sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Paperikoneet alas

Näin siinä valitettavasti taitaa nyt käydä, että paperikoneet on ajettava alas, heppa laitettava talliin, pistettävä pensselit santaan, pantava rukkaset naulaan, kurvata varikolle, nousta telakalle ja hypätä sivuun. Nautinnollisen hyvän alkutalven jälkeen jalassa tuntuva vaiva on erityisen harmillinen, koska pitkästä aikaa oli taas kunnon meisinki omassa touhussa. Toki aikatauluissa on ollut taiteilua, mutta koko ajan treenaaminen on ollut äärimmäisen mukavaa ja ratavetosparraajaani lainaten: "Tärkeintä on, että nauttii." Ja nautittu on. Uuden seuran myötä olen oikeasti kokenut taas ottaneeni askeleen eteenpäin, erityisesti harjoituksellisessa mielessä.

Juuri siksi tämä vasemman takareiden säteilevä kipu kiukuttaa. Lauantain kortteliharjoitus oli testi torstaisen fysion jälkeen, jotta millaista tunnetta pukkaa koipeen. Tunne oli itse asiassa tiedossa jo aamulla ennen treeniä, koska säteilyä ja tuikkimista tuntui myös levossa parin päivän huilin jälkeen. Halusin kuitenkin katsastaa, että ovatko tuntemukset samoja kuin 2003-2004 ja 2008. Olivathan ne lähes samoja. Eli juosta kyllä pystyy, mutta tuiketta jalkaan tulee varsinkin laajemmilla liikkeillä. Kurjintahan on tietysti se, että jalka on tällä kertaa vasen, kun se aina aiemmin on ollut oikea. Positiivista oli se, että jalka kuitenkin toimi ja kipu lieventyi matkan edetessä. Rekyyli kuitenkin tuli muutaman tunnin päästä, joten syytä hölläämiseen on.

Oireet ovat nyt kestäneet viikon ja ehkä tällä kertaa reagointi on nopeampaa verrattuna aikaisempiin kertoihin. Onko siitä sitten mitään merkittävämpää apua, nähtäneen lähiviikkoina. Toivotaan ainakin parasta. Valitettavasti aiemmin selän kanssa on ollut turha odottaa ihmeitä eli vain aika on lopulta kadottanut oireet, toki myös leikkaus 2004. Ja se aika on yleensä ollut 2-5 kk. Jos näin on tällä kertaa, täytyy tulevan kesän kuvioita katsella uudelta kantilta. Vielä ei tietysti ole aika miettiä niin pitkälle, mutta realistina olen tämän selän kanssa oppinut aina pelkäämään pahinta.

Syytä tilaan voi tietysti aina jossitella, mutta tie, totuus ja elämä lienee kuitenkin se, että jo SM-yöstä 2003 saakka on menty jatkuvasti  enempi vähempi veitsi kurkulla, koska lannerangan alimmat nikamavälit ovat olleet heikossa kunnossa. Jumpalla voi lihaksia vahvistaa, mutta repaleisia välilevyjä ja nikamien rakenteellisia ongelmia ei kai suoranaisesti paranneta vuosien juoksuharjoittelulla. Jälkiviisaana voi tietysti todeta, että sählynpeluuta olisi pitänyt välttää, samoin kovia hyppyjä. Mutta minkäs teet, kun on innokas ja ponteva...

Mutta eipä vaivuta synkkyyteen, vaan otetaan tulokulmaksi ilon kautta hiipiminen. Ja jos ei meinaa koipi tulla kondikseen, niin ryhdyn miettimään paluuta autosuunnistuksen pariin. Edellisestä kilpailusta on kulunut reilut kymmenen vuotta, mutta aika ajoin on tullut pientä kipinää, jos vielä joskus. No, enää puuttuu vain kuski ja kalusto ;)

Mutta tästä jatketaan päivä kerrallaan. Voihan se olla, että ensi viikolla ollaankin jo peitsi tanassa asettumassa viivalle :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti