Sevillan parturi & Hippiliiga

Tukka kasvoi päästä ulos ja parturin kutsu oli väistämätön. Olen käyttänyt kuontaloni harvennushakkuisiin vanhan kotikaupunkini luottoparturia. Nyt otin jälleen aikataulujen ristipaineessa härkää sarvista ja yritin etsiä parturia Pirkkalassa. Kohdallani laatuvaatimukset ovat halpa ja nopea. Pääsinkin paikalliseen samalta seisomalta ja sitten jo istuttiinkin käsittelyssä. Hiukset ovat meikäläiselle vähemmän tärkeä ruumiinosa, enkä ollut ihan valmistautunut ristikuulusteluun:
- Mites usein sä peset tän? Käytätsä mitä shampoota? Hoitoainetta? Muistatsä sen merkin? Onks tää sun oma väri? Mitäs urheilua sä harrastat? Onks teillä suvussa harmautta? Käytätsä tässä vahaa? Geeliä? Mitään? Laitatsä tätä jotenkin? TÄH!

Ne on hiukset, piste. Parturi vaikutti kyllä varsin asiantuntevalta ja asiakaspalvelu oli tämäkkää. Neiti kertoi jatkuvasti mitä oli tekemässä, ja mitä minun pitäisi tehdä. Itselleni hiustenleikkuun ainoa funktio on se, että paksu pehkoni pitää karsia, jottei linnut tee siihen pesää. Hetkeksi innostuin, kun kuulin neidin puhuvan Kilkennyn tuotteista. Trimmerin surina oli kuitenkin sotkenut kirjaimet ja oikean nimen sijaan kuulinkin sen mitä halusin kuulla. Lopulta ostin kuitenkin tämän ko. tuotemerkin artikkeleita. No, puolessa tunnissa olin kuitenkin armahdettu ja pääsin toiselle kohtalonhetkelle eli vaateostoksille. Kaksi kertaa vuodessa toistuva rituaali on joka kerta yhtä vastenmielinen: sekä syksyllä että keväällä. Sekin tuli hoidettua ja taas on housut ainakin kahdeksaksi vuodeksi ;)

Treenit sujuivat suunnitellusti perjantaihin asti, jolloin piti tehdä viikon viimeiset vetoloiset. Töissä alkoi kurkussa nakertamaan ja olin jo aivan saletti, että illalla on 37,3 ja nielu kutisevana. Olin harmistuksesta suunniltani ja ryhdyin treenin sijaan trampoliinin purkamiseen. Illalla lääkintä koostui vahvasta espanjalaisesta ja aamulla olinkin kuin uusi mies. Ja lopulta tein ne vetoloiset sitten lauantaina, virhe! Kuorma kävi yli palautuksen ja sunnuntain Hippiliigassa olin jaloistani vaisujen mailla.

Ykköselle tyrkin suoraan ja kamppailin risukossa. Rastin lähellä käyrät ja suhteet eivät stemmanneet ajatuksiini, ja katselin lippua puolisen minuuttia eli kiva oli jatkaa juu... Seuraavat välit menin ihan kohtuullisesti, vaikka en oikein missään vaiheessa päässyt tilanteen herraksi ja homma suti huonojen jalkojen myötä aika pahoin. Ekan telkkarin jälkeen vedin pitkän välin alun huonosti ja tuiskin pusikossa parinkymmenen sekunnin edestä hukkaa. Perhosilla ensimmäinen lenkki meni vielä jotenkin puhtaasti, vaikkakin armottoman hiljaa. Toiselle lähtiessä olin taitellut kartasta järjestysnumeron pois ja luokanopettajan matematiikalla läksin kiertämään lenkuraa väärinpäin, +30 s lisää takkiin. Jotenkin motivaatio lopahti ja sitkuttelin vain Huttusen peesissä maaliin vihaisena itselleni. Viikko aikaa löytää kevään suunnistustatsi, simpura! Oheinen gps-viiva näyttää suurin piirtein kulkuväyläni, vaikka onkin välillä aika pahasti sivussa.

Lapin reissusta en enää saa aikaiseksi mitään tarinan tynkää, joten puhukoon muutama kuva puolestaan...