Niin se taas tuli, oli ja meni. Nimittäin Vimppain vuosipunnitus. Viime vuonna lukema oli 70,8kg ja tänä vuonna lähdin tiukasti haastamaan tuota noteerausta, jopa haaveilemaan 70 kg:n alituksesta. Keinot olivat jo astetta järeämmät, kun kävin taistoon.
Eilen sunnuntaina oli ohjelmassa aamulla reilun kolmen tunnin hiihtolenkki pakkasessa, iltapäivällä jooga (josta tuonnempana) sekä vielä tunnin sähly illan päätteeksi. Paino on huidellut 72 kg:n tuntumassa joulun jälkeen ja osansa on varmasti ollut hiihtämisellä, jonka seurauksena ylävartaloni on muuntunut lihaksikkaan jänteväksi ja siis lisännyt lihasmassallaan huomattavasti eloista painoani. Illan revityksen jälkeen join pelkästään lasin diureettia ja söin minimaalisen vähän. Tänään puolitin aamupalan ja lähdin seiskan jälkeen ladulle ennen liikuntatuntia. Lounaalla söin muodon vuoksi ja join lasin vettä. Sen jälkeen en laittanut suuhuni mitään ja istuin kaksi kokousta väistäen kaikki tarjottavat.
Kello 16.30 olin kotona ja asetuin vaa'alle noin kaksi tuntia ennen H-hetkeä todetakseni, että painoni oli lukemassa 71,5kg. Kiire oli siis jo käsin kosketeltava. Ennen vuosikokouslenkkiä (joka edeltää punnitusta) jumppasin Hannun seurassa hetken ja puin vaatteet lenkkiä varten ylleni: kerrasto, hiihtopuvun paita ja kaksi talvilämmittelyasua päällekkäin. Lenkki oli armotta liian lyhyt ja kulku karmeaa, joten totuus oli vain kohdattava. Reilun tunnin aikana onnistuin nipistämään painostani 600 grammaa, mutta lopullinen tuomio oli kuitenkin liikaa eli 70,9kg. Näin tällä kertaa...
Siitä joogasta. Uskottelin olevani ennakkoluuloton ja osallistuin täysin rinnoin kotileirimme joogasessioon. Vartin jälkeen oli selvää, etten kyennyt tavoittamaan vaadittua fleksibiliaa astanoissa, vaan läsnä oli lähinnä ahdistus eri asennoissa. Myös illan sähly osoitti viimein, että ketteryyteni ja nopeuteni on hävinnyt, joten Hannu nimesikin minut nortongin mieheksi. Joogassa viimeinen puoli tuntia oli aivan tuskaa ja asennot very too much vaikeita minulle. Etenkin kun mahassa oli ilmaa kuin vappupallossa, koita siinä sitten hengitellä rennosti takapuoli taivasta kohden.
Lopputulema tänään päivällä oli se, että takareidet ovat aivan pirun kipeät ja hartiat täysin jumissa eikä happi tahdo kulkea. Ei soveltunut siis minulle tuo homma, mutta Punakoneesta löytyi selkeästi muita lahjakkuuksia ko. alalle, ja heitä kannustan vahvasti eteenpäin. Minua ette enää salille saa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti