Mikä voikaan olla auvoisempi tapa aloittaa viikko kuin saada city-maasturilta torvensoittoa ja keskisormea liittyessään Hervannan valtaväylälle. Ei mikään. Paitsi näyttämällä takaisin ja ...
Samaan aikaan kun varteenottavaiset suunnistusihmiset mittelöivät SM-mitaleista Karjaalla, jatkoin itse tuhnuista projektiani (yhtä niistä kymmenistä vähemmän onnistuneista) Ylöjärvellä. Toisena osapalasena perusaloituksen jälkeen oli kestovauhdin mittaaminen ja yleisen kuntopohjan koetus Hämeen hölkän 20 km:n kilvassa.
Ennen tarkempaa turinaa siitä totean tehneeni menneen viikonlopun osalta oikean valinnan. Vauhtini olisi tuskin riittänyt mitaleille sienestyskisoissa, ja toisaalta alkuperäinen houkutin taidollisesti hienosta kisasta olisi jäänyt vaisuksi. Sitä mieltä olen nimittäin SM-pitkien radasta ja maastosta. Härvelin perusteella kisa ei juurikaan eronnut normaalista Rauman kevätkansallisesta ja maastona ei näyttänyt kovin kummoiselta. Toki se on helppoa ja turhaa huudella, kun itse juoksi pelkkiä polkuja samaan aikaan toisaalla. Mutta muistikuvat Karjaan-Pohjan alueilla vietetyistä leireistä ja niiden maastoista antoivat itselleni luvan odottaa jotain ihan muuta. Ja olihan tuo voittajan aikakin signaali jostain. Ai niin, siitä tietysti, että Suomessa tarvitaan nopeampia ratoja kun ei muuten pärjätä. Niinhän se oli.
Mutta omaan settiin. Lauantaina asetettiin eteen Lamminpään-Soppeenharjun-Julkujärven vaihtelevissa maastoissa mukava parinkympin latu 250 metrin nousukertymällä eri alustoja myötäillen. Hannun kanssa oli tarkoitus otattaa ja samalla tarkastella omaa kuntoa kestovauhdin osalta. Ja tulihan sitä. Syyskuulaassa säässä etenimme leppoisaa vauhtia alun tasaiset osuudet seitsemän miehen laumassa, jossa menijää oli jos jonkin tyylistä. Hannun silmiinpistävä helppous menossa antoi odottaa kovaa settiä loppuun ja niinhän siinä sitten kävikin.
Kympin nurkilla aloin itse harvennella väkeä, kun kyllästyin sopuisaan tahtiin. Hannun aivan lyömätön alamäkiaskel auttoi pääsemään eroon muista ja myöhemmin minustakin. Kuusi kilometriä ennen maalia teimme lopullisen nykäykseen loppuryhmästä eroon ja sen työntäminen saattoi maksaa itselle vähän hintaa. Tämän jälkeen Soppeenharjun rinteisiin saavuttaessa Hannu liukui joka alamäessä viisi metriä karkuun ja jokaisessa ylämäessä nyin metrin kiinni. Tällä matematiikalla neljän kilometrin lopputasaisen alkaessa olin jo yli kaksikymmentä metriä perässä ja selkä katkesi lopullisesti. Maaliin eroa kertyikin sitten noin 45 s, kun takareidet alkoivat napsia kiinni viimoisen kahden kilometrin aikana Hannun loitotessa rennon letkeästi. Loppuaika oli 1.16,19 eli vauhti oli sopuisaa 3.50:n tahtia 168:n keskisykkeellä. Verraton harjoitus ja tyytyväinen mieli. Toki matkaa on vielä pariksi viikoksi riittämiin, mutta Suomen jalkapalloa siteeratakseni:
Epäilen asiaa vahvasti, varsinkin jos joukkue yhä edelleen rakentuu Litmasen kaltaisiin "dinosauruksiin" , joiden ammattilaisuran huippuhetket eivät ole enää lähimuistissa. Toisin sanoen ovat siinä ajassa, jolloin pelihousut muistuttivat enemmän uikkareita kuin polvihousuja... Kesän MM-kisojen aikaan tuli ihan kyllästymiseen asti nähtyä ja opittua, miten pirun taitavia futisanalyytikkoja ja- valmentajia maastamme löytyykään. Puoliaika toisensa perään jauhettiin entisten, nykyisten ja muuten vaan pelaajien toimesta, kuinka MM-kisoissa olleiden huippujoukkueiden pitäisi tai olisi pitänyt pelata. Miksi me sitten hävisimme? Sano sinä, senkin byrokraatti...
Suunnistuksessahan on saanut kuluneena kesänä törmätä vähän samaan ilmiöön. Näkijöitä, kokijoita ja jutun kertojia on piisannut. Tsaari niiden joukossa. Mutta kyllä se siitä vielä nousee. Heti kun kaikki mopoautot saadaan hävitettyä maastamme ja nuoret liikkumaan. Ostaisivat sillä 12 000 eurolla vaikka poikansa kolmeksi kuukaudeksi pois koulusta urheilemaan... Voisivat ostaa toki minutkin pois töistä leikkimään ammattiurheilijaa sillä rahalla. Tulisin, ja lujaa. Ja mopoautojen osalta en luovuta, ikinä ;)
By the way, Porissa naisten Superpesiksen otteluiden katsojakeskiarvo runkosarjassa oli 1300 silmäparia. Veikkausliigassa viime vuonna koko katsojakeskiarvo oli karvan yli 2000 katsojaa. Jokainen tietää, kummassa lajissa Suomi on todennäköisimmin joskus EM-kisoissa. Niinpä niin :) Ja olihan 3000:n asukkaan Vimpelissä eilen yli 5000 katsojaa pesisfinaalissa. Tällä laskentavalla voisi leikitellä, että jos TamU pelaa kullasta lokakuun loskassa, niin Ratinaan voi odottaa n. 350 000 katsojaa. Paas kattoen kuinka käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti