Lakkoilua, superfoodia ja Laproaighia

Niin se taas kuluu viikko ihan itsestään kohti loppua. Ahtaajat kiukuttelee 40 kiloeuron vuosituloillaan, eivätkä suostu kuskaamaan nostureitaan hamneissa. Samaan aikaan meikäpoika huomaa, että on jo pitkän aikaa vedellyt joka aamu superfoodia ihan tietämättään ja olen lehtiartikkelien mukaan terve ihminen. Henkisesti tasapainossa ja trendikkäästi in. Huhhuh! Kyllä on taas maailma mallillaan, ja jannua ahdistaa nykyinen meno. Mutta ei auta. Eteenpäin vaan, kuten Clio lumessa konsanaan.

Marisin jo aiemmin talvella lumitöistä, ja tällä viikolla oli sitten meidän lumityövuoro. Eipä tullut taivaalta rahtustakaan valkoista hyvää. En valita. Mutta valitan kyllä siitä, että poissa on se reipas talkoohenki, joka oli aikanansa läsnä kotona Eerolantiellä. Eipä vedelty rajoja siihen, että kolasiko vähän naapurinkin puolelta vai auttoiko ihan hyvää hyvyyttään sipaisemalla koko tantereen kuntoon. Toista on nykyään. Jos joku jotain tekee, niin tekee vain sen oman kolon siitä oven edestä. Tai hiekoittaa pienen polun omalle ovelle, mutta ei muuten. Eikä tähän kyllä vaikuta mitään se merkintä, että olisi "talonmiesvuoro". Äkkiseltään laskin, että olemme vaimon kanssa luoneet lumet autokatoksen yhteiseltä alueelta talven aikana kymmenkunta kertaa, joista yksikään ei osunut varsinaiselle omalle viikolle... Ja nythän sitten Clio ei meinaa jaksaa kyntää ruutuunsa, kun osa lumesta on kunnon patjana. Mutta vanha autosuunnistaja taiteilee kulkupelin paikalleen kelissä kuin kelissä, vaikka ilman lukkoa.

Eilen tuli ahkeroitua toistaiseksi viimeinen työpäivä opettajan urallani. Tokihan joka perjantai on aina tavallaan toistaiseksi viimeinen, mutta tällä kertaa ihan lasten oikeastikin. Maanantaista alkaen siirryn uusiin töihin, vaikka osittain konteksti säilyykin samana. Niistä sitten myöhemmin...

Treenailusta sen verran, että Pirkan jälkeen tuli pureskeltua kynsiä, jotta ei olisi tullut polkaistua lenkille liian aikaisin. Ortostaasia yritin mittailla kolmena aamuna, mutta kaksi yritystä kariutui lopulta siihen, ettei lähetin oikein suostunut yhteistyöhön. Kiitos Suunto. Palautuminen sujui kuitenkin toivotusti ja keskiviikkoillasta alkaen aloin hiljalleen rappaamaan lenkkiä selkään. Teemana oli vauhdin kaivaminen esiin päivittäin kohti tämänpäivän testijuoksua.

Eilen perjantaina olin toisena jäniksenä hurjassa vedonlyöntijuoksussa, jossa palkintona oli pulloa Laproaighia aikarajan alittavalle. Veto oli suljettu, samoin Pirkkahalli muilta juoksijoilta. Titaanien taisto juostiin ajanottajien ja lehdistön läsnäollessa. Hallissa soi Bon Jovi ja radat olivat aidattuina sekä muutenkin siistittyinä vimosen päälle kuntoon. Hannu toimi virallisena jäniksenä tässä 1500 metrin karkelossa, ja itse olin avittamassa vetokaksikkoa tonnista maaliin. Lopulta kävi niin, että jäniksen hypättyä sivuun olivat varsinaiset kisailijat jo liian kaukana tavoiteltua aikarajaa ajatellen. Itse kiristin rennosti maaliin ja ajaksi tuli virallisella käsiajanotolla 4.26,8. Pojilla jäi pullo vielä odottamaan seuraavaa kertaa...

Aukaisu teki ihan hyvää tälle päivälle, kun juoksin kevään viimeisen Pyynikin testijuoksun. Keli oli hankala kenkien suhteen, koska paikoin oli aivan kuivaa asfalttia ja toisaalla taas liukasta lumipintaa.Valitsin lopulta Sarva Xeron, mutta ihan kaikkein rullaavinta ei meno ollut nastalenkkareilla asfalttipinnoitteella...
Ensimmäinen kierros sujui Angstin ja V7:n kanssa aikaan 28.12, josta lähdin itsekseni kiristämään ja toisen kierroksen sain kesäteatterilta asti lappaa yksikseni aikaan 27.54, josta elon laskuopilla muodostuu loppuajaksi 56.06. Olin ihan tyytyväinen tulokseen ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin vammoja väistellen.

Toki tämä kotiharjoittelu näillä lumilla voi aiheuttaa pientä vapinaa, kun jossain vaiheessa oikeasti päästään suunnistelemaan. Kovasti kaverit ovat olleet jo leireillä siellä sun täällä sulaa maata syleilemässä ja karttoihin tarttumassa. Itse olen lähinnä tutkiskellut Jukolan historiikin karttaosiota tuntuman ylläpitämiseksi. Joku viikko sitten Punakoneen "karttatreenissäkin" olin ylivoimaisesti huonoin muistamaan rastipisteitä, joten vahvoilla ollaan. Toisaalta kyllä se vanha koira aina sitten totisen paikan tullen äityy haukkumaan. Rok!