fyysinen vire tuntui verryttelyssä jopa paremmalta, vaikka vanha varvas kipeytyikin väliajalla. Ykköselle unohdin Ikosen ohjeet ja ajouran jälkeen palikat putoilivat yksitellen kumpareiden kupeisiin. Ennen ojanotkoa samaistin itseni ja ajattelin suunnitelmasta poiketen hetken jatkaa nopeaa kalliota oikealle. No, tiehän siellä sitten jo kajasti ja lipullekin piti seisoskella. Pieniä virheitä tuli sitten pitkin matkaa ja meno ei fyysisesti ollut missään vaiheessa terävää eli vastasi tasan tarkkaan odotuksia. Olen yksinkertaisesti hidastunut maastossa järkyttävän paljon, enkä saa itseäni kunnolla ahtaalle. Tavoite 20:n joukossa ei ihan toteutunut, mutta sitäkin enemmän harmitti se, etten kyennyt pitämään suoritustani kasassa. Tuli töherrettyä vähän, mutta useasti. Veikkaisin syyksi lappu rinnassa -rutiinin puutetta tältä kaudelta, sillä kokemuksen puutetta ei enää kannata syyttää.



SM-VIESTI

Keskarin finaalin jälkeen kissa heitettiin pöydälle rötköttämään ja mies nostettiin ykköseen. Mikäs siinä sitten, haalarit päälle ja "Rivimiehet, hurraa!" soimaan vaan. Harmitti kyllä Jannen puolesta. Ema toi viestin ei niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta mikäs siinä sitten, hanskat kouriin vaan. Hiisin kakkonen tuli koko 10,1 km varjon lailla selässä, mutta mikäs siinä sitten, senkus tuli. Kahdelle rastille tein pienen (10-15s) koukun: kolmosen näin mutta luin itseni väärin ja kävin viereisellä lipulla sekä rastilla 12 en nähnyt lippua ja olin vielä vahvasti sitä mieltä ettei merkki ollut ihan ympyrän keskiössä. Muuten meno oli tasaista lapotusta ilman mainittavia koukeroita eli sen klassisen minuutin olisi ehkä saanut pois. Kaikki muu tulikin sitten samasta voimattomuuden tunteesta ja puristuksen puutteesta. Mutta mikäs siinä sitten...



Yhteenvetona viikonlopun radoista sanoisin, että valvontaa pitäisi tiukentaa. Omasta mielestäni suurimmat miinukset ansaitsee lauantain finaali, jossa miehiä juoksutettiin B-finalistien ravaamilla urilla ts. samoilla rastiväleillä. Ja se ei ole SM-kisojen arvoista. Hyvä rata meni monesta kohtaa pilalle, kun välillä oli valmis rantu ladottavaksi. Kyllä finaalissa pitää olla koskematon maasto, tai ainakin rastivälit. Nythän viitoselta maaliin juostiin käytännössä uraa pitkin, vaikka pitihän rastit osata poimia. Minä en osannut.
Viestin hajonnoissa oli hyvää ideaa, mutta kuvio vietiin jo liian pitkälle, kun oli sekä vieri vieressä rasteja (mm. kaksi kivirastia samassa ympyrässä) että matkallisesti isoja hajontaeroja. Matkat pitäisi jiirata parin sadan metrin sisään osuuden sisällä, sillä viestin tilanteissa syntyy todella eroja siinä, millä osuudella juokset esim. pitkää farstaa. Sadan prosentin tasa-arvoisuutta ei koskaan voida taata (paitsi KR:lle ja Terälle tänä vuonna), mutta matkat tasaamalla ollan kuitenkin lähellä. No, olihan ihmeteltävää ja spekuloitavaa...

Ja lopuksi vielä aamukahvitunnelmaa. Luin Aamulehdestä juttua Utriaisen puolikkaan hienosta juoksusta, ja samassa yhteydessä totesin Haile G:n olevan jo 37-vuotias. Siihen vaimo totesi ykskantaan: "Siinäs näet!  Ja parempi lopettaa se ruikuttaminen."

Kyllä vaimo tietää.





perjantai 17. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osat 7 ja 8.

Osa 7: Lihashuoltoa

Nokkelasti olen tehnyt vähäisen harjoittelun tueksi diagnoosin huonolle kulkupolitiikalle: lihakset jumissa ja tukossa. Sitä auttamaan ajattelin nuukana miehenä kehitellä kotikutoiset konstit venyttelyn (ja etenkin sen puutteen) lisäksi. Yksi niistä oli uimahallivierailu Nokialle, luoja tietää miksi juuri sinne... Jiirasin työpäivään ruokatunnille kolosen, johon istutin tämän vierailun kera vaimon. Tavoitteena oli antaa terapia-altaan leppoisan veden sulatella kivisiä koipiani.

Parkkipaikan löydettyämme marssimme toiveikkaana sisään ja löimme vanhan kymppikortin tiskille. Täti totesi, että vanhaksi on mennyt. Ja kokonaista kaksi päivää sitten. Yritin vihjailla, että josko nyt kuitenkin voisi, kun oli vain neljä kertaa käytetty. Sain vastaani hölmistyneen katseen ja toteamuksen, että kyllä siinä kuitissa on lukenut päivämäärä. Epäilemättä on...

Emme masentuneet, vaan maksoimme vitoset ja purimme hammasta hukatusta 18 eurosta. Allasosastolla linnunmaitoaltaassa kellui jo yllättävän suuri määrä ikäihmisiä ja pelko alkoi hiipiä. Ja niinhän siinä kävi, että varttia myöhemmin alkoi eläkeläisten vesijumppa. Täällä on nyt varaus, synkkä ei yleisövuorolle. No, siitä sitten luimuille lasten altaaseen huljuttamaan pohjetta.

Pois lähdettäessä tuli pukuhuoneesa yhtäkkiä mieleeni, että Nokian uimahallin parkkipaikalla piti muistaa joku juttu. Ai niin, parkkikiekko... Ja lopun arvanette. Nokian Parkkipirkot Ry oli muistanut pösöä 30 euron pikapelillä. Joten kokonaisuudessaan kahden ihmisen sinällään ei niin onnistunut uimahallireissu maksoi kaikessa nuukuudentavoittelussaan jotensakin 29 € /hlö ilman yleiskustannuksia. Voi olla, ettei hetkeen tule mentyä.

Osa 8: Virittelyvetoja

Kymmentuntisen työpäivän, joka koostui toimistoilusta ja käytännön koulutuksesta, jälkeen oli helppo ampua tekemään viimeistelyvetoja tutulle mestapaikalle. Taas tuli pimeä ja muutenkin voi todeta, notta ei tullut kyllä juuri mtn!


Tähän päättyy tämä. Voitava on tehty, joskaan se ei tällä(kään) kertaa ollut kovin paljon. Huomenna lyödään leuka rintaan ja marssitaan karsinnan viivalle.


keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osa 6: Taidollinen viimeistely

Eteenpäin, kuin mummo lumessa konsanaan, kävi miehen tie valmistautumisessa. Taidon puolelta viimeinen silittely tapahtui yhdessä Pirkanmaan helmistä. Kyseessä on aikanaan paljon porua herättänyt vuoden 2001 MM-kisojen pikamatkan ja viestin maasto eli näin meidän kesken tuttavallisemmin D-alue. Mitenköhän aiheuttaisi porua tällä hetkellä...

Joka tapauksessa maasto on vaativuudeltaan sitä ehtaa pikamatkaa, ja miellyttävyydeltäänkin yhä kiitettävässä kunnossa. Uusi olympiavalmentaja oli viritellyt nohevan vetohässäkän eri teemoilla höysteltynä ja sitä oli ilo ihmisen työstää. Paitsi että työpäivän venyminen ja muut velvoitteet siirsivät aloituksen yli seitsemään, ja pimeähän siinä sitten tuli...

Mutta positiivista oli se, että kolme ensimmäistä vetoa meni aika siististi nippuun sekä tavoitteen mukaisesti. Yritin saada selkeille väleille vähän aggressiivisuutta eli sitä kuumaa rytmitystä. ja ottaa rastit liukkaasti. Neljäs veto olikin sitten  jo tuttua tuhertamista. Ensin kuusikko oli niin pimeä, että jo lähtöpaikan haarukointiin tarvitsin pienen lenkin, enkä lopulta löytänyt sittenkään merkkiä paikalta. Ensimmäiselle rastille en saanut kartasta juuri selvää ja etenin hajulla. Pitkälle välille (nro 18) olin ajatellut nostaa vauhdin niin kovaksi kuin turvallisuus salli, ja samalla hakea suunnistuksellista rajaa. Ja löytyihän se. Kävi sama ilmiö kuin esim. Prisma-rasteilla keväällä eli teleporttasin kesken välin itseni eri paikkaan kuin todellisuudessa olinkaan. Siksi jatkoin vahvasti viimeiseltä jyrkänteeltä vielä eteenpäin lukien itseni edelliselle kammalle, josta olin kuitenkin jo kertaalleen sujuvasti jatkanut. Täh?! Tämä täytyisi ehkä saada kitkettyä pois ennen lauantaita...

Viimeinen veto olikin sitten puhdasta pelkistysharjoittelua, koska karttaa ei enää juurikaan nähnyt lukea. Treenistä jäi kuitenkin taas hyvä mieli, joka ei tosin ennenkään ole korreloinut kisatulosta...


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osat 4 ja 5: Tummaa

Osa 4: Kestävää nopeutta

Jalkojen palautumisen aste mitattiin yhdistyksen 1500 metrin mestaruuskisassa keskiviikkona Pirkkalan tiilimurskalla. Askel oli jokseenkin hidas, enkä kyennyt vastaamaan töitä tehneelle Hannulle viimoisen 600 metrin aikana kovinkaan kummoisesti. Loppuajaksi sorvautui piiritason naisille sopiva 4.32. Syke ei ottanut noustakseen ja sekös otti pattiin.

Osa 5: Kilpailurutiineja

Perjantain onnistuin sittenkin tekemään paluun kisoihin vajaan parin kuukauden tauon jälkeen, vaikka tiukilla oli. Akku ei meinaan inahtanutkaan, suuntaan tai toiseen, torstai-iltana, mutta onneksi varakalustolla pääsin viivalle. Lopulta se omakin paketti lähti toimimaan. Esitys oli aika karvainen, koska heti K:n jälkeen yhteistyö kartan kanssa oli vaisua. Kahdella lyhyellä välillä tein isoimmat koukut ja Alénin Rasmus tuli ohitettua reissun aika kolmasti, ei niin järin hieno fiilis. Juoksun osalta puristusta olisi kaivannut lisää, mutta tulihan palattua radoille. Leksan kyytiin ei olisi ollut asiaa edes puhtaasti.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Rasti-Nokian keskimatka viime vuoden kisan haastavassa maastossa. Fyysinen vire tuntui yhä melko tukkoiselta, eikä kierroksia irronnut toivotusti. Tähän kun lisätään muutamat tyhmät virheet ja erittäin huono maastoaskel, oli lopputulos melkein kolme minuuttia Emaa hitaampi. Tilanne ei ole tällä hetkellä lähellekään toivottu, ja jostakin pitäisi nyt kaapia syy heikkoon metsässä liikkumiseen. Viikonlopun aikana ovat vaivanneet sekä alaselkä että jalkapohja, mutta veikkaisin Jukolassa murtunutta varvasta pääsyyksi kehnoon maastoliikuntakykyyn. Voipi olla, että tällä menolla olen viikon päästä ensi kertaa urallani viestissä kakkosjoukkueessa. Mikä olisi kyllä ihan oikein.


keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osa 3: Käyrää ja keskittymistä

Kuten kartasta voi havaita, toinen otsikon teeseistä puuttui ykkösvälillä. Sen jälkeen otin hirvikärpästä kärsästä ja sain homman menemään suunnitellusti. Noin puolen tunnin reissun aikana turkkiini kerääntyi kolmisenkymmentä hirvaspörriäistä ja siinä sitä oli riemua kerrakseen. Jalat eivät maanantaina olleet vieläkään palautuneet hölkkäkarkelosta, vaan etureidet olivat melkomoisen hakatun oloiset, kun yritin rentoa reipasta maastossa. Jäi siten vain reippaaksi.

