torstai 22. tammikuuta 2009

Influenssa

Niin, otsikko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Ja tokihan se iski ystävänsä Mr. Murphyn ohjeistuksella lauantaina 17.1. klo 13.42 jatkuakseen hamaan tulevaisuuteen. Jotain olin merkinnyt ko. ajankohdalle ja niinhän se oli, että kemujen kemut paikkoikkunoineen makasi kalenterin lehdellä.

Tauti alkoi hassulla ololla vatsassa ja ympäri kehoa. Pieni lenkki muka paransi, mutta laulutreenin jälkeen sävellajit olivat aika selvät, ei ole kaikki kunnossa. Olo oli heikko kun änkesin itseni frakkiin ja lopulta tunti ennen kirkon alkua löin neljä sormea kurkkuun, jotta sisukset tyhjenivät. Ja siitä taksiin Hannun kanssa. Kirkossa pyörrytti alusta asti ja jouduin lopulta istumaan flyygelin takana pienten mustien miesten juostessa näkökentässä. Olin luvannut laulaa ja totta vie sen lupauksen aioin pitää. Kun Hannu ja Tiina olivat saaneet toisensa ja kirkkoväki seisoi, nousin flyygelin takaa ja haamuilin nuottitelineelle. Jalat olivat vanukasta ja hikoilin kuin pahimmassakin kanuunassa. Ensimmäiset matalat äänet karitapiomaisella örähdyksellä tulivat vaivoin, mutta yllättäen laulu lähti luistamaan. Äänestä oli ponsi poissa ja mitään tajua omasta olemuksesta ei ollut. Karmeaa...

Juhlapaikalle päästyäni tilanne valkeni aika selkeäksi: meitsi ei kykene... Joka paikkaa särki ja kylmä oli, joten ei auttanut kuin nostaa lapanen virheen merkiksi. Taksi alle, mittari kainaloon, 39, Tamiflu ja petiin. Ja sillä tiellä ollaan...

Elämäni ensimmäinen influenssa on ollut raatelevan tylsä. Hetkellistä toivoa on ollut, mutta aina kuume on vain kivunnut 37,7 lukemaan ja lopulta ratkaisuksi tuli koko viikko pois töistä. Oppilaat lienevät onnessaan...

Se paikkoikkuna... En valota enempää, luetun ymmärtämistä rivien välistä. Omani jäi katkerasti 3 cl:n kuohua ja sekös taas kirpaisi. Totesin toisaalla seuraavan tekstin kautta, mitä järkeä tässäkin vedonlyönnissä on:

7 päivää takana löin varpaani ja reenit meni sekaisin.
10 päivää takana juoksin urani huonoimman testijuoksun.
15 päivää takana ja aloitin antibioottikuurin.
17 päivää takana ja sairastuin elämäni ensimmäiseen influenssaan aloittaen toisen lääkekuurin.
22 päivää takana ja olen edelleen sairaana ja pois töistä, saati lenkkipoluilta.

Hyvää tammikuun loppua kaikille, pysykää terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti