Perinteikästä apurahaa

Jep. Sain maanantaina tietää, että saan SVUL:n Hämeen piirin perinneapurahan ja jakotilaisuus pidettäisiin tänään keskiviikkona Varalassa 17.30. Koska olen yleisesti periaatteen mies palkitsemisien suhteen, päätin yrittää paikalle. Sepäs tiesi sitä, että jiirasin pitkän VK:n lopulta torstaille ja sutaisin suoraan töistä hiihtämään retvakkaan PK:n ilman syömisiä ja juomisia. Ja koska lenkki on lenkki vasta yli 90 minuutin jälkeen, niin kiirushan siinä tuli ja syöminen jäi kokonaan, kun piti jo lähteä kovat kaulassa Varalaan. Kuusi tuntia sitten nautittu italianpata sai luvan riittää kantamaan yli tilaisuuden, jonka luulin olevan lyhyt.

Olin paikalla jopa etuajassa ja tilaisuus alkoi puolen tunnin kahvituksella pullan kera. Sitten puhui puheenjohtaja ja sen jälkeen Varalan rehtori kätteli henkilökohtaisesti kaikki n. 40 paikalle saapunutta. Seuraavana esiteltiin Varalaa kolme varttia. Ja pidettiin vartin santsikuppitauko siihen selkään. Sitten oli vuorossa Tampereen urheiluakatemian esittelyä reilu puoli tuntia. Näin viidettä vuotta työelämässä olevana urheilijana, joka ostaa hiihtohanskansa Motonet-kaupasta, ei varsinaisesti kiinnosta kuinka lukiolaisurheilija voi saada hierontapalveluita tai alennuksia ja elämä opiskelevana urheilijana on tuettua sekä kivaa. Tai voisihan se kiinnostaakin, jos en samaan aikaan tajuaisi päivän toisen treenin jäävän väliin ja sen ainoankin tehon hiipuvan, kun energiavarastot eivät saa täydennystä. Eikä oppilaat saa vielä huomennakaan historian läksynkuulusteluja takaisin.

Lopulta kello 19.26 sain käteeni diplomin, jossa ei mainittu edes summaa. Aikaisemmista puheista olin päätellyt, että summa on 400 euroa. Tilaisuus päättyi 19.42. Kiitos siitä. Ja tästä tekstistä, joka syntyi harmituksesta ja nälästä.

Huomenna juoksen sen 20 km:n VK:n ja vielä perinteitä kunnioittaen.