En uskalla vielä hehkuttaa paluuta kisoihin perjantain AM-yössä, koska viimeksi kun piti, niin kävi niinkuin kävi...

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tsaari keskittyi perheeseen!

Jo aikoja sitten osattiin ennustaa tulevaa oraakkelin lailla:

Tsaari keskittyi perheeseen suurten linjojen sijaan

Ja taisi olla oikeammassa kuin uskalsi arvatakaan...

maanantai 6. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osa 2 : Kestovauhtia

Mikä voikaan olla auvoisempi tapa aloittaa viikko kuin saada city-maasturilta torvensoittoa ja keskisormea liittyessään Hervannan valtaväylälle. Ei mikään. Paitsi näyttämällä takaisin ja ...

Samaan aikaan kun varteenottavaiset suunnistusihmiset mittelöivät SM-mitaleista Karjaalla, jatkoin itse tuhnuista projektiani (yhtä niistä kymmenistä vähemmän onnistuneista) Ylöjärvellä. Toisena osapalasena perusaloituksen jälkeen oli kestovauhdin mittaaminen ja yleisen kuntopohjan koetus Hämeen hölkän 20 km:n kilvassa.

Ennen tarkempaa turinaa siitä totean tehneeni menneen viikonlopun osalta oikean valinnan. Vauhtini olisi tuskin riittänyt mitaleille sienestyskisoissa, ja toisaalta alkuperäinen houkutin taidollisesti hienosta kisasta olisi jäänyt vaisuksi. Sitä mieltä olen nimittäin SM-pitkien radasta ja maastosta. Härvelin perusteella kisa ei juurikaan eronnut normaalista Rauman kevätkansallisesta ja maastona ei näyttänyt kovin kummoiselta. Toki se on helppoa ja turhaa huudella, kun itse juoksi pelkkiä polkuja samaan aikaan toisaalla. Mutta muistikuvat Karjaan-Pohjan alueilla vietetyistä leireistä ja niiden maastoista antoivat itselleni luvan odottaa jotain ihan muuta. Ja olihan tuo voittajan aikakin signaali jostain. Ai niin, siitä tietysti, että Suomessa tarvitaan nopeampia ratoja kun ei muuten pärjätä. Niinhän se oli.

Mutta omaan settiin. Lauantaina asetettiin eteen Lamminpään-Soppeenharjun-Julkujärven vaihtelevissa maastoissa mukava parinkympin latu 250 metrin nousukertymällä eri alustoja myötäillen. Hannun kanssa oli tarkoitus otattaa ja samalla tarkastella omaa kuntoa kestovauhdin osalta. Ja tulihan sitä. Syyskuulaassa säässä etenimme leppoisaa vauhtia alun tasaiset osuudet seitsemän miehen laumassa, jossa menijää oli jos jonkin tyylistä. Hannun silmiinpistävä helppous menossa antoi odottaa kovaa settiä loppuun ja niinhän siinä sitten kävikin.

Kympin nurkilla aloin itse harvennella väkeä, kun kyllästyin sopuisaan tahtiin. Hannun aivan lyömätön alamäkiaskel auttoi pääsemään eroon muista ja myöhemmin minustakin. Kuusi kilometriä ennen maalia teimme lopullisen nykäykseen loppuryhmästä eroon ja sen työntäminen saattoi maksaa itselle vähän hintaa. Tämän jälkeen Soppeenharjun rinteisiin saavuttaessa Hannu liukui joka alamäessä viisi metriä karkuun ja jokaisessa ylämäessä nyin metrin kiinni. Tällä matematiikalla neljän kilometrin lopputasaisen alkaessa olin jo yli kaksikymmentä metriä perässä ja selkä katkesi lopullisesti. Maaliin eroa kertyikin sitten noin 45 s, kun takareidet alkoivat napsia kiinni viimoisen kahden kilometrin aikana Hannun loitotessa rennon letkeästi. Loppuaika oli 1.16,19 eli vauhti oli sopuisaa 3.50:n tahtia 168:n keskisykkeellä. Verraton harjoitus ja tyytyväinen mieli. Toki matkaa on vielä pariksi viikoksi riittämiin, mutta Suomen jalkapalloa siteeratakseni:


Epäilen asiaa vahvasti, varsinkin jos joukkue yhä edelleen rakentuu Litmasen kaltaisiin "dinosauruksiin" , joiden ammattilaisuran huippuhetket eivät ole enää lähimuistissa. Toisin sanoen ovat siinä ajassa, jolloin pelihousut muistuttivat enemmän uikkareita kuin polvihousuja... Kesän MM-kisojen aikaan tuli ihan kyllästymiseen asti nähtyä ja opittua, miten pirun taitavia futisanalyytikkoja ja- valmentajia maastamme löytyykään. Puoliaika toisensa perään jauhettiin entisten, nykyisten ja muuten vaan pelaajien toimesta, kuinka MM-kisoissa olleiden huippujoukkueiden pitäisi tai olisi pitänyt pelata. Miksi me sitten hävisimme? Sano sinä, senkin byrokraatti...

Suunnistuksessahan on saanut kuluneena kesänä törmätä vähän samaan ilmiöön. Näkijöitä, kokijoita ja jutun kertojia on piisannut. Tsaari niiden joukossa. Mutta kyllä se siitä vielä nousee. Heti kun kaikki mopoautot saadaan hävitettyä maastamme ja nuoret liikkumaan. Ostaisivat sillä 12 000 eurolla vaikka poikansa kolmeksi kuukaudeksi pois koulusta urheilemaan... Voisivat ostaa toki minutkin pois töistä leikkimään ammattiurheilijaa sillä rahalla. Tulisin, ja lujaa. Ja mopoautojen osalta en luovuta, ikinä ;)

By the way, Porissa naisten Superpesiksen otteluiden katsojakeskiarvo runkosarjassa oli 1300 silmäparia. Veikkausliigassa viime vuonna koko katsojakeskiarvo oli karvan yli 2000 katsojaa. Jokainen tietää, kummassa lajissa Suomi on todennäköisimmin joskus EM-kisoissa. Niinpä niin :) Ja olihan 3000:n asukkaan Vimpelissä eilen yli 5000 katsojaa pesisfinaalissa. Tällä laskentavalla voisi leikitellä, että jos TamU pelaa kullasta lokakuun loskassa, niin Ratinaan voi odottaa n. 350 000 katsojaa. Paas kattoen kuinka käy.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osa 1

Kun ei voimat riitä pitkälle, niin yritetään sitten keskiselle... Jonkinlainen suunnitelma vireen kaivuuseen on nyt tehty ja eilen toteutin ensimmäisen tyyppitreenin tavoitetta kohti. Missiona oli tehdä ehjä ja keskittynyt kokonaisuus reippaalla, mutta ei kuitenkaan täydellä vauhdilla. Onnistuin melko hyvin, sillä 6,02 km:n rantuun kului 40.15 ja keskisyke liippasi 164 lukemissa. Teoreettisesti ylempi kynnys on 172, käytänteestä ei ole tarkkaa havaintoa. Tuntemus maastossa juoksemiseen paranee kuitenkin hetki hetkeltä, joten sikäli toivoa on. Maasto oli hämäläistä helmeä parhaimmillaan, eikä vuoden 2001 SM-pitkän ratamestaroinnin maastokäynneistä ollut juurikaan tuttuja maisemia eli treeni oli varsin täysipainoinen. Positiivista oli myös se, että onnistuin pysymään melko lähellä viivaa koko radan. Taito, joka on tupannut olemaan kadoksissa viime aikoina. Good!