Blogi oli jo hetken aikaa kiinni ja ajatuksena oli myös pitää se kiinni. Mutta pyörsin päätökseni, kuten suomalaisessa huippu-urheilussa yleisesti on tapana. Miksi sitten palasin takaisin? Se liittyy ehkä tuohon toiseen virkkeeseen, sillä olen saanut viimeisen kolmen viikon aikana kuulla muutamaan kertaan, että olen lopettanut suunnistusurani. Ilmeisesti blogin kirjoittamisen lopettaminen ja treeneistä pois jääminen tulkitaan lopettamiseksi. En ole kuitenkaan julkisesti ilmoittanut lopettaneeni, koska en ole aikonut lopettaa tai toisaalta katsonut kaltaiseni kaverin lopettamisilmoitusta kovin mediaseksikkääksi tapaukseksi.
Suomessa tuntuu tosin muuten olevan tapana tehdä uheilu-uran lopettamisesta kohtuullisen iso numero. Järjestetään parit jäähyväiskisat ja kirjoitellaan takamuksiin, että "Bye-bye, I love you". Epäilemättä. Ja poikkeuksesta säännön tekemiseksi suurin osa päättääkin palata takaisin viimeistään vuoden päästä. Ja taas tehdään lööppejä ja skuuppeja. Ei maistu tavallinen elämä ja työ. Ja pidetään sitten taas uudet jäähyväiskilpailut. Niin se menee.
En siis ole lopettanut. Olen nyt vain kärsinyt 111 päivää putkeen hermokivusta vasemmassa jalasta. Jonkin verran se pistää koittelemaan, ehkä myös henkisesti. Vaivaan on taas perinteisesti koitettu jos vaikka minkäläisia konsteja, vysioterapiasta viinaan, mutta mitään järisyttävää ei ole tapahtunut kivun poistumisen osalta. Nyt on ehkä löydetty jotain ja säätkin ovat lämmenneet, joten olen taas jotenkin jalkeilla. Matkaa on tosin jäljellä vielä jokunen siivu, että voisi puhua urheilusta, saati kunnosta, tikistä. Tai edes kivuttomasta elosta ja olosta.
Toki olen myös saanut kuulla, että seuranvaihdostahan tämäkin tietysti johtui. Voin todeta sen, että tammikuun 13. kuntoni oli like never before, mikä oli tavoitteenakin, kun seuranvaihtoratkaisun tein. No, ehkä ei juuri se tammikuun 13., mutta ne ymmärtävät pointin, jotka haluavat. Jos haluaa mennä eteenpäin, on harjoiteltava vielä paremmin kuin ennen. Tällä kertaa raja paremmuuden määrässä tuli vastaan, ja ehkä tulevaisuudessa osaan pysyä rajan oikealla puolella, enkä ampua läpi hurmosta syleillen kauas pitkäksi perävalot vilkkuen. Mieluummin katsoo rajojaan, kuin jossittelee loppuelämänsä. Heikkoina hetkinä seuran tuki on ollut ensiluokkaista, oma pää vain petti helmikuun lopussa. Onneksi täysin vastakkaisen lajin päävalmentajan kanssa käydyt keskustelut auttoivat aukaisemaan solmuja, ja nyt toukokuun alussa voi taas miettiä urheilemista aidolla kiinnostuksella. Tässä vaiheessa tosin vasta teorian tasolla, sillä käytäntö on vielä korkeimmassa kädessä ja nähtäneen kesän koittaessa.
Autosuunnistuskausi alkaa parin viikon päästä, mutta kuskiasiaan en ole ehtinyt vielä paneutua kunnon tarmolla. Kalusto tuli hankittua, ja siksipä perheen Clio on tällä hetkellä myynnissä. Hyvä kauppakassi kerrassaan, luotettava ja reipas. Tuosta vuoden -89 Subarusta en sitten vielä tiedäkään sanoa mitään...
Tiomilan aikaan oli mukava pitkästä aikaa viettää ruotsinmatkailun sijaan rauhaisaa kotiviikonloppua, joka sisälsi yhden reserviläisurheilukisan, pihatöitä ja painepesurin testausta. Tiomilaa seurasin aloitusosuuden verran, mikä loistavan tulospalvelun myötä sai riittää.
Loppuun vielä ensimmäinen ehjä "harjoitusviikko" , takana on reilut kymmenen vähemmän ehjää ja pääosin ilman edes sitä "harjoittelua".
Viikko17:
MA 25.4.
ilta. P 52 PK1, flunssan jälken ensimmäinen ulkoilu.
TI 26.4.
ilta. J 18 PK1 kevyesti, mutta kuitenkin juoksua eikä hölkkää. -Jalka toimi jo hiukan paremmin.
KE 27.4.
Lepo, töissä klo 9-20.
TO 28.4.
aamu. J 20 PK1 -Aamulenkkinä koululaisen saattaminen opinahjoon, ihan ok tunne.
ilta. J 28 PK1 maastossa - Taloyhtiön kokouksen jälkeen perskankut jumeksessa.
PE 29.4.
ilta. J 18 PK1 + 3 PK2, - Kiireisen päivän päätteeksi iltalenkki, johon muutama rusko metsässä sekaan, yllätti positiivisesti.
LA 30.4.
ap. J 30 PK1 (ver) + S 25 VK1/VK2 + J 5 VK1, -Ampumasuunnistuskilpailu, jossa ensi kertaa askeleita suunnistaen ja vauhdikkaammin. Tuntemuksia oli, mutta ei pahentunut, mikä oli hyvä juttu. Sen verran veto tuntui kropassa pahalle, että yhtään laukausta pystystä ei osunut :)
SU 1.5.
aamu. P 120 PK1 Pirkkala-Kulju -reiteillä, - Ihan leppoisaa pyöritystä, välillä paistoi aurinko ja satoi lunta yhtäaikaa, kilometri tuli kannettua pyörääkin, kun loppui ura alta...
Yht. 5h 19min, juoksua 24 km ja pyöräilyä 49 km. Lähtöpaino viikkoon 79,1 kg (PB).
Nohevampi voi huomata, ettei noilla treeneillä enää varsinaisesti MM-kisalipusta tapella. Mutta kahtellaan nyt, jos sitä johonkin kisoihin eksyisi mukaan...
Toki olen myös saanut kuulla, että seuranvaihdostahan tämäkin tietysti johtui. Voin todeta sen, että tammikuun 13. kuntoni oli like never before, mikä oli tavoitteenakin, kun seuranvaihtoratkaisun tein. No, ehkä ei juuri se tammikuun 13., mutta ne ymmärtävät pointin, jotka haluavat. Jos haluaa mennä eteenpäin, on harjoiteltava vielä paremmin kuin ennen. Tällä kertaa raja paremmuuden määrässä tuli vastaan, ja ehkä tulevaisuudessa osaan pysyä rajan oikealla puolella, enkä ampua läpi hurmosta syleillen kauas pitkäksi perävalot vilkkuen. Mieluummin katsoo rajojaan, kuin jossittelee loppuelämänsä. Heikkoina hetkinä seuran tuki on ollut ensiluokkaista, oma pää vain petti helmikuun lopussa. Onneksi täysin vastakkaisen lajin päävalmentajan kanssa käydyt keskustelut auttoivat aukaisemaan solmuja, ja nyt toukokuun alussa voi taas miettiä urheilemista aidolla kiinnostuksella. Tässä vaiheessa tosin vasta teorian tasolla, sillä käytäntö on vielä korkeimmassa kädessä ja nähtäneen kesän koittaessa.
Autosuunnistuskausi alkaa parin viikon päästä, mutta kuskiasiaan en ole ehtinyt vielä paneutua kunnon tarmolla. Kalusto tuli hankittua, ja siksipä perheen Clio on tällä hetkellä myynnissä. Hyvä kauppakassi kerrassaan, luotettava ja reipas. Tuosta vuoden -89 Subarusta en sitten vielä tiedäkään sanoa mitään...
Tiomilan aikaan oli mukava pitkästä aikaa viettää ruotsinmatkailun sijaan rauhaisaa kotiviikonloppua, joka sisälsi yhden reserviläisurheilukisan, pihatöitä ja painepesurin testausta. Tiomilaa seurasin aloitusosuuden verran, mikä loistavan tulospalvelun myötä sai riittää.
Loppuun vielä ensimmäinen ehjä "harjoitusviikko" , takana on reilut kymmenen vähemmän ehjää ja pääosin ilman edes sitä "harjoittelua".
Viikko17:
MA 25.4.
ilta. P 52 PK1, flunssan jälken ensimmäinen ulkoilu.
TI 26.4.
ilta. J 18 PK1 kevyesti, mutta kuitenkin juoksua eikä hölkkää. -Jalka toimi jo hiukan paremmin.
KE 27.4.
Lepo, töissä klo 9-20.
TO 28.4.
aamu. J 20 PK1 -Aamulenkkinä koululaisen saattaminen opinahjoon, ihan ok tunne.
ilta. J 28 PK1 maastossa - Taloyhtiön kokouksen jälkeen perskankut jumeksessa.
PE 29.4.
ilta. J 18 PK1 + 3 PK2, - Kiireisen päivän päätteeksi iltalenkki, johon muutama rusko metsässä sekaan, yllätti positiivisesti.
LA 30.4.
ap. J 30 PK1 (ver) + S 25 VK1/VK2 + J 5 VK1, -Ampumasuunnistuskilpailu, jossa ensi kertaa askeleita suunnistaen ja vauhdikkaammin. Tuntemuksia oli, mutta ei pahentunut, mikä oli hyvä juttu. Sen verran veto tuntui kropassa pahalle, että yhtään laukausta pystystä ei osunut :)
SU 1.5.
aamu. P 120 PK1 Pirkkala-Kulju -reiteillä, - Ihan leppoisaa pyöritystä, välillä paistoi aurinko ja satoi lunta yhtäaikaa, kilometri tuli kannettua pyörääkin, kun loppui ura alta...
Yht. 5h 19min, juoksua 24 km ja pyöräilyä 49 km. Lähtöpaino viikkoon 79,1 kg (PB).
Nohevampi voi huomata, ettei noilla treeneillä enää varsinaisesti MM-kisalipusta tapella. Mutta kahtellaan nyt, jos sitä johonkin kisoihin eksyisi mukaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti