Se on homma tapetissa!

Kuten tapasivat Kevätyönviestin kuuluttajat todeta.

Perjantaina turvauduin sitten toiseen äärimmäisistä keinoista. Keittiön kaapista löytyi paketti, jonka kyljessä luki 'Kevyet jalat'. Minua ei kuitenkaan helpolla koijata ja näppäilinkin juttuluuriin Kovien Käsien numeron. Tässä valtakunnassa on kahdet kädet, jotka saavat miehen kyyneliin. Toiset löytyvät Pirkkalasta ja toiset Kymenlaaksosta. Jälkimmäinen on tosin enempikin mallia Kova Kyynärpää. Reilun käsittelyn jäljiltä lähtivät nesteet liikenteeseen ja kaksi litraa löytyi hierontapöydän suojapaperiin imeytyneenä. En voi sanoa suorastaan nauttineeni, mutta usko oli vahva toimenpiteen onnistumiseen. Perjantai-illan pyhitinkin sitten joutenololle ja suomalaisen tv-huumorille eri muodoissaan pääosin tallenteilta katseltuna.

Lauantaina paikat olivat jos ei nyt silmin nähden kipeät, niin muiden aistimusten kautta varsin tuntoisat. Siksi teinkin pitkän saapasteluretken suunnistamalla pirkkalaiseen perinnemaisemaan, johon ei enää lumien sulettua ole turvallisesti asiaa. Aurinko paistoi ja oli varsin leppoisaa tassutella, paikoin tosin polvea myöten lumessa. Iltapäivä ja ilta olikin sitten varattu nettiurheilulle. Tarjottimella oli aluksi kilpa-aerobicia ja myöhemmin illalla Kevätyönviestin komedialähetys. Kisaa seurasin yhdistyksen kerhohuoneen mediasalissa, jossa Arnen ja Hannun kanssa päivittelimme koukeroita. Toki 200%:n suurennos isolle valkokankaalle sohvalla istuen teki luettavuuden inasen helpommaksi kuin kilpailijoilla, joten sikäli en kehtaa kovasti arvostella suorituksia. Edes Ikävalkon, saati Mäksän.

Sunnuntaina suuntasin leijonan nokan toiveikkaana Raumalle perinteiseen suunnistusgripin hakuun. Tällä kertaa ensimmäisen maastona oli Laarinkallio, jonka kartta hipoo omasta mielestäni täydellisyyttä ja ko. maastosta tykkään kyllä kovin. Toki saavutin siellä urani ensimmäisen miesten plaketin yöstä. Samaan poskisavuun täytyy todeta, että kyseisen kartan tekijää pidän yhtenä Suomen parhaista kartoittajista, etenkin näissä kalliomaastoissa. Meno oli mukavaa, ja kerran luulinkin jo löytäneeni kartasta virheen, kunnes totesin lukeneeni väärin...

Noin yhdeksän kilometrin nautiskelun jälkeen käänsin auton takaisin ja otin matkalta tulevan katsastusmaaston eteläpuoleisen alueen haltuun (Isotonic -97). Limonvuoren kartta ei sitten enää niin vakuuttanutkaan, mutta tällä kartalla eivät käyrät olekaan Timpan kynästä, toivottavasti... Käypäinen loppuverryttely kuitenkin ja sopiva täydennys raumalaismaastojen haltuunottoon.

Yhteenvetona viikonlopusta totean sen, että tuntuma kelkan kääntymisestä oikeaan suuntaan on vahvasti läsnä. Katsotaan, onnistunko pilaamaan hyvät fiilikset heti alkuunsa. Sen verran voivotteluni on saanut huomiota, että viikonlopun aikana sain puhelun kahdelta maailmanmestarilta, yhdeltä suomenmestarilta ja yhdeltä seuranmestarilta. Ja valmentajalta. Tsaari nousuun!

Calmia kehiin

Kun ajelin tänään leipätyöpaikalleni, oli viereisen elintarviketehtaan porteilla lakkovahteja tarkkailemassa, ettei kukaan vain tule tekemään lapsille nisua ja leipää. Oma lakkoni urheilupuolella sai eilen vahvaakin vahvempaa vahvistusta, kun tarkoitus oli tehdä kovavauhtinen juoksu Pyynikin tj-reitillä kokonaista puolikkaan kierroksen verran. Rikkuri sai sen minkä ansaitsi eli pitkän nenän ja pahan olon. Ei auttanut edes keskiviikon erinomainen selkä- ja niskakäsittely tutussa paikassa, vaan meno oli hapetonta, sykkeetöntä, tukkoista sekä kaikkea siltä väliltä. Sen enemmin juoksua analysoimatta voin heittää vertailuksi, että käyttämäni aika puolikkaaseen kierrokseen oli jotensakin kuukauden takaisen kahden kierroksen noteerauksen ensimmäinen rento väliaika. Siitä voi jokainen laskea jotain, jos kiinnostaa. Tuskin kiinnostaa.

Tästä ja viimeisen kolmen viikon tuntemuksista voin pedagogisilla voimavaroillani työstää yhtälön, joka kertoo miehen olevan aika syvällä suossa tällä hetkellä. Eli lakkoneuvottelut ovat täysin jumissa ja jo toiveikkaana nähty sovintoratkaisu viikonlopun setistä siirtyy. Sen kuuluisan nappulan painaminen kaksi viikkoa ennen kevään pääkisaa alkaa olla enemmän kuin lähellä ja se lyö turpaa turpeeseen aika tavalla. Armoitetut analyytikot ovat jo rivien välistä lukeneet ihan jotain muuta ja sijoittaneet vanhan yöketun isojen pyssyjen osuudelle. Jaa-a.

Enpä tiedä sitten niin. Lienee aika palata selailemaan päivyrin sivuja taaksepäin ja etsiä viisasten kiveä sieltä. Tai ehkä pikemminkin tyhmyyden kiveä. Saako muuten Pirkan hiihtoa vielä hiihtämättömäksi? Tä!? Pari äärimmäistä konstia on vielä kokeilematta, mutta en haluaisi joutua niiden valtaan. Ja onhan siellä sitten vielä se kaikkein kornein eli hankin työpisteelleni soittimen, johon laitan Vartiaisen soimaan katkeamatta kahden viikon ajan. Samaa biisiä. Sitä yhtä laulua soitatan. Sitä sitten kuuntelen ja kuuntelen. Yhtä laulua. Ei perketi!

Nyt kaivataan todellista valtakunnansovittelijaa ja pormestaria apuun.

Niskajumissa työnseisaukseen

Leiriltä on onneksi kotiuduttu harmaan sateiseen kotimaahan, ja jokseenkin hyvä niin. Tulin kaiken kaikkiaan siihen lopputulemaan, että aika on yksinkertaisesti ajanut ohitseni kevätleirien suhteen. En enää kykene tasapainoiseen olemiseen pienissä mökeissä pastaa keitellen ja märkiä kamoja vessaharjan varressa kuivaillen. Vaatekomeron kokoisessa makuusopessa kolme kaveria tuhnuttaa vuoron perään varustekassien keskellä kahdessa tasossa, jalalle on sijaa lattialla juuri Kayanon UK 10 koon verran. Ja sataa vettä. On aika tullut Tsaarin pysytellä jatkossa kotimaan hohtavilla hangilla leiriviestien sijaan.

Ehdin jo yskästä "toivuttuani" hiukan hehkutella treenien sujumista, mutta lopulta suunnistusvedoissa iskenyt noidannuoli niskassa torpedoi loppuleirinkin. Yksi hyvä yötreeni tuli tehtyä vielä vetojen perään illalla, mutta sen jälkeen olikin hyvä meininki verrattoman kaukana allekirjoittaneen kehosta ja mielestä. Onneksi kuitenkin viimeisenä aamuna sain itseni vielä kerran Skatåsille etsimään kadonnutta taidonmurua, joka sitten löytyikin 69 minuutin kohdalla takarinteestä. Sain lihaksille helpotusta parin tunnin siivulla ja mielikin piristyi. Silti pelkään pahoin, että kärsin jonkinlaisista suunnistusvaihdevuosista, koska mieliala heilahtelee kuin Amorella ennen Ahvenanmaata. Tästä johtuen aloitankin ajan hengen mukaisesti työnseisauksen ja palaan vasta 17.4. takaisin sorvin ääreen, mikäli pääsen osapuolien kanssa tyydyttävään ratkaisuun. Tällä hetkellä työnantajapuoli on melko kaukana omien näkemystensä kanssa verrattuna työntekijäpuoleen, mutta jos nyt edes irtisanomisehdoista pääsisin sopimukseen, voisin harkita taas työntekoa. Ehkä vain puolipäiväisesti tosin.

Lupasin muuten aiemmin laittaa vertailua nykyisen ja entisen työn hyvistä ja huonoista puolista. Tässä tulee ensimmäiset kaksi.
1) Aiemmin sanoin keskimääräisen työpäiväni aikana noin 30 kertaa 'huomenta' ja noin 40 kertaa 'päivää'. Nykyään selviän vajaalla kymmenellä huomenella ilman yhtäkään päiväätä. Ja jos oikein tiukille menee, niin voin livahtaa työsoluuni sanomatta mitään ja kadota sieltä samalla tavalla päivän päätteeksi.
2) Nykyään voin käydä luonnollisilla tarpeillani silloin kuin se luonnon mielestä on tarpeellista. Vessaan on kahdeksan askeleen matka ja se on avoinna 24h. Ennenhän vessakäynnit piti ajoittaa niihin maksimissaan viidesti päivässä toistuneisiin 15 minuutin korridooreihin, jotka tosin useimmiten typistyivät viiteen minuuttiin erinäisten selkkausten vuoksi (Veikko putosi keinusta, Erkki löi Reinoa, Marjatta jätti tehtävät tekemättä, Liisan purkkapussista oli joku ottanut purkan, Isabella oli lähdössä neljän viikon lomalle Australiaan, Veikko putosi toistamiseen keinusta, Calle söi karkkia välkällä, Yrjö ei päässyt leikkiin tai Liisalla oli muuten vaan opelle asiaa...). Tai sitten piti kiirehtiä vaihtamaan jumppakamat päälle ja siirtyä rivakasti pelipaikalle, koska tunnollisena ja yhteiskunnasta vastuuta kantavana opettajana halusin olla ajoissa paikalla. Toisinaan huomasin, että en ollut ehtinyt käydä vessassa koko päivänä, vaikka jo aamulla töihin tullessa oli tullut keholta vaade asian suhteen. Toisaalta en myöskään ehtinyt juoda mitään koko päivänä, joten sikäli...

Vessatekstit on aina vähän kyseenalaisia, joten antaa olla. Varsinkin koskettaen koulumaailmaa. Nyt menen lakkoon.

Getting better!

Yskä talttui odotettua nopeammin ja yhden kärvistelypäivän jälkeen pääsin jo tositoimiin. Hengitys ei kulje ihan täydellä teholla, mutta tämän päivän suunnistusvedoissa oli jo ihan kivaa ahdistaa. Ei siis tarkoita, että tuntui kivalta, mutta mieluummin räkä poskella kallion kyljessä kuin kasvamassa kiinni mökin lakanoihin.

Eilen illalla tunsin oloni jo niin hyväksi, että uskalsin lähteä mukaan yötreeniin sateiseen pahismaastoon. Kuten lumisen talven jälkeen saattoi odottaa, olin täysin turisti ko. maastotyypissä. Keltaisen alueen kanervikkopohja vuorotellen lipoisan kallion kanssa oli todellista höpöä tiestöön tottuneille lihaksille.

Mutta tästä jatketaan vielä pari päivää ja koitetaan ottaa hyöty irti ainakin taidollisesti.

Yötreeni

Suunnistusvedot

Negaation kautta

Lattiatilaa 25 neliömetriä, neljä miestä jakamassa sitä ja mulla on yskä. Vuonna 2006 olimme myöskin Göteborgissa kevätleirillä ja silloinkin sain jonkin taudin juuri lähtiessä reissuun. Jonkinlaista kohtalon ivaa näen nyt siinä, että lähtöpäivän aamuna tunsin hiukan poikkeavaa oloa ja olihan maanantain lenkillä ollut hiukan kylmä. Samoin sunnuntain lenkillä.  Enkä sulje pois sitäkään, että tiistaina illalla tekemäni voimajakson viimeisen treenin alussa radiosta soi jälleen Vartiainen. Olisin polkenut jalkaa, ellei vieressä sikaniska olisi pumpannut penkistä 180 kiloa.

Yhtä kaikki tämä läsnäoleva yskä sotkee nyt harjoituksia. En ole varsinaisesti kipeä, mutta mieli ei myöskään tee treenaamaan. Ja näinhän se menee amatööreillä. Sitten kun koittaa jokin lomajakso kalenteripyhän avustuksella ja on teoreettinen sauma ampua johonkin Turkua kauemmas treenaamaan, mies ei ole täysin terve. Nyt on sitten mukava kujuilla leirinhajuisesta kopperosta ulos ja tehdä ratkaisuja oikeista sekä vääristä. Treenaamisista nimittäin.

Jotta lapa otsassa olisi todellinen, niin totean lopuksi täällä olevan täysin lumetonta ja helkkarin hienot maastot. Ehkä sitä sunnuntaina voisi jo käydä tiellä hölkkäämässä ennen kuin maanantaina aamulla ajetaan taas viisi tuntia satamaan ja päästään kuuntelemaan Teuvo Oinasta. Ja sitten onkin onneksi jo työpäivä, että saa rutiineista kiinni. Hyvää pitkäperjantaita kaikille! Täällä se on oleva nimensä mukainen.