Sain plaketin,vastoin alkuperäisiä tavoitteita. Mutta en valita. Itse asiassa olen pirun tyytyväinen. Sijaan, en suoritukseen. Laitan kartan ja tarinat myöhemmin, kun ne ovat kuivahtaneet. Totean vain, että hassua kun en näinkään kokeneena jantterina osaa pitää kuuppaa kasassa loppuun asti. Lipsautin kovemmille kavereille öbaut kolme sijaa kolmanneksi vikalla pistekumpareella. Eihän se nyt ihan huikeaa ollut radan kolmannella viidennekselläkään, mutta se on vain tautini. Toisaalta pidin Pipon heitosta kiinni eli olin jälleen ykkösen nopein. Poikkeuksellisesti johdin jopa kolmoselle asti ja uskoo ken tahtoo, mutta uskoinkin näin olevan kun löin leiman irronneeseen emit-lipukkeeseen...
Kotimatkalla nautin nälän hivelevästä tunteesta ja pitkitin lopulta lämpöisen ruuan nauttimisen kello 20:n jälkeiseen tuntiin. Rasva paloi ja näin halusin vielä antaa tukevaa pohjaa Iivosen kannustukselle karsinnan loppusuoralla. Ja toisaalta ruokin mielenkiintoa viime viikkojen painonvartijoiden kesäleirin päätökselle. Pipokin kyseli miltä tuntuu olla neljä kiloa kevyempi... Olin otettu.
Ajoin Linnatuuleen tankille ja kun palasin rampilta motarille, oli joku heittänyt takapenkille kolmioleivän ja siksarin keravalaista. Ihmettelin. Toki merkki sopi hyvin päivän epistolaan.
Huomenna on vanhempainilta, jokaisen opettajan toiveuni. Nykyajan vanhempia luokka täynnä syvän hiljaisuuden vallitessa. Jokainen sana voi olla tikari sydämeeni tuleviksi vuosiksi, siis omat sanani. Ei vaan, nykyinen luokkani on ihan unelma, samoin vanhemmat. Eikä tämä ole nuoleskelua.
Jaa, nyt lähti yhdentoista kone Pirkkalan aerofieldiltä, joten on aika jättää loput keravalaiset oman onnensa nojaan ja siirtyä leirikoululeskenä uneksimaan maailmanmestaruushopeasta Norjassa. Heti hatunnostopaluun tehneen Jammun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti