lauantai 28. elokuuta 2010

Siirtyy ja siirtyy...

Nimittäin paluu kisoihin. Totesin tiistaisen seuranmestaruuskisan jälkeen, ettei tällä kunnolla ole järkevää lähteä SM-pitkille. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tuskaisen rikkonaiset, eikä hyviä harjoituksia ole tullut riittävästi. Kunto ei ole kohonnut toivotulla tavalla, joten yritetään rypistellä keskimatkalle ja yöhon jonkinlainen kunto. Sinänsä ei oikeastaan edes harmita, koska syksyn johtoajatus on ollut paineettomuus eli jos tulee niin tulee.

Torstaina ja perjantaina tuli vietettyä tai oikeastaan järjestettyä henkilöstöpäiviä Tampereella. Ja kuten nykyiseen toimenkuvaani kuuluu, tuli kuultua sata ja seitsemän erilaista näkemystä siitä, miten suomalaisessa huippu-urheilussa pitäisi toimia. Kai sitä itselläkin jokin näkemys on, mutta antaa nyt olla. Päivien parasta antia oli torstai-iltana kuultu S.Hintsasen keikka. Kaveri sai kyllä porukan liikkeelle ja pisteet omissa silmissä nousi huomattavasti. Pikantti yksityiskohta löytyi bändin toisen setin biiseistä, oli nimittäin jokseenkin identtinen Pinkkien Trikoiden settien kanssa... Perjantaina nauroin pitkästä aikaa itseni kunnolla kipeäksi, kun viimeiseksi puhujaksi olimme varanneet Pekka Tuttavan Näennäisyyden Instituutista Toijalasta. Jälleen vahvistui mielipide siitä, että Tom Lindholm on yksi Suomen parhaita komedianäyttelijöitä.

Jaa-a, eipä tässä juuri muuta kertoiltavaa ole. Aamulla juostiin 20 km Pirkan hölkän reitillä ja tuntui yllättävän hyvältä. Huomenna koittelen siipaista PirHin kisojen radan kuulutuksen päälle.

SM-kisojen kartta:

2 kommenttia:

  1. Mistä löytyy suurelle yleisölle seuranmestaruuskisojen tulokset?

    VastaaPoista
  2. Sen kun tietäisi, niin viisas mies olisi. Eli ei harmainta aavistusta. Oma tuloshaisu perustuu pelkästään pirkkalaisiin vertailuaikoihin...

    VastaaPoista