Välillä jotain omastakin urheilutoiminnasta eikä pelkää kyynistä rutinaa nykypäivästä ja siitä kuinka jopa omana junioriaikana kaikki oli paremmin... Mutta joo.
Vajaat kaksi viikkoa on takana "harjoitteluksi" luokiteltavaa toimintaa. Varpaan kanssa on sovittu siten, että ensi keskiviikkoon asti minä juoksen vain teillä ja varvas puolestaan vahvistuu sillä aikaa. Totuus on ollut kyllä aika lähellä tehtävää, eikä varvas ole varsinaisesti kipuillut juostessa. Varvas on toki muutaman kerran antanut pientä tuntemusta, jota ei kuitenkaan voi luokitella kivuksi. Fyysisen kunnon sekä suorittamiskyvyn osalta lähtötaso on ollut kyllä jokseenkin pohjalla, ja treenailua ei suorastaan ole helpottanut kehossa lepäilevät neljä liikakiloa. Hissuksiin koetellaan kuitenkin riipiä tikkiä kasaan, mutta hiukan "varpaillaan" täytyy kuitenkin olla.
Ohjelmassa on ollut työmatkapyöräilyn tukemana jo kolme kovempaakin juoksutreeniä pääosin Pirkkalan purulla. Vauhdit ovat olleet kyllä luvattoman maltillisia, tuntemukset eivät. Hannu vedätti ensin 8x3'/1' kiihtyen 3.45-3.10, putosin lopussa. Toisena treeninä pari päivää myöhemmin sipaistiin yöhölkän yksi kierros kiihtyvästi. Tällä kertaa vedin elämän peliin ja juoksin Hannua kovempaa reilun vitosen vauhdilla 3.39. Aavistelin kyllä jo matkalla, ettei taida H vedellä ihan samoilla tehoilla ja niinhän se sitten olikin. Ja miksi ei olisi ollut.
Tänään sorruin sitten yllytyksen alla vetämään lapun rintaan Elo-juoksun maantiekympillä 28 asteen lämmössä. Ei pitäisi kisailla ennen kuin on sellaisessa kunnossa, se tuli todistettua. Meno oli tahmaa ja tuskaista aina kolmesta kilometristä lähtien maaliin saakka. Aika oli lopulta n. 38.30 ja matkakin yllättäen noin puoli kilometriä liian pitkä... Ja Hannu, tuo kohtalon kerubi, läpsytteli keveällä askeleellaan 36.30. Näin se on poijjaat taso nähtävä. Mutta hieno hölkkämitali tuli kuitenkin tänään kaulaan ;)
Matka on pitkä ja kuinkahan kiviseksi se vielä käykään?! Huomenna aamulla se on järven kierto klo 8.10 ja taas mennään kuntotalkoisiin 28 km:n verran.
Pakko on kuitenkin pikkaisen riipaista ohi oman toiminnan, kun tässä samalla katselen Kalevan kisoja. Jos nämä muutama lisäkilo tuntuu omassa ruhossa "kovaa" juostessa, niin nyt en kyllä enää yhtään ihmettele, miksei suomalaiset naispituushyppääjät ole tuon kovempia. Tai on kyllä melko laaja taso pika-aidoissa, kun yhtä osallistujaa yritetään saada pudotetuksi alkuerissä. Ja lopuksi täytyy vaan toivoa, että moukarinheittäjät palautuvat Ruotsi-otteluun. Onnittelut TuS-PR suurviestivoitosta! Ei muuta kuin eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti