lauantai 2. lokakuuta 2010

DNS

Otsikon mukainen rivi tulee jäämään historiaan tämän illan kilpailussa ja vuoden 2010 SM-yön sarakkeeseeni. Ensimmäisenä pahoittelut Marko Vapalle, joka näin ollen jäi turhaan ulos A-finaalista, anteeksi.

Totuus omasta tilastani oli valkeneva superledien kirkkaudella eilisessä karsinnassa, kun koitin edetä Paijulan kallioilla. Ensimmäiset sadat metrit menivät ihan kivasti ja suunnistuskin oli hanskassa. Sata metriä ennen ykköstä menin suosta yli väärästä kohtaa enkä huomannut kartalla suon keskellä mennyttä käyrää eli luin tason väärin. Kalliolla maisema ei täsmännyt ja hukkasin yli kaksi minuuttia ihmettelyyn, kun en suostunut uskomaan, että tulin väärin. Sitten oli pakko pikkaisen kiristää vauhtia, minkä jälkeen keuhkoissa alkoi tuntumaan, epämiellyttävältä. Lopun matkaa rintaan pisti koko ajan ja rykiminen oli jatkuvaa, vaikka vauhti hiipui hiljalleen lähes pohjalukemiin. Virheitäkin tein vielä muutamia lopun rasteilla ja tahtotila oli synkän syvä. 

Kisan jälkeen tupakkiyskä jatkoi vaivaamistaan ja totesin parhaaksi kääntää kokan kohti kotia, vaikka finaalipaikka tulikin. Terveydellä leikkiminen sai loppua Jukolaan ja lopulta päätös oli "helppo" tehdä, koska meriittilistani yleisen yökisoista on seuraava: 2 kultaa, 1 hopea, 1 pronssi ja kaksi viidettä sijaa. Tyhmempikin ymmärtää, että mikä on tavoite kun lähden kisaamaan...

Tänään aamulla heräsin huonoon oloon ja keuhkotuntemuksiin, jotka muuttuivat yskäksi päivän kuluessa. Teimme rouvan kanssa vierailun Tampereen kalamarkkinoille ja muutenkin tuli leppoisasti kuljeskeltua siellä ja täällä ilman kiirettä. Ei ollut hassumpaa. 

Kausi on käytännössä osaltani ohi, vaikka kahdessa seuraviestissä ajattelin vielä juosta, jos mahdun joukkueeseen ja olen terve. Harmikseni en kyennyt päättämään kautta hyvään suoritukseen, mutta sovitaan  vaikka niin, että tämä katastrofisyksy oli nyt jonkun uuden ja hyvän alku :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti