perjantai 17. syyskuuta 2010

Kohti keskimatkaa, osat 7 ja 8.

Osa 7: Lihashuoltoa

Nokkelasti olen tehnyt vähäisen harjoittelun tueksi diagnoosin huonolle kulkupolitiikalle: lihakset jumissa ja tukossa. Sitä auttamaan ajattelin nuukana miehenä kehitellä kotikutoiset konstit venyttelyn (ja etenkin sen puutteen) lisäksi. Yksi niistä oli uimahallivierailu Nokialle, luoja tietää miksi juuri sinne... Jiirasin työpäivään ruokatunnille kolosen, johon istutin tämän vierailun kera vaimon. Tavoitteena oli antaa terapia-altaan leppoisan veden sulatella kivisiä koipiani.

Parkkipaikan löydettyämme marssimme toiveikkaana sisään ja löimme vanhan kymppikortin tiskille. Täti totesi, että vanhaksi on mennyt. Ja kokonaista kaksi päivää sitten. Yritin vihjailla, että josko nyt kuitenkin voisi, kun oli vain neljä kertaa käytetty. Sain vastaani hölmistyneen katseen ja toteamuksen, että kyllä siinä kuitissa on lukenut päivämäärä. Epäilemättä on...

Emme masentuneet, vaan maksoimme vitoset ja purimme hammasta hukatusta 18 eurosta. Allasosastolla linnunmaitoaltaassa kellui jo yllättävän suuri määrä ikäihmisiä ja pelko alkoi hiipiä. Ja niinhän siinä kävi, että varttia myöhemmin alkoi eläkeläisten vesijumppa. Täällä on nyt varaus, synkkä ei yleisövuorolle. No, siitä sitten luimuille lasten altaaseen huljuttamaan pohjetta.

Pois lähdettäessä tuli pukuhuoneesa yhtäkkiä mieleeni, että Nokian uimahallin parkkipaikalla piti muistaa joku juttu. Ai niin, parkkikiekko... Ja lopun arvanette. Nokian Parkkipirkot Ry oli muistanut pösöä 30 euron pikapelillä. Joten kokonaisuudessaan kahden ihmisen sinällään ei niin onnistunut uimahallireissu maksoi kaikessa nuukuudentavoittelussaan jotensakin 29 € /hlö ilman yleiskustannuksia. Voi olla, ettei hetkeen tule mentyä.

Osa 8: Virittelyvetoja

Kymmentuntisen työpäivän, joka koostui toimistoilusta ja käytännön koulutuksesta, jälkeen oli helppo ampua tekemään viimeistelyvetoja tutulle mestapaikalle. Taas tuli pimeä ja muutenkin voi todeta, notta ei tullut kyllä juuri mtn!


Tähän päättyy tämä. Voitava on tehty, joskaan se ei tällä(kään) kertaa ollut kovin paljon. Huomenna lyödään leuka rintaan ja marssitaan karsinnan viivalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti