torstai 12. elokuuta 2010

Uutta ja vanhaa

Eilinen testiharjoitus meni kokonaisuudessaan aika odotetusti, plussapallot ja miinusverot tasasivat toisensa. Plussaa oli se, ettei varpaaseen sattunut eikä se isommin kipeytynyt jälkikäteenkään. Samoin suunnistus lähti sujumaan alkurastien ihmettelyn jälkeen ja homma oli niillä sykkeillä ihan aluetason mukaisessa hanskassa. Viimeinen plussa oli sitten vähäinen kaatuilu maastossa, mihin saattoi vaikuttaa kyllä tämä uusi kokeilu ranteessa tai ainakin niin haluan uskoa.

Miinuspuolelle löytyykin sitten pari asiaa. Kaikesta huolimatta varon varvasta jatkuvasti, jos ei muuten niin ainakin alitajuntaisesti. Se on huono asia se. Toinen seikka on tietysti vauhdin puute eli metsäjuoksun raskaus eli huono kunto eli huono tunne. Pakko myöntää, että vire oli odotettua huonompi, vaikka tiesinkin treenin olevan lievä shokki ruholle. Hyvää oli se, että tunne parani loppua kohden. Ja taas saatiin yksi ylimääräkilo pois ;)




Vähän MM-kisoista:
Edelleen vähän harmittelen sitä asiaa, että kullakin matkalla saa juosta vain kolme edustajaa / maa sekä hallitseva mestari. Kyllä tässä väistämättä taso jää melko heikoksi kärjen takana, mikä näkyy jo karsinnoissa varsinkin oikeiden suunnistuskisojen kohdalla. Noilla aikaeroilla ei mentäisi missään SM-kisojen karsinnoissa A-finaaliin, paitsi ehkä naisissa... Varmasti mitalit menevät 90%:n todennäköisyydellä oikeille urheilijoille, eikä siinä ole edes Pirkkalan rasvamaksalla vastaan sanomista. Mutta jotenkin yhä arvostan korkeammalle sijan 10. PM-kisoissa kuin MM-kisoissa. Kun kerran PM-kisoissa on mukana 10 juoksijaa / maa. Mutta lainatakseni alkukesän tekstejä liitosta, niin tilannehan taitaa jatkossa olla tämä:

"Vain lajifriikkejä kiinnostavien PM-kisojen aika on auttamatta ohi. Kansainvälinen huippusuunnistus voi selviytyä TV- ja olympialajien puristuksessa vain jos se saadaan yleisön näkyville ja pystytään tarjoamaan tapahtumia jotka kiinnostavat TV-yhtiöitä, sponsoreita ja myös suunnistusta harrastamattomia."  (Kartan kääntöpuoli 29.6.2010)

Ja syykin tuli tuossa jo selville. PM-kisoista puheenollen ihmettelin sitä, kuinka paljon kartta vuoden 1999 PM-kisoista on muuttunut vuoden 2010 MM-kisoihin. Mutta mihin suuntaan? Sitä voi jokainen oheisesta kuvasta tarkastella. Ja ennenkuin joku data-Niilo kommentoi kuvankäsittelyä, niin tämä on vain nopeasti leikelty ja liitetty suoraan Apuohjelmien tukea käyttäen...
Oli muuten hienot kisat ja maastot tuolloin. Itseäni jäi harmittamaan tuossa kartan kisassa neljäs sija ja ihmetys, että mikä pirun parta-ranskalainen tuon pronssin oikein otti... Ja viiva on sitten Thierryn, kuten karttapalakin.

6 kommenttia:

  1. Kyllähän se vanha taas valitettavasti näyttää selkeämmältä, niin värien kuin käyrien suhteenkin. Mitä muuten voi päätellä ihmisen iästä, kun kaikki vanha tuntuu aina paremmalta kuin uusi...? (huom. uusi, ei nuori ;))

    VastaaPoista
  2. No nimenomaan... Olenkin tässä viime aikoina haikaillut, että olisin syntynyt edes kymmenen vuotta aiemmin. Tupakointi oli vielä terveellistä, autoista kuului oikeita ääniä ja kymppi radalla olisi mennyt 28 minuuttiin. Ei auta, jostain on riemu revittävä.

    VastaaPoista
  3. Huono uutinen tuli eilen illalla. Nuijivat kokouksessa PM-kisojen lopetuksen vielä aiemmaksi eli ensi vuoden PM-kisat hienoissa maastoissa Tukholmassa peruttiin. Olis ollu Tiomilan jälkeisellä viikolla eli hyvä setti kauden alkuun.
    Kisasivut ja kaikki jo valmiina: http://www.orientering.se/Distriktssidor/StockholmsOrienteringsforbund/NOC2011/
    Syy on varmaan että kisat kinnostais vain kilpailijoita...

    VastaaPoista
  4. Näinhän se menee. Tää on hieno laji - tai oli...

    VastaaPoista
  5. Routa on muuttanut rastin 11 eteläpuolista seutua oikein urakalla. Lisäksi Thierry on pelkistänyt ohimennessään mm. rastinotkon pois. Kaikkiin maastoihin pitäisi päästä suunnistamaan ennen KR:n sakkia. Ne kun aina pelkistää maastot pilalle.

    VastaaPoista
  6. Samaa katselin, että niin ne rastipisteet Norjassakin, tuossa vuonojen luvatussa maassa, muuttuu...

    Ja PM-kisoista olen kyllä todella harmissani. Tuli viime keväänä nuijittua silloisen luokkani tuleva leirikoulukin PM-kisojen jälkeiselle viikolle, ettei tule ongelmia jos vaikka mahtuisi joukkueeseen. Eli näin tämä päätös vaikuttaa lopulta jopa pirkkalaisiin lapsiin. Syyttömiä ovat he, mutta niin vain kärsivät.

    VastaaPoista