maanantai 26. tammikuuta 2009

Terveiden kirjoihin

Löi arki vasten kasvoja ja hyvä niin... Äljöttely alkoi käymään ahdistavaksi, mahtavat hiihtokelit ulkona itkettivät sipulin lailla. Kotileirillä hengiteltiin hyvää fiilistä palaverin muodossa ja luotiin uusia tuulia kohti tulevaa. Aallot porukan sisällä alkavat rauhoittua ja tuntuu, että tällä hetkellä on helppoa ja kevyttä keskittyä oleelliseen. Feng shuit on kohdillaan ja porukka aika napakasti balanssissa. Kokemusta ja ikää alkaa olla, mutta onneksi myös nuoruuden uhkaa, eikun uhmaa... Paineettomasti ja urheilusta nauttien matkaa Punakoneisto kohti kesää 2009. Sain täyden tuen kolmannelle kapteenikaudelleni, jota vedän omalla tyylilläni, yksilöpää edellä.

Influenssa antoi jotenkin lisää motivaationia, ehkä sitä vanhemmiten osaa ymmärtää, vielä kun ymmärtäisi joskus osata kun paikka tulee. No mutta paljon on veljeskunta halki valtakunnan sairastellut. Lokit ovat täynnä mahatauteja, flunssia, influenssoja ja pikku kuppia.

Olen palannut kuntouttavan liikunnon pariin. Viikonlopun aikana tein neljä kävelylenkkiä, tavoitteena toipumisen nopeuttaminen. Sunnuntaina oltiin asuntonäyttöä paossa Pyynikin harjulla ja napsin pari suttuista otosta hurmaavista maisemista sekä vanhasta Pirkkalan rajasta.

Ajattelin ottaa maltilla vielä pari päivää ja sitten alkaa työstö. Perussettiä määrän kautta veksiä unohtamatta. Mutta siitä sitten kun on sen aika...

Töihin meno oli taas hauskaa. Suksivarasto oli viikossa mennyt ihan hujan hajan, kakkosluokkalaiset kiroilivat, meno oli kuin tivolissa ja sitä rataa. No, se on nykypäivää, valitettavasti...

1 kommentti:

  1. Hienoa luettavaa kertakaikkiaan että Tsaarilla alkaa flunssa taittuun paranemiseen. Veksiä odotellessa. Sitä saattaa pysyä hitaammatkin (toivottavasti) edes yhdellä keikalla kyydissä, kun on takaisin rainalle vaihe menossa...

    Tsemppiä toivottelee Hylje

    VastaaPoista