Koska asia on nyt sitten julkinen ja tutulla ämpäripesupaikallakin jo kommentoitu, lienee itselläkin aika sutaista pöytä puhtaaksi aiheesta. Tämän sutaisun jälkeen en ajatellut siihen enää palata, ainakaan nettipalstoilla. Ja sinne naamakirjaan ei meikäläistä muutenkaan saa...
Mutta tilanne on siis se, että siirryn seuraavaksi kolmeksi kaudeksi Kooveen väreihin suunnistamaan. Taustalla on halu yrittää keskittyä ja panostaa henkilökohtaisen menestyksen saavuttamiseen. Kun siirryin vuodeksi 2006 Pyrintöön, oli takana kahden vuoden ajalta yksi iso selkäoperaatio ja kaksi polvileikkausta. Tuolloin viestit ja muutto Tampereen seudulle töihin saivat miettimään uutta seuraa. Samalla tuli ensi kertaa ajatuksiin se asia, että henkilökohtainen pärjääminen voisi olla jo vaikeampaa loukkaantumisten jälkeen. Pyrinnöstä löytyi aivan loistava porukka, jossa oli ja on ollut koko ajan mukavaa urheilla, valtaisa kiitos siitä. Viestimenestystä on tullut kiitettävästi, vaikka ei sitä ihan kirkkainta koskaan kuitenkaan. Sinänsä hyvin miehelle, jota eivät viestit juuri kiinnostaneet ennen vuotta 2005...
Viisi kautta Pyrinnössä ovat tuoneet paljon, mutta oma henkilökohtainen kehitys on polkenut paikallaan. Syitä löytyy eniten katsomalla peiliin, mutta myös tietyt arjen realiteetit ovat olleet vaikuttamassa siihen, etten ole pystynyt ihan ulosmittaamaan osaamistani. Vuonna 2003 Hakan miehenä olin loppurankilla kuitenkin 6. ja kouraan jäi mm. PM-kisojen pitkältä matkalta 12. sija, takana Salmi ja Valstad. Sen jälkeen rankisija onkin polkenut siellä 20:n nurkilla ja välillä tavoitteet ovat olleet jopa enemmän viesteissä. Varsinkin kun seuran leiritykset jne. ovat pääasiassa olleet Tiomilaan ja Jukolaan tähtääviä. Itse olen ollut liiton valmennusryhmien ulkopuolella jo monta vuotta, ja siksi seuran leirityksellä on ollut ja tulee olemaan merkittävä rooli. Viimeisten kahden vuoden aikana on taas alkanut tuntua siltä, että halua olisi koitella enemmän henkilökohtaisella puolella. Etenkin tässä elämäntilanteessa, kun on jo muutakin huolehdittavaa kuin vain omat urheilutouhut. Eli vuodet huippu-urheilemiseen vähenevät silmissä. Ja koska vähiä pähkinöitä on turha jakaa miljoonaan koriin, päätin kerran vielä katsoa omia rajojani nimenomaan henkilökohtaisella puolella jättäen viestikuviot vähemmälle. Tiedän, että suurin osa tuskin edes uskoo meikäläisen tekemisiin, mutta itse uskon ja se riittää hätään pahimpaan.
Alkuperäinen ajatus oli palata takaisin Hakaan, mutta lopulta muutama tärkeä tekijä käänsi asian niin, että Koovee oli lopulta paras vaihtoehto. Jatkossakin viestejä varmasti tullaan juoksemaan, mutta huomattavasti kevyemmällä otteella ja vähemmällä valmistautumisella, kuten Hakassa aikoinaan. Ja silloin osuustuloksissa syntyi hyvää jälkeä. Omaan harjoitteluun pyrin tällä vaihdolla saamaan apua, jotta tavoitteet olisivat joskus realismia. Suurin tekijä tuijottelee kuitenkin edelleenkin sieltä peilistä, ja vain oman tekemisen kautta voi jotain syntyä. Seuranvaihto ja uudet olosuhteet ovat vain yksi muutos, kehitys niiden avulla riippuukin sitten itsestä. Vanhalla koiralla uudet temput pitää aina harkita tarkoin, jotta vaikutus on positiivinen. Se siitä.
Kriittistä kommentointia
Lopuksi yksi kriittinen kommentti suomalaiseen miessuunnistukseen, josta kirjoittelin jo kesällä Halokeeniin. Olen ollut huolissani siitä, että suomalainen miessuunnistus kulkee hyvin paljon viestit edellä. Seuroihin kerätään kovia viestiporukoita, ja yhä useammin ulkomaalaishuippujen säestyksellä, jolloin seuran omat juniorit eivät pääse juoksemaan kasvattavia kisoja. Toisin sanoen muiden maiden maajoukkuehuiput edustavat suomalaisia seuroja kuitaten mahdollisesti myös joitakin tukia, ja juoksevat 2-3 kisaa vuodessa seuran väreissä. Ja kun näitä huippuja on seurassa 3-4, ei osuuksia esim. Jukolassa jää juurikaan seuran "omille" miehille juostavaksi. Toki ymmärrän, että suurimmalle osalle miehistä viestit ovat niitä tärkeimpiä kisoja, ja suunnistus on siitä hieno laji, kun viestien kautta voit urheilla helpommin huipulla. Mutta jos puhutaan ihan aidosti huipulle tähtäävistä suomalaisista suunnistajista, on heitä enää luvattoman vähän esim. Jukolan ankkuriosuuksilla. Toinen asia on vielä se, kuinka paljon seuran valmennustoimintaan vaikuttaa juoksijoiden jakaantuminen vaikkapa kolmeen eri maahan. On siinä seuran päivittäisharjoittelussa järjesteleminen, kun oman kylän poikia on kaksi paikalla, mutta tärkeintähän on seuran menestys Jukolassa tai Tiomilassa. Olkoon hinta sitten millainen tahansa.
Korostetaan nyt tähän loppuun vielä, että äskeinen teksti ei todellakaan ollut kritiikki Pyrintöä kohtaan, ja seuran kaveritkin sen kyllä tietävät, koska aiheesta on monesti juteltu siellä täällä. Enemmän olen huolissani ilmiöstä kokonaisuudessaan. Vaikka surullistahan tässä tietysti on se, ettei suurviesteissä oman kylän poikien joukkueella ole enää asiaa menestykseen. On tullut vain mietittyä tuota suomalaisen miessuunnistuksen "surkeaa tilaa" ja hiukan olen sitä mieltä, että edellä kirjoittamallani kuviolla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa. Tästä asiasta käyn mielellään väittelyä, jos jollakin on tarve päästä rätkyttämään. Tai sitten on vain niin, että me miehet olemme vain niin huonoja ja laiskoja harjoittelijoita. Ennen oli asiat niin paljon paremmin, kun osattiin, jaksettiin ja oltiin muutenkin niin paljon kovempia. Senhän on saanut monilta asiantuntijoilta kuulla, varsinkin palstoilta ja tietysti nimettöminä. Joo joo, tiedetään kyllä, ettei pitäisi loukkaantua ja räksyttää, kun vaivoin sai 3000 km plakkariin viime vuonna.
Yskä alkaa taittumaan, ja kohta lähden harrastamaan dementiakävelyä, jotta suomalainen miessuunnistus saadaan nousuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti