Elimistö on toipumassa pölyshokista, ja oloinen tuntuu jo iloisemmalta. Toki loivaa väsymystä on ilmoilla, mutta hengitys- ja viemärikoneisto normalisoituu hiljalleen. Henkisellä puolella selätin ilmoittautumiskävyn yhdessä vuorokaudessa ja tein jäätävän sprinttivalmistautumissuunnitelman. Kykenin maanantaina tekemään kaksi sprinttiharjoitusta kevyellä vauhdilla lähinnä mittakaavaan totutellen. Kevyesti siksi, että viimoiset neljä treeniä ovat tuoneet jälkipolttoina kokovartalopilkutuksen puanisella värisävyllä. Joka tapauksessa treenit olivat "hyvää" sopeutumista valllitsevaan tilanteeseen.
Tiistaina ei sitten enää irronnutkaan. Keräsin motukkaa neljä tuntia lähteäkseni Teiskontien Neste -kartalle runnomaan. Kartan nimi kertoo jo riittävästi siitä, miten innokkaasti "maastoa" ihannoin. Kello 20.10 lähti seuraava viesti valmennuksen vanhimmalle:
"Ei perhana irtoa sprinttireeniin lähtö..." Jatko olikin sitten huippusalaista valmennustietoa, jota ei tässä viitsi julkaista. Lopulta puin kuitenkin sprinttivarustuksen päälle: tiukka sprinttipaita, tiukat sprinttishortsit, tiukat sprinttikengät, sprinttisukat, sprinttihikinauha ja sprinttilasit. Lisäksi pistin vähän geeliä tukkaan, jotta tunnelma olisi oikea. Voi ristus!
Vedin vauhdikkaan lennokkaasti muutaman eri vetoiloisen ja tulos oli tuttu: Neljä irtonaista koiraa ja yksi pilalle mennyt vetoloinen. Saattaa olla, että jossain vaiheessa oikeasti kilahtaa kun murre seuraavan kerran tulee haukkumaan tai juoksee perään. Mutta näillä mennään. Tänään vietetään huippu-urheilijan päivää, liput salkoon. Voi ristus!
Päivän epistola on kaksi tuntia peruslätkyä, jolla sulatan taas koivet normaaliin tunnetilaan. Illalla rillataan makkuria. Se siitä huippu-urheilusta. Onko aika ajanut Tsaarin ohi lopullisesti, kun rintin sijaan maistuu makkuri? Ei ole, sillä onneksi heinäkuussa pääsee korpiin suunnistamaan ihan aikuisten oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti