Katselin SM-erikoispitkän karttaa ja huokailin. Tosin myös helpotuksesta, sillä maaston ominaispiirteet vaikuttivat juuri sellaisilta, että olisi pudotellut palikoita sinne tänne keräillen virheminuutteja. Kirjoituspöydän ääreltä nostan kuvitteellista hattuani ratamestarille, joka oli loihtinut mehuisat reitit karhujen keskelle. Hajontajärjestelmässä oli taas pitkästä aikaa jotain aitoa hajautusta tarpeettomien perhosten sijaan, joilla ei omasta mielestäni ole mitään tekemistä yhteislähdön hajautusten kanssa. Kunnon nortongille se sopii harventamaan perskärpäsiä vaunupaikoilta, jolloin mitaliin vaaditaan edes teoriassa omaa suoitusta.
Toki surulla katseli hajautuskuvioita hyödyntämässä olleiden miesten lukumäärää. Kyllä trendi on aika vahva kohti lyhyitä ja mukavia kisoja. Itse on tietysti huono huudella, koska en ollut viivalla, mutta todennäköisesti en olisi päässyt kunnialla reittiä läpi, ainakaan ilman pirullisia kipuja, joten se siitä. Sinänsä on veikeää muistella, kuinka vuonna 2001 ratamestaroimassani SM-pitkässä (ei siis mikään erityisenpitkä) oli mukana reilusti toistasataa miestä viivalla. Ja voisin lonkalta heittää, että maasto ei ollut lähellekään viime lauantain veroista. Toki vuoden 2001 maaston itäosa on todella hienoa metsää, ja sinne pääsevät parin päivän päästä Rautia-rastien kilpailijat nautiskelemaan. Itse pyrin suorittamaan koejuoksun huomenna torstaina, mikäli olen suunnilleen jaloillani. SM-ep:n osalta hienoja asioita oli junnujen arvostus SM-titteleitä kohtaan, sillä ainakin osallistujamäärät olivat positiivisen isoja oikeastaan jokaisessa nuorten sarjassa, erityisesti verrattuna yleisiin sarjoihin.
Mr. Muukkonen antoi taas toivoa työmatka- ja hyötyliikkujille lyödessään luut kurkkuun "ammattilaisille", kiitos siitä.
Sitten omiin tuherruksiin. Viikolla 20 oli jo yritystä vähän parantaa harjoittelua, mistä olikin sitten seurauksena palanneet hermokivut. Ajattelin kuitenkin nyt sitkistellä Jukolaan kipujen kanssa taiteillen, koska kuitenkin jotain järkevää kykenee tekemään pienissä annoksissa.
Viikko 20:
MA 16.5.
ilta. S 5 PK2+12VK1+34VK2+2MK + J 13 PK1 verryt. - Ensimmäinen kova suunnistus iltarasteilla, tosin ihan eri maasto kuin luulin ja risukko oli huonoa jalalle. Yksi jättimäinen virhe ja yöllä hermosärkyä jalassa.
TI 17.5.
ilta. P 40PK1 + KV 20 keskivartalo, palauttavaa...
KE 18.5.
ilta. S 15 PK1+35PK2+12VK1+8VK2, AV-treeni Ponsassa, - Väsyneet jalat ja kipuilua reidessä, suunnistus välillä täysin jaloissa, jälkimmäinen puolikas radasta rauhallisesti, kroppa ei ottanut vastaan mitään tehokkaampaa.
TO 19.5.
ilta. Jalan huoltoa ja vähän jumppaa keskivartalolle, KV 15.
PE 20.5.
ilta. P 88 PK1, kaasulinja-Kulju.
LA 21.5.
aamu. J 13PK1 + S 22 PK1 + 86 PK2, Kaanaassa Teron kanssa koejuoksua rauhassa. - Tunne hitaassa vauhdissa ihan kohtuullinen, toki risukoissa olin ihan puujalkana köntyksenä...
ilta. KV 20, keskivartalon lihaksia, jalan huoltamista ja venyttelyä.
SU 22.5.
aamu. P 170 PK1, Raholan kymppiä seuraillen rauhallista pyörittelyä jalkoja palautellen.
ilta. J 11PK1+21PK2+6VK1+3VK2, maastoradalla 8x1'/1' kiihtyen. -Maastoaskeleen hakua, tunne parempi kuin viikolla ja menokin ihan jees.
YHT. 10h 51min, juoksua+suunnistusta 40 km ja pyöräilyä 96 km. Loppupunnituksessa negatiivinen yllätys: 76,9 kg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti