maanantai 10. tammikuuta 2011

Viikko 1

Jaa-a, olen nyt kyennyt seuraamaan Suomen Urheilugaalaa kymmenisen minuuttia, mutta tähän taitaa jäädä. Ulkona olisi loistava keli vapaan hiihtoon, mutta lepopäivänä levätään. Sykähdyttävä urheiluhetki sekin. Suunnistuksen edustaja gaalassa ehätti herättää hämmennystä "tylyttämällä valitsijoita", mielestäni tylyttäminen on aina paikallaan. Varsinkin kun tylytyksessä ei ollut sarkasmin häivääkään. Tai enhän minä en edes tiedä, mitä sarkasmi on...

Ulkoilin ja sisäilin viime viikon terhakkaasti, jotta joskus pääsisin Suomen Urheilugaalaan kutsuvieraaksi maistelemaan viinejä tärkeässä ja itseäni paremmassa seurassa, kuten esimerkiksi Janne Kataja ja Matti Nykänen... 

Otetaan jälleen suora lainaus HPK:sta:

MA 3.1.
Huoltopäivä ja lepoa: hieronta ja hiihtelyä lasten kanssa vajaa tunti. Oltiin myös sählypeliä katsomassa ja kylmässä katsomossa syke laski parhaimmillaan 40:n nurkille, kertooko sitten palautumisesta vai pelistä... Syy miksi olin paikalla, liittyy junioriurheiluun. Ehkä silti kerta jäänee kuitenkin ainutlaatuiseksi...

TI 4.1.
Huoltopäivä nro 2. P-hallissa yhdistelmätreeni kropan herättelyksi, yht. J 15PK1 (ver) + JT 15 (aitakävelyt+koordinaatiota) + KV 20 (jalkoja levytangolla+ keskiv.) + J 10 PK1 sis. 6x60m kiihdytys. -Tunne oli perinteisen tahmea, kuten aina lepopäivän jälkeen. Aamulla piti vähän katsoa ortostaasia, mutta ei onnistunut. Olo silti ihan palautunut. 
KE 5.1.
Aamu: Kontrollitesti P-hallissa, 5x1000m tasotestin omaisesti samoilla sykkeillä. Alkuun verryttelyt ja lyhyet JT-availut, koska pakarat jumitti. Yht. J 27PK1 + 10PK2+5VK1+5VK2+3MK. - Juoksutunne ihan kohtalainen, mutta sykkeitä sai ihan nostamalla nostaa ja viimoisessa olisi pitänyt kirrata jo aiemmin kun löytyikin kyytiä. Ajat ja keskisykkeet: 4.14 (142), 3.53 (151), 3.41 (160), 3.22 (171) ja 2.56 (172, max 182). 
Ilta:   H 70 PK1 + 12 PK2 (p), palauttava Pirkkalan pimeitä latuja. Oli niin viileää, että joutui välillä vetelemään retvakkaammin, mutta mahtava keli.

TO 6.1.
Aamu: Huippuryhmän JT-harjoitus, J 15 PK1 (sis. lopussa 4x60m kiihd.) + JT 40 (aitakävelyt, polvennostot, drillit, loikat). - Teki todella hyvää! 
Ilta: Kotileirin ensimmäinen treeni: P-hallissa 5x2000m /2', vähän jäykkää oli tällä kertaa ja sykkeet napsun korkealla. Yht. J25PK1+4PK2+10VK1+17VK2+6MK, lisäksi alkuverkan jälkeen JT 10. Vetojen ajat: 7.28 (153), 7.06 (160), 6.57 (165), 6.47 (168), 6.29 (171), Mylly alisti lopussa...  

PE 7.1.
Aamu: Aamun hiihtolenkki vaihtui lumitöiksi (~2h), ja ehkä hyvä niin, koska paikat aika kipeinä torstain leikeistä...  
Ilta: Suunnistusharjoitus Lukonmäki-Hallila + nopeusvoimaa, liikkuvuutta ja kestovoimaa. Yht. J 20 PK1(ver) + S 20 PK2 + 40 VK1 + JT 15 + KV 10. - Keli oli melkoisen murakka ja juoksu meni paikoin vääntämiseksi, silti hyvä siivu! 



Ei ehkä kaikkein teknisintä, mutta työstellä sai...

LA 8.1.
Aamu: Pyynikin TJ, 1 kierros 28.58 (avg 166, max 172), yht. J 33 PK1(ver) + 2 VK1 + 27 VK2. - Reitti oli luminen ja mies juminen, ei enää irronnut viikon ponnistelujen jälkeen, mutta ihan vahvasti jaksoi vielä. Lihakset kipiät...
Ilta: Illalla Spiralilla vielä kevyet sählyt ja liikkuvuudet siihen selkään, yht. sähly 35PK1 + 15 PK2 + JT 12. - Olin aika puhki ja hidas. 

SU 9.1.
Aamu:  Palauttava yhdistelmä hiihtoa ja lumihankivaellusta, yht. H 40PK1 (p) + vaellus 75 PK1. - Piti hiihtää, mutta takaliukas suksi ja pehmeä latu eivät olleet palauttava yhdistelmä, joten pistin saappaat jalkaan ja painuin hankeen... Vähän kypsä tunne, en ole plussakelien mies. 
Ilta:   Sählyä Punakoneen porukassa 40 PK1+25PK2. - Yllättävän terävästi jaksoi vielä sitkoilla... 

Yhteensä 12 h 57 min, 61 km juoksua ja 36 km hiihtoa tms.



5 kommenttia:

  1. Hei Tsaari, kop kop ... mites siinä äänestyksessä sitten kävikään ... ? Ei pärjännyt lökäpöksy.

    VastaaPoista
  2. Niin sitä tultiin, jotta mekot vain repeili ja kiekot lenteli. Äänestän tuota hetkeä ehdottomasti vuoden 2011 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi...

    VastaaPoista
  3. Siinä sulle tylytystä. Huomenna lenkille niin opetan sulle sarkasmin jalon taidon.

    VastaaPoista
  4. Trollina hyppelen siellä ironian keskellä sarkasmitakki olalla... Tulen vain osaksi matkaa, koska pelkään sarkasmitakissa tulevan liian kuuma, jos vedän koko ironiamiesten lenkin.

    VastaaPoista
  5. Ennen oli miehet rautaa, mutta nykyään ne ovat ironia eli terästä, hii-o-hoi, eikä sitä tavallinen kaduntallaaja ilman erikoismerkkejä ymmärrä.

    VastaaPoista