Ei ole lähtenyt blogi lentoon, enkä minä. Projekti PM-kisoihin katkesi viimeisten katsastusten suorituksiin. Juoksut eivät sinänsä olleet huonoja (pl. Keuruun pitkä, jossa kroppa jälleen sekosi aivan täysin), mutta viimeinen tiristys jäi puuttumaan. Ehdin kuitenkin iloita siitä, että olin pitkästä aikaa kilpailukykyisessä tikissä kotimaan kisoja ajatellen. Toki matkaa vanhoihin hyviin vuosiin on vielä tovi, mutta syyt ovat yhtäältä ja toisaalta aika hyvin tiedossa...
Jukolaan tein jonkinlaisia valmisteluja ja olin mielestäni tikissä. Alustavat kisat sujuivat hyvin noin fyysisesti ja suunnistus on ollut itse asiassa koko vuoden aikaisempaa tasaisemmalla levelillä. Viestin alku oli alavireinen, mutta uskoin silti pystyväni reikäpäiseen raviin Mikkelin "puistossa". Lähdön jälkeen ammuin vanhasta muistista ja viimeistään 20 minuutin jälkeen oli selvää, että poispääsy metsästä kunniallisesti olisi ainoa tavoite. Ja näin kävi. Jaloista loppui virta, koneesta kierrokset. Viimeinen kaksi kilometriä tulin vain hämärää pakoillen ja maalissa jalat meni alta silmissä pyörivien tähtien lailla. Kiitokset järjestäjille: "Are you OK?" Johon hetkeä aiemmin vaihtoon tullut Hannu lohkaisi: "Se saa aina ittestään irti, mä voin hoitaa." Viestin lopusta minulla ei juuri havaintoja olekaan, sillä aamuun makasin sängyssä välillä hikoillen, välillä palellen.
Oudot hyytymiset muutamissa kisoissa ovat herättäneet miettimään syytä ja sitä, onko ropassa jotain perustavaa vikaa. Tällä kaudella ongelmana on ollut pidemmät kisat sekä metsäjuoksun ja ylämäkien vaisuus eli entiset vahvuudet... Vuosina 2002 ja 2004 vedin Jukolan kolmannen osuuden kolmanneksi nopeimmaksi päivän telttapöljäilyllä ja muusilla+jauhelihapihvillä. Nyt tulin päivää ennen hotelliin, söin hyvin, huilasin, söin vielä lisää ja olin valmis. Tuloksena tuhnu... Panee harkitteen.
Juhannuksen jälkeen treenit ovat jälleen sujuneet ja ne kaksi kisaakin ihan tyydyttävästi Vammalassa ja Hervannassa. Nyt olisi edessä FIN5 MM-katsastuksineen. Luvassa on aikamoista neppailua + yksi kunnon nortonki. Totuuden nimessä ensi viikko on vain välipala, sillä kyllähän ne koordinaatit on jo suunnattu SM-kisoihin ja tietysti tarkennetusti SM-yöhön...;)
Ja samalla jo ensi kauteen. Joitakin perustavaa laatua olevia toimenpiteitä on jo ajatuksissa, katsotaan tuleeko jotain.
Lomailu on sujunut sopivasti, mutta punaviinin ja keskioluen terveysvaikutukset ovat yhä todistamatta. Tai sitten sopivat suhteet on vielä löytämättä. Anyhow, ei näillä röpöttelyillä huippu-urheilijaksi voi kutsua.
Elämä on taas osoittanut haavoittuvuutensa, eikä kaikki ole mennyt kuin elokuvissa. Mutta sellaista kai elämän kuuluukin olla.
Nyt on aika lähteä taas valmentajaksi emännälle, tavoitteeseen on enää kuukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti