Pitelee ilmaa, hyvää ja kaunista. Tosin kylmänpuoleista. Torstaina vietimme Hannun kanssa laatuaikaa pirkkalaisessa hengessä, mikä tarkoittaa ns. 80-luvun polkuja (tässä tapauksessa latuja) ja pimeää keliä. Suksimme lievässä pakkasessa kaasulinjan ja Toivion-Taaporin latuja hyvällä halulla. Tuntui varsin henkevältä.
Eiliseltä aamulenkiltä jäi mieleen jotain tällaista:
Puhelimen lempeä herätys vapautti minut unen ikeestä klo 6.13 ja nousin intoa puhkuen. Matkalla keittiöön meinasin kuitenkin kompastua omiin silmäpusseihini, mutta en katsonut sitä huolestuttavaksi signaaliksi. Kuitusen Vipelläkin on pakko olla samaa ongelmaa ja hän sentään uskoo kulun löytyvän ennen kisoja, miksen siin minäkin. Vai oliko se niin, että media spekuloi sillä, luuleeko tai tietääkö Vipe kulun löytyvän ja mikä rooli Trainers Housella on tässä draamassa. On vaikeeta.
Olen asetellut pakkasen vaatimat vaatteet jo illalla eteiseen, jotta vaimo ei heräisi. Muutama oleellinen asia on kuitenkin jäänyt kaappiin ja yötuolilta putoava Sotaromaani (kesken jo 1,5 kuukautta) vesittää kauniit ajatukseni. Ulkona ilma on raikas, minä en. Matkan edetessä koen saman kuin Lasse Viren Mauno Saaren kirjassa Juoksemisen salaisuudet, hiki alkaa nousta pintaan ja juoksu tuntuu kulkevan. Minut ja Lassen erottaa vain 56 s/km. Aamulenkkireitit tuppaavat urautumaan talvisin, varsinkin kun Pirkkala on kaavoittanut kaikki metsäpolut kivitaloille. Loppuvaiheessa kurvaan asuinalueemme pikkukoulun vierestä ja katson kateellisena kuinka kollega kiinnittää perheautoaan lämpötolppaan työpäivän ajaksi. Ei ole meillä tolppia, ***kele! Yleensä joutuu taistelemaan kuin tupakkiaski Monzan radalla, jotta ylipäätään löytää ruudun mopoautojen seasta. Se on väärin se! Mulla on kuitenkin työmatka jalan talvella 1,7km ja autolla melkein 3km. Kyllä on ihmisellä oltava oikeus saada nousta lämpöiseen autoon nykylasten kestämisen jälkeen, edes kuuden minuutin kotimatkaksi.
Kotipihalla mä törmään herraan naapurin, hyvät huomenet mä hälle jätän kajauttamatta. Minulla on syyni. Lehti luukusta ja hyvä mieli seurana. Itsensä pettämisen aakkosten ensimmäisten lukujen mukaan uskottelen vahvasti, että tämäkin treeni vei taas askeleen lähemmäksi sitä jotain. Jatkan samalla linjalla ja vakuutan, ettei tätäkään treeniä monikaan vastustajistani tehnyt, paitsi OMa ja kahdeksan muuta. No Hamppi ei ainakaan... Aamupalan jälkeen urheiluajatukset väistyvät numeraalien, ajan yksiköiden ja rauta-ajan tieltä. Vaikka toisaalta silkkaa urheilun vertauskuvaahan ne kaikki ovat.
Illalla suunnistan kiireessä ennen UKK:n jumppaa Kaupissa ja eksyn kolmosrastin jälkeen isosti. Ei kehtaa edes kepsejä näyttää. Sen siitä saa kun antaa Soneran asiakaspalvelulle kahdeksan minuuttia ajastaan "pikku asiaan" kaikkein kriittisimmässä vaiheessa. Jumpalla saa kuitenkin louskuttaa Naamasen kanssa ja illalla maailma on taas viskin verran parempi. Tieliikenneasetus olkoon oppaanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti