Mahtaajat saivat melkein mitä halusivat, ja hyvä niin. Itse en ole koskaan suonut minkäänlaista myötätuntoa lakkoilijoille. En näille kavereille, jotka yrittävät estää, kun rikkurit koittaa saada pyöriä pyörimään. Tai ainakaan näille kavereille... Ihan oikein, kun jäi mursun jalka auton alle. Toisaalta myötätuntoni jäi saamatta myös paperimiehiltä ja sairaanhoitajilta. Jos opettajat vielä joskus ryhtyvät lakkoilemaan, niin sitten ollaan jo syvällä. Se politiikasta.
Lihaksistoni potee nyt jotain krapulatilaa. Eli joku on ajanut Tsaarin jalan ylitse. Syy on jotensakin epäselvä, mutta tämänpäiväisessä korttelitreenissä tunnetila ja fiilis eivät totisesti kohdanneet toisiaan. Eilisellä iltalenkillä oli asiasta jo jotain viitteitä, samoin aamun sykekäyrässä. Mutta jääräpäinen hämäläinen tekee omat tyhmät ratkaisunsa, ja yrittää suomalaishiihtäjien lailla josko nyt jo kulkisi. Ehkä kaikki juontaa juurensa kurkussa makaavasta palasesta, joka on jurnuttanut sijoillaan koko viikon. Tai sitten ne tiistain tonnit antavat vieläkin rekyyliä. En tiedä. Torstaina vedimme Hannun kanssa hyvän polku-VK:n partiolaisten talvijamboreen juntuja pitkin, joten ihan pelkkää ahdinkoa ei sentään ole ollut. Tokihan keskiviikon kevään ensimmäinen perusvoimarojautus toi totutut vaikutteet eli perjantaina aamulla sängystä nousua vaikeutti muukin kuin väsymys...
Summa summarum: Viikon viidesta treenipäivästä kolmeen on sisältynyt tehoja ja siihen neljänteen sitä voimaa. Viides olikin sitten 50 minuuttia tuskaista hölkkäilyä. Pitäisikö tähän väliin nyt ottaa joku rauhallinen pitkä lenkki? Täh?! Tai sitten olen tulossa kipeäksi...
No, kai se kuoppa tästä syntyy vielä ennen kauden alkua. Lähden salille.
Koulu meni pipariksi, ammattikin pommiin.
VastaaPoistaKotkan satamasta minä töitä sitten hain.
Pääsin ensin kärräriksi, sitten taakkahommiin,
ja saman sortin kaverit mä ympärillein sain.
Siitä on jo aikaa, sen elänyt mä oon.
Lahoavan tiedän tammipuunkin.
Muistellen kun istun vanhaan rantapuistikkoon,
ja silmät suljen, muistan kaiken muunkin.
Ensin oli hamppari, ja sitten tuli jätkä.
Ahtaaja on arvonimi, nykyään sen saa.
Mutta me kun hikoiltiin, niin rintaan lyötiin lätkä,
ei tunnustusta työstä silloin saanut suurempaa.
Siitä on jo aikaa, kun mentiin parturiin
me päivän päälle joskus luokse Roosan.
Takahuoneeseen jos sattui pääsemäänkin niin,
vain hetkeks haihtui tuoksu selluloosan.
Vaaratkin ne vaani meitä silloin kaikkialla,
vaijerit vain vihelsi kun taakkaa siirrettiin.
Päänkin piti pyöriä kuin emohuuhkajalla,
muuten huolimattomalta nuppi viillettiin.
Siitä on jo aikaa, mut kaiken muistaa voin,
ei se ollut perin merkillistä.
Kreikkalainen kokki terveisensä toi,
kun niskaan kaatoi likaämpäristä.
Mut enpä jäänyt sentään siellä koskaan taakan alle,
vaikka oli elämäni muuten vaikeaa.
Kohottaisin hurraahuudon Kotkan satamalle,
koska mulla paikkaa ollut ei sen parempaa.
Siitä on jo aikaa, sen elänyt mä oon,
lahoavat vankat tammipuutkin.
Kohtahan mä joudan jo tästä museoon,
on sinne kärrätty kai jätkät muutkin.
--Junnu
شركة مكافحة النمل الابيض بسيهات و عنك
VastaaPoistaشركة مكافحة النمل الابيض بالظهران