Wiisautta!

Se on nyt sitten purettu juurineen päivineen. Ja juuria totta vie olikin ihan omiksi ja vielä naapureidenkin tarpeiksi. Kolmen vartin teutaroinnin jälkeen oli loputkin hedelmät kupissa ja meikäläinen pyyhkeili hikeä otsaltaan. Lekuri totesi loivasti saksaan päin murtaen, että oli yksi vaikeimpia. Niin aina... Nyt pitää vetää pehmeää ravintoa kuukausi, ettei leukaluu katkea. Oli vissiin juuret niin solmussa jossain siellä, että meinasi lähteä koko puruluusto samalla. Siltä se kyllä ajoittain tuntuikin. Nyt vedetään neljää eri lääkettä ja vältellään iloliemiä viikko. Toistaiseksi olen vielä puudutuksen vaikutuksen alla, mutta orastava bulldog on jo istahtanut oikealle poskelle.

Alkuvaihe operazioonesta sujui ihan noileasti ja itse hammas irtosi kyllä. Taustalla soi iskelmä ja tunnistelin biisejä. Samalla kirosin, kun sekä lääkäri että hoitaja hyräilivät mukana. Kymmenen minuutin jälkeen hyräilyt loppui ja meikäläinen alkoi saada aika mittavia hermosäväyksiä, jolloin kroppaa oli hankala hallita ja rouva ehdottikin lisää puudutusta. En vastustellut, vaikka en ole koskaan aiemmin esim. paikkauksissa puudutusta käyttänyt. Sinänsä tuo hermokipu ei mielestäni ole varsinainen kipu. Loput toimenpiteestä olikin sitten kohtuullista murjomista. Välillä surrattiin ja sitten taas väännettiin. Minä koitin siinä kaikin voimin pitää vastaan ettei koko pää irtoa kun juurta lohkottiin pala palalta. Siitähän noheva mieshoitaja loihi lausumaan, että "tämähän on nyt vähän kuin palapeliä." Epäilemättä minullekin tuli ensimmäisenä mieleen jouluaaton ilta, jolloin uudet villasukat ja pyjama päällä ratkotaan Stenvallin ankkapalapeliä höyryävä glögitoti kädessä...

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Röntgenin perusteella lienee vastaava keissi edessä vielä toisenkin puolen kanssa, mutta tämän päivän kokemuksella siirtänen sitä vähintään vuoden eteenpäin. Kiitos ja hei!

Hammastoimista johtuen jouduin tempaisemaan jo viikolla Pyynikin testijuoksun (15,2km) yksikseni työpäivän päätteeksi ja ratkiriemukasta oli. Koomista on se, että kokolailla valmistautumatta ja edellisen päivän kahden treenit jumitukset jaloissa humppasin ajaksi 56.44, jolla jäin vain 1.33 ennätyksestäni. Ja viime vuonnahan en päässyt lähellekään tuollaisia aikoja. Tiedä sitten kuinka tuohon pitäisi suhtautua, koska nyt on marraskuu ja takana vielä aika kehvanaa harjoittelua lähinnä voimailun merkeissä. Enpä lähde sitä nyt enempää analisoimaan.

PIRKKALAN URHEILIJASTIPENDI
Päätin tänäkin vuonna hakea Pirkkalan urheilijastipendiä, vaikka totesinkin, ettei tämän vuoden meriiteillä kuuhun mennä. No, sieltähän se kuori luukkuun töpsähti viikolla ja kertoi ihanan tiedon: sain 75 euroa!
Enhän toki ollut ainoa suunnistaja listalla...

Huomasin muuten samalla, että olin ainoa yleisen sarjan mies Suomessa, joka ylsi kaikissa syksyn SM-kisoissa kympin sakkiin ja vielä yhdelle mitalillekin.

Hyvää viikonloppua!