Mikään ei voi herättää ihmistä kurjemmin kuin kultajuhliva turkulainen. Etenkin kun kyseinen hahmo murteineen tallentuu verkkokalvoille ja kuuloluille rakeiselta ruutupinnalta. Kurjempi herätys olisi vain kaksi kultajuhlivaa turkulaista, tosin sekin sitten toteutui. Itse en ole koskaan ymmärtänyt jääkiekostelun synnyttämää hurmosta. En pidä lajia mitenkään erityisenä millään sektorilla, vähiten urheilullisella puolella. Kaverit ovat kansan syvien rivien mielestä sporttimiehiä isolla M:llä, palkat ja pytingit ovat sitä luokkaa ettei rehellisellä työllä tällainen Henrik Demari voisi edes kuvitella moisista. Mutta ulkopuolinen arvostus on jampoilla kohdillaan, myös missien suunnalta. No, minua ette torille saa tapaamaan yhtikäs ketään. Ja jotta ei turkulaisia sorsittaisi kohtuuttomasti, niin yhtä lailla kultajuhliva hämeenlinnalainen olisi ollut karmivaa. Tokihan se ei nyt olisi ollut edes teoriassa mahdollista.
Mutta se urheilusta ja nyt suunnistukseen... Tiomilaan lähtö on edessä viiden tunnin päästä siniykkösen siivin. Osuudeksi muotoutui moninaisten kiekuroiden jälkeen kakkonen. Punakoneenkin järjestystä ehdittiin jo ihmetellä ja tuomita, toki myös puolustella. Totean vain, että jokaisella ratkaisulla on omat perusteensa, liittyen sitten mihin tahansa, niin hyvään kuin huonooonkin, kulkuun tahi sen puutteeseen, taitoon tahi sen mukanaan tuomaan hitauteen... Itse olen erityisen iloinen siitä, että olen Taaniksen kanssa jälleen samalla osuudella. Tällä kertaa uskon takahorisontin peesipaikan olevan hankalampi säilyttää haastellisten valaistusolosuhteiden vuoksi, mutta lauantai-iltanahan se nähdään.
Valmistautumistani on varjostanut jalkavaiva, joka ilmeisesti juontaa juurensa lauantain nortongista. Vasemman jalan ulkosyrjän tensorjänne on todella kireällä ja heijastelee tilaansa ympäri koipea. Juoksu ei ole miellyttävää ja jänne paukkuu sekä rutisee ilkeästi. Olen yrittänyt venytellä enemmän kuin tarpeeksi, mutta selätys ei ole onnistunut, ja nyt pikkasen jännittää seuraavat päivät, viikot, kuukaudet...
Lisäksi tiistain yöviestitreenissä suunnistin vahvasti: kävin ensimmäisellä lenkillä väärällä kakkosella ja mitä ilmeisimmin myös väärällä kolmosella. Eihän kaikki ihan täsmänneet, mutta eivät olleet täsmänneet sitä ennenkään. Asia valkenoitui toisella lenkillä, jossa paikat vaikuttivat tutuilta ja kaikki täsmäsikin... Jotta vahvalla pohjalla ollaan :)
Lohtuna kaiken keskellä on se, että kotimaahan jäävät Valpurin juhlijat saavat pitkäripaisesta antimia. Myyjät kantoivat yhteiskunnallisen vastuunsa ja hyväksyivät nöyränä tarjotun tarjouksen, eivätkä enää ryhtyneet trendikkäästi lakkoilemaan. Kiitos siitä! Valmisruokaporukkaa en kiitä.
Nyt alkaa virallinen laskeutuminen vapun viettoon suunnistautumisen merkeissä ja sen henkistymisen tueksi työhuoneeni seinältä minua tarkkailee herkeämättä seitsemän taitavaa pihkaniskaa vuodelta 1966. Jätänpä arvoitukseksi, mistä tarkemmin ottaen on kysymys, mutta vihjeen voin antaa, koska olen visailujen Kauno Saario.
Rivissä vasemmalla hymyilee jo edesmennyt pirkkalainen, joka käytti osuuteensa aikaa 2.47,50 ja jäi kärkeen 5.38. Vaihtosijallaan 10 tämä ensi- ja viimelumien luvattu mies pohjusti yhden pirkanmaalaisen suunnistushistorian merkkipaalun.
Klara vappen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti