Eteenpäin, kuin mummo lumessa konsanaan, kävi miehen tie valmistautumisessa. Taidon puolelta viimeinen silittely tapahtui yhdessä Pirkanmaan helmistä. Kyseessä on aikanaan paljon porua herättänyt vuoden 2001 MM-kisojen pikamatkan ja viestin maasto eli näin meidän kesken tuttavallisemmin D-alue. Mitenköhän aiheuttaisi porua tällä hetkellä...
Joka tapauksessa maasto on vaativuudeltaan sitä ehtaa pikamatkaa, ja miellyttävyydeltäänkin yhä kiitettävässä kunnossa. Uusi olympiavalmentaja oli viritellyt nohevan vetohässäkän eri teemoilla höysteltynä ja sitä oli ilo ihmisen työstää. Paitsi että työpäivän venyminen ja muut velvoitteet siirsivät aloituksen yli seitsemään, ja pimeähän siinä sitten tuli...
Mutta positiivista oli se, että kolme ensimmäistä vetoa meni aika siististi nippuun sekä tavoitteen mukaisesti. Yritin saada selkeille väleille vähän aggressiivisuutta eli sitä kuumaa rytmitystä. ja ottaa rastit liukkaasti. Neljäs veto olikin sitten jo tuttua tuhertamista. Ensin kuusikko oli niin pimeä, että jo lähtöpaikan haarukointiin tarvitsin pienen lenkin, enkä lopulta löytänyt sittenkään merkkiä paikalta. Ensimmäiselle rastille en saanut kartasta juuri selvää ja etenin hajulla. Pitkälle välille (nro 18) olin ajatellut nostaa vauhdin niin kovaksi kuin turvallisuus salli, ja samalla hakea suunnistuksellista rajaa. Ja löytyihän se. Kävi sama ilmiö kuin esim. Prisma-rasteilla keväällä eli teleporttasin kesken välin itseni eri paikkaan kuin todellisuudessa olinkaan. Siksi jatkoin vahvasti viimeiseltä jyrkänteeltä vielä eteenpäin lukien itseni edelliselle kammalle, josta olin kuitenkin jo kertaalleen sujuvasti jatkanut. Täh?! Tämä täytyisi ehkä saada kitkettyä pois ennen lauantaita...
Viimeinen veto olikin sitten puhdasta pelkistysharjoittelua, koska karttaa ei enää juurikaan nähnyt lukea. Treenistä jäi kuitenkin taas hyvä mieli, joka ei tosin ennenkään ole korreloinut kisatulosta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti