tiistai 13. lokakuuta 2009

25 Manna

Seuramatkojen Ferrari. Paluumatkalla seurustelu jallun kanssa oli taas viedä mennessään. Tuli kehuttua sporttibaarissa legendoja taas oikein urakalla, ketä meitä siinä nyt oli... Miehiä, joiden edessä tällaisen oppipojan on vielä tylysti nöyrryttävä. Olen aina ollut vahvasti nostalgiaan taipuva ihminen ja siksi arvostus ko. herroja, joiden nimiä en nyt lähdesuojaan nojaten paljasta, on aitoa ja oikeaa. No, kyllä Tuomo-Jussi ainakin ymmärtää. On meinaan yön miehiä kans, kato nääs.

Mutta sitten itse viestiin. Jouduin jokseenkin epämiellyttävälle osuudelle Hampin loukkaantumisen vuoksi ja paikka oli kaikkea muuta kuin minulle tehty. Taktiikkamme piti sikäli hyvin, että starttasimme osuudelle 24 suunnitelmien mukaan kärjessä. Minulle se reilun minuutin ero oli vain armottomasti liian pieni. Etenkin kun takaa ampaisi jahtiin muuan Olav.

Rastille numero viisi O sai kiinni ja sitten mentiin. Havaitsin nopeasti, ettei minulle ole kykyjä vastata jannun menoon ja pääasiaksi tulikin vain "tehdä se, mihin näillä lahjoilla pystyy."
Jalkani eivät olleet parhaat mahdolliset, liekö syy varhaisen aamupalan ja järjestäjien verrattoman kahvilapalvelun aamulla... Toisaalta kuntoni pohja on kuitenkin ohkainen ja kenties paras terä on jo nähty. Joka tapauksessa oma juoksu oli varsin ehjä, ainoa mainittava virhe tuli rastille 12, kun olin yksinkertaisesti laiska.

Osuussija oli 29., mikä oli kuitenkin yllättävän huono. Yhtäältä rata oli mulle aivan liian yksinkertainen eikä toisaalta vahvat urat (iso miinus ratamestarille) jonoineen suosineet allekirjoittanutta yhtään sen enempää. Mutta se oli sitä. Sainkin kuulla kisan jälkeen kautta rantain ihmettelyjä siitä, kuinka joku voi pudota kun rata on putkea. Että "kyllä minä ainakin sen verran olisin yrittänyt..." Niin, minähän en toki yrittänyt. Niin kuin eivät yrittäneet nekään kaverit yleisurheilun MM-kisoissa, jotka maratonilla vaan väistämättä jäivät kärkimiehen vauhdista, vaikka rata oli vieläkin helpompi ja jopa putkiosuus sekin. Tai miksei ihan 800m:n finaalissakin... Kuten osuusajoista saimme havaita, ei kukaan muu osuudella 24 päässyt edes samalle minuutille kuin O, joka juoksi kuitenkin kärjessä. Samoin kuin minä juoksin. Enkä juuri tästä nimenomaisesta syystä halunnut pettää joukkuetta juoksemalla itseäni aivan piippuun ennen viimeistä suunnistettavaa rastia tai tekemällä typerän virheen, jolla takajoukko olisi saanut kiinni. Jokaisella on mahdollisuus koittaa. Varsinkin kun ensin hankkii itselleen tuollaisen paikan tuollaisessa joukkueessa.

Kiitos kaikille kannustajille! Oli mahtava fiilis taistella joukkueen eteen ja lopulta kakkossijakin maistuu hienolta, ainakin minulle!

Nyt olen lomalla ja keskityn jo treenaamiseen. Uusi Punakone nousee tuhkasta ensi kaudelle pyristeltyään viime kesän saamattomuuden ikeessä. Be careful, sillä täältä tullaan!

SM-yön raporttia huomenissa. Nyt lähden syksyiseen luontoon nautiskelemaan.

2 kommenttia:

  1. Tuttuja puheita varmasti monelle nuo kautta rantain ihmettelyt.. Inhottavia varsinkin tilanteissa joissa laitetaan osuudelle jolle ei ihan välttämättä itse haluaisi mutta "muitakaan ei ole".. Kuvittelet tekeväsi miehen työn ottaessasi vastuuta ja tekemällä epäkiitollisessa tilanteessa parhaasi rankalla ja vastuullisella osuudella, mutta jos osuussija putoaa, harvoin saa kiitosta hyvästäkään juoksusta.. Puhumattakaan siitä jos epäonnistut..

    sori aiheeseen vai osittain liittyvä avautuminen, iski vaan pientä flshbackiä päälle

    terv. nimim. pitkä yö

    VastaaPoista
  2. Näinhän se menee. Onneksi minulle tärkeimmät taustahenkilöt antoivat vilpittömän kiitoksensa, ja se onkin merkki hyvästä hengestä. Totuus on myös se, että kärkipaikalta lähtiessä suunta sijaluvun suhteen on aina alaspäin :)

    "Isot viestit" on vielä sitten ihan toinen juttu, kun lyödään pimeys ja kymppi lisää matkaan tai puolitoista tuntia kelloon.

    Nyt kuulen jo jossain äänen: "Miksi et reenaa kovempaa, jotta jaksat..."

    Syksyn jatkoa Mikon lisäksi kaikille muillekin pitkän yön miehille!

    VastaaPoista