keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Ei auta ei...

Vaikka lupasinkin kotisivujen kuoltua, että yritän saada jotain juttua kasaan tänne, en näytä olevan kykeneväinen lunastamaan lupaustani. Jostain syystä olen odottanut aikataulujen hellittämistä jo joulusta ilman tuloksia. Täysi työ on ollut lenkkeilyssä ja näköjään siinäkin tapahtuneista laiminlyönneistä rangaistiin Hangossa, voittomarginaali oli vain 9 sekuntia. No, tämä ei ole pysyvää, voin taata.

Olen toisinaan lukenut muiden blogeja ja reenitarinoita. Siellä on vilahdellut leirejä milloin missäkin viinimaissa ja aurinkorannoilla sekä pitkiä aamupäivän treenejä. Sama täällä. Olen kohta kuukauden leireillyt samassa osoitteessa ja aamutreenit ovat pidentyneet, kun herätys on nykyään jo 5.45. Vastaavasti olen koittanut tehdä päivän kolmannen harjoituksen vasta kasin jälkeen. Lievää rajoitetta on luonut nykypäivän lasten kanssa puuhastelu eli työksi kutsuttu aktiviteetti, joka hermojen lisäksi on ryhtynyt venyttämään myös kelloa. Useasti kakkostreeniin pääsee vasta kuudelta kun päivät kasvatuslaitoksessa venyy yli neljän. Välissä kun pitää hoitaa muutkin asiat. Ajan tehostamiseksi olen jättänyt kahvitauot pois. Ammattimaisena suunnistajana oleminen on rassaavaa...

Mutta huomenna irtoan leirille Skååneen harjoittelemaan mannermaisia miilamaastoja, noita kehoni, ominaisuuksieni ja taitojeni ilmentymiä. Munakasta påskia!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti