tossu ei nouse, jalatkin jo kramppaa.
Kevät, pystynkö yhtään enää nostaan?
krampin jo koin, en kartasta saa selvää...
Kevät, sinua Halden jo pelkään,
ajatus ei luista, mutta jalat vielä kantaa.
Kevät, aina yhtä tuskaa ruåtsalaista puskaa...
Sinä tarjosit vain tyhjän paikan,
minä olin hölmö kiertävän valinnan...
Äktaboden oli odotettua parempaa shittiä, mutta silti långan tuima vire pelotti etukäteen, 18km yösettiä herättää aina kunnioitusta. Lähtötilanne oli jälleen hiukan kinkki, sillä pääletka oli ja meni 5 minuuttia ennen ja kakkosletka reilu minuutti ennen. Omaan porukkaani sain nohevaksi seuraksi Parjanteen, jonka kanssa vietimmekin leppoisan 1:50 siivun yhdessä. Alussa vauhti tuntui rauhalliselta ja otimme todellisen långavalinnan oikealta tietä. Hiukan tuli turkkiin samaan aikaan lähteneiltä ja väliaikojen perusteella kärjelle aika rumasti. Kakkoselle itseluottamus oli toistamiseen rautaa ja jälleen erkanimme letkasta ottaen lievästi oikealta, erhe. Lopussa tuli vielä nukahdus ja toiveet Leonidin letkan tavoittamisesta karisivat. Seuraavale pitkälle (83) katsoin loivaa vasenta ja sainkin toteuttaa yksin muiden puskiessa alun suoraan. Jälleen olin huolimaton ja putosin pieneltä polulta ja jouduin rytistelemään paskikossa. Letka oli lyhyille väleille jälleen kasassa ja mukaan tuli myös Malungin mies, lähinnä fyysisellä panoksellaan...
Ristilenkki sujui kohtuullisesti, vaikka jotenkin en saanut selvää kartasta ja pieniä seisahduksia lipuill etuli. Seuraavan pitkän (84) vedin ihan napakasti, vaikka ennen ensiapupistetä tuli taas söhlättyä pois polulta muita vastaan juostessa. Varvauksessa huudeltiin minuuttia edellä olevaan letkaan ja olivathan ne valot välillä siellä vilahdelleetkin. Rastilta 58 alkoi heikompi jakso, jolloin näkyi myös viimeinen vilahdus saaliista... Jaloissa alkoi tuntua lieviä krampin oireita, sääkin kun oli huomaamatta vilennyt alle nollan. Rasteille 156 ja 97 mennessä olin jälleen huolimaton ja selkeästi rutiini varttitonniseen oli kateissa. Hiljalleen erokin kasvoi ja Parjanteen sanoin aggressiivisuus menosta alkoi kadota. Loppuosalla tuli vielä yksi sivuunajo (71), tämäkin vain omaa laiskuutta jo lähtökulmasta alkaen. Maaliin tullessa Malungin mies otti vielä päänahan, sillä pelkäsin koko ajan omien koipien kramppeja ja muistutin lähinnä puujaloilla etenevää pelleä. Juoksu oli kuitenkin ehjä ja pääosin sain nauttia vetohommista, kello vain ei tykännyt ja edelleen långan taika jäi murtamatta. Hyvää oli se, ettei tullut kahta ilman kolmatta långalla. Toisaalta ei myöskään kolmas kerta toden sanoo ollut ihan epistolaa...
Joukkueen sija 15. oli aikalailla panos-tuotos linjassa. Ei pahoja pummeja, mutta ei myöskään turhan montaa venymistä (pl. Eman hieno kakkososuus). Joten arvosteluasteikolla aika tarkkaan yhden tähden jallun reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti