Ensin tuli Asta ja heti perään Veera, aikamoista. Anopin tilukset Sulkavalla kärsivät ensimmäisestä myrskystä melkoisesti ja täytyy vain kiittää hyvää tuuriaan siitä ettei myrsky osunut FINin aikoihin, jolloin nukuimme nyttemmin puiden ruhjomassa riihessä. Eilen järjestelimme Pirkkalan yöhölkkää ja sormet olivat varpaita myöten ristissä, ettei myrsky pilaisi tapahtumaa. Pari kertaa liippasi aika läheltä, kun tavarat lentelivät ja vettäkin pirskoi. Osallistujia oli kuitenkin reilut 300, vaikka ilmoittautuminen tapahtui paikan päällä. Uusi ennätys jälleen! Itse toimin taas kuuluttelijan roolissa ja välillä piti vääntää juttua tikustakin, kun kisan seuraaminen lentävillä papereilla oli täysin mahdotonta. Olisi voinut ehkä jättää vääntämättäkin. Ja kylmäkin tuli ensi kerran sitten viime vuoden SM-yön, joten illalla oli otettava aimo tujaus konua flunssan estämiseksi. Ja terveenä ollaan, ainakin vielä! Aamulla tosin vetelin homeista leipää hyvällä halulla, ennen kuin tajusin epäillä vähän ummehtunutta makua...
Konusta puheen ollen... Olin vakaasti aikonut olla ottamatta kantaa tähän nuorten oman Tiomilan ympärillä velloneeseen kohuun. Mutta ei kun ei. Seurayhdistelmistä olen yhä sitä mieltä, että niillä ei saisi osallistua kilpailuun. Ulkopuolella tuloslistan sitten, jos on pakko päästä osallistumaan. Mielestäni kisaformaatti on väärä, jos ei joukkueita meinata saada kasaan. Huolestuttavampi juttu on kuitenkin tämä alkoholikeskustelu, jota reissun tiimoilta käydään. Voiko suomalaisten suunnistusnuorten tila olla todella tällainen, että keskustelua käydään mahdollisesta alkoholin sallimisesta tai sen käytöstä kisamatkalla, jossa pääosa porukasta on alaikäisiä? Sanoisin, että aika kuvaavaa on... Itse en ole alkoholivalistuksen oppi-isä tai millään tavalla hyvä esimerkki, mutta kyllähän tilanne on se, että jo laki sen sanoo, miten asiassa toimitaan. Ja siinä on melko turhaa jeesustella jollain "turvallisella kokeilulla". Aikuiset huoltajat ovat vastuussa junioreista, eikä silloin tule sallia mitään myönnytyksiä, koska nämä nuoret eivät todellakaan ole vastuussa omista tekemisistään. Varsinkin jos seura maksaa reissun. Tai muutenkaan, eihän urheilukilpailumatka ole mikään alkoholin kokeilureissu. Huhhuh! Itse otin ensimmäisen keskushermostoa sekoittavan tilan alkoholilla 19-vuotiaana. Ja jos oikein viisas olisin ollut, niin siihenhän se olisi kannattanut jättää, riesaahan siitä vain on seurannut... Omana aikanani en edes tiennyt mistään ungeista ja pidän hyvänä sitä valintaani, että jatkoin yksinäisenä puurtajana pikkuseurassa henkilökohtaisilla tavoitteilla, koska se työ kantoi tuolloin oikeaan hedelmää.
Pikkuseuroista puheen ollen... (Odotetun) vaisut EM-kisat yu:n puolella herättivät taas keskustelun siitä, miten tästäkin suosta noustaan. Mietiskelin erään olympiavoittajan näkemystä siitä, että yksilölajien menestyjät tulevat "maalta" ja urbaanissa ympäristössä ei niinkään puurreta yksin, vaan joukkueissa. En kyllä enää nykypäivänä allekirjoita eroja urheilijoiden (tai miksei yleensä nuorten) eroja maalla tai kaupungeissa. Samat netit ja vehkeet sitä on kaikkialla. Kyllä ongelmat piilevät syvemmällä yleisessä liikuntakulttuurissa. Jos miettii nykyisiä yleisurheilun yksilöitä, niin eipä ne mitään perinteisiä "maalaistyyppejä" ole tai yksinäisiä susia, ainakaan siinä mielessä miten minä sen käsitän. Nythän on kasassa tämä työryhmä, joka miettii suomalaisen huippu-urheilun tilaa ihan peräti kaksi vuotta päätoimisesti. Sen verran "kovaa porukkaa" ryhmässä on, että varmasti ainakin rahaa tähän hallintoon ja kokoustamiseen saadaan menemään. Toivottavasti tuloksena on muutakin kuin 30-sivuinen muistio. Pelkään tosin, että ratkaisu ei löydy sieltä.
Ajan henki on perin selvä, kun mietiskelee suomalaisia joukkuelajeja. Esimerkkinä vanhan kotikaupunkini jalkapallojoukkue. Miehille maksetaan ihan oikeaa perusduunaajan hyvää palkkaa siitä, että nämä leikkivät futareita. Lajin kansallinen taso on niin huono, ettei Euroopan kentillä päästä toista karsintaa pidemmälle. Ja sitten ihmetellään kun katsojia ei käy ja rahat loppuu, jos pitää 100 000 kuussa löytää palkkakuluihin. Itse en maksa kahtakymmentä euroa siitä 90 minuutin karusellista. Samaan aikaan huippuyksilöt eri lajeissa koittavat töiden tai opiskeluiden ohessa kitkutella eteenpäin, tai sitten luovuttavat suosiolla. Kaiholla muistelen sitä hyvää aikaani, jolloin seura ison sponsorin kautta tuki minua lupaavana yksilönä. Silloin ei ollut huolta leirityksistä, terveydenhuollosta ym. , vaan pystyi keskittymään täysillä urheiluun. Ja muistaakseni sain jotain tulostakin aikaan. Tuolta ajalta löytyy edelleen suurin harjoitusmääräni, vajaat 600 tuntia, josta olen voinut vain haaveilla päivätöiden aloittamisen jälkeen.
Olen erään vanhan mestarin kanssa melko samaa mieltä hänen näkemyksestään yu:n nostamisesta, vaikka muuten en aina perusta sille filosofialle, että 70-luvun opit on se ainoa oikea ratkaisu asiaan kuin asiaan. Jos vielä lopuksi peilaa suunnistukseen, niin mielestäni tämä viime vuosien viestikeskeisyys seuroissa ulkomaalaisvahvistuksineen on yksi syy nykyiseen tason notkahdukseen ja synkkään tulevaisuuteen. Saa haastaa väittelyyn :)
Jatketaan myöhemmin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti