Sen verran on äksönjäksöniä harjoittelurintamalla, että tahti on verrattavissa otsikon mukaiseen toimintaan. Tunne jalassa ei varsinaisesti ole parantunut ja kolmen viikon tauko alkaa näköjään tuntua pääkopassa, sittenkin. Motivatsiooni kaikkoaa hitaasti, mutta varmasti, ja siksi huomenna onkin ryhdyttävä rankomaan taas latua. Muutoin pöhötyn ihan silmissä. Siihen ei ole varaa, koska talven uusi päätavoite lymyää kahden viikon päässä lauantaina. Koska urheilullisia tavoitteita on turhan asetella, niin sopiva haaste löytyy jälleen kilojen ahtaasta maailmasta.
Nimittäin yhdistyksen vuosipunnitus toimitetaan 19.2. kerhohuoneen virallisella vaa'alla, ja kahtena viime vuonna olen kyennyt muistaakseni alle 70 kilogramman noteeraukseen. Myös blogissa ko. tapahtumat ovat saaneet aiemminkin palstatilaa. Toisaalta melko surullista, eikö totta? Joka tapauksessa tällä kertaa haaste tulee olemaan isoista isoin, koska kahdesta edellisvuodesta poiketen nyt ei tule olemaan kunnon treenijaksoa alla tai päällä, vaan puntariin asetutaan selkäkuntoutuspohjilla. Ei ole hyvä asia se.
Viime keskiviikkona päätin kuitenkin yrittää pientä rojektia painon hilaamiseen kohti 70 kiloa. Lähtötaso oli 74,9 kg, joten varsinaisiin "Rivimiehet, hurraa!!" -huutoihin ei ollut aihetta. Vuorokaudessa onnistuin ilman treeniä sulattamaan itseni lukemaan 73,6 kg, joten toivonkipinä on vielä elossa. Resepti on varsin yksinkertainen: kannattaa välttää syömistä ja juomista viimeiseen asti :)
Perjantain tein töiden takia reissun Helsinkiin ja sain nauttia itseäni viisaammasta seurasta. Tästä onnenpotkusta intoutuneena jätin vastaavasti nauttimatta lounaan tässä seurassa. Sen sijaan nilkutin lyömään lisää riitta-liisoja parkkimittariin, jotta pikavoitto ei tulisi vaanimaan kotiinlähdön koittaessa. Kotimatkalla 8½ tuntia aamiaisen jälkeen totesin päivän aikana juoneeni kaksi kuppia kahvia ja siinä kaikki. Jotta en olisi aiheuttanut vaaraa liikenteelle, kurvasin Iittalan Shelliltä vielä kupillisen kahvetta lisää ja sämpylän kylkeen. Olin aivan varma, että illalla kotivaaka antaisi jo 72 -alkuisen luvun. Ja marjat, kaikista ponnisteluista huolimatta olin onnistunut hilaamaan itseni lukemaan 74,1 kg!!! Suivaannuin tyystin ja join kolme olutta.
Shit happens, mutta taistelu jatkuu!
Jahas Tsaari, 19.2. käydäänkin sitten kovaa kisaa sarjassa reilusti yli 70 kg.
VastaaPoistaTulipa tuosta kuvasta mieleeni (kun rouva vähän avusti), että meidän perheessä vastaava tapahtui n. 26 vuotta sitten kun oli ristiäispäivä ja esikoiselle oli jo laitettu valkoista päälle. Shit happens, jatka taistelua